Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Make hay while the sun shines

Olin aikeissa kirjoittaa otsikoksi "Tuli perseen alla", kunnes tajusin että liika on liikaa. Ei enää ahteria otsikkoon vähään aikaan. Tuo olisi kuitenkin sopinut paremmin kuin hyvin viime aikojen tunnelmaan, sillä elämä on ollut niin täynnä asioita, että vapaahetket on tullut vietettyä enemmän ja vähemmän koomassa, eikä bloggailusta ole tullut mitään. Niin monta juttua on taas jäänyt kertomatta, mutta ei se mitään, ei stressiä! Kaikki aikanaan. Nyt on aika takoa kun se rauta on kuumaa..

Sain juuri tällä viikolla ohjeekseni rauhoittaa elämäni, mutta tässä vaiheessa on pakko myöntää, että juuri nyt ainoa asia joka voi minut rauhoittaa on se, että saan paiskittua töitä. Teen töitä sen eteen, että yleisesti ottaen työntekoni nopeutuisi. Päänuppini sekoaa, ellen saa laskujenmaksustressiäni purettua, eikä siihen yksinkertaisesti auta mikään muu kuin työnteko. Olen myös nykäissyt ihan uudella tavalla härkää sarvista ja aloittanut tekemään ohjatusti päivittäin asioita, joiden avulla tavoitteeni on kehittää omaa elämänhallintaani. Katsotaan joskos kaikki nämä panostukseni todellakin lopulta auttaisivat rauhoittamaan arkeani sen verran, että kuka ties vaikka ehtisin taas palata paremmin bloggailunkin pariin (vai luetaanko blogeja ylipäätään enää?).


Eikä tämä minun arkeni nyt niin kamalan kiireistä oikeasti ole, kyse on vain siitä mitä asioita priorisoi. Uusimmassa Kotivinkissä oli pieni sivun kokoinen juttu minusta, ja siinäkin vaikutin kai joltain kahjolta treenaajalta, vaikka enhän minä tosiasiassa joka viikko viittä kertaa ehdi treenaamaan, saati sinne juoksulenkille. Välillä täytyy vetää muut asiat edelle, kuten tällä viikolla Oliverin synttärit, joita on juhlittu oikeastaan viimeiset neljä päivää putkeen. Nelivuotiaan toiveena oli päästä laivaristeilylle, joten mummu ja pappa sponssasivat meidät Ruotsiin. Eli onhan tässä ehtinyt muutakin kuin töitä tekemään. Lapsi nyt muutenkin tahdittaa elämää aika pitkälti, enkä sen vuoksi edelleenkään käsitä miten jotkut pikkulasten vanhemmat ylipäätään ehtivät päivittäin blogiensa pariin työn ohella...


Mitä nyt niihin treeneihin tulee, niin kyllä, ne ovat nousseet aika korkealle sillä prioriteettilistallani. Ihan siksi koska oikeasti tykkään ja saan siitä energiaa ja toisekseen siksi, että tuo hullu 55 kilometrin juoksuretki pilkottaa jo mutkan takaa. Enää kuukausi aikaa niin ollaan jo jännän äärellä! Kunhan vain kaikki paikat pysyisivät kunnossa... Onneksi kehonhuoltoa on myös tullut tehtyä yhä tunnollisemmin, niin omatoimisesti kuin myös urheiluhierojaksi opiskelevan ystäväni Mian avustuksella, jonka otteet ovat joka kerta juuri kohdillaan. Tässä on kyllä yksi aihe, josta riittäisi pohdittavaa aika paljon. Olen nimittäin todennut, että vaikein asia urheilussa ei tosiaankaan ole se että jaksaisi käydä niissä treeneissä, vaan se että jaksaisi ja osaisi huoltaa kehoa tarpeeksi että pysyisi kunnossa.


Kesän vihdoin saavuttua olen myös ehtinyt muutamaan otteeseen ulos kamera kaulallani siihen kauneimpaan vuorokauden aikaan, eli auringon noustessa. Oi mitä ihanuutta onkaan asua täällä luonnon äärellä! Siispä näihin tunnelmiin...



Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig