Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Missä kulkee se raja?

Strength doesn't come from what you CAN do. It comes from overcoming the things you once thought you COULDN'T DO.
-Rikki Rogers


Viime viikkoina olen törmännyt lukemattomia kertoja teksteihin, blogeihin, statuksiin, mainoksiin ym, jotka kaikki viittaavat jollakin tapaa samaan asiaan kuin oma blogini nykyään; itsensä ylittämiseen. En tiedä johtuuko se siitä, että olen itse ollut erityisen hereillä asian suhteen, vai onko tällainen "elämäntyyli" nyt jotenkin hyvin pinnalla. Treenaaminenhan nyt on ollut jo pidempään se juttu, mutta tarkoitan kyseisen asenteen asettamista koko elämälle.


Mitä yleisesti ottaen elämään tulee, minulle kaikista tärkeintä on saada viettää mahdollisimman paljon aikaa ihan rennosti rakkaiden ihmisten kanssa sekä myöskin ihan yksinäni. Olen nautiskelija, jolle täydellisyyttä on esimerkiksi katsella valonsäteitä puiden välissä ja kuunnella tuulen huminaa. Rakastan tekemistä ja urheilua, mutten ole mikään överisuorittaja. Jos ei ole pakko tehdä jotain, en luultavastikaan myöskään tee.


Arvaa kauanko kesti ennen kuin pääsin tästä vaiheesta siihen, että uskasin (ja jaksoin) peruuttaa seinälle asti käsilläni kuten ensimmäisessä kuvassa? Tässä yksi asia johon en kuvitellut heikon yläkroppani kanssa ikinä pystyväni... Myöskin valokuvien ottaminen itsestäni blogin keskipisteenä tuntui ihan tajuttoman epämiellyttävältä ajatukselta, mutta vuosikausien jahkaamisen jälkeen olen päässyt siitäkin jo aika hyvin yli.



Silti minusta löytyy se kipinä, ainakin toisinaan iskevä pakottava tarve olla tuottelias, nopea ja ahkera. En halua löhötä elämääni menemään, enkä myöskään tehdä työtä, jota tekisin vain sen vuoksi että saisin laskut maksettua. Haluan olla yksi niistä, jotka voivat nauttia myös työpäivistään ja tulla kuitenkin toimeen. Tämä on se asia, jonka vuoksi itseni ylittämisestä on tullut minulle niin keskeistä. Koen, että päästäkseni kiinni tuottavaan työntekoon ja vakaaseen arkeen ilman työnantajan valvovaa silmää, minun on yksinkertaisesti lähdettävä pois omalta mukavuusalueeltani ja ennen kaikkea uskoa pystyväni tekemään enemmän kuin mihin kykenen juuri nyt.


Yksi suurimmista heikkouksistani onkin juuri se, etten uskalla yrittää. Sanon aivan liian usein "en mä osaa" ja "en mä kykene siihen". Niin monesti olen kuitenkin ollut väärässä. Hyvin harvat asiat ovat oikeasti mahdottomia. Haluan kasvattaa itseluottamustani ja oppia arvostamaan omaa työtäni ja osaamistani. En vain voi jatkaa omissa ammateissani ajatellen että olen ihan paska. Minun on löydettävä keinot luottaa siihen, että työni on hyvää, vaikkei joku olisikaan koko ajan kannustamassa ja kehumassa. Haluan olla vahva, sitkeä ja periksiantamaton. En halua lannistua vaikka välillä epäonnistuisinkin. Haluan muistaa, että hyvä tuurikin osuu kohdalle sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä enemmän tekee töitä ja näkee vaivaa asioiden suhteen. En halua olla laiska.


Vaikka jotkut naureskelisivatkin tai pyörittelisivät silmiään nykyiselle urheiluhulluudelleni, itse olen siitä vain onnellinen. Crossfit on tuonut elämääni juuri näitä mainitsemiani asioita. Vahvuutta, sitkeyttä, jaksamista, sekä myös niitä ihmisiä jotka kannustavat eteenpäin. Niin urheilussa kuin muussakin elämässä. Crossfit ei ole minulle enää vain urheiluharrastus, vaan siitä on tullut enemmänkin elämäntapa. Ihan käytännössä se on muuttanut syömistottumuksiani, nukkumistani sekä kroppaani, mutta se on myös muuttanut ajattelutapaani. Olen onnistunut rikkomaan omia rajojani yhä uudelleen ja uudelleen. Olen löytänyt keinoja joilla olla se parempi versio itsestäni. Sen lisäksi että olen fyysisesti vahvempi, olen myös henkisesti vahvempi ottamaan vastaan iskuja, joita elämä aina välillä väkisinkin eteen heittää. Olen oppinut miten paljon rajojen ylittäminen on vain omasta päästä kiinni, sekä sen, miten hyvältä tuntuu kun sen henkisen rajan pystyy rikkomaan.


Kaikesta huolimatta, jossain kuitenkin kulkee se raja, jota ei kannata ylittää. Sen jälkeen kun on oppinut olemaan pelkäämättä käyttämään voimaa, on myös opittava milloin ja miten paljon sitä voi käyttää. Liian paljon ja varsinkin liian nopeasti hajottaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Tätä olen saanut nähdä niin yrittäjien arjessa kuin crossfitissakin. Itsellänikin on tullut jo eteen useamman kerran kysymys, mikä on fyysisesti liikaa? Kuinka paljon oma kroppani jaksaa? Ehdinkö levätä ja huoltaa omaa kehoani tarpeeksi?


On mahtavaa voida luoda itselleen niitä supersankari-fiiliksiä harrastuksessa, joka vie niin monenlaisiin erilaisiin fyysisiin suorituksiin. Täytyy olla valmiina tekemään lähestulkoon mitä vain. On niin kutkuttavaa voida tehdä samoja treenejä kuin ne crossfitin ammattilaiset, jotka vuosittain taistelevat maailman kovakuntoisimman tittelistä. Samalla täytyy muistaa se hulluuden raja. Samalla kun ne kaikista kovakuntoisimmat noudattavat kaavaa treenaa, syö, nuku, treenaa, itselle tärkeintä on syödä, nukkua ja treenata, jotta jaksaisi elää sitä tavallista elämää terveenä, jonka vuoksi alunperin aloittikin treenaamaan. 



Treenivaatteet Salomon SS17 / Kompressiosukat Compresssport / Kengät On running / Kello Suunto 



Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig