Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Supersankarigeeni

Menin illalla lapsukaiseni viereen nukkumaan ja heräsin hyvin virkeänä kello 3.30. Neljän aikaan aloin miettimään blogilleni uutta nimeä. Pommitin treenikavereitani facebook-ryhmän keskustelussa (onneksi kukaan ei kuitenkaan vastaillut vielä siihen aikaan) ja puoli kuudelta laitoin saunan päälle. Ihan vain hetken mielijohteesta.

Hiljattain sain kuulla ystävältäni uutisia, jotka pistivät taas miettimään, että elämä ihan oikeasti on tässä ja nyt. Turha vitkutella asioiden kanssa, vaan on käytettävä hyväksi tämä aika mikä meillä nyt on. Ei siis hullunlailla tehdä ja suorittaa, eikä elää kuin "viimeistä päivää", vaan tehdä niin paljon kuin mahdollista niitä asioita joista nauttii, joita arvostaa, joita rakastaa... joita tekisi vaikka huomenna olisi se viimeinen päivä. Jos se tarkoittaa sohvalla loikoilua kirja kädessä, so be it, kunhan itsestä tuntuu hyvältä.



Niinpä minä laitoin saunan päälle kello viideltä aamulla, koska se tuntui hyvältä. Tuo kiukaan päälle napsauttaminen sai minut hymyilemään. Se sai aikaan virtaiskun ja päätin että kirjoitan tämän myös blogiin. Carloksen kuorsatessa olohuoneen sohvalla ja Oliverin edelleen nukkuessa sängyllämme, hiippailin hänen huoneeseensa ja avasin läppärini. Mikä ihanuus onkaan herätä lauantaiaamuna ennen auringonnousua ja tehdä ihan mitä huvittaa!



Samalla asenteella päätin nyt vihdoin myös muuttaa blogini nimen. Koska miksi en? Olen miettinyt sitä jo monta vuotta, kuten osa teistä tietääkin. Koska tämä kirjoittelu on niin kivaa ja tuo nimi on häirinnyt minua jo niin pitkään. Miksi en siis muuttaisi sitä jos haluan? Nyt siitä tulee sitten Supersankarigeeni. Älä naura, tai naura vaan, mutta varasin sen jo. Ehkä kadun jo huomenna, mutta ainakin se on suomeksi! Ehkä nytkin joku kysyy että miksi ihmeessä, mutta sitä on ainakin hauskempi selittää kuin Friolandiaa! No, eiköhän tuolla friolandia.fi:lläkin tule tänne pääsemään vielä pitkän aikaa ja jutut tuskin kauheasti viimeaikaisesta tulevat muuttumaan! 




Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

torstai 9. maaliskuuta 2017

Intohimoisesti ja tunteella

Tiedättekös, on ihan mahtavaa tajuta miten paljon kiksejä omaan elämään voi löytää tästä ihan läheltä. On niin hienoa kun tajuaa ettei oikeasti tarvitsekaan olla mitään matkaa yhtään minnekään suunnitteilla, vaan että niitä asioita joihin suhtaudun intohimoisesti ja tunteella löytyy aivan tarpeeksi päivittäisestä elämästä. Olen älyttömän kiireinen, välillä kamalan stressaantunut (koska raha) ja joskus en tahdo jaksaa nousta sängystä ylös kun mietin kaikkea mitä minun pitäisi tehdä vaikken haluaisi, ehtisi, jaksaisi tai pystyisi. Silti minulla on myös ne asiat jotka pitävät minut järjissäni ja liikkeellä sekä ihan oikeasti onnellisena, niistä tämän hetken taloudellisista säädöistä huolimatta.

Perheeni ja ystävieni ohella saan päiviini ihan hirveän määrän lisää potkua siitä, että olen vähitellen alkanut urheilemaan hyvin aktiivisesti. Crossfitista (ja kaikesta mikä pyörii sen ympärillä) on tullut tärkeä osa päiviäni. Se auttaa minua jaksamaan töissäni sekä olemaan kotona muutakin kuin kiukkuinen mamma. Olen myös aivan innoissani siitä, että olen viime aikoina pystynyt yhdistämään tämän urheiluharrastukseni toiseen intohimooni, eli valokuvaukseen.







Kuten edellisessä postauksessani kerroin, päädyin viime syksynä ennakkoluuloistani huolimatta katsomaan vapaaottelua EuroFC:n debyyttitapahtumaan. Samaan aikaan kävin valokuvauskurssia, jonka vuoksi olin päättänyt kuvata ottelusta kuvareportaasin. Se oli aivan mahtava idea, sillä sen seurauksena ymmärsin miten mielenkiintoista urheilukuvaaminen oikeasti onkaan! En ollut koskaan ollut kiinnostunut urheilukuvauksesta, vaan ennemminkin vain luontokuvaamisesta. Urheilukuvaus toi minulle lähinnä mieleen vain jättimäiset kuvaputket urheilukentän reunalla (mahtavia siis muttei kuitenkaan minun juttuni).



Tuon EuroFC-illan aikana sain kuitenkin nähdä ja kokea niin paljon tunteita, tunnelmaa, verta, hikeä ja tajuttoman kuvauksellisia hetkiä, että innostuin kuvaamisesta aivan uudella tavalla. Kiemurtelin tuskissani paikallani katsellessani tapahtuman virallisia valokuvaajia hommassaan paremmilla kuva-apajilla sekä kameroillaan. Olin ehkä kateudesta vihreä, mutta se antoi minulle niin paljon inspiraatiota, että noin viikkoa myöhemmin löysin itseni kuvaamasta valmentajaani Crossfit-kisoissa! Sen sijaan, että olisin jököttänyt kaukana kohteestani hallin laidalla, pääsin aivan läheltä kokemaan kaiken sen tunnelatauksen mitä tuohon urheilusuoritukseen liittyy. Kaikki se dynaamisuus sekä kasvoilta välittyvät tunteet, ne inspiroivat minua suunnattomasti kuvaamaan. 




Noiden kisojen jälkeen crossfit-kuvaamiselle ei olekaan tullut loppua, vaan loppuvuoden viikonloppuina ravasin boxilla kuvaamassa tälle vuodelle Crossfit-kalenteria, editoiden kuvia vielä jouluaattonakin! Siitä homma on jatkunut eteenpäin ja olen saanut tuijottaa kanssaharrastajieni kuvia tuntitolkulla, oppien niin paljon uutta sekä valokuvaamisesta että myöskin itse lajista. On myös ihan mahtavaa huomata, että kuvistani tykätään. Se motivoi tietenkin eniten uskaltamaan yrittää enemmän ja paremmin. Tätä minä oikeasti teen mielelläni! 






Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig