Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liekkipuun varjosta pohjoisen syksyyn

Yksi niistä asioista, joita rakastan Dominikaanisessa tasavallassa ovat liekkipuut. 
Pastellinsävyinen mökki, kukkiva liekkipuu ja maalaismaisema. Täydellinen dominikaaninen idylli. Ehkä se on jotain, jonka tuntee vain elettyään ja tunnettuaan tuon maan pintaa syvemmältä. Tai ehkä se välittyy jokaiselle ohikulkijalle? 


Dominikaanisessa tasavallassa ei syksyn tulo tunnu luissa kuten täällä pohjoisessa. Ei ole tunteita herättäviä ruskan värejä, eikä silmissä lakastuvaa luontoa... mutta siellä on hetket, jolloin liekkipuut ovat kukassa. 


Tänä vuonna kesä tuntui pidemmältä kuin yleensä, sillä saimme kokea hellettä ja ihanuutta niin monta kuukautta, että nyt on jo hyvä siirtyä eteenpäin. Muutokset ja epävarmuudet tuntuvat seuraavan läpi elämän, mutta tänä kesänä niitä tuli eteen ikkunoista ja ovista. Vaikka tunsin itseni toisinaan hyvinkin epämukavaksi vihdoin päästyämme tuonne entiseen kotikaupunkiimme Santo Domingoon, olin silti hyvin onnellinen että kaiken keskellä pääsimme siellä käymään. Oloni on niin monelta kannalta rauhallisempi nyt kun siitä ei ole vuosia aikaa kun olimme siellä. Nyt tuntuu hyvältä olla täällä. 


Nyt tuntuu myös paremmalta kuin pitkään aikaan. Niin monta palasta alkaa loksahdella kohdilleen, että pysähtyminen paikoilleen tuntuu mahtavalta. Rakastan niin montaa asiaa arjessani ja olen innoissani niin monesta asiasta kerrallaan, että elämä tuntuu juuri siltä kuin toivoisinkin sen tuntuvan. Kaikki on juuri tällä hetkellä, ainakin tämän pienen hetken ajan hyvin. 


Syksy voi tulla.


¨
Mientras aquí ya el verano se convirtió en otoño, yo miro a estas fotos de nuestro viaje del verano con una sensación de paz y felicidad. Estoy tan contenta de haber podido pasar un tiempo allá bajo los flamboyanes y al mismo tiempo estoy tan contenta de estar ahora mismo aquí donde estoy. Yo estoy lista para el otoño y para el frío porque mis días se han llenado de cosas por las cuales vale la pena vivir el momento, en nuestra realidad nórdica. 

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

4 kommenttia

  1. Ihania ajatuksia! :) on ihanaa, jos arki on mukavaa ja innostavaa, ja toisaalta onhan pohjoisen luontokin aika upea selkeine vuodenaikoineen. Upea kyllä tuo kukkiva puu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riia, ihana kommentti! <3
      Toivottavasti sinunkin uusi arkesi on mukavaa ja innostavaa täällä pohjoisemmassa!

      Poista
  2. Oi ihanasti kirjoitettu, minulla on vähän samanlainen olo. Kivat kuvat! :)

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig