Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Zika kiva juhannus

Saavuimme takaisin kotiin viikko sitten lauantaina. Tai no, ei ihan kotiin, mutta kotikuntaan kuitenkin. Maanantaina teimme vuokrasopimuksen ja tiistaina olimme jo muuttaneet. Uusi koti löytyi sittenkin hieman toiselta suunnalta kuin olimme ajatelleet, mutta hyvä näin, sillä tämä alue tuntuu paljon enemmän omalta. Luulen, että vanhaa kotia ohittaessa olisi kirpaissut tuplasti enemmän, jos olisimme päätyneet sinne taloyhtiöön, jonka etuovella oli tupakkakööri koolla ja naapurin parvekkeella kaljoittelut käynnissä. 

Uusi asunto on tähän asti vaikuttanut todella kivalta (ja täysin savuttomalta), vaikka tilaa onkin kolme kertaa vähemmän kuin ennen. Ainoa pieni miinus tuli siitä, että onnistuimme taas kerran muuttamaan asuntoon, jonka entinen asukas oli jättänyt uunin aivan järkyttävään kuntoon! Voisiko olla yhtään ärsyttävämpää alkaa ensimmäisenä jynssäämään puhtaaksi uunia, jonka sisään joku tuntematon ääliö on käynyt räjäyttämässä lampaan aivot tai jonkun muun yhtä hellyyttävän paistoksen! 


Eniten koko tilanne on hämmentänyt tietenkin Oliveria, joka kaipaa samalla serkkujensa luokse takaisin Dommariin ja ihmettelee missä se punainen koti on. Eipä hän kuitenkaan niin montaa kertaa ole asiaa ihmetellyt, vaan on ihan oma iloinen itsensä. Enemmänkin tuo hämmennys ilmenee siten, että O hakeutuu normaalia enemmän äidin luokse, hakien tuttua ja turvallista tunnetta... mutta eiköhän tämäkin koti pian tule tutuksi, nyt kun olemme onneksi saaneet viimeistä vaille kaikki muuttolaatikotkin purettua. 

Juhannusaatto kului siis niinkin mukavasti, kuin pyykkiä pesten ja tavaroita purkaen... mutta mikäs tässä, kun ihan sikakivana yllätyksenä tajusin, että minulla on oletettavasti zika. Lähestulkoon kaikki trooppiset taudit sairastaneena, denguesta amebiasikseen, tämä on kyllä ollut ainakin tähän asti ihan mitätön. Niin olematon, etten tosiaan edes tajunnut tämän olevan juuri se zika, jolta olin jo ehtinyt kuvittelemaan välttyneeni. Ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. 


Minua ja Oliveriahan nuo hyttyspirulaiset kiusasivat ihan urakalla koko reissun ajan. Yritimme parhaamme mukaan suojautua hyttysverkolla ja kynttilöillä ja rasvoilla, mutta ehtihän siinä viikkojen varrella varmaankin tuhat ja yksi hyttystä käydä maistamassa meidän makeaa verta. Onneksi siis ainakin reissun ajan pysyimme ihan terveinä. Ei auta kuin toivoa ettei nyt enää Oliver tai Carlos alkaisi oireilemaan, mutta aika epätodennäköistähän se enää on, kun kaksi viikkoa tulee jo täyteen saarelta poistumisestamme. 

Joka tapauksessa, olihan tämä ihan tiedostettu riski ja olinkin suorastaan aika yllättynyt että selvisimme näin vähällä, sillä minä tosiaan olen suorastaan virusmagneetti. Sika, zika, you name it, koettu on. Tällä kertaa oireeni ovat kuitenkin olleet jotain aivan muuta kuin yleensä virustaudeissa. Ei kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja, kurkkukipua, vaan ainoastaan koko kroppa täynnä punaisia pilkkuja (jotka eivät edes kutia) sekä turvonneet sorminivelet ja kipeät ranteet. Tuo ihorutto alkoi jo pari päivää sitten, leviten vähitellen koko vartaloon, mutta niveloireet alkoivat kunnolla vasta eilen illalla. 


Ehkä tyhmintä koko hommassa oli se, että istuin eilen kolme tuntia päivystysjonossa, saaden reseptiksi antihistamiinia. Kaksi lääkäriä, päivystävä sekä infektiolääkäri ehtivät pilkkuista ihoani ihmetellä, mutteivät kuitenkaan uskoneet kyseessä olevan moisen trooppisen taudin, kun ei kerran kuumetta tai muitakaan oireita ollut. Kolmen tunnin tuskaisen odotuksen jälkeen en enää tajunnut edes vaatia että voisiko nyt kuitenkin ottaa ne verikokeet, vaan lähdin kiireessä harppomaan pihalle pienen ihmisen luokse, joka oli kaiken kukkuraksi kieltäytynyt lähtemästä pois paikalta ilman minua. Tänäänhän niitä verikokeita ei sitten enää päässyt edes juhannuksen kunniaksi ottamaan (ainakaan ilman uutta juhannusjonotusta sekä reissua Jorviin).

En silti ihmettele, että muutto uuteen asuntoon, erittäin eläinrikkaaseen taloon, uunin pesu, uusi pyykinpesuaine, uusi elämä, uusi stressi ja muutossa väsähtänyt kroppa hieman sekoitti asiaa lääkärinkin silmissä, kun en kerran itsekään osannut oireita yhdistää. Kuvittelin, että zika-ihottuma kutiaa ja silmät punottaa ja mitä vielä. No, ei ainakaan minulla jos ja kun tämä sitä on. Enpä siis valita, koska olo on aivan ok. Kunhan ei mitään kumman halvaantumistauteja enää tule kaupan päälle niin eiköhän tämä ole jo kohta selätetty. Pilkut ainakin näyttävät olevan katoamaisillaan. 

Että tämmöistä tänne. Hyvää juhannusta sinne! 

Kuvituksena ihmeköynnöksiä Santo Domingosta... 


¨
Casi dos semanas desde que nos fuimos de Dominicana y ahora es que aparecen los síntomas de zika. Bueno, realmente, era de esperar que me pase tarde o temprano, ya que no fueron uno o dos los mosquitos que encontraron mi sangre demasiado dulce para no probarlo... jaja. De todos modos, me encuentro bastante bien, estamos de fiesta de San Juan aquí en Finlandia y ya logramos mudarnos a nuestra casita nueva! 


Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

4 kommenttia

  1. tsemppiä uuteen kotiin ja uusiin kuvioihin, eiköhän se arki asetu kohta! :) Itse en edes tiedä Zika-viruksen oireista juuri mitään, mutta olen saanut sen käsityksen että se ilmenee lievempänä kuin monet muut trooppiset virukset..? Ja että sen takia se on jopa hankala aina todeta.. yhden brasilialaisen kaverini isällä kuulemma ilmeni pahoja lihaskipuja olkapää-käsivarsi-akselilla pitkään sairastamisen jälkeenkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, paljon lievempänä, niin ne kaikki sanoo... Tosin yksi Carloksen täti oli ihan järki seis kun saavuttiin Santo Domingoon ja sillä oli zika-oireet pahimmillaan... Oltiin sit heti vähän että oh no, onks täällä kaikilla zika meneillään.. mutta eipä sitten muita kylläkään sairastunut sinä aikana kun oltiin. Toivotaan tosiaan ettei tulis mitään jälkioireita, ei auta muu kuin vetää vitamiineja ja syödä hyvin että olis paras mahdollinen vastustuskyky edes... ja kiitos tsemppauksista! :)

      Poista
  2. Hui, onneksi selvisit vähällä eikä tauti häirinnyt muuttopuuhia :) Kuvat ihmeköynnöksestä näyttää upeilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kerrankin selvisin vähällä.. tai no, ei sitä vielä tiedä jos tosiaan tulee jotain nivelvaivoja tai lihaskramppeja mutta aika harvalle niitä ilmeisesti on tullut kuitenkin. Muutto onnistui aika kivuttomasti, mutta nyt on kyllä kieltämättä vähän tavaroiden loppusijoitus keskeneräinen... ehh. Ja kiitos, kiva kun tykkäsit kukkakuvista, Carlos ei edelleenkään arvosta mun kukkakuvailuja :P

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig