Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Mahtava maanantai

Tapasin tänään erään ihanan puusepän ja olin jälkikäteen niin innoissani, että ajoin kotimatkalla ohi Kehä kolmosen liittymän. Päädyin sumuiselta Turunväylältä Veikkolaan, josta löysin tieni kiemurtelevia teitä pitkin takaisin kotiin - tai siis päiväkodille, jossa Oliver jo odotteli portilla... (vaikka oikeasti olin paikalla ehkä 10 minuuttia myöhemmin kuin yleensä).

Päivä kului kuin hujauksessa, eikä kertaakaan tullut sitä tunnetta että maanantait ovat syvältä. Tein liiketoimintasuunnitelmaani, kävin verstaalla, pohdin Anun kanssa tulevaisuutta. Aika loppui kesken!

Huomenna on tiedossa jännä päivä. Asiat nytkähtävät joko suuntaan tai toiseen, kun tapaan yritysneuvojani. Tämä on niin mielenkiintoista, ettei edes kauppareissu tuntunut vastenmieliseltä. Milloin viimeksi odotin innolla tiistaita?


¨
Hoy el lunes no se sintió como "uno de esos lunes". Hoy mi lunes estuvo tan interesante, que estuve tan emocionada que me pasé de la intersección en la carretera y tuve que dar un vueltón para llegar a la casa. Mañana tendré una reunión con mi asesor de empresas. Después de eso sabré un poco más sobre mi futuro cercano. Otro día interesante por venir!
SHARE:

4 kommenttia

  1. Jee, hienoa! Olet jo niin eri ihminen <3

    VastaaPoista
  2. Jee, niin kivaa! Tehdään meidän jokaisesta maanantaista ja tiistaista innostava! En malta odottaa. :)

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig