Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kuinka luottaa omiin kykyihinsä?

Viime viikot ovat olleet aikamoista itsetutkiskelun ja tulevaisuuspohdiskelun pyörremyrskyä. Välillä innostus ja puhti ovat niin korkealla, että kaikki tuntuu hyvältä. Toisinaan epätoivo yrittää kuitenkin vallata mielen. 

Olen koko syksyn ajan etsinyt uutta suuntaa työelämässäni. Nollatuntisopimuksella (vaikkakin vakituisella) työskenteleminen tuottaa jatkuvaa epävarmuutta elämään. Omia työtehtäviäni ei ole ollut tarjolla enää pitkään aikaan, joten olen tehnyt hommia, joita tein jo silloin kun olin juuri valmistunut ja palannut Suomeen. Vaikkei työssäni sinänsä mitään valittamista ole, totuus on kuitenkin se, etteivät tehtävät ole omaa alaani, eivätkä myöskään sellaisia juttuja joita haluaisin loppuelämäni tehdä. Väkisinkin siis tuntuu siltä kuin olisin pysähtynyt paikoilleni. 



Tällä hetkellä uuden työn hakeminen on haastavampaa kuin koskaan aikaisemmin minun työhistoriani aikana. Itse itseni työllistäminen osuuskunnan verstaalla tuntuu myös sen verran riskialttiilta tässä taloustilanteessa, etten haluaisi ottaa yrittäjyyden tuomaa jatkuvaa stressiä niskaani. Minulle sopivia (tai oikeastaan ihan mitä vain) palkkatöitä on tarjolla niin harvakseltaan, että kilpailu on kovaa. Kun työpaikka menee jollekin muulle kuin itselle pitkän työhaastattelurumban päätteeksi, laskee luottamus omiin kykyihin entisestään. 

Välillä jaksan uskoa omaan pätevyyteeni, mutta todella helposti vajoudun ajattelemaan, ettei minusta ole mihinkään. Itseluottamus horjuu ja huojuu, eikä lopulta edes tee mieli hakea minnekään. Suunnittelutoimistossa työskentely on alkanut loppujen lopuksi kuulostaa kaikelta muulta kuin siltä omalta jutulta. Kun on jo pitkän aikaa ollut käyttämättä suunnitteluohjelmia, on olo niin jälkeenjäänyt, että nolottaa edes väittää osaavansa jotain. Ihan yhtä hyvin voisin ottaa täyskäännöksen ja tehdä jotain aivan muuta... mutta kuinka luottaa niihin omiin kykyihinsä tehdä mitään muutakaan? 



Työhaastatteluissa olen huomannut myös yhden asian joka ottaa aika reilusti päähän: kaikki (paitsi rekrytointifirman) haastattelijat ovat kysyneet minulta olenko naimisissa, onko minulla lapsia ja jos niin kuinka vanhoja! Käsittääkseni nämä asiat ovat tasa-arvolain vastaisina haastattelussa kiellettyjä! Olen tähän asti aina vastannut rehellisesti, koska tuntuisi todella epämääräiseltä kieltäytyä vastaamasta... Arvatkaa miltä tuntuu, kun toisen kierroksen haastattelun päätteeksi kysytään että niin muuten, olikos sulla lapsi? Minkä ikäinen hän olikaan? 

Totuushan on se, että päiväkodissa käyvä 2-vuotias lapsi väkisinkin on aina välillä sairaana ja äiti kotona hoitamassa. Entä mitkä ovat todennäköisyydet työnhakijan uudesta raskautumisesta kun ensimmäinen lapsi on parivuotias? Menepä siinä nyt sitten vakuuttelemaan toisin kun kysymys jo itsessään tuntuu vääryydeltä. 




Ps. Nämä kuvat eivät tietenkään liity varsinaisiin töihini mitenkään, sillä tässä puuhaillaan siskon saunarempan parissa...

¨
Buscar trabajo siempre es tedioso. En la situación económica actual es doblemente difícil. Siendo madre de un hijo pequeño es triplemente incómodo. Está prohibido preguntarle al entrevistado por su estado civil y por hijos, pero adivinen si me lo han preguntado? Tampoco se siente correcto no responder honestamente. 



Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

4 kommenttia

  1. What?! Mun tietaakseni kans ei saisi kysella tuollaisia, voisikohan tuosta olla johonkin yhteydessa? :( Kurjaa etta tyonhaku on niin vaikeaa. Itseensa uskominen on kans kamalan vaikeeta, mutta pitaa vain jaksaa yrittaa. Takaiskut kay aina itsetunnolle, mutta pitaa vain muistaa etta ei se sita tarkoita, etta on taidoton/kyvyton. Jeh, helpommin sanottu kuin tehty..

    Voimia, ja onnea tyonhakuun ♥ Kylla se tyopaikka viela jostain loytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta Nisha! <3 Toisaalta tekisi mieli laittaa edes viestiä itse haastattelijalle, ettei jatkossa enää kyselisi moisia, mutta toisaalta tuntuu että olisi itse pitänyt skarpata hieman enemmän haastattelussa ja edes mainita ettei kyseisten asioiden kyseleminen kuulu työhaastatteluun... mutta, ens kerralla ainakin sitten!! :)

      Poista
  2. Kyllä siinä saa aika kova pää olla, että jaksaa uskoa itseensä monien ja monien haastatteluiden (etenkin tuollaisten jälkeen), mutta silti ei saa luovuttaa. Niistä 20 hakijasta 18 muuta ajattelee samoin, vain se yksi onnekas hihkuu riemusta, eli yksin ei näiden ajatusten kanssa ole. Ja montako kertaa sille paikan saanellekin ehdittiin sanoa "kiitos, mutta ei kiitos" ennen kuin hänellä tärppäsi...?

    Onnea matkaan työnhakuun. Joku päivä se olet sinä, joka hihkuu riemusta, kun muut jatkavat hakemusten rustaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Menninkäinen! <3 Onneksi osaan ainakin vielä pysyä suhteellisen positiivisena asioiden suhteen ja ellei kivaa työpaikkaa löydy, ehkä se sitten vain on työllistettävä itse itsensä ja lakata asiasta jauhaminen :D!

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig