Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Naiivi naisihminen pääkaupunkiseudulta moi!

Välillä tunnen oloni syylliseksi koska en tee enemmän auttaakseni. Maailmassa tapahtuu niin paljon väärää ja minulla olisi kaikki mahdollisuudet omalta osaltani vaikuttaa ympäristööni. Tuntuu että olen jumissa oman elämäni pyörteissä, eikä energia riitä muuhun kuin oman perheyksikköni ylläpitämiseen. 




Tunnen välillä syyllisyyttä myös siitä, että kirjoitan blogiini turhanpäiväisistä asioista, käsittelen valokuvia ja hölisen itsestäni. Miksen voisi käyttää sitä pientäkin aikaa johonkin hyödyllisempään? Mutta toisaalta, se luppoaika on niin vähäistä, etten sen nimissä pystyisi sitoutumaan mihinkään vakavampaan asiaan oikeilla aikatauluilla. Juuri ja juuri pystyn olemaan poissa kotoa säännöllisesti sen 10 tuntia päivässä, jonka päivätyö matkoineen imee. 

Voisinhan silti edes kirjoittaa jotain enemmän asiapitoista blogissani? Mutta tuntuu ettei minulla ole asioihin mitään uutta sanottavaa... 




Tuntuu kovin vaikealta käsittää miten niin monet ihmiset lähellä minua kokevat maailman ja yhteiskunnan niin erilaisesta näkökulmasta, että edes joudun ajattelemaan tällaista. Onko tarpeellista kirjoittaa asioista blogissa, jota lukevat ihmiset, joiden kuvittelisi jakavan saman näkökulman kanssani?

Suurin syy tämän kirjoittamiseen on tietenkin vallitseva pakolaistilanne, sekä sen synnyttämät ongelmat täällä kotimaassamme. Sosiaalinen media puhkuu viestejä ja linkkejä monenlaisiin artikkeleihin, tapahtumiin, mielipiteisiin. Jotkut ystävistäni ja tutuistani ovat paneutuneet asioihin itseäni paljon paremmin. Tekevät jotain konkreettista auttaakseen. Olen kiitollinen heistä, kun en itse kykene enempään.  




Samalla niin monet ihmiset kotikaupungistanikin ovat hyvin vastustavalla kannalla kaiken suhteen mikä käsittää luvattomia vieraita ihmisiä vieraista kulttuureista, heidän reviirillään! Heidän puolestaan olen surullinen, sekä niiden, jotka alentuvat sen vuoksi väkivaltaisiksi, eli tuolle samalle epäsivistyneelle tavalle yrittää hakea ratkaisuja asioihin, jonka vuoksi ihmiset joutuvat sieltä kotimaistaan lähtemään. 




Miksei ihminen kykene tuntemaan sen verran empatiaa lajitovereitaan kohtaan, että osaisi pistää toisten perustarpeista huolehtimisen etnisten, kulttuurillisten ja uskonnollisten eroavaisuuksien edelle? Eikö jokainen joka on joskus kaivannut apua, ymmärrä miltä tuntuu olla hädässä? Mikseivät kaikki tunne tarvetta suojella edes niitä pienimpiä ihmisiä? 




Minulla on kaksi ammattia, mutta olen ollut tänä vuonna nollatyösopimukseni takia yhteensä viisi kuukautta ilman töitä, löytämättä kuitenkaan mitään parempaa. Olen jupissut rahapulastani jo täälläkin kyllästyksiin. Kuljen samoissa kengissä päivästä toiseen ja tänään huomasin kenkieni pohjien olevan rikki. Kuljin työpaikallani sukkasillani, koska kosteus oli tullut läpi kengänpohjien. Mieheni viimeisiin ehjiin farkkuihin tuli perjantaina reikä. Olen syönyt niin paljon puuroa ja muuta perusruokaa, että ne tulevat jo korvista ulos. Olin onnellinen kun tänään pystyin syömään lounaaksi burriton ja tunsin samalla hieman huonoa omatuntoa kun en käynyt vain hakemassa jotain halvempaa kaupasta. Ylihuomenna tuleva, kauan odottamani normaali palkkani on jo etukäteen ohjattu laskuihin, lainanlyhennyksiin, päiväkotimaksuihin, mihin lie. Uusille kengille ja farkuille ei taida edelleenkään olla varaa. Huoleni ovat silti verrattain naurettavia sekä itseaiheutettuja. Asun isossa omakotitalossa, ajan omalla autolla, lapseni käy yksityisessä päiväkodissa, syön mieluiten luomukananmunia ja juon luomumaitoa.  




Miten siis voisin olla vihainen niistä ihmisistä, jotka ovat tulleet tänne, eivätkä ymmärrä mitä puhumme, miten käyttäydymme, eivätkä edes saa tehdä työtä tai pysty tekemään paljon mitään muutakaan. Nukkuvat lattialla vieraassa paikassa, syövät leiriruokaa. Osalla heistä on takana traumaattisia kokemuksia. He ovat nähneet asioita joita me emme osaa ehkä edes kuvitella. He ovat matkustaneet tänne ehkä viikkotolkulla. Ties millä tavalla. 

Itselläni oli itku herkässä kun kerran jouduin odottamaan lentokentällä vuorokauden että pääsisin kotiin. 




Se, että taloustilanteemme on huono, työllisyystilanne huonoin vuosikausiin, vanhukset huonosti hoidettu, päiväkodeissa liikaa lapsia, leikkauksia joka asiassa, se ei ole perustelu sille ettemmekö voisi vastaanottaa edes väliaikaisesti ihmisiä, joilla asiat ovat vielä huonommin. Missä ne asiat olisivat paremmin? 

Se, että he harjoittavat eri uskontoa, käyttäytyvät eri tavalla, ajattelevat toisin, ei ole syy kohdella heitä eriarvoisesti. En minäkään toivo, että radikaalimmat tai vahvemmat uskonnäkemykset ja epätasa-arvoisemmat ajatusmaailmat aiheuttaisivat konflikteja asuinmaassani (tai missään muussakaan), mutten silti koe, että porttien sulkeminen apua tarvitsevilta ihmisiltä olisi yhtään sen arvostettavampi toimintatapa. Päinvastoin. 




Mikseivät kaikki koe, että yhteiskunnassa elävänä ihmisenä auttaminen on velvollisuus, eikä vaihtoehto jota vastaan tulee protestoida? 

Mutta minähän olen vain naiivi monikulttuurinen naisihminen pääkaupunkiseudulta.





¨
Por qué no todos sentimos la necesidad de ayudar a los demás, sin depender de lo que necesitamos nosotros mismos?

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

6 kommenttia

  1. Nimenomaan. Täällä toinen naiivi naisihminen pääkaupunkiseudulta. On ollut järkyttävää välillä jopa kuunnella omien perheenjäsenten kommentteja. Nolottaa jopa kirjoittaa se tähän, mutta parhaani mukaan olen yrittänyt oikaista oletuksia ja ennakkoluuloja.

    Mietin pari vuotta sitten Guatemalassa, miten vinksallaan asioiden täytyy olla, kun 2000-luvulla taksikuski uskaltaa lausua naisia halventavia machistisia kommentteja ääneen tuntemattomille. Vastaavasti mietin viime viikolla, miten joku vielä tämänpäivän Suomessa kehtaa omalla nimellä ja naamallaan maan suurimmassa päivälehdessä laukoa sellaisia kommentteja, mitä lehdestä löytyi.. tässä ote tästä artikkelista:
    "Paavola huomauttaa lukeneensa pari päivää aiemmin uutisen, jossa joku “rastatukka” oli raiskannut suomalaisnaisen Itä-Suomessa.
    Paavolaa hirvittää, että Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalle Kauhavalle ollaan avaamassa turvapaikanhakijoiden keskusta. Tänne saattaa tulevina viikkoina saapua yli kolmesataa ja myöhemmin ehkä enemmänkin ihmisiä, jotka ovat vaeltaneet Euroopan halki kuka mitäkin sotaa ja kurjuutta pakoon.
    Hänen vaimonsa Kirsi Paavola jakaa miehensä huolen.
    “Kun katsoo miten tytöt nykyään pukeutuvat, niillä on napapaitoja ja alushousut näkyvät. En usko, että päiväsaikaan mitään sattuu, mutta jos he iskevät silmänsä johonkin tyttöön ja lähtevät seuraamaan heitä...”, hän sanoo keittiössään Kauhavan keskustassa."

    Siis WTF???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uh! Juurikin WTF... en oikeen osaa edes sanoa mitään muuta :S.

      Poista
  2. Täysin samoja asioita olen pohtinut. Itse elän tosin ilmeisesti sen verran mukavassa kuplassa että en pääse kuulemaan näitä kaimanikin edelliseen kommentiin kirjaamia kommentteja in real life. Kiinnostaisi kovasti saada mahdollisuus jutella jonkun maahanmuuttajia pelkäävän ihmisen kanssa että saisi edes jonkinlaisen vastauksen siihen mistä nämä käsitykset ja käyttäytymistavat joillekin ihmisille oikein tulevat. Terveisin, Naiivi monikulttuurinen naisihminen Euroopan suurimmasta kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Itse olen huomannut että jos huomaan jonkun kohtaamani ihmisen (työelämässä tai muualla) olevan itseni kanssa eri kannalla, en uskalla kauheasti asiasta puhua ettei pakollisesta kanssakäymisestämme tulisi liian hankalaa sen seurauksena.. mutta oikeastaanhan pitäisihän se ottaa juuri siksi puheen alle että voisi yrittää ymmärtää paremmin, molempiin suuntiin...

      Poista
  3. Niinpä...Mä en kestä kun jokaikinen kerta avaan Hesarin ja luen sellaisiakin kommentteja että ihan savu nousee korvista. Viimeinen niitti oli se, kun luin että bussia joka oli saapumassa vastaanottokeskukseen oli kivitetty erään suomalais joukon toimesta...Bussia joka oli täynnä lapsia, naisia, miehiä....En vaan voi ymmärtää.

    Tuosta auttamisesta tuli mieleen, olin viime viikolla eräässä mielenkiintoisessa tilaisuudessa juuri tästä pakolaiskriisistä (keskittyen tosin Britteihin) ja siellä juuri kerrottiin että hyväntekeväisyysorganisaatiot-ja järjestöt ovat ihan pulassa tällä hetkellä koska kaikki haluavat auttaa tällä hetkellä ja lahjoittaa vaatteita sun muuta, ja heillä ei ole yksinkertaisesta kapasiteettia vastaanottaa kaikkia lahjoituksia. Ja kuinka se tapahtuu aina joka kriisin kohdalla, että tulee suuri "piikki" ns. avun antamiseen ja taas parin kuukauden jälkeen tilanne laantuu ja ihmiset7media unohtavat sen hetkisen kriisin ja siirtyvät seuraavaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Niinhän se aina menee... itse olen seurannut lähemmin tätä samaa ilmiötä Haitin katastrofin jälkeen, kun se niin läheltä koskee sitä omaa ympäristöä Dominikaanisessa...
      Mutta tosiaan, en mäkään voi millään tasolla hyväksyä enkä ees ymmärtää sellaista käytöstä suomalaisten taholta turvapaikanhakijoita kohtaan. Jos joukossa on yksikin joka oikeasti tarvitsee apua ja turvaa... mutta valitettavasti niitä tyhmiä ihmisiä on sekä täällä että siellä turvapaikanhakijoiden joukossa... :(.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig