Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

lauantai 22. elokuuta 2015

Työpäivien pidennyksestä, päiväkotikammosta sekä luontoilmiöistä

Kesäiset ilmat sen kun venyy ja paukkuu, jopa siinä määrin että olen ehtinyt jo useampaan otteeseen yllättää itseni ajattelemasta, että olisipa jo syksyinen sadesää, jotta voisi hyvillä mielin vain oleskella sisällä, järjestellä kotia ja katsoa syksyn telkkarisarjoja... mutta vain hetkittäin, sillä onhan näistä ilmoista pakko nauttia. 

Välillä silti pistää huolestuttamaan, kun tuntuu että ympäröivässä luonnossakin alkaa pakka mennä hieman sekaisin. Käärmeet ovat valloittaneet maisemaa siinä määrin, että olemme joutuneet hetkeksi jättämään päivittäiset metsäretkemmekin väliin, sillä ihan koko aikaa ei jaksa olla skannaamassa aluskasvillisuutta tuon tuulispäätaaperon kanssa liikkuessa. Kyykäärmeiden bongailusta kun on tullut ihan päivittäistä puuhaa... 

Lisähaastetta arkeen on tuonut käärmeiden lisäksi minun täysin sekava työelämäni, sekä Oliverin päiväkotikammo. Vaikka kesällä päiväkodissa alkoi jo olla kivaa, ovat kotoalähtöraivarit tulleet päivä päivältä yhä voimakkaammin takaisin. Tuntuu niin kurjalta edes ajatella lähestyvää maanantaita, pienen rakkaan toisteltua tänäänkin (lauantaina) kymmeniä kertoja, että ei mennä päiväkotiin! Vaikka siellä ollessa kaikki kuitenkin sujuu ihan hyvin, ei tämä silti äidin silmissä pelkältä kaksivuotiaan uhmalta tunnu. 

Mielessä on niin kovasti ollut, että kunpa voisin vielä jäädä ensi kesään asti kotiin. Raha-ahdingossa on nyt kuitenkin kärvistelty jo niin kauan, että töiden paahtaminen olisi suuri helpotuksen huokaisu muilta osin. Lapsi on kuitenkin tärkein ja rakkain, enkä voi muuta kuin harmitella sitä että yhden ihmisen työpanos ei vaan riitä... ei ainakaan meidän tapauksessamme. 

Ottaa päähän, että toisaalla samalla suunnitellaan työpäivien pidennystä pysyäksemme kansainvälisessä kilpajuoksussa mukana, kun jo nyt muiden maiden meininki tuntuu itselle täysin järjettömältä! Yhdysvalloissa äidit palaavat lähestulkoon synnytysosastolta takaisin töihin (jos palaavat) ja Briteissä töitä tehdään lähestulkoon kellon ympäri... miten voi olla, että meille tämä arkiyhtälömme tuntuu lähestulkoon mahdottomalta, eikä aika riitä edes yhdessä kaupassa käymiseen, jos muualla työnteko vie vielä suuremman osan arkipäivistä? 

Minusta jo pelkästään se, että kaksivuotiaan leijonanmieli pitäisi väkisin kesyttää ja kellottaa päiväkodin rytmiin, tuntuu kovin epäluonnolliselta. Vaikka lapsi pitää rutiineista ja kehittyy ja kasvaa hyvin päiväkotiympäristössä (siinä samalla kun on puolet vuodesta flunssassa), sanoo minun äidinvaistoni, että paras paikka pienelle lapselle olisi kotona, jossa olo on turvallinen ja onnellinen.

Välillä tekisi mieli kadota jonnekin, jossa talouskasvu olisi tuntematon käsite, eikä elämän tarvitsisi pyöriä rahan sanelemana... mutta, ennen kuin menee paatokselliseksi, palataanpa niihin arjen ihaniin asioihin kuvien muodossa:

(Kamerana tällä kertaa testikalustona minijärkkäri Canon EOS M3)







¨
Si solo pudiera quedarme en la casa cuidando a nuestro pequeño tesoro, que no quiere ir a la guardería... Las últimas semanas han sido difíciles en cuanto a la rutina diaria de trabajo. Mi situación laboral es como una montaña rusa y el ánimo del pequeño león para ir a su jaula de cachorros empeorando cada día. Ojalá encontremos una solución pronto... pero mientras tanto, tratando de concentrarnos en los momentos buenos como los de estas fotos y llenarnos de buena energía. 

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig