Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Surkea risteily, ihana Tallinna

Laajentaaksemme hieman Karibian vieraidemme perspektiiviä, kävimme pienellä pyrähdyksellä Tallinnassa. Kohdallemme osui aivan mahtava aurinkoinen kesäpäivä ja Tallinnan vanha kaupunki pisti parastaan. Ainoa rasite kaupunkikierroksella oli tuon aivan oman aikakäsityksen omaavan seurueen saaminen rajoitetun ajan sisällä paikasta a paikkaan b ja takaisin paikkaan a. En voinut muuta kuin päivitellä miten ihmeessä turistioppaat kykenevät pysymään aikataulussa tämänkaltaisen sakin kanssa kierroksillaan... No, kai sekin on mahdollista ja olimmehan itsekin jopa 7 minuuttia ennen porttien sulkeutumista takaisin laivassa. 

Itse laivasta minulla ei paljon kehumista ole. Olen kulkenut Tallinnan ja Tukholman laivareittejä aika paljon, mutta vielä kertaakaan ei ollut kohdalleni osunut näin surkeaa laivakokemusta. Tallinnan reittiä kulkevat laivat nyt muutenkin ovat mielestäni aika ankeita, mutta se nyt oli jo tiedossa. Sen sijaan en voinut muuta kuin hävetä Baltic Queenin asiakaspalvelua. Kohdallemme osui niin monta elämäänsä kyllästynyttä työntekijää että olin ihan hämmästynyt. 

En varmasti itsekään tykkäisi työskennellä kyseisellä kännipaatilla, jonka asiakaskunnasta osa oli humalassa jo ennen laivan irtautumista satamasta, mutta se ei silti tarkoita sitä että asiakkaita, varsinkaan meitä jotka emme olleet minkään asteisessa humalatilassa, tarvitsisi kohdella niin kyrsiintyneellä asenteella että vieraammekin, jotka eivät edes ymmärtäneet kieltä, olivat ihmeissään. 

Toisekseen ruokapalvelut kyseisellä laivalla eivät myöskään olleet mitään hehkuttamisen arvoisia. Jouduin esimerkiksi metsästämään ympäri laivaa ranskalaisia ja odottamaan niitä tunnin, jotta saisin edes jotain ruokaa alas tuon hyvin valikoivan pikkuruokailijan suusta. Aamiaispuurokin oli tietenkin ihan vääränlaista, jonka vuoksi olin sentään varautunut omilla kaurahiutaleilla. Kiehuvan veden saaminen olikin sitten taas homma erikseen, mutta sekin lopulta onnistui kielteisen vastauksen jälkeen buffetravintolan mikrossa. Aamupala muutenkin oli aika surkea, joka oli aika pettymys, sillä yleensä olen tykännyt buffetruokailuista joilla on tullut käytyä Tukholman reitillä. 

Mutta se siitä, Tallinnassa oli silti mukava piipahtaa. Seura oli parasta ja pastellinen vanha Tallinna niin tunnelmallinen, että olisin halunnut jäädä pitemmäksikin aikaa!
























¨
Visitando la ciudad vieja de la capital estonesa, Tallin. Nos tocó un día perfecto para el viajecito, sol con una temperatura agradable. La experiencia en el crucero Baltic Queen por su lado no fue tan excelente, pero nada, valió la pena hacer el viaje comoquiera. Tallin es un bizcochito!

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku
SHARE:

22 kommenttia

  1. Ihania kuvia Tallinnasta! Me vietiin anoppi kanssa hanen elamansa ainoalla ulkomaanreissulla Talinnaan. Risteily meni ihan ok, mutta paluu laivaan oli vahan samantyyppinen kun teilla, paitsi, etta osa porteista oli mennyt jo kiinni kun saavuttiin laivalle :o Olin yrittanyt hoputtaa anoppia jo pitkaan, mutta aina loytyi joku pieni turistikraasaputiikki, mihin hanen piti pysahtya :D Lopulta pistin itse juoksuksi ja anoppi tuli miehen kanssa perassa kavellen. Satamassa lupasivat odottaa anoppia ja miesta, etta paastaan kaikki laivaan, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sugar! Hahaha, voi ei, voin niin kuvitella tuon tilanteen! Me kävelimme lopulta Carloksen kanssa 100 metriä edellä ja mietimme että ehkä olisi ihan hyvä että jäisivät rannalle, jospa oppisivat edes jotain.. hahah.. mutta luulenpa että siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Kerran ainakin Suomenlinnan paatti jätti appivanhemmat oman onnensa nojaan kun me olimme jo lautalla. Siinäpähän sitten odottelivat seuraavaa :P.

      Poista
  2. Tallinna on niiiin ihana! Aika huippua että karibian vieraatkin pääsivät kokemaan Tallinnan tunnelman :) Mä vein kans italialaisen poikaystäväni sinne ja hän tykästyi kovasti. Tosin se laivalla tapahtuva alkoholin juonti ja alkoholin raahaaminen kärreissä maihin aiheutti ihmetystä... eikä välttämättä kovin positiivisella tavalla!

    Ps. Mulla on kuva myös tuosta lokista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Vitsit kun mua nolotti se kaljaralli.. :/ mutta Tallinna oli onneksi ihana kaikkien mielestä :).

      Poista
  3. Ihania kuvia, niin tunnelmallisia! Pahinta noissa Tallinnan reissuissa on juuri noi laivamatkat, ne on kyllä niin tuskallisia. Viimeksi ajauduin sanaharkkaan muutaman tönivän känniläisen kanssa laivasta ulostautuessa. Eikö joku voisi laittaa jonkun ei-känniläisten pikavuoron Tallinnaan, olisko se sitten vaikka se juna? Itse ainakin kävisin useamminkin, jos ei matka olis niin karsea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! Ja niinpä - ehkä se juna tosiaan olis hyvä juttu. Nordic Jet Linen katamaraaneilla ei kyllä känniläisiä näkynyt, mutta siellä kyllä itseäkin oksetti muutamaan otteeseen kun meno oli niin keinuvaa ihan ilman alkoholiakin... niitä ei vissiin tällä hetkellä edes ole liikenteessä? En itseasiassa ees tiiä.

      Poista
  4. Tosi, tosi hienoja kuvia!

    Tallinna on kyllä varsinainen helmi ja niin lähellä Helsinkiä - nyt vähän harmittaa, että kävin siellä niinkin vähän Helsingin vuosinani vaikka olisi ollut mahdollisuus. Tallinnassa kannattaa muuten joskus myös yöpyä - siellä on kivoja hotelleja.

    Valitettavasti, se noloin juttu oli, ja ilmeisesti on edelleen, ne kännissä örisevät ja viinaa raahaavat maanmiehememme… Nelijalkaiset ystävämme, kuten joitain suomalaisia siellä ystävällisesti kutsutaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne! Tallinna muuten muuttuu kovaa vauhtia ja on joka vuosi vaan nätimmässä kunnossa! Eli ehkä nyt olis se paras aika siellä käydä. Ja tosiaan, tuo yöpyminen on ollut monesti suunnitelmissa mutta aina se vaan jää... Virossa oon yöpynyt vaan Pärnun seudulla ystävien luona.

      Ja uh.. nämä nelijalkaiset... onneksi niitä ei siellä kaupungilla pahemmin näe.

      Poista
  5. Mahtavia kuvia!!
    Hirveitä noi laivamatkat.. Hävettää kaikkien puolesta.

    VastaaPoista
  6. Vau! Upeita kuvia Tallinnasta!

    Kolme vuotta sitten meksikolainen mieheni oli kaymassa Suomessa ja kaytiin Tallinassa ja hanta ihmetytti ja huvitti kovasti et miten jengi voi olla ymparipaissaan jo ennen laivaan nousua. Ja laivassa sitten makasi jengia käytavillä ymparipaissaan ja turistit ottamassa valokuvia. Oli kuulema ikimuistoisin laivamatka ikina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Una! :)
      Eih.. karseeta.. .ja muistan hyvin elävästi kuinka Carlos myös ihmetteli aikoinaan tätä touhua... mutta nyt kun on nähty Helsingin vappupäivän iltana sekä aamuna, on nähty kaikki eikä mikään sen jälkeen enää ole tällä saralla ihmeellistä. Huh hui...

      Poista
  7. Seuraavalla kerralla kokeilkaapa Eckerö Lineä. Lapsiperheitä, työmatkaavia ja eläkeläisiä riittää. Kyllä joukossa on muutama "väsynyt matkaaja" bongattu, mutta keväämmällä tuli kahteen otteeseen piipahdettua sillä Suomenlahden yli aivan tyytyväisin mielin. Hiihtolomaviikolla oli laivalla oli tenavatäti ja pelle show, muksukin tykkäsi. Muutenkin palvelu oli vähintäänkin asiallista ellei jopa ystävällistä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy joo varmaan kokeilla. Tosin kävin tuossa hiljattain Eckeröllä myös piipahtamassa Tallinnan puolella ja ainakin se Finlandia oli sen verran ankea laiva ettei kyllä houkuttele uudestaan. Ehkä asiaan kyllä vaikutti se, että sain itselleni matkapahoinvoinnin aikaiseksi istuttuani ikkunattomassa konferenssitilassa laivan keinuessa aika kiitettävästi.. Sen jälkeen olin kyllä itsekin aika väsynyt matkaaja.

      Poista
  8. Miksi suomalaiset tykkäävät kännätä? Maailmaa nähneenä tämä kysymys nousee aina vaan painokkaampana mieleen. Joku nolostusmutteri puuttuu humalaisten päästä, koska on vaikea kuvitella että kyseessä olisi mikään ihan oikea geneettinen addiktiokaan. Minä en kyllä viitsisi viedä ulkomaalaisia vieraita Suomesta lähteville laivareissuille - on tarpeeksi selittämistä lauantai-illan Helsingissä kävelevissä huojuvissa ja örisevissä ihmisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Mulle tää todellisuus on ehkä vähän himmentynyt viime vuosina kun oon itse viettänyt niin perhekeskeistä arkea kaukana Helsingin yöelämästä... mutta tätä kyllä edelleen itsekin ihmettelen. Se on vaan se juurtunut ajatustapa että se on ihan ok että kännätään... No, ei voi kuin toivoa että asiat vähitellen muuttuis...

      Poista
  9. Upeita kuvia! Kyllä on kesäisen söpöä. Hitsin urpolaiset, onneksi ne jäävät yleensä siihen sataman tuntumaan ostoskeskuksiin, eivätkä tule Tallinnan keskustaan vaappumaan. Käy kyllä sääliksi tuollaisia ihmisiä, kun eivät parempaa täytettä elämäänsä ole löytäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mary! Ja älä muuta sano, ei voi kuin sääliä. Arvaa oliko kestämistä kun ennen laivasta poispääsyä jäin puoleksi tunniksi jumiin maihinnousukannen ihmispaljouteen kahdestaan Oliverin plus rattaiden kanssa, kun niitä kaljakärryisiä humalaisia oli niin paljon etten päässyt niiden ohi takaisin hytillemme! Siinä sitten seisoin ja kuuntelin kunnes vihdoin pääsin laivasta ulos!

      Poista
  10. Todella kauniita kuvia Tallinnasta. Tässähän ihan matkakuume hiipii. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Daphnion! Ja mahtavaa jos kuvat ihan matkakuumetta aiheuttaa ;). Tallinna on kyllä ihana.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig