Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Flikka jaksaa juosta!

Vaikka minun pitäisi juuri nyt istua työkoneen ääressä ja aivot sauhuten pähkäillä mittaheittojen alkulähteitä eräissä vanhoissa pohjapiirustuksissa, aion olla hölmö ja samalla viisas ja ottaa vähän aikaa itselleni tämän kirjoitusasian parissa, joka toimii omatoimiterapiasta. 

Välillä on päiviä jolloin aurinko ei paista, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikaan. Tänään on ollut yksi niistä, mutta koska valittaminen on tylsää ja valittamisesta valittaminen vielä turhempaa, yritän nyt kuitenkin keskittyä positiivisemmissa asioissa. Ei siis mitään vakavaa, älkää huoliko, mitä nyt tuo viikonloppuna alkanut neljäs flunssa pikkuisella hieman pistää stressiä pesään ja pakkaa sekaisin. 

Itse olen kuitenkin tällä erää välttynyt yskäoopperalta ja olen saanut aikaiseksi jotain niinkin huimaa kuin aloitettua jälleen kerran juoksemisen! Tämä on ollut minulle itselleni niin suuri saavutus, että olen aivan tohkeissani. Tästä en voi kuitenkaan kiittää omaa tahdonvoimaani, vaan erästä toista asiaa, joka voidaan lukea sekä hyveeksi että paheeksi - nimittäin kilpailuviettiä. Sen jälkeen kun tajusin, että kaikki C:n urheilevat serkut käyttävät samaa sporttiaplikaatiota juoksulenkkiensä seuraamiseen, löysin koko touhuun aivan uuden innon! Nykyään jokainen lenkkireittini tallentuu Stravaan ja jokaisella juoksukerralla on se ylimääräinen voima, joka pitää askeleeni juoksussa sen sijaan että luovuttaisin kesken matkan ja matelisin takaisin kotiin. 



Ehkä pitää avata tätä asiaa kuitenkin hieman enemmän. Enhän minä siis tuosta noin vaan innostuisi kenen tahansa kanssa "kilpailemaan" juoksusaavutuksistani, en minä nyt kuitenkaan niin kajahtanut ole. Joku ehkä saattaa muistaa, että olen kerran aikaisemminkin kertonut, kuinka minua ottaa päähän se, että nykyään tuolla entisessä kotikaupungissani Santo Domingossa "kaikki" harrastavat maratoneja ja pyöräilyä ja ties mitä crossfittaamista, kun taas silloin kun minä siellä asuin, olin se ainoa hullu kaveri- ja sukulaispiireissäni, joka halusi vapaaehtoisesti lähteä juoksemaan kaupungin kuumille kaduille. Myöskään salille en ainakaan tyttöjä kavereikseni koskaan saanut. Nyt, kun hommasta on tullut muotia, kaikki tuntuvat olevan asiantuntijoita ravintosuositusten ja treeniohjelmien suhteen. On ihan normaalia nousta kukonlaulun aikaan juoksemaan 10 kilometrin aamulenkki ennen töihinmenoa ja julkaista itsestään kuvia pyöränselässä keskellä tuota kaistapäisen liikenteen miljoonakaupunkia! 



Ei vaan silloin kun minä sitä halusin harrastaa... No, katkeruudet sikseen, sillä tämänhän nyt on vaan kaikinpuolin hyvä asia kaikessa huvittavuudessaan. Se on saanut myös aikaan sen, että minun kaksi vuotta paikallaan muhinut raskausmakkarani on vihdoin saanut toivonkipinän katoamisestaan, sillä kyllähän minun nyt piru vie täytyy niille kaikille sukulaispojille ja tytöille näyttää mistä tämä mimmi on tehty! Tämähän oli minun harrastukseni, silloin kun ketään en saanut kaverikseni! 

Tähän asti matkani ovat olleet lyhyitä, mutta suunta on ollut vain ylöspäin. Tahto voida hyvin, tahto saada tuo raskausmahalta näyttävä pömppö veks, tahto näyttää muille ja tahto ylittää itseni ovat juuri tällä hetkellä niin kovat, että jalkani aivan odottavat sitä hetkeä päivästä kun puuronkeiton ja iltasatujen lomasta pääsen ampaisemaan tuonne keväiseen maisemaan, gps:n seuratessa liikettäni ja koko sukulaisköörin saadessa fiidiinsä minunkin reippailun tulokset. Jos edes yksi yllättyy ja toteaa että no jopas, flikkahan jaksaa juosta, minä olen päässyt tavoitteeseeni! :P





 ¨
Por fin he vuelto a correr, gracias a Strava!
SHARE:

2 kommenttia

  1. Tsemppiä Eve, you can do it! :) Samoilla juoksulinjoilla mennään täälläkin, vaikkakaan omaa mahaa ei oo kasvattanut vauva vaan pizza. Omaan kännykkävanhukseeni tota appia ei edes saa mut hommasin just elämäni ensimmäisen sykemittarin, josko tää oma juoksuinto kestäis nyt vähän pidempään kun viikon. On muuten tosi kivaa toi omien reittien seuraaminen gps:n kautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa että siellä ollaan samoissa puuhissa! Mun into on ainakin toistaiseksi pysynyt, vaikka tuossa yks aamu meinaskin mennä hermot kun mun puhelimen gps ei meinannut toimia.. heti latistui into roimasti :D.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig