Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Boys will be boys

Olen tässä viime aikoina huvittuneena seurannut pienen poikani leikkejä ja todennut mielessäni, että pojat vaan ovat poikia. 

Vaikka itsekin olen niitä tyyppejä, jotka ärsyyntyvät sellaisesta sukupuoliroolien ja tyttöjen ja poikien juttujen erottelusta heti pienille lapsille, olen tuota omaa lasta katseltuani joutunut yhä enemmän toteamaan sen tosiasian, että naisten ja miesten aivot eivät vaan toimi ihan samalla tavalla. Sen vuoksi on ihan luonnollista, että yleisesti ottaen tytöt ja pojat myös kiinnostuvat eri jutuista - ja se on myös ihan ok. 

Itse yritän kuitenkin olla mahdollisimman neutraali kasvattaja. Koitan välttää asettamasta lapselleni mitään rajoitteita sen suhteen, mistä asioista hän saa kiinnostua, olisivat ne sitten perinteisesti enemmän miesten tai naisten juttuja. 


Otetaan nyt vaikka esimerkiksi kaikki ne kliseisimmät asiat, kuten vaatteiden väri, auto- ja nukkeleikit sekä lyhyt tai pitkä tukka. Vaikka nämä jutut olisivatkin pitkälti pelkästään ympäristön vaikutteita, eikä mitään sukupuolesta riippuvia ihmisen luontaispiirteitä, niin kyllä niillä ihmisen luontaisilla ominaisuuksillakin merkitystä on, eikä sitä pidä minun mielestäni yrittää väkisin mihinkään muuttaa. Vaikka naiset kokisivatkin hoivaamisen luontaisemmin omaksi jutukseen, niin kyllä silti pojatkin pitäisi ihan yhtä lailla nukke- ja kotileikkeihin mukaan ottaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niillä nukeilla pitäisi väkisin leikkiä yhtä paljon kuin autoilla, jos ne autot vaan kiinnostavat enemmän. 


Varmasti myös löytyy pieniä tyttöjä, joita autot kiinnostavat paljon enemmän kuin nuket, mutta oman poikani kohdalla homma on mennyt tavanomaisemmin. Ei ole mitään sen parempaa tällä hetkellä kai olemassakaan, kuin traktorit, junat ja kaikenlaiset autot. Kaikki koneet, ruohonleikkurista kaivinkoneisiin, kiinnostavat pientä miestä niin paljon, että nuket ja nallet jäävät kyllä auttamatta kakkoseksi. Silti myös ruoanlaittoleikit ja esimerkiksi barbiet (tai niiden riisuminen) herättävät paljon kiinnostusta. 


Kotona on helppo pitää suhteellisen sukupuolineutraalia kasvatusta yllä, mutta päiväkoti on kuitenkin niin iso osa lapsen päivää (vaikka O:n päivät ovatkin vain kuusituntisia), että paljon vaikutteita imuroidaan myös muilta lapsilta. Käyttäytymismallit kopioituvat ja olen välillä suu pyöreänä katsonut tuon taaperoni puuhia todeten, että nyt on kyllä nähty isommilta mallia. Sieltä myös varmasti kohta takertuvat omaan oranssista ja pinkistä tykkäävään poikaani se ajatusmaailma, että kaikki punainen ja pinkki on tyttöjen juttu ja omat vaatteet pitää olla sinisiä. Kukista nyt puhumattakaan. Eikä se mikään ihme, kun niin monien lapsien aikuiset edelleen mieltävät että näin sen olla pitää. Ei ole jäänyt yhteen kertaan, kun olen lastenvaateosastolla kuullut jonkun äidin toteavan lapselleen, että ei sitä, sehän on poikien paita. 


Myös tukan pituus näyttäisi pitkältikin lapsilla menevän edelleen sukupuoliroolien mukaan. Me olimme ajatelleet antaa oman pojan tukan kasvaa pitkäksi kikkarapääksi, mutta kun tuo ei vain suostunut kasvamaan pituutta muualta kuin keskeltä päätä, isänsä (leikattua) tukkamallia myötäillen, oli pieni tasoitusoperaatio melkein välttämätön. Sen jälkeen olenkin saanut kuulla kommentteja, että kiva kun nyt Oliver näyttää kunnolla pieneltä pojalta. Tämän voi toki tulkita miten haluaa, mutta omaan korvaani se kuitenkin heti kuulosti siltä, että lyhyt se tukan pienellä pojalla pitäisikin olla. 

Tukan pituudella ei mielestäni väliä ole, eikä muutenkaan sillä millä jutuilla lapsi leikkii, mutta kyllä silti tyttöjen täytyy saada olla tyttömäisiä sekä poikien niin poikamasia kuin haluavat, kaikesta nykymaailman neutralisoitumisesta huolimatta. Olisi kuitenkin ihan kiva, jos vanhemmat eivät väkisin yrittäisi näitä ajattelumalleja lapsilleen iskostaa. 


¨

Aunque soy una de las primeras en molestarme cuando se habla de que algunas cosas son para los chicos y otras para las chicas, admito y sé que por naturaleza, somos diferentes. Estoy a favor de una educación neutral en cuanto a los roles de género, pero ahora, viendo a mi propio hijo crecer, al mismo tiempo pienso que a los niños hay que dejarlos ser niños, igual que a las niñas a ser niñas. No se debe intentar neutralizar todo a la fuerza, si nuestra naturaleza nos inclina más hacía ciertas cosas... pero sin olvidar, que también está igualmente bien hacer cosas que por tradición se consideran como cosas del género opuesto. A pesar de toda la inclinación hacía un mundo neutral, los padres aún siguen siendo bastante tradicionales, y queriendo o no queriendo les enseñan a sus hijos a preferir cosas que van de acuerdo con su género. Es una tarea compleja, ser neutral sin olvidar que está bien tener preferencias, porque después de todo, por algo existen dos géneros diferentes. 
SHARE:

8 kommenttia

  1. Mua ei vois vähempää voinut pienenä nuket kiinnostaa, pikkuautoja mulla oli toistasataa. Ja äitiä kuulemma aina hävetti, kun vaatekaupan tädit ehdotti nättejä pinkkejä / punaisia vaatteita ja minulle kelpasi vain mustat tai korkeintaan tummansiniset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D no ni! Hyvä. Mäkin olin kyllä aika "poikatyttö" kuten silloin oli tapana sanoa, mutta kyllä ne nukkeleikit silti kiinnosti.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus:) Täälläpäin uskovaiset eivät leikkaa poikien tukkaa kuin vasta 3.vuotiaina,ja niinpä joskus ei heistä erota onko poika vai tyttö;D PIti ihan katsoa Wikistä että miksi noin;uskovaisten maailma niin kaukana omasta maailmastani;D http://es.wikipedia.org/wiki/Upsherin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta. Enpäs kyllä itsekään tiennyt että miksi! Kiva kun linkkasit. Kaikkea sitä tässä samalla oppii :D.

      Poista
  3. Tismalleen samaa mieltä.
    Ostettiin muuten justiinsa poikein puolelta kesäksi t-paita, kun ärsytti että tyttöjen puoli oli täynnä hempeitä pastellisävyjä ja poikien puolella oli kunnon värejä. MIKSI, MIKSi, MIKSI? Miksi pitää olla vaaleanpunaista?!?!?!? Mä en kestä sitä. SItä on kaikkialla. Ja olen ihan varma, etä kun tyttö alottaa päiväkodin, kohta meillä on jotain HelloKittejä, mä en kestä! Mutta taivun jos taivuttava on.
    Halusin ostaa myös rekka-auton ulkoleikkeihin, mies totesi että eikös tuo ole pojalle, vastasin että nyt ostan ainakin kaksi :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo, mutta tiedätkös, mä oon monet kerrat tuskaillut kun kaikki on vaan niin tylsän sinistä, että miksi ei voi olla enemmän värejä!! Mutta kyllä niitä tosiaan taitaa enemmän löytyä kuin sieltä tytsyjen puolelta. Kaikki on todella pinkkiä, liilaa ja pastelleita.

      Poista
  4. Itse olin kovinkin poikatyttö - mekossa kun oli vaikeaa kiivetä puuhun. Ei sitä pidetty kuitenkaan mitenkään kummallisesna, aika monetkin tytöt olivat vähän poikamaisia leikeissään. Jotenkin tuntuu, että tytön poikamaisuus oli, ja on yhä edelleen, sallitumpaa kuin pojan tyttömäisyys.

    Sellainen vanha juttu "sukupuolineutraalista" päiväkotimaailmasta: kun pojille antaa leikkeihin nuket ja tytöille autot, niin usein käy niin, että nuket joutuvat taisteluun ja autot laitetaan peiton alle nukkumaan :). Näin se vain tahtoo mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, Hanne! Ainakin yleensä. Ja minä olin myös sitä puuhun kiipeilevää sorttia. Kaveri linkkasi muuten yhden tähän aiheeseen liittyvän keskustelun:
      http://www.facebook.com/mari.niinikoski/posts/10153043861558772

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig