Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Keep on keeping on

Tehdessäni töitä koneella minun on paljon helpompi saada kunnon ote hommiin kun kuuntelen musiikkia. Koko viime viikon luureissani pyöri yksi ja sama levy, First Aid Kitin Stay Cold. Jokainen aamuni on siis alkanut samoilla My Silver lining-biisin lyriikoilla. Se herättää tietynlaisen tunnelman päivään ja on ollut omalla tavallaan kovin ajankohtainen omaa elämää ajatellen. 

En tiedä onko sattumaa, vai johtuuko vain siitä että tuota biisiä kuunneltuani tuntuu että pilvien hopea (tai kulta) -reunuksista on muutenkin ollut puhetta siellä sun täällä. Itse olen onneksi löytänyt ne valoisat reunukset tällekin isolle harmaalle pilvelle, joka tuntuu jämähtäneen ylleni vedettyäni rahatilanteeni aivan suohon tänä äitiysloman jälkeisenä vuotena, mutta silti asiat mietityttää ja välillä tuntuu hieman epätoivoiselta kun ei tiedä mikä tienhaara olisi oikea valinta.. vai onko sitä tienhaaraa edes näkyvissä ja pitäisikö vaan jatkaa suoraa maantietä eteenpäin?


Nyt kun Oliver on aloittanut päiväkodin ja itse olen palannut uudelleen työmoodiin, väkisinkin alkaa miettimään onko millään mitä teen mitään järkeä ja miksi teen sitä mitä teen, miksi yleensäkään olen opiskellut yhtään mitään mitä olen opiskellut...

Miksi aina tekisi mieli aloittaa alusta vaikka aika kuluu ja samalla haluaisi päästäkin jonnekin, olla jotakin tai olla tyytyväinen siihen mitä tekee? Miksi on niin vaikeaa päästä kiinni siihen että tuottaisi itselleen elantonsa sillä mitä oikeasti tykkää tehdä? Toiset innostuvat ja onnistuvat, tekevät itsellensä ammatin ilman mitään opintoja edes, samalla kun itse vain tuntee ruopivansa tyhjää samassa kuopassa kaikista niistä opiskeluvuosista huolimatta. Aika kuluu, eikä silti haluaisi kiirehtiä, muttei myöskään jäädä paikalleen ja huomata ajan kuluneen hukkaan. 


I'm scared of living too fast, too slow

Regret, remorse, hold on, oh no I've got to go

There’s no starting over, no new beginnings, time races on

And you've just gotta keep on keeping on

Gotta keep on going, looking straight out on the road

Can't worry 'bout what's behind you or what's coming for you further up the road

I try not to hold on to what is gone, I try to do right what is wrong

I try to keep on keeping on

¨¨¨
These shackles I've made in an attempt to be free

Be it for reason, be it for love


I won't take the easy road


(Klara Maria Soederberg, Johanna Kajsa Soederberg
Warner/Chappell Music Scandinavia AB)




Kuvilla ei kovinkaan paljoa ole asiaan osuutta eikä arpaa. Ne on napattu sateisen Tallinnan edustalta laivalta, jonne yhtäkkiä päädyin viime perjantaina...

¨
El  tiempo pasa y a veces no sé si estoy estancada o si trato de vivir demasiado rápido. No sé si debería tomar desiciones para cambiar el rumbo en la vida laboral o simplemente seguir el mismo camino. A veces quisiera volver a empezar, pero si quiero llegar a algún lado o ser algo, no puedo dejar de mover adelante.

El volver a empezar a trabajar me ha puesto a pensar una vez más en estas cuestiones. Todos los días comienzo mi día laboral en la computadora escuchando el mismo disco de First Aid Kit que comienza con la canción "My Silver Lining". Coincidencia o no, pero las líricas van por el mismo camino...

Las fotos no tienen nada que ver. Las tiré en un barco que me llevó a Tallin y de vuelta el viernes.
SHARE:

3 kommenttia

  1. Mä niin tunnistan noita tunteita. Itselläni tuo samaine pilvi tuottaa toistuvasti kylmää sadetta, vaikka kuinka yrittää väritellä sitä kultaa sen pilven reunoihin. Havahduin myös yhtäkkiä ajatukseen, jota en halunnut myöntää: kuulun juurikin siihen ryhmään, jonka "uran" on muokannut uusiksi lapsi. Olen tehnyt työvalintoja perheen perustamisen myötä aivan erilailla kuin olisin tehnyt ilan perhettä ja uskallan väittää, että työrintaman pilvet olisivat melkoisen paljon poutaisempia jos olisin perheetön. Mutta kadunko valintojani, en tietenkään. Eihän kukaan voi varmaan niin sanoa. Jotenkin ajattelen niin, että nyt mennään näillä ja joskus myöhemmin ehkä jollain muulla. :)

    Usko pois, suunnat löytyy kun antaa aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Be it for love, be it for reason? Miten tahansa, en kuitenkaan tekisi toisinkaan... mutta kaikki kestää vain hetken, niin myös se aika kun pieni on pieni. Ellei sitten tule toista ja kolmatta :D.

      Poista
    2. Siis en puhu nyt itsestäni. Älä huolestu :D!

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig