Asioita joita rakastan... (Cosas que adoro)

Päätin kirjoittaa tajunnanvirtaisesti ylös 25 ensimmäisenä mieleeni tullutta asiaa, jotka kuuluvat elämäni ihanuuksiin, hetkiin tai asioihin, jotka herättävät minussa miellyttäviä aistikokemuksia tai tuovat muuten vaan mukavan annoksen hyvänolontunnetta elämään:

Aamuaurinko - El sol al amanecer

Puhtaat lakanat sängyssä - Sábanas limpias en la cama

Hotelliyöt - Noches en hoteles

Lämpimän saunan tuoksu - El olor del sauna caliente

Lähtöselvitykseen saapuminen - El momento al llegar al check-in del aeropuerto

Kastepisarat lehdillä - El rocio sobre hojas

Valkoinen rantahiekka - La arena blanca

Juoksulenkki sateen jälkeen - Correr luego de la lluvia

Savun tuoksu ilmassa - El olor a humo en el aire

Lämmin kaakao laskettelurinteessä - Un chocolate caliente en un día de esquí

Sarjamaratonit - Ver maratones de series en la tele

Heinäsirkkojen siritys - El chirrido de los grillos

Kuuma suihku - Una ducha caliente

Palmupuiden kahina tuulessa - El sonido del viento en las hojas de palmas

Valo ikkunakaihtimien raoissa - La luz entre las persianas

Ravintolatreffit kaveriporukalla - Las cenas en restaurantes con los amigos

Ratikan äänet kesäiltana Helsingissä - El sonido de los tranvías en Helsinki en una noche de verano

Nurmikon tuoksu - El olor a pasto verde

Ilmavan pehmeät suklaamuffinssit - Los muffins de chocolate suavecitos (los pepinchitos!)

Selän painaminen lämpimään takkaan tai patteriin - Pegar la espalda en una chimenea o un calefactor calentito

Kaiut kesäisellä järvellä - Los ecos sobre un lago en verano

Tikan ääni valopylvästä hakatessaan - El sonido de un carpintero contra un palo de luz

Aamu-usva - La neblina al amanecer

Viltit - Las mantas

Country-musiikki radiossa - La música country en la radio

Aika hyvin löytyi kuvitusta näistä asioista omasta Instagramistani (@evelaluna)!

Bastante bien encontré fotos sobre estas pequeñas cosas en mi Instagram (@evelaluna)!

Follow my blog with Bloglovin

Missä on Suomen Shangri-La?

Sen jälkeen kun kävin piipahtamassa tuolla naapurimaan puolella, Åren pienessä kyläpahasessa, on mieleeni hiipinyt taas kerran kaipuu jonnekin omaan utopistiseen Shangri-Lahan, paikkaan jossa kaikki olisi kuin kauneimmasta elokuvasta. 

Olen itse kotoisin pienestä 8000 ihmisen tuppukylästä, joten tiedän kyllä että elämä pienellä paikkakunnalla on varsin helposti kaikkea muuta kuin harmonista elon helinää. Jos totta puhutaan, niin teini-ikäisenä haaveilin herkeämättä häipyväni paikkakunnalta niin pitkälle kuin vain pääsisin... ja aika pitkällehän sitä tulikin lähdettyä, kun 16-vuotiaana läksin Karibian auringon alle enkä enää kotipaikkakunnalle asumaan palannut. 

Vaikka omien lapsuuskokemuksieni myötä pikkukaupungin ihmiset tuntuivatkin lähinnä ilkeiltä, juoruilevilta viikonloppujuopoilta, niin kai se elämä pienellä paikkakunnalla on rutkasti hyviäkin muistoja (sekä hyviä ihmissuhteita) mieleeni jättänyt, sillä kuinkas muutenkaan kaipuuni tuollaiseen yhteisöllisempään elämään tiiviissä ympäristössä olisi niin kova. Välillä ajattelen, ettei sellaista hyvää yhteishenkeä ja yhteisöllisen elämän hyvää fiilistä kombinoituna kauniiseen ympäristöön vain voi olla olemassa muualla kuin elokuvissa. Sitten kuitenkin olen saanut kokea niitä pieniä hetkiä, pieniä pintaraapaisuja tuollaiseen elämään, josta vain haaveilen. Näin minulle kävi juuri Åressa, sekä myös viime kesänä reissullamme Etelä-Ranskassa. Ehkä se sittenkin on todellista. 

En tiedä mikä suomalainen paikkakunta olisi lähinnä tuota kuvitelmieni kotikylää, tarjoten jopa ohikulkijalle samanlaisia ahaa-elämyksiä jollaisia nuo årelaiset intohimoisuudellaan ja ystävällisyydellään minut saivat tuntemaan. Aivan toisella tapaa kuin mihin omassa lähiympäristössäni olen tottunut, ihmiset siellä jylhien maisemien keskellä tuntuivat nauttivan elämästään ja työstään, oli se sitten ravintolan tarjoilijana, hiihto-oppaana taikka olutpanimon omistajana. Se hyvä olo vain välittyi läpi sen ruotsalaisen ystävällisyyden niin hyvin, että vieläkin mietin kuinka coolia olikaan, kun esimerkiksi kokki aivan toisesta ravintolasta syöksyi apuun ja tuli tarjoilemaan meille illallista vuorossa olleen tarjoilijan sairastuttua. 

Totta taikka pelkkää turistin harhakuvitelmaa, en vain voi olla kaipaamatta myös meille tuollaista ympäristöä jossa elää ja työskennellä. Nyt kun teen itse taas paluuta täyspäiväiseen työelämään, on nämä asiat väkisinkin kovin pinnalla mielessäni. Jokapäiväinen rullaaminen pitkin pääkaupunkiseudun kehäteitä, ruman toimistorakennuksen, päiväkodin sekä markettien välillä ei vain tunnu sellaiselta arjelta johon haluaisin tämän yhden elämänkokemukseni käyttää. Nykyisessä asuinpaikassani sentään on luonto lähellä, sekä naapurit jotka tunnen nimeltä, mutta riittääkö se? 

Niin vain pako kauemmas pääkaupungista alkaa lähennellä uusia sfäärejä mitä korkeammalle ikävuoteni kohoavat. Ei vain ole kovin helppo yhdistää kaksikulttuurisen perheen elämää suomalaiseen maaseutuun... jos työtä ja sosiaalista elämää on vaikea löytää jopa pääkaupungista, olisi aika lottovoitto löytää sitä meille molemmille jostain tuppulasta. Ehkä minä siis vain kiidän pitkin kehäteitäni ja haaveilen loppuelämäni asuvani ties missä Åressa tai Ojaissa. Tai ehkä otamme tulevaisuudessa riskin ja harppaamme vielä askeleen edemmäs länttä ja muutamme vaikka Fiskariin...

¨

Soñando con vivir en un pueblo pequeño y bonito como en las películas... Serán de verdad o de mentira esos sitios donde la gente convive en buena onda, siendo felices en un ambiente rural, sin tanto ajetreo y desinterés como en nuestro entorno urbano? Estoy en búsqueda de ese lugar que podría ser nuestro Åre u Ojai. 

Karkuretkellä

Jos olisin hiihtolomalainen, en varmaankaan pysyisi liitoksissani näiden mahtavien ulkoilusäiden vuoksi! Silti asiat ovat omalta osaltani vieltä toistaiseksi niinkin onnekkaasti, että olen saanut päivisin nauttia ulkoilmasta ja lähiseudun tarjoamista retkipaikoista. Jos oikeasti olisin hiihtolomalainen, saattaisin olla tuskissani siitä etten ole missään kauempana pohjoisessa, viilettämässä pitkin suuria alamäkiä, tai vaihtoehtoisesti ulkomailla nauttimassa eteläisestä lämmöstä. Hyvä siis näin, sillä vaihtoehdon ollessa toimisto loisteputkivaloineen, tuntuvat Kirkkonummen ja Espoon luontokohteetkin suurilta etuoikeutetuilta seikkailuilta!

Tänään karkasimme metsäretkelle Nuuksion maisemiin, mutta ennen kuin pääsimme ulkoiluun asti, ehdimme jo viettää tunnin jos toisenkin Suomen luontokeskus Haltiaan tutustuen. Paikka oli aivan mainio, enkä voi muuta kuin harmitella etten ollut siellä ennen käynyt, vaikka se jo pelkän arkkitehtuurinsa vuoksi on ollut hyvin tiedossani suunnitelma-vaiheestaan asti. Nyt kun olemme asettuneet tänne lähimaisemiin asumaankin, olen aivan varma että reitti Haltiaan käy meille tänä vuonna varsin tutuksi. Tuohan on loistava paikka myös ulkomaanvieraillemme esitellä!

Haltian luontokeskuksesta ja sen tämänhetkisistä näkymistä voi muuten käydä lukaisemassa enemmän Kaukokaipuu matkablogista, sillä tuo sama paikka samoine näyttelyineen oli myös Nellan helmikuisen retkipäivän kohteena. Nellalla oli mahtavia kuvia lumikenkäkävelyltään sekä itse luontokeskuksen sisältä. Minulla itselläni kun aika kului kuvaamisen sijaan enimmäkseen Oliverin perässä juoksemiseen, jolloin pelkkä kameran esille ottaminen on hyvin haasteellista puuhaa. Pikkuinen kuitenkin viihtyi luontokeskuksen videoinstallaation parissa niinkin hyvin, että ehdimme katsella maisemia kaikilta vuodenajoilta, lintuja, lehmiä, leppäkerttuja, käärmeitä ja ties mitä muita eläimiä bongaillen. Nuo mahtavat luontomaisemat ja äänet saivat taaperon innostumaan niin paljon, että ensimmäisen vuosikierron aikana hän juoksi sukkasilteen ja kuola valuen ympäri hämärää salia ja seuraavalla kierroksella malttoi jopa istua tuolissaan katselemassa, hengitystään tasaillen. 

En voi myöskään jättää mainitsematta Haltian luontokeskuksen ravintolaa! Juuri kun pääsin kirjoittamasta ruotsalaisten paremmuudesta hiihtokeskusruokailuissa, löytyi ainakin yksi kehuttavan arvoinen ruokailupaikka keskellä ulkoilualuetta sekä vielä Swinghill-hiihtokeskusken kupeesta! Haltian lounas nimittäin osoittautui varsinaiseksi ylläriksi, sillä ainakin kokeilemani alkuruokapöytä, keitto, leivät sekä jälkkärit olivat niin hyviä, että voisin suunnata tuonne ihan pelkästään ruokailemaan. Sitäpaitsi maisemat ravintola/kahvilan lasiseinän läpi olivat aivan upeat. 

¨

Esta semana el sol nos ha estado saludando y hemos podido disfrutar la naturaleza a lo máximo. Hoy visitamos El Centro de la Naturaleza Finlandesa Haltia que se situa en un parque natural a unos veinte minutos de la casa. Allá dan exposiciones, información sobre los alrededores, excursiones, alquilan saunas, cabañas etc. El edificio en sí es algo que vale la pena visitar, con su diseño bioclimatizado en madera y también tienen un restaurante que me sorprendió con su buffet almuerzo delicioso!

Tuliaisia naapurimaasta

Taitaa olla hieman harhaanjohtava otsikko, sillä ne varsinaiset tuliaiset Ruotsin puolelta jäivät kahteen suklaakonvehtitötteröön Åren suklaatehtaalta. 

Reissu tuli siis suoritettua, myrskyisestä säästä ja muista hankaluuksista huolimatta! Ja kivaa oli, kerrassaan mahtavaa! En nyt sanoisi täysin rentoutuneeni noiden kolmen yön aikana joina olisin saanut nukkua kunnon unet ilman pikkumiehen keskeytyksiä, sillä niin sitä vaan on vaikea päästä eroon rutiineistaan ja heräsinhän minä kuitenkin yöaikaan vaikkei kukaan ollut herättämässäkään...

Täällä kotirintamalla selvittiin kuitenkin oikein hyvin. Mitä nyt juominen ja päikkärit jäivät toisinaan hieman vähille, mutta pahemmilta huutokonserteilta säästyttiin ja ensimmäisen yön jälkeen nukkuminenkin oli ehkä jopa parempaa kuin minun kotona ollessani. 

Mammaa taisi kuitenkin olla kova ikävä, sillä paluuni jälkeen asiat eivät olekaan sitten menneet ihan niin hienosti kuin olisi toivonut. Neljän päivän aikana maitovirta kun ehti itseltäni sen verran ehtyä, että imetyksen olisi voinut kuvitella jo siitä syystä loppuvan kuin seinään, mutta niin vain on tahto pienellä miehellä niinkin suuri, etteivät sellaiset seinät ole esteenä. Niistä mennään läpi, kiukulla ja sisulla ja pelottavilla raivareilla. Eli imetys jatkuu näin reissun jälkeenkin, valuisi sitä elämän eliksiiriä vuolanaan tai ei. 

Eikä siitä kai ole pakko turhaa stressiä ottaakaan, nytpähän ainakin tiedämme, että poissaolokin on mahdollista. Siitä palautuminen vaan on melkoisen kova prosessi, sillä tällä hetkellä pelkkä poistumiseni ulko-oven taa tuottaa epätoivoisen huudon ja lattialle heittäytymisen. Myös kaikki muu ruokailu on ollut koettelevaa touhua koko tämän viikon ja raivareita on vedetty kovin ahkeraan. Silti on myös ollut mahtavaa huomata, kuinka O on selvästi ottanut askelia eteenpäin kehityksessään, sillä sanavirta ja asioiden ymmärtäminen jaksavat meitä vanhempia päivittäin hämmästyttää!

Ennen Åreen lähtöäni sain myös suoritettua sen minua niin kovasti jännittäneen inssiajon pois alta. Läpi meni, hip hei! En tiedä sattuiko kohdalleni poikkeuksellisen armollinen isnpektööri vai mitä, mutta tyyppi osasi kyllä hoitaa hommansa niin, että minä vanha hermoileva mammakin selviydyin mielestäni aika siististi tuosta kokemuksesta, joka taisi olla koko ajokouluhistoriani mukavimpia tunteja! Kuinka ollakaan... Nyt haasteenani onkin sitten saada tuo oma miekkoseni uskomaan että ajotaitoni ovat edes sitä luokkaa, että minut voi sinne ratin taakse laittaa! Yksinäni en ole vielä ajellut, mutta niin vain olen selvinnyt isäni avustuksella läpi Helsinginkin ja vielä Oliver kyydissä, mutta Carloksen kanssa olen hädin tuskin saanut yhden kauppareissuajon ilman pikkukyytiläistä tehdä!

Niitä reissutunnelmia voittekin käydä lueskelemassa siellä sivubisnekseni (siis eihän tämä oikeasti mitään bisnestä minun osaltani ole :D) puolella Lumipallo-blogissa. Yleistä fiilistä myrskyisine laskukuvineen voi kurkkia täältä ja tarinaa ruokaseikkailuistamme voi lukea täältä.

Nyt toivottelen hyvää ystävänpäivää kaikille teille tutuille ja tuntemattomille Friolandian ystäville! Ihanaa kun olette siellä, vaikka edelleenkin toisinaan on hieman hiljaista tämän päivittelyn suhteen... 

¨

Fui y volví del viaje a esquiar en Åre, Suecia. Sobrevivieron bien aquí en la casa sin mí y sobreviví yo también con el snowboard en la tormenta de nieve que nos recibió en el país vecino. Un viaje excelente, del cual he escrito y seguiré escribiendo más en el blog Friolandia Snow Edition, pero solamente en finés, por cuestiones de tiempo y espacio... pero si no otra cosa, pasen por allí para ver más fotos. Ah, y una buena noticia para los que conocían mi inhabilidad para manejar un carro: por fin tengo licencia! Mejor tarde que nunca, eh?!