Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kuulumisia

Taidan olla ottanut hieman liian henkilökohtaisen asenteen tätä blogia kohtaan, sillä näin harvakseltaan kirjoitellessani tuntuu siltä että ensimmäisenä pitäisi kirjoittaa kaikki päällimmäiset kuulumiset, ennen kuin voin siirtyä kertomaan mistään muusta asiasta. Ihan kuin tapaisi pitkästä aikaa rakkaan ystävän eikä kertoisi mitään mitä oikeasti kuuluu, vaan höpöttäisi vain säästä ja jostain housuostoksista. 

Säästä tosin voisin kehittää hyvinkin henkilökohtaista juttua, sillä nuo ulkona vallitsevat olosuhteet kun tahtovat vaikuttaa omaan olotilaani liiankin paljon, mutta jospa kuitenkin jätetään se toiselle kertaa. Housuostoksia en taas ole tehnyt, vaikkakin eilen (siis sunnutaina - tämä kirjoittelu kun tahtoo olla hieman katkeilevaa) melkein ostin toppahousut kirpparilta, jotka olisivat niin mainiosti sopineet yhteen toppatakkini kanssa. Olin itseasiassa kirpparilla (Kirkkonummen Kipinän Kirppisbasaarilla Kirkkonummen keskustassa) siskoni kanssa jo toistamiseen myyntihommissa, lihottamassa edes hieman sitä kovin nälkäistä rahapossua sekä samalla pysyäkseni poissa kotoa jotta O saisi jatkaa harjoituksiaan selvitä heti aamusta alkaen ilman mamman läsnäoloa. 

Nämä kaksi asiaa, rahapossu sekä O:n äitivieroitus ovatkin luultavasti ne päällimmäiset asiat jotka ovat pyörineet mielessä päivittäin, mutta tuntuu siltä että jauhan vain samaa asiaa jos taas niistä kirjoittelen. Vihdoinkin minusta alkaa kuitenkin tuntua siltä, että lapsukainen on kasvanut minusta sen verran eroon, että kykenen hyvillä mielin poistumaan kotoa pidemmäksikin aikaa, joka olisi oikein toivottavaa, sillä aivan kohta minun olisikin tarkoitus poistua kokonaiseksi viikonlopuksi naapurimaan puolelle. 



Tuo tuleva viikonloppu on ollut mielessäni tavattoman paljon, sillä niin hölmöltä kuin se toisille varmaan kuulostaakin, niin meille se tulee olemaan aivan valtavan iso juttu. Olen kuitenkin päättänyt olla perääntymättä, sillä toivon että tämä tekisi oikeasti hyvää niin minulle itselleni kuin O:llekin. Silti pelkään aivan kauheasti, että tilanne eskaloituu siihen, että O vetää niin kovat raivarit että kramppaa ja saa vielä rytmihäiriöitä ja joutuu taas sairaalaan, sillä välin kun minä reippailen jossain Ruotsissa! 

Se toivottavasti jääköön vain omaksi kauhuskenaariokseni, sillä onneksi O on sen verran isin poika, että nykyään jopa nukahtaa mieluummin dädänsä kainaloon ja esimerkiksi minun kotiintullessani pettyy kun sieltä tulinkin vain minä eikä dädä, eli varmasti tuo pärjäisi täällä aivan hyvin ilman minuakin, kunhan vain ei olisi edelleen uniaikaan niin kauhea tissitakiainen... mutta siinäpä se vieroitus sitten viimeistään tulee tehtyä totaalisesti, kun ei ole mahdollisuutta antaa periksi.  

Päivähoitoasia on edistynyt ja samalla ollut edistymättä, sillä asiat ovat kääntyneet niin päälaelleen, että nyt olisi ehkä sittenkin perhepäivähoitopaikka tarjolla (jota minä alunperin halusin mutta sain tietää että tuskin onnistuisi O:n sydänjutun takia), vaikka nyt haluaisinkin mieluummin paikan päiväkodista, jotka ovatkin tällä hetkellä aivan täynnä. 

Ikuisuusprojektiksi venynyt autokouluni sen sijaan on vihdoin edennyt siihen vaiheeseen, että viikon päästä on edessä inssi. Välillä olen tuntenut itseni täysin luuseriksi kun panikoin liikenteessä niin paljon että on tuntunut ettei minusta ikinä ole kuskiksi, joka taas on tuntunut niin hölmöltä, minä kun aina olen pitänyt itseäni sellaisena joka handlaa kaikki koneet ja kulkuvälineet joita eteen laitetaan. Jos jollain on siis hyviä vinkkejä joilla pitää hermot kasassa ja polvi tutisematta ajokokeen aikana niin kertokaa heti! Muutoin saan kyllä kutsua kaikkia jumalia apuun tuohon torstaiaamuun sekä etsiä keinoja löytää itsestäni uudelleen se pieni hikipinko, joka pääsi kokeen kuin kokeen kunnialla läpi, harjoittelin tai en. Nyt on meinaan harjoittelujakin tehty reippaasti yli vaadittavan määrän ja kurvailtu pitkin Helsinkiä ja motareita siinä määrin, että jo olisi aika osata. Hieman ehkä pistää harmittamaan ettei tullut sitä korttia hommattua silloin 18-vuotiaana... 



¨
Las últimas semanas han sido un poco monótonas, pero ya pronto vendrán tiempos interesantes. En la semana que viene por fin tendré el examen de manejo, esperamos tener noticias de la posible guardería de Oliver y para terminar la semana, yo me iré a Suecia por tres días. Así que espero pronto tener algo que contarles  ;).
SHARE:

10 kommenttia

  1. Oi miten paljon asioita. Hyviä juttuja.
    Luottamusta ja hyvä mieltä vieroitusviikonloppuun! Pojat pärjää hyvin, ihan varmasti. Ja vaikka jokin menisikin mutkikkaaksi, syy ei ole sinun matkasi. Kukaan äiti ei voi olla nonstop paikalla (tai siis kai sekin on mahdollista), mutta on myös ihan hyvä juttu olla välillä erillään. Ihan itsensä kannalta ja myös lapsen. Van eipä tuo ole ollut minullekaan helppoa. Neiti on ollut kerran yökylässä, vaikka mummolassa olisi erittäin hyvä hoitopaikka... Taitaa olla vaikeampaa minulle kuin lapselle. ;)

    Hoitojuttuihin ja autojuttuihin ja rahapossu ja ihan jokaikiseen toivon paljon, paljon hyvyyttä ja iloa ja onnistumisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Agaba ja kyllä se vain teki hyvää tuo reissu, vaikka nyt onkin saanut hieman taistella taas täällä koko viikon :D....

      Poista
  2. Itse ajoin kortin heti 18-vuotiaana, sitten muutin Helsinkiin kantakaupunkiin 20 vuodeksi ja autoilu jäi siihen. Opettelein uudestaan sitten pitkän, pitkän tauon jälkeen.

    Inssiin ei oikein muuta neuvoa saa antaa kuin että jäitä hattuun - älä ole olevinasi parempi kuski kuin olet, silloin tulee mokia :). Rauhallisesti vaan. Ja se ajaminen sitten - valitettavasti siinä joutuu vain sietämään omaa pelkoaan kunnes se vähitellen häipyy ja ajamisesta alkaa ainakin välillä jopa nauttia. En olisi ikinä kuvitellut, että huristelen sujuvasti ja suuremmin pelkäämättä näitä jäisiä jyrkkiä mäkiä ja 180 asteen mutkia tuolla perusfokuksellani, mutta niin siinä vain kävi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne, kyllä se inssi sitten lopulta menikin ihan hyvin! Onneksi oli mukava miekkonen siinä ohjeistamassa ja muistuttelemassa hengittämisestä ajon aikana :D!

      Poista
  3. Todennäköisesti kauhuskenaariot on vain äidin päässä, O luultavasti hoksaa, että äiti ei ole saatavilla, eikä pistä suuremmin ranttaliksi. Lapset ovat yllättävän hoksaavia!

    Inssiin sama ohje ja mantra mitä itse hoin aikanaan "Älä kokeile". Eli rauhassa ja mieluummin liian varovasti kuin malliin "Kyllä tosta risteyksestä vielä ennen punaisia ehtii..." Hyvin se menee! Katso vaikka kannustukseksi Suomen surkeinta kuskia; kyllä omat ajotaidot varmalla nousee uusiin sfääreihin niitä törppöjä katsellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Menninkäinen. Juuri näinhän se myös meni - nyt sitten pistetäänkin taas ranttaliksi oikein olan takaa kun minä olen palannut kehiin. Huh hei!
      Ja eiköhän minustakin tässä vielä kunnon kuski tule, nyt on kortti taskussa ainakin!

      Poista
  4. Tsemppiä tuleviin koitoksiin. Välttämättömiä varmasti, mutta voin hyvin ymmärtää, että jännittää ja tulee tehtyä kauhuskenaarioita. Kaikki menee varmasti hyvin ja Ruotsista palaa taas tuuman verran parempi äiti ja vaimo. Ihanaa reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Milla!! Teki kyllä naapurimaa hyvää! :)

      Poista
  5. Jee, huippua että vieroitus on lähtenyt noin hyvin käyntiin. Teillä tulee huippureissu ja pojat pärjää varmasti. Riennetään apuun, jos tarvis on :) Tsemppiä inssiin, mä taisin selvitä vaan sen takia, että tyyppi näytti joka risteystä ennen kädellä ja koko vartalolla kaartaen, että "seuraavasta oikealle" - muuten olis voinut mennä sekaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Annika! Mä muuten mainitsin myös inssissä tästä vaikeudestani erottaa vasen ja oikea ja sain kuulla että se saattaapi olla lievän lukihäiriön syytä! No joo, onhan sitä tullut välillä sitäkin mietittyä vaikkei mulla mitään varsinaista lukihäiriötä olekaan.. välillä ei vain pysty keskittymään tekstiin tms..

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig