Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Kun yritin korjata koneeni ja hajotin sen kokonaan

Aika hyvin ajoitin tämän blogihiljaisuuden loma-aikaan. Juuri ennen joulua päätin ottaa asiakseni puhdistaa koneeltani viruksen, joka oli härnännyt minua jo useamman kuukauden. Niin siinä sitten vain lopulta kävi, että kone ei enää lähde edes käyntiin. Virus 1 - Eveliina 0. 


No, lomaa on onneksi vielä viikko jäljellä ja itseni sentään saan käynnistettyä joka aamu viimeistään kello yhdeksän, eli eiköhän tässä vielä ehdi paikkailemaan tätä päivitystaukoakin. Myönnän, että mielessä on taas kerran käynyt, että elämä olisi hieman helpompaa (tosin samalla tylsempää), jos en edes ajattelisi koko bloggaamista ja istuisin vaan rauhassa kotona kutomassa villasukkaa. Kutominen on sitäpaitsi aika terapeuttista puuhaa ja Carloksen mukaan hyväksi myös aivotoiminnalle (joku tutkimus x oli näin todennut).



Muistikorttini ovat myös ehtineet täyttyä ääriään myöten täyteen kuvia kun en ole saanut niitä purettua koneelle, joten nyt kun pakkassäät (eli hyvät valokuvausilmat) ovat vihdoin saapuneet, oli minun viimeistään pakko keksiä joku väliaikainen ratkaisu tähän koneongelmaani nro 150. Nyt istun vanhalla lainaläppärillä, joka on kiinnitetty toiseen lainanäyttöön. Näillä mennään toistaiseksi. Uusi Mac Book Pro (tai no, mikä tahansa läppäri) olisi oiva synttärilahja, mutta realistisempi tavoite synttäripäivälleni on kuitenkin päästä lähes kolmen vuoden tauon jälkeen vaikka elokuviin!



Vielä vuosi sitten pikkuisemme huusi täyttä kurkkua kun jätimme hänet siskolleni kauppareissun ajaksi. Nyt tyyppi heittäytyy lattialle raivoamaan kun häntä yrittää saada siskoni luota kotiin, joten eiköhän tässä yksi leffaretki sentään saada aikaiseksi! Niin ne ajat vaan muuttuvat, joten eiköhän tästä koneongelmastakin jossain vaiheessa päästä eroon...

¨
Dificultades técnicas vol. 150. Mi computadora se dañó... por eso tanto silencio últimamente.




Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

tiistai 15. joulukuuta 2015

Jouluperinteitä

Jo useamman vuoden ajan olemme kokoontuneet isosiskojeni ja vanhempieni kanssa yhteisille piparitalkoille vanhimman siskoni kotiin. Näistä piparitalkoista on muodostunut kiva pikkujouluperinne hyvän ruoan ja joulumusiikin merkeissä. Samalla aina suunnitellaan yhteistä joulunviettoa ja jaetaan tehtäviä jouluruokien valmistukseen ja muuhun tarpeelliseen.

Minä itse olen kovin laiska kaikenlaisten juhlapäivien ja niitä ympäröivien perinteiden suhteen, enkä myöskään vielä tähän asti ole koskaan inspiroitunut esimerkiksi jouluruoan valmistukseen. Omaksi tehtäväkseni jääkin yleensä vain joulutortut ja rosolliainesten pilkkominen. Jokaisena Suomessa viettämänäni jouluna olen kuitenkin saanut nauttia kunnon perinteistä joulua puuroineen, jouluillallisineen ja joulupukkeineen. 

Nyt kun Oliver on jo siinä iässä, että joulun juhlimisella on hänellekin jotain merkitystä, osaan arvostaa entistä enemmän kaikkia näitä jouluperinteitä, joita perheeni on pitänyt yllä. Jotenkin silti tunnen itseni hitusen ulkopuoliseksi kaikessa perheen yhteisessä jouluhääräilyssä, sillä  oma jouluni olisi ehkä jotain tämän Suomi-joulun sekä Dominikaanisen joulun välimaastosta. Vaikka oma perheeni on täällä, on joulu myös vähän melankolista aikaa, sillä silloin tulee ajateltua normaalia enemmän myös sitä kovin rakasta suurta sukua siellä meren takana, sekä heidän yhteistä joulunviettoa sikäläisine jouluruokineen muineen. 

Ehkä meidän pitäisikin hieman enemmän panostaa Carloksen ja Oliverin kanssa tähän kaksikulttuurisuuteemme ja tehdä tänä jouluna aloite muutamalle uudelle jouluperinteelle, jotka toisivat Carloksellekin enemmän sitä kotijoulun fiilistä... erityisesti nyt kun viimeisestä siellä vietetystä joulusta on jo viisi vuotta aikaa!

Tässä vielä kasa kuvia tämänvuotisilta kivoilta ja tunnelmallisilta piparitalkoilta!













 ¨
Ambientandonos para la navidad en casa de mi hermana, con motivo de preparar galletas de jengibre. Esto se ha convertido en una tradición de la familia. Por mucho que me gustan todas estas preparaciones de navidad por estos lados, al mismo tiempo me da un poco de tristeza por tener que estar tan lejos de nuestra familia dominicana, especialmente en los tiempos de navidad...

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joululahjoja pikkubudjetilla

Minusta joululahjojen jakaminen perheen kesken on edelleen lähes yhtä jännää kuin lapsena. Lapsena tosin tärkeintä olivat ne saadut lahjat, kun taas nykyään parasta on antaa jokaiselle jotain ja mielenkiinnolla katsoa mitä kenenkin paketeista kuoriutuu. Vaikka joulufiilistelyni yleisesti ottaen keskittyykin aivan muihin juttuihin kuin lahjaostoksilla pyörimiseen, olisi minusta aika tylsää, jos joululahjahöösäys jätettäisiin kokonaan väliin.

Minulla ei ole tapana käyttää suuria summia lahjoihin. Pennin venytys jatkuu tänäkin jouluna, mutta jotain haluan silti jokaiselle perheenjäsenelle antaa. Itseasiassa jopa tykkään enemmän siitä, että saan pähkäillä pääni puhki että mitä ihmettä voisin minibudjetilla antaa näille tyypeille, jotka eivät ehkä ole sieltä helpoimmasta päästä lahjomisen suhteen.

Tässä pari vinkkiä perusjutuista, joista ihan jokainen kelpaisi myös itselleni lahjaksi. Mikään näistä ei vaadi pulleaa lompakkoa, vaan sen sijaan hieman aikaa ja vaivannäköä:

1. Tulosta ja kehystä ottamasi kuva, tai pihistä vaikka lahjansaajan omasta Instagramista!


Minä pelastin kasan poisheitettäviä mallikehyspalasia työpaikaltani ja tulostin kasan omia Insta-kuviani niihin komeilemaan. En voinut vastustaa kiusausta laittaa niitä omalle seinälleni, mutta niistä olisi kyllä saanut tosi kivoja joululahjoja!



2. Anna lahjakortti tarjoten omaa aikaasi lastenvahtina, niska/jalkahierojana, lumitöissä, autonpesussa, suursiivouksessa, you name it!


(Itselläni taitaa muuten olla parit jalkahieronnat vielä tältä vuodelta suorittamatta, hupsis! Tässä hommassa täytyy siis olla lahjakortin antamisenkin jälkeen hieman aktiivinen, lahjansaaja kun ei taida kehdata kovin montaa kertaa muistutella asiasta...)

3. Kudo villasukat, lapaset, pipo, tuubihuivi, säärystimet tai mitä vaan.


Jos et muka osaa, niin Youtube auki ja opettelemaan! Ensimmäisen parin jälkeen varmasti sujuu kuin sukkamummolta!



4. Tee jotain herkkuja, kuten suklaata!


Itse ajattelin tänä jouluna ensimmäistä kertaa kokeilla tehdä erilaisia tryffeleitä. Inspiraation sain näistä mustikkasuklaista, jotka kiehautin kasaan raakasuklaasta, kookosöljystä ja mustikoista eräänä sunnuntaina kun suklaahammasta alkoi kauheasti kolottaa.




¨
Qué regalar de navidad sin gastar mucho? Los regalos hechos por uno mismo siempre son los más especiales! En vez de gastar dinero, gasta un poco de tu tiempo y regala por ejemplo noche libre cuidando a los niños, masajes de espalda o pies, el lavado del carro, limpieza de los closets etc. hecho por tí mismo. Igual de especial es recibir una  foto enmarcada, algo tejido como unas medias (y si no sabes hacerlo, es fácil de aprender por Youtube) o por ejemplo chocolate casero!

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

perjantai 11. joulukuuta 2015

Valoa pimeyden keskellä

Joulukuu on lähtenyt käyntiin sellaisen hösellyksen ja epäjärjestyksen tahdittamana, että blogi on jäänyt tahattomasti aivan hunningolle. Niin monta juttua on jäänyt taas kirjoittamatta, että päässä on vain iso ylitsepääsemätön kirjainmöykky. Silloin ei auta muu kuin alkaa vain näpytellä ja katsoa mitä ruudulle ilmestyy. 

Vaikka sairastelut ja työjärjestelyt yrittävät edelleen aiheuttaa harmaita hiuksia, yritän parhaani mukaan pitää mielen valoisana. Vesisade ja pimeys eivät tietenkään yhtään auta asiaa, mutta onneksi aina väliin mahtuu yksi tai kaksi aurinkoista aamua, kuten allaolevien kuvien auringonnousu, jonka ehdin ikuistamaan viime viikonloppuna yläkerran ikkunasta. Tuollaiset pienet valon hetket ovat suorastaan maagisia pimeyden keskellä...

Joulu lähestyy hurjaa vauhtia, jouluradio pauhaa pitkin päivää, jouluvalot loistavat ja suklaata on tarjolla joka kulmalla, mutta silti varsinainen joulufiilis antaa odottaa itseään. Kyllä se sieltä vielä ehtii tulla, mutta ilman lunta se on vain astetta vaikeampi löytää...

Jotain tosi hassua olen kuitenkin huomannut. Tähän asti olen ollut täysin suomalaisen joulun ihannoija. Rauha ja tunnelmallisuus ovat kohdillaan vain täällä kotimaassa, mutta silti jostain syystä viime päivien joulukaipuuni on sijoittunut sinne muinaisiin maisemiin Dominikaaniseen tasavaltaan. Kun radiosta soi englanninkieliset (tai espanjankieliset) joulubiisit, olen kaivannut kovasti joulutunnelmiin meidän sikäläiseen ympäristöön, kaikkine muovikuusineen ja ostoskeskusjoulupukkeineen. Kaipuu Santo Domingoon on siis kasvamassa sellaisiin lukemiin, että ensi vuoden puolella tuo valtameren ylitys on vain jotenkin saatava onnistumaan! 


Sitä ennen kuitenkin toiveenani on saada edes vähäksi aikaa pakkassäät ja valkoinen maa.
 











¨
0 nieve por estos lados. La oscuridad y la lluvia intentan nublar la mente junto con todo el ajetreo... pero por suerte de vez en cuando aparece un día soleado. Ya pronto estamos en navidad pero el ambiente navideño aún no me a alcanzado. He estado escuchando música navideña, pero en vez de ambientarme para una navidad nórdica, me ha hecho extrañar a los tiempos en Dominicana, con sus arbolitos plásticos y santa clauses de centros comerciales!

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

maanantai 30. marraskuuta 2015

Hietalahden kauppahalli: Helsingin sympaattisin lounaspaikka

Tänä syksynä olen kiertänyt ympyrää pitkin Helsingin keskustaa lounasmetsästyksen merkeissä. Olen käynyt läpi kaupat Lidlistä Stockan Herkkuun ja Siwasta S-marketiin. Niin usein kuitenkin kassalla loppusumma näyttää yli kymmentä euroa ja mielessäni pyörähtää ajatus, että parempi olisi vain ollut syödä ruokani jossain kivassa ravintolassa - halvemmalla hinnalla.

Kaikista järkevintä olisi toki tuoda joka armas aamu eväät mukana töihin ja täten rasittaa hieman vähemmän laihaa lompakkoa, mutta käytännössä homma ei vaan ota onnistuakseen. 



Dommareissa asuessamme en pahemmin edes tuntenut syyllisyyttä ulkona syömisestä, sillä se kuului asiaan. Onneksi Suomen ravintolakulttuuri on myös viime vuosina ottanut isoja harppauksia eteenpäin, eikä valikoima siedettävän hintaisissa ruokapaikoissa enää ole pelkkää pizza-kebab-linjaa. Kivoja monen ravintolan ruokaympäristöjä ei silti vieläkään taida kovin montaa löytyä. Ruokatauolle lähteminen tapahtuu usein lennossa, eikä siihen mennessä ole ehtinyt kunnolla vielä miettiä mitä sitä tekisi mieli. Aikaa on vähän ja kivat ravintolat tiputtaen siellä ja täällä.

Muutama viikko sitten löysin onneksi tilanteeseen ratkaisun: Hietalahden kauppahalli! Minulta oli mennyt täysin ohi, että kyseinen ihana rakennus on taas avannut ovensa, tarjoten mitä parhaimpia makuelämyksiä kiireiselle lounastajalle. Valikoimasta löytyy mm. Soppakeittiö, Fat Ramen, Street Gastro, Chalupa ja Kimchi Wagon (koko kauppiasluettelo löytyy tääl). Tarjolla on tietenkin myös kaikkea muuta kivaa, joten vaarana on napata mukaan esimerkiksi suklaata tai energiapallukoita iltapäivän varalle. 



En tiedä johtuuko kauppahallin sijainnista vaiko siitä että ovet ovat tosiaan vasta hiljattain taas avautuneet, mutta lounasaikaan paikka on ollut juuri sopivan hiljainen, jotta minunlaiseni väkipaljoudessa helposti ahdistuva fiilistelijä on tykännyt erityisesti siellä vallitsevasta rauhallisen sympaattisesta tunnelmasta. Toisaalta mietin että kannattaisiko asiasta edes täällä blogin puolella kertoa, mutta se nyt olisi vallan itsekästä! :D Jotta kauppahalli pysyisi yhtä monipuolisena ruokapaikkana, tottakai toivon että kaikki muutkin ihastuisivat! Miten siis olisi lounastreffit Hietalahden kauppahallilla?











¨
 Hay pocos sitios tan variados para comer en Helsinki como el viejo mercado de Hietalahti, que recientemente ha abierto sus puertas de nuevo. Vale la pena visitarlo solamente por su ambiente acogedor y tranquilo. Los restaurantes varian de mexicano, italiano, americano a oriental. Mi sitio favorito para almorzar!


Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kolmen kuukauden treenaamisen tulos (+ Compressport arvonta!)

(yhteistyössä MotionStore.fi)



Kolme kuukautta hikistä CrossFit-taivalta on nyt ohitse. Odotin innolla tätä rajapyykkiä, sillä peruskurssilla ollessani kuulin valmentajan toteavan eräälle toiselle kurssilaiselle, että kolmen kuukauden treenamisen jälkeen varmasti huomaat eron, kunhan käyt säännöllisesti kolme kertaa viikossa. 

WOD x 3



Minä olen noudattanut tätä kaavaa niin hyvin kuin on ollut mahdollista. Kolmen Crossfit-tunnin lisäksi olen käynyt lenkillä 1-2 kertaa viikossa. Viimeinen kuukausi on tosin ollut aika haastava, sillä syyspöpöt ja pikkujouluriennot ovat hankaloittaneet boxille ehtimistä. Onneksi monet jutut ovat käyneet jo niin tutuiksi, että päivän treenistä pystyy vääntämään edes jonkinlaisen kotitreenin, joka sekin on parempi kuin ei mitään. 


Adrenaliinia


Korkean intensiteetin treenaamiseen jää niin nopeasti koukkuun, etten enää yhtään ihmettele miten CrossFitin harrastajat ovat niin intohimoisia lajin suhteen. Kun huomaa miten hyvin silloin voi kun kroppa on saanut liikuntaa, on helppo tunnistaa itsessään myös sen puutteen tuomat oireet. Kotoa löytyy paljon suuremmalla todennäköisyydellä sekä pieni että iso känkkäränkkä, jos liikuntaa ei ole ollut viikon aikana riittävästi. 

Kroppa

Konkreettisesti suurimman eron itsessäni huomaan jaloissani. Reiteni (sekä pakarat!) ovat kiinteytyneet huomattavasti ja pohjelihakset ovat kasvaneet niin että housuista kiristää. On ihan uskomatonta miten helppoa nykyään on mennä kyykkyyn ja rymistellä selkä vääränä ympäri taloa taaperon autoleikeissä!

Heikoimmat lenkit löytyvät edelleen sieltä, missä niitä lihaksia ei aloittaessa ollut lähestulkoon ollenkaan. Pidoissa keskivartaloni vapisee vieläkin kuin haavanlehti, eikä käsilläseisonta tule kuuloonkaan, mutta nyt kun treenikuukausia on jo muutama alla, alkaisi varmasti olla aika uskaltaa vaihtaa isompaa vaihdetta päälle, eikä enää hölläillä kevennetyillä harjoituksilla. Jos yöunet ovat jääneet pikkuisen heräillessä liian vähäiselle, huomaa väsymyksen vaikutuksen aivan selkeästi illan treenissä. 




Painonnosto


Yhdestä asiasta olen oikeastaan todella yllättynyt. Aloittaessani minua hieman kauhistutti CrossFitiin liittyvä painonnostelu. Suuret painot ja tangot eivät ole koskaan viehättäneet minua, joten en olisi ikinä kuvitellut saavani siitä sellaisia kiksejä, että innoissani seuraan puhelimen kautta muidenkin treenaajien suorituksia. Ihan älytöntä! Painonnosto vaatii myös niin paljon tekniikkaa, että on kivaa haastaa itseään ja yrittää joka kerralla suorittaa nostot puhtaammin. 

Lukemat vaa'alla

Jos luvuista puhutaan, niin hyvältä näyttää myös sillä saralla. Painoa en edes yritä pudottaa, vaan pelkästään vaihtaa tilalle vähän lihasmassaa. Sitä on kertynyt kilon verran, mutta painoni on silti pudonnut parilla kilolla. Rasvaprosenttini on pudonnut 29,5 prosentista 26,5 prosenttiin. Samalla tietenkin nesteprosentti on päässyt nousemaan ja metabolinen ikäni on laskenut kuudella vuodella, ollen nyt Tanita-vaa'an mukaan 25 vuotta.

Ruokavalio

Näihin lukuihin, sekä erityisesti sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrään vaikuttaa tietenkin myös ruokavalio. Kun treenaa, ei myöskään tee niin helposti mieli syödä epäterveellisesti. Jos käyttää niinkin paljon vähäisestä vapaa-ajastaan urheiluun, ei sen tuomaa tulosta halua heittää roskikseen mässäilyllä. Silti omassa ruokavaliossani on vielä paljon korjattavaa, mutta tällä saralla olen kokenut itselleni sopivaksi tavaksi edetä hiljalleen parempaan suuntaan, ettei yhtäkkinen suuri muutos ruokavalion suhteen tuottaisi ahdistusta, minä kun muutenkin olen niin laiska kokki. Ruokaremontti tulee kuitenkin olemaan pinnalla seuraavien kuukausien aikana. 



Treenikamppeet

Jumppaaminen on myös tuonut mukanaan muutamia välttämättömiä hankintoja. Minähän olen viettänyt koko vuoden hyvin tiukkaa linjaa ostoksien suhteen, mutta silti olen onnistunut ainoina kenkinä hankkimaan itselleni kahdet lenkkarit. Ilman juoksukenkiä ja Crossfit-kenkiä homma olisi nimittäin aika vaikeaa. Samalla myös treenivaatteet ovat saaneet vähän päivitystä, sekä yhden lisän, jota en ollut edes osannut kaivata.

Kuten aiemmin mainitsin, ovat pohkeeni tunteneet ehkä kovimmin treenamisen tuoman fyysisen muutoksen. Minulla on aina ollut ongelma pohkeiden väsymisen kanssa, mutten ollut tähän asti osannut edes ajatella, että riittävän nesteytyksen ja venyttelyn ohella asiaan voisi auttaa myös kompressiosukat!

Sain MotionStorelta testiin Compressport säärystimet, jotka tukevat lihasta ja edistävät laskimoveren virtausta. Lihaskalvoihin kohdistuva kuormitus vähenee, lihaksiston hapettaminen paranee ja samalla suorituskyky kasvaa sekä palautuminen nopeutuu. Tämän seurauksena pohkeiden turvotus ja jäykkyys vähenee. 


Testailtuani säärystimiä treenatessa, tajusin kaipaavani niitä myös töissä silloin kun olen istunut tuntitolkulla koneen ääressä. Sen lisäksi että kompressiosukat sopivat lähestulkoon kaikkeen urheiluun, sopii ne myös sellaiselle joka viettää päivänsä tuoliin liimautuneena, tai vaikka lentokoneessa. Olo on paljon mukavampi kun pohkeet eivät tunnu painavilta ja turvonneilta! Toki on myös tärkeää muistaa juoda tarpeeksi nestettä, venytellä sekä levätä...

Jos joku muukin innostui kyseisistä säärystimistä, nyt olisi hyvä mahdollisuus kotiuttaa sellaiset veloituksetta. Käy Motionstoren sivulla valitsemassa itsellesi sopiva väri ja koko (kokotaulukko löytyy Motionstoren sivupalkista) ja heitä tiedot tänne alle kommenttiboksiin! Arvon yhden parin säärystimiä ensi keskiviikkona, 2.12.

Lisäksi Friolandian lukijat saavat MotionStoren tuotteista 10% alennuksen koodilla sport10. Itselläni olisi säärystimistä intoutuneena seuraavana hankintalistalla nämä 2XU kompressiotrikoot!


EDIT: KIITOS KAIKILLE ARVONTAAN OSALLISTUNEILLE! GENERAATTORI ARPOI VOITTAJAKSI TUUAN! 

¨
3 meses haciendo CrossFit, sintiendome bien, pero con mucho trabajo por hacer! Tengo más movilidad, más fuerza y piernas más duras, pero todavía sigo siendo débil y flojita :D... pero poco a poco! También poco a poco he empezado a comer mejor y a sentirme más sana y con más energía. A veces es un poco difícil encontrar tiempo para ir al box, pero ya por lo menos sé como inventarme una pequeña rutina en la casa, usando a Oliver como peso!


Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kuinka luottaa omiin kykyihinsä?

Viime viikot ovat olleet aikamoista itsetutkiskelun ja tulevaisuuspohdiskelun pyörremyrskyä. Välillä innostus ja puhti ovat niin korkealla, että kaikki tuntuu hyvältä. Toisinaan epätoivo yrittää kuitenkin vallata mielen. 

Olen koko syksyn ajan etsinyt uutta suuntaa työelämässäni. Nollatuntisopimuksella (vaikkakin vakituisella) työskenteleminen tuottaa jatkuvaa epävarmuutta elämään. Omia työtehtäviäni ei ole ollut tarjolla enää pitkään aikaan, joten olen tehnyt hommia, joita tein jo silloin kun olin juuri valmistunut ja palannut Suomeen. Vaikkei työssäni sinänsä mitään valittamista ole, totuus on kuitenkin se, etteivät tehtävät ole omaa alaani, eivätkä myöskään sellaisia juttuja joita haluaisin loppuelämäni tehdä. Väkisinkin siis tuntuu siltä kuin olisin pysähtynyt paikoilleni. 



Tällä hetkellä uuden työn hakeminen on haastavampaa kuin koskaan aikaisemmin minun työhistoriani aikana. Itse itseni työllistäminen osuuskunnan verstaalla tuntuu myös sen verran riskialttiilta tässä taloustilanteessa, etten haluaisi ottaa yrittäjyyden tuomaa jatkuvaa stressiä niskaani. Minulle sopivia (tai oikeastaan ihan mitä vain) palkkatöitä on tarjolla niin harvakseltaan, että kilpailu on kovaa. Kun työpaikka menee jollekin muulle kuin itselle pitkän työhaastattelurumban päätteeksi, laskee luottamus omiin kykyihin entisestään. 

Välillä jaksan uskoa omaan pätevyyteeni, mutta todella helposti vajoudun ajattelemaan, ettei minusta ole mihinkään. Itseluottamus horjuu ja huojuu, eikä lopulta edes tee mieli hakea minnekään. Suunnittelutoimistossa työskentely on alkanut loppujen lopuksi kuulostaa kaikelta muulta kuin siltä omalta jutulta. Kun on jo pitkän aikaa ollut käyttämättä suunnitteluohjelmia, on olo niin jälkeenjäänyt, että nolottaa edes väittää osaavansa jotain. Ihan yhtä hyvin voisin ottaa täyskäännöksen ja tehdä jotain aivan muuta... mutta kuinka luottaa niihin omiin kykyihinsä tehdä mitään muutakaan? 



Työhaastatteluissa olen huomannut myös yhden asian joka ottaa aika reilusti päähän: kaikki (paitsi rekrytointifirman) haastattelijat ovat kysyneet minulta olenko naimisissa, onko minulla lapsia ja jos niin kuinka vanhoja! Käsittääkseni nämä asiat ovat tasa-arvolain vastaisina haastattelussa kiellettyjä! Olen tähän asti aina vastannut rehellisesti, koska tuntuisi todella epämääräiseltä kieltäytyä vastaamasta... Arvatkaa miltä tuntuu, kun toisen kierroksen haastattelun päätteeksi kysytään että niin muuten, olikos sulla lapsi? Minkä ikäinen hän olikaan? 

Totuushan on se, että päiväkodissa käyvä 2-vuotias lapsi väkisinkin on aina välillä sairaana ja äiti kotona hoitamassa. Entä mitkä ovat todennäköisyydet työnhakijan uudesta raskautumisesta kun ensimmäinen lapsi on parivuotias? Menepä siinä nyt sitten vakuuttelemaan toisin kun kysymys jo itsessään tuntuu vääryydeltä. 




Ps. Nämä kuvat eivät tietenkään liity varsinaisiin töihini mitenkään, sillä tässä puuhaillaan siskon saunarempan parissa...

¨
Buscar trabajo siempre es tedioso. En la situación económica actual es doblemente difícil. Siendo madre de un hijo pequeño es triplemente incómodo. Está prohibido preguntarle al entrevistado por su estado civil y por hijos, pero adivinen si me lo han preguntado? Tampoco se siente correcto no responder honestamente. 



Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

perjantai 20. marraskuuta 2015

Pakottava tarve tehdä jotain

Kenelle on tuttua se tunne, että on aivan pakko tehdä jotain hyödyllistä, jottei aika vain menisi hukkaan? 
Luultavasti kaikille, ainakin toisinaan. 
Jos tämä tunne tulee silloin tällöin, ei siitä varmaankaan ole mitään haittaa, mutta silloin kun se on jatkuvaa, se on hyvin kuluttavaa ja epäterveellistä. 

Minulla on ollut tämä tunne pysyvästi siitä lähtien kun palasin äitiyslomalta töihin. Siitä on nyt yli vuosi aikaa, ja vaikka kesällä olinkin lomautettuna, ei tuo tunne mennyt silloinkaan ohi. Oikeastaan varsinkaan silloin.  

Pienen lapsen kanssa oma aika on aina rajallista ja hetkittäistä. Elämä on täynnä aikatauluja, joista tulee pitää kiinni jottei arjesta tulisi täysi kaaos. Ne hetket, jolloin saisi tehdä mitä lystää, on vaikea käyttää vain olemiseen. 

Välillä toki väsymys painaa päälle ja ainoa vaihtoehto on painautua sohvan pohjalle. Silloin, kun virtaa riittää, pitäisi kuitenkin päästä aina toteuttamaan jotain keskeneräistä projektia. Seinään tuijottelusta tulee niin syyllinen olo, että nukkumaan mennessä hitottaa kaikki kun ei ole saanut mitään aikaiseksi. 

Minä kuitenkin tarvitsen paljon aikaa pelkkään oleskeluun. Hidas elämä ja asioista nauttiminen tulevat minulle luonnostaan. Ehkä juuri siksi koenkin kärsiväni niin paljon siitä, ettei aika tunnu riittävän mihinkään. Jollekin toiselle tämä minun arkeni olisi varmaankin aivan sopivaa. 

Ruuhkavuodet. Sitä tämä kaikki kai vaan on.

Viime viikonloppuna ehdin onneksi viettää ystävän kanssa hyvin seesteisen hetken peilityynellä Meikolla (taas kerran)





 ¨
La sensación de tener que hacer algo productivo para no desperdiciar el tiempo. Esa es la sensación que me ha perseguido todos los días desde que volví al trabajo. Con un hijo pequeño el tiempo propio está tan medido, que no vale la pena desperdiciarlo en no hacer nada. 
Sin embargo, el no hacer nada también es super importante. Hay que "recargar las baterías" para no agotarse. Por suerte este fin de semana tuve tiempo para ir otra vez al lago Meiko para pasar un tiempo en serenidad total.  

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

tiistai 17. marraskuuta 2015

Toivoton tulevaisuus?

Satuin tänään aamulla kuulemaan uutisia radiosta samalla kun tein eteisessä lähtöä. Äitini sattui olemaan myös lähdössä ja totesin hänelle, että nyt kyllä tekisi mieli ihan oikeasti lähteä sinne korpeen mökittämään eikä kuunnella enää yhtään enempää. Pommittakoon sitten aikanaan sen metsänkin, kunhan siihen asti saisi oleskella rauhassa. 

Tämä mökittäytyminen oli hiljattain mietteissä luettuani Hesarin sivuilta Pentti Linkolan haastattelua 
Vaikken voisikaan elää Pentti Linkolan tavoin askeettista elämää (ellei olisi pakko), enkä pidä lajisolidaarisuutta pahana asiana, alkoi tuo kyseinen artikkeli aika mielenkiintoisesti: 

"Aina sanotaan, että meidän pitää olla mukana kansainvälisessä kilpailussa. En ymmärrä, kuka sellaisen kilpailun on julistanut, ja miksi meidän pitäisi kilpailla toisten kansakuntien kanssa.

Kasvun sijaan talouden pitäisi antaa romahtaa. Mitään talouskasvun kaltaista ei olisi saanut olla 1950-luvun jälkeen. Elintasomme ylittää kaikki järjelliset mitat, ja se pitäisikin pudottaa pieneen osaan nykyisestä. Ihmiset ylläpitävät väkisin öykkärimäistä elintasoa, jossa ei ole järjen hiventä.

Esimerkiksi hallituksen kesälomaleikkauksilla ei ole mitään merkitystä. Ostovoima pitäisi pudottaa toisiin lukemiin, jotta saisimme lisäaikaa tälle maailmalle. Jo suuren markettihallin ovelta näkee, ettei ihmisellä ole tulevaisuutta. 90 prosenttia marketeissa myytävistä tavaroista on joko turhia tai vahingollisia."

Talouskasvu ja "öykkärimäinen elintaso" ovat minunkin mielestäni täysin järjettömiä asioita. On todella surullista miten vieraantunut ihmiskunta on luonnosta ja yksinkertaisesta elämisestä, noin yleisesti ottaen. Normaalina pitämämme arki vaatii aivan liikaa energiaa ja kulutusta, sekä epäinhimillisiä aikatauluja. Suuriin kaupunkeihin rakennetaan tekorantoja ja tekometsiä, kun oikeaa luontoa ei ole enää tarpeeksi jäljellä. Ihmismassa alkaa vyöryä yli äyräiden.


Minusta ei olisi laittamaan rajoja kenenkään lisääntymiselle, mutta onhan se silti totta, että meitä ihmisiä on aivan liikaa. Suuri osa ongelmistamme johtuu suorasti tai epäsuorasti vain siitä, että meitä on liian paljon. En siltikään ottaisi ja tekisi linkoloita ja lähtisi erakoksi keskelle metsää, vaikka muuten metsähullu olenkin. Eihän sillä mitään ratkaistaisi. 





En myöskään toivoisi elämää, jossa esimerkiksi yksityisautoilu, lentäminen ja ulkomaanmatkat olisivat täysin kiellettyjä. Arkipäiväistä kulutusta pyrin kuitenkin vähentämään niin paljon kuin mahdollista. Käyn suurissa marketeissa ruokaostoksillani, mutta olen aivan samaa mieltä siitä, että suurin osa siitä tavaramäärästä on aivan turhaa. Niin usein ihmiset ostavat tavaraa vain siitä syystä että "sai niin halvalla". 



Vaikka inhoankin sanaa talouskasvu ja kaikkia siihen liittyviä asioita, en silti haluaisi myöskään että ihmisen kehitys pysähtyisi. Koulutus, tiede, tutkimukset, kansainvälinen yhteistyö, ihmisoikeudet jne... kaikki ovat jollain tapaa sidoksissa rahaan ja talouteen. 

Aika toivottomalta silti tuntuu kun ajattelee tulevaisuutta ja lukee uutisia. Juuri töissäkin eräs asiakkaani, vanhempi professorimies, päätyi aivan muista asioista puhuttuamme toteamaan, että ei tällä ihmiskunnalla oikein ole enää tulevaisuutta. 

Vai onko?


¨

La humanidad, la cancer de la tierra. Tendrá futuro o no?

Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig