Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

torstai 11. joulukuuta 2014

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Nyt kun aika kirjoitteluun on ollut kovin tiukoilla, vanhojen julkaistujen blogijuttujen ohessa päädyin selailemaan myös niitä, jotka ovat jääneet tämän blogin julkaisettomien juttujen listalle. Sieltä löytyi tällainen, joka ehkä jäi aikanaan luonnoshyllylle siitä syystä, että asioista valittaminen ei kuulu lempipuuhiini... ainakaan nykyään. Niinpä viime postauksen perusteella eräskin uudenpuoleinen ystäväni hämmästyi tuota yhdeksän vuoden takaista angstailijaa tekstin takana... mutta ei kai tämäkään nyt varsinaista valittamista ole, ehkä vain tietynlaista paasaamista hämmennyksen keskellä:

20141204124358_IMG_1049

Aina välillä minusta tuntuu että minun olisi pitänyt syntyä poikana... kun en vain välillä pysty ymmärtämään  tyttöjen välisiä konflikteja. Jos nyt yleistys sallitaan, niin pojat tapaavat olla niin paljon mutkattomampia ja helpompia ystäviä, ettei mikään ihmekään että olen kallistunut toisinaan ystävystymään poikaporukoiden kanssa tyttöjen sijaan.

IMG_0629

Muistan kuinka ala-asteella joskus itkin, koska halusin olla kaveri niin monen kanssa, mutta nuo tytöt eivät vain tulleet toimeen keskenään. Tuntui hullulta, että olisi pitänyt olla vain tiettyjen tyttöjen kanssa, vaikka kaikki olivat omalla tavallaan erityisiä. Tytöt olivat joko kateellisia, kaipasivat täyden huomion itselleen tai pilkkasivat toisiaan. Ei aina tietenkään, eikä jatkuvasti, mutta kuitenkin sen verran, että se sai minut useaan otteeseen surulliseksi.

20141204124301_IMG_1046

Nykyään olen tehnyt samoja huomioita. En omiin kaverisuhteisiini liittyen, mutta kuitenkin tuntemieni tyttöjen välillä. Minusta se on jotenkin niin käsittämätöntä ja hölmöä. Luulisi, että aikuiseksi kasvamisen myötä löytäisimme keinot toisten ihmisten hyväksymiseen ja kunnioittamiseen sellaisenaan... mutta emme sitten kuitenkaan. Olemme kateellisia ja ajattelemme ilkeitä. 

IMG_0635

Kukaan ei tietenkään ole täydellinen, mutta olisi se kuitenkin hienoa jos pystyisimme kehittymään siihen suuntaan, ettei toisia ihmisiä, varsinkaan omia ystäviä, tarvitsisi pilkata. Ei ainakaan julkisesti. Ei tietenkään myöskään kahdenkeskisesti, mutta syy miksi tästä yleensäkään kirjoitan johtuu siitä että olen huomannut tätä tapahtuvan myös julkisesti. Syitä en välttämättä osaa oikein ymmärtää, sillä itse olen aina ollut sitä sorttia joka tulee toimeen lähes kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta aika paljon voisin pistää kateudesta kumpuavan ärsytyksen piikkiin. Siitä seuraa mollaamista, mustamaalaamista ja ties mitä älytöntä.

20141204124222_IMG_1044

Ei tämä tietenkään ole pelkästään tyttöjen ongelma, mutta omat kokemukseni näistä liittyvät poikkeuksetta tyttöpiireihin. Me tytöt kun olemme niin hankalan luonteen omaavia olentoja. Ei kai se siis mikään ihmekään että meidät rinnastetaan niin kovin usein kissaeläimiin... mutta saahan sitä silti toivoa, ettei näitä kissatappelutilanteita tarvitsisi usein seurata, ja että oman egon ja mielipiteiden julkituomisen sijaan yrittäisimme useammin muistaa että on niin monta tapaa nähdä asiat kuin on silmäpareja katsomassa. Niin ja se kateus. Mitä siitä nyt voi enää sanoa sortumatta turhaan paasaamiseen... ellei tämä koko teksti jo sitä ollut... mutta se kateus, on se vaan niin kumma juttu!

¨

Las chicas, las mujeres... somos una especie tan rara. A veces pienso que debí haber nacido hombre, porque no logro entender los conflictos entre amigas. He visto de  cerca como amistades se convierten en un disparate, por razones tan disparatosas... por envidia, por egoismo u otras razones que no logro comprender. Para mi siempre ha sido fácil llevarme bien con casi todo tipo de gente y nunca he querido armar una guerra contra ninguna amiga mía. Ojalá así fueramos todas para que no tuvieramos que herirnos tanto verbalmente con esas peleas de gatas incomprensibles. 
SHARE:

14 kommenttia

  1. Aamen. Mä oon tästä niin samaa mieltä sun kanssa. Hyvin kirjoitettu! Mäkin oon usein toivonu että olisinkin ollut poika. Ei tarttis spekuloida niin paljon ja kärsiä niin paljosta draamasta.

    VastaaPoista
  2. Juu, ihan totta. Olin jotenkin kuvitellu, että tää olis enemmänkin alakoululaisten juttu. On hirvittävää tajuta, että sama meininki jatkuu joillakin vielä aikuis-aikuisiällä! Oli se kyllä hurjaa menoa ala- ja yläasteella, nyt kun ajattelee ajassa taaksepäin. Lukiossa hengailin lähinnä poikaporukoissa, mutta sitten Argentiinassa oli shokki kun ei tullut kuuloonkaan, että hengailis poikien kanssa ja draamaa tyttöjen kesken oli enemmän kun laki sallii. Sanotaanko, että sana draama sai täysin uuden merkityksen vaihdon aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Juuri näin. Tosin juuri sen vaihtarivuoden aikana minä puolestani lyöttäydyin juurikin poikaporukoiden joukkoon, sillä en vain yksinkertaisesti soveltunut tyttöjoukkoon, kun kiinnostuksenkohteeni olivat aivan vääriä. No, onneksi poikkeuksiakin löytyi tytöistäkin, mutta siltikin sekä koulussa että vapaa-ajalla hengailin lähinnä poikien kanssa :D.

      Poista
  3. Ei se mun mielestä sukupuolesta ole kiinni, niin kuin ei juuri mikään muukaan tässä maailmassa. Tai olenko mä sitten vain onnistunut valitsemaan ystäväni jotenkin erityisen hyvin? :)

    -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tästä ei kyllä voida olla samaa mieltä, sillä mun todellisuuteni ei ole yhtä sukupuolineutraali. Miesten ja naisten aivot vaan toimivat hieman eri tavalla, eikä se mun mielestä ole mikään huono asia. Siksi myös elämässä syntyy tilanteita jotka voi helposti yleistää tapahtuvan enemmän joko naisten tai miesten keskuudessa... ja mun ympäristössäni tämä on ollut yksi niistä.
      Eniveis, todella hyvä jos sä et oo tällaista joutunut kokemaan.. mutta totean siis vielä, että en minäkään tällaisiin tilanteisiin enää näin aikuisena ole hyvien ystävieni kesken joutunut... mutta kaikenlaista näkee ja kuulee kun on paljon erilaisia tyyppejä ympärillä.

      Poista
  4. Kuulostipa tutuilta ajatuksilta! Mä saan aina kaikissa hömppätesteissäkin tulokseksi, että olen mies... :P
    Miksi naisten pitää ylianalysoida kaikki ja sitten suuttua semmoisista asioista, jotka ovat itse omassa päässään kehitelleet? Liian monimutkaista, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No ihmekös että olemme toisiimme täällä blogimaailmassa törmänneet ;)!

      Poista
  5. Joo ja ei. Mä olin tuota mieltä pitkän aikaa. Mut sit nykyään mulla on paljon enemmän hyviä naispuolisia ystäviä. En tiedä mikä on muuttunut, minä, ystäväpiiri, elämänkokemus, vai mikä, mut tuntuu että en enää törmäile niihin ikävempiin naispuolisiin enää ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta loistavaa, sun tapauksessa voi siis todeta että aikuistumisen myötä tällaiset jutut oikeesti jää pois koko ystäväpiiristä. Eipä siis omia läheisiä ystäviänikään tällainen touhu ole vaivannut, mutta heti kun vähän laajentaa niin kyllä sitä kaikenlaista huomaa.. :/

      Poista
  6. Olen liioittelematta todella ujo, tasainen, tarkkailijatyyppi (joku varmaan sanoisi tylsähköksikin). Mieluummin sivustaseuraaja tai statisti kuin sivuosan puhumattakaan nyt pääosan esittäjä. EN edes liikuskele piireissä, joissa on draama queen -henkeä. Ja silti, SILTI, olen samaa mieltä. Vai kertooko tämä vain naisista _ja_ miehistä, joita olen kohdannut. Miehet tuntuvat niin mutkattomilta. En osaa selittää tarkemmin. Tuntuu, että naiset arvostelevat herkemmin. Vai onko vain niin, että naisena osaan jotenkin lukea toisia naisia paremmin, enkä vain huomaa miesten kenties piilotettuja reaktioita. Työskentlen naisvaltaisella alalla ja valehtelematta joskus ajattelen, että olisinpa opiskellut hitsariksi (oletan siis, että hitsarit työskentelevät miesvaltaisilla työpaikoilla. Voin olla väärässä!). Viimeaikoina olen myös jälleen naisena seurannut, miten ns. "hyvä veli" systeemi miehillä toimii, vähintäänkin silloin tällöin meitä naisia, noh suoraan sanottuna sorsien, Ja taas olen pettyneenä miettinyt, miksei Tarja Halosenkin peräänkuuluttama maailmanlaajuinen "sisterhood", naisten toistensa tukeminen sanattomasti ja myös avoimesti, ole samanlainen juttu :/ Pahoittelut, että tuli nyt tällainen purkaus! Työni loppuvat vuoden viimeisenä päivänä (kyllä, juuri näihin kuvioihin liittyy tuo hyvä veli -verkostot viittaus), toinen vanhemmistani kuoli aiemmin, toinen viime vuonna ja nyt olen ensimmäistä kertaa jouluna muualla kuin perheeni kanssa kotikotona jouluna. Taidan olla enemmän rikki kuin olen itselleni myöntänytkään :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin se taitaa olla - naiset ovat aika herkkiä arvostelemaan, kun taas miehet ei niin mene yksityiskohtiin a toimivat helpommin hyvä veli-mielessä.. mutta tokihan tämäkin on kovaa yleistystä, aina on poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia.
      Ja purkaukset ovat aina hyviä, kommentit aina tervetulleita! Olen pahoillani menetyksistäsi :( ja toivon että kaikesta huolimatta saat viettää lämpimiä ja tunnelmallisia hetkiä tänäkin jouluna, vaikkakin erilailla kuin aikaisemmin <3.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig