Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

torstai 18. joulukuuta 2014

Kaikkea ei voi saada

Tiedättekö sen tunteen, kun aina joku homma reistailee? Kun saa yhden asian fiksattua, niin eiköhän jo joku toinen asia ole ehtinyt sillä välin hajota... Tämä pätee myös siihen, että on niin kauhean vaikeaa olla tyytyväinen siihen mitä on, kaipaamatta mitään uutta. Kun yhden asian saa, niin eiköhän jo tilalle ole ehtinyt kehittyä uusi juttu mikä vaan olisi ihan pakko hankkia? 



Minä toivoin tänä vuonna ajokorttia, uutta sänkyä ja uutta kameraa. Check. Check ja Check (tosin se ajokortti on edelleen paria ajotuntia ja inssiä vailla). En siis voi valittaa. Elän ehkä yksiä elämäni persaukisimpia hetkiä juuri tällä hetkellä (kiitos yllärinä tulleen huiman suuren opintolainani ekan takaisinmaksuerän juuri sopivasti ennen joulua), mutta silti olen saanut kaahailla (lue = körötellä kahtakymppiä) Kirkkonummen raitteja, nauttia uudesta kamerasta (josta onkin ollut tarkoitus kirjoittaa oma postaus jo pari kuukautta), sekä nukkua x-asennossa 180 senttisessä vuoteessamme. Miksi, oi miksi siis läppärini päätti juuri nyt sanoa sopimuksensa irti? 


Niin usein yritän muistuttaa itseäni siitä, että kaikkea ei voi saada ja että minulla on nytkin jo varsin paljon. Onhan minulla sitäpaitsi työkonekin täällä kotona! Sekä tämä kaverilta jo yli vuoden lainassa ollut läppäri, joka tuulettelee itseään niin äänekkäästi että luulisi tämän jo vähemmästäkin lähtevän lentoon... mutta tekeehän tämä tilanne bloggailunkin entistäkin vaikeammaksi. Työpöytäkoneella (joka on olosuhteiden pakosta sijainnut makkarissamme jossa myös Oliver nukkuu) ei vain voi näpytellä lapsukaisen unia häiritsemättä (työjuttujakin joudun päikkäriaikaan piirtelemään hiiri puseron sisällä jottei tuo herää klikkailuuni!!) ja tämä kaverin kone - voi taivas kuinka huonot värit ja resoluutio tässä onkaan, kuvia en vain kykene tällä katselemaan, käsittelystä puhumattakaan (kun teen töiksenikin jonkinlaista kuvankäsittelyä värikalibroidulla koneella niin värihifisteltyltä ei voi välttyä). 


Olisihan se niin mahtavaa istuskella tässä tämän ison hurisevan möhkäleen sijaan joku uusi höyhenenkevyt omena sylissäni, mutta olisihan sitä niin mahtavaa omistaa kaikkea muutakin. Sitten kun sen omistaisi, haluaisikin taas vaikka ja mitä muuta. Nyt siis pistän suuni suppuun ja olen tyytyväinen ja onnellinen kaikesta tästä ylimääräisestä materiaalisesta hyvästä ympärilläni, sillä onhan tämä meidän arkemme  normaaleista rahahuolista huolimatta materiaalisesti niin kovin etuoikeutettua elämää moniin muihin verrattuna, niin maailmanlaajuisesti kuin ihan täällä kotimaassakin. 


Minä olen siis tämän joulun materialistiset lahjani jo saanut enkä toivo enää enempää, vaikka lahjojen antaminen ja saaminen varsinkin jouluna on minusta ihan hirmu ihanaa. Niinpä yritänkin surkeasta rahatilanteestani huolimatta keksiä edes jotain pientä kivaa annettavaa koko perheelleni, mutta eniten kuitenkin toivon, että saamme viettää mukavaa yhteistä kotijoulua... ja mieluiten valkoista sellaista!


¨

Es tan fácil pensar que "cuándo consiga eso, el objeto que más quiero, no voy a querer más nada... estaré contento con tener eso por mucho mucho tiempo"! Pero vete a ver. Cuando lo consigues, de repente aparece otra cosa que supuestamente necesitas. O por lo menos yo confieso que soy así. 
Este año queria más que nada (de cosas materiales hablando, claro) una cámara nueva, una cama nueva y la licencia de manejar (cosa que sale bastante caro aquí en Finlandia). Sin importar la tremenda "olla" que siempre tenemos, todas esas cosas las he conseguido... y aún así sigo queriendo más. Ahora se me ha dañado la laptop y se me hace tan difícil no querer una nueva... pero trato de acordarme de que uno simplemente no puede tenerlo todo y que con lo que tenemos, tenemos suficiente y mucho más de lo que tienen muchos otros. Sin importar nuestros apuros económicos eternos, vivimos una realidad muy privilegiada, comparado con tanta gente en el mundo y también aquí en nuestro país.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Hei mää ootan tosi kovasti sitä sun kamerapostausta, tosin pelkään että sen jälkeen pitää itelläki päivittää kalustoa... Katotaan kuinka käy.

    Ja niinpä sitä pitäs osata olla tyytyväinen siihen mitä on, mutta niin vaan sitä löytää itsensä kuolailemasta uutta kameraa, vaikka edellinenkin on ihan hyvä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on kyllä hieno kamera.. mutta juu, ymmärrän.. :S :D. Yritän saaha sen kamerajutun pian aikaiseksi!!!

      Poista
  2. Järjellä tiedän, etten oikeasti tarvitse mitään uutta tavaraa, pärjään mainiosti näillä nykyisilläkin (ja pärjäisin huomattavasti vähemmälläkin), mutta sitten sitä aina huomaa puhuvansa itsensä ympäri kaupassa, kun milloin mikäkin uusi hörselö on niin niin tärkeä ja tarpeellinen ja tekee mut tosi onnelliseksi. Niin vaikeaa... Luultavasti tämän joulun aleissa annan viimein periksi ja hankin sen tuikitarpeellisen älypuhelimen, jota ilman olen mainiosti pärjännyt jo vaikka kuinka kauan. Ihan vaan koska on kivaa saada uusi lelu. :/

    Olen lueskellut blogiasi jo super kauan, mutta enpä taida olla koskaan kommentoinut. Tässä sitä nyt ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kivaa kun kommentoit Anna! Ilman kommentteja en varmaan olisi jaksanut näin kauan kirjoitella, eli tervetuloa kommentoimaan uudestaankin ;). Ja huu! Sie kyllä oot pitkälle selvinnyt ilman älypuhelinta :O!

      Poista
  3. On kyllä niin helppo samaistua moneenkin asiaan tässä kirjoituksessa. Mutta sitten pitää vaan pysähtyä ja olla onnellinen siitä mitä jo omistaa. Ei se ole aina helppoa, mutta on hienoa että sitä pystyy miettimään ja pohtimaan.

    Sanotaanhan, ettei hyvää odota liian kauan. <3

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig