Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 8. joulukuuta 2014

AMET haisee (Llegando bien en OMSA)

Aina välillä on hauska palata menneisyyteen, kurkistamaan kuka sitä silloin olikaan, mitä teki, mitä ajatteli ja mistä haaveili. Sitten on hyvä todeta, että paljon on tapahtunut, paljon on muuttunut, kasvanut ja saanut elämässä aikaiseksi. 

Välillä kaipaan ihan hirveästi elämäämme Santo Domingossa, mutta koska siitä on jo niin kauan kun siellä elelimme, on aika kullannut kovasti muistojani. Niinä aikoina tuli onneksi kirjoiteltua aika paljon, sinne sun tänne, mutta tässä pieni ote kollektiivisesta blogista, joka toimi kirjeenvaihtona kolmen eri puolilla maailmaa asuvan ystävyksen kesken. Elettiin marraskuuta 2005 ja ilmeisesti Santo Domingo ei ole juuri tuolloin tuntunut maailman ihanimmalta paikalta. Saati sitten arki tai koko opiskelijaelämäkään. 

"Moi. Tylsä perjantai-ilta. 

toastie

Aika kuluu hirveän nopeasti. Kohta on taas jo joulu.. ja sitten vuosi 2006. Kohta minäkin olen jo vanha akka enkä ole saanut mitään aikaseksi elämässäni. Opiskelu vie liian ison osan elämästä. Kaikki on niin p*skaa koska raha määrää lähes kaiken. En tajua miten joku voi sanoa että voisi olla opiskelija vaikka koko elämänsä. Toisaalta, mitä minä tässä valitan kun olen pari vuotta edellä eräitä näissä opinnoissani, mutta anyway. Haluaisin tehdä niin paljon kaikkea mutten voi tehdä mitään kun aina pitäisi olla yliopistolla. Ei voi edes tehdä töitä että olisi rahaa mennä johonkin.

Olen paska-porvari-kapitalisti ja minun pitäisi kai elää sellaista rich bitch-elämää jotta olisin tyytyväinen... vaikka enhän minä sittenkään olisi tyytyväinen. Haluaisinkin olla joku  idealisti, greenpeace-hörhö tai vaikka karjan kasvattaja. Pääasiahan on olla aina tyytymätön.

Olenko muuten kertonut että täällä ei nykyään myydä bensaa ollenkaan kahdeksan jälkeen illalla, lauantaisin kahden jälkeen ja sunnuntaisin ei ollenkaan? Tuli vaan mieleen...

Toinen "huvittava" juttu joka tuli mieleen:

Viikolla sellainen liikenteenvalvoja, sellainen vihreäpukuinen AMET, pysäytti Carloksen ja pyysi ajokorttia. Se aikoi antaa sakot Carlokselle koska sillä ei ollut sellaista autovero-tarraa ikkunassa. Se oli jo kirjoittanut jotain siihen sakkolappuun kun se huomasi että Carloksella olikin se. No, se keksikin sitten uuden sakotuksen aiheen; liian tummat lasit. 25 pesoa sakkoa, eli alle euron... Arvatkaa miksi? Siksi koska ne AMET-tyypit saa lisää palkkaa sen mukaan montako tyyppiä ne sakottaa päivän aikana, ja jos ne sakottaa turhaan niin ne joutuu viideksi päiväksi AMET-putkaan. Nyt sitten Carloksen ajokortti on seitsämän päivää jossain toimistossa sen takia ettei se AMET joutuisi lojumaan työttömänä viisi päivää. Yksi Carloksen kaveri on töissä siellä AMET-toimistossa ja se oli etsinyt sen tyypin joka sakotti Carlosta ja pakotti sen itse hakemaan Carloksen ajokortin ja maksamaan ne pirun 25-pesoa.

Asiasta toiseen... Helmikuussa pääsisi Karibian-risteilylle 550 dollarilla. Mä vähän suunnittelin lintsaavani yliopistolta ja lähteväni tutustumaan Karibian saariin. Carlos ei voi kun sillä on viimeiset kokeet just silloin. Kuka haluaa mukaan? Hah. Nice. Mä en tunne täällä ketään joka voisi lähteä johonkin tollaiseen.... tosin enhän minä itsekään voisi, mutta oon niin kyllästynyt olemaan vaan täällä paskaisessa Santo Domingossa.."

autossa

~

Y en español otro cuento totalmente diferente (para evitar la pesadilla de tener que traducir)

A veces es bueno mirar hacía atrás, ver como las cosas han cambiado, como uno ha evolucionado y crecido. Es bueno darse cuenta de todo lo que se ha logrado en el paso de los años. A veces me hace mucha falta nuestra vida en Santo Domingo, pero ya hace tanto de eso que mis recuerdos han cogido un color bastante rosado.  Por suerte solía escribir mucho en aquellos tiempos y así puedo volver a aquellos momentos cuando quiera, para recordar como era todo en realidad. Con un sabor agridulce recuerdo por ejemplo este día del noviembre del año 2005:


"Como ahora los jueves son mi día libre, hoy tuve mucho tiempo para cogerlo suave, y salir a la calle sin ninguna prisa. Pensé, que para mí los jueves serían el día perfecto para ahorrar combustible...

Pues, salí con mucho ánimo, lista para andar a pie, en el solazo del mediodía. Tenía que encontrar un traje de baño, sea donde sea. Llegué al Diamond mall, en la sombra de mi sombrilla, y me paré a echarme un poco de "energía renovable"... Y ya que el transporte público aún está permitido, me monté en una Omsa de Los Rios y llegué hasta Multicentro. 
De Multicentro seguí a pie hasta Acrópolis, de Acrópolis a Plaza Lama y de Plaza Lama hasta la Lotería.

Ya los "que Dios te bendiga" y "ven aqui rubia" me tenían harta, pero nada de traje de baño aún, y me monté en una Omsa de la Independencia y llegue hasta el parque y caminé el Conde entero buscando traje de baño, y por fin lo encontré en el Molino Deportivo. Después me senté en las escaleritas de la estatua de Colon para coger fuerza para la vuelta.... y mejor me hubiese quedado ahí sentada por lo menos media hora más, pués para volver, sin mentir, tuve que esperar una hora para que llegue la Omsa, parada en una parada llena de gente, al lado de un señor impertinente quien quería saber a dónde iba, cuantos años tenía, de donde era, etc... 

Le dije que era Fulana de tal yendo a Los Rios, casada, 25 años y de Constanza. Me llamaba mentirosa, decía que no podía estar casada, no podía tener más de 17 años, no podía vivir en Los Rios y que mi nombre no era Fulana, ni Juanita, como le dije después de que siguió insistiendo. Lo único que el creyó, fue lo que menos verdad era! Me creyó que era de Constanza, hasta me contó cuál es la casa de su hermano quién vive allá y como se llama su familia. También me dijo que él es artista plástico y que tiene dos carros pero anda a pie, y que mis ojos son los más hermosos que el jamás había visto. Me reía de él y lo llamaba mentiroso a él mismo. Así siguió el cuento hasta llegar la Omsa full de gente y durar otra media hora más en la Omsa oyendo los cuentos del artista plástico... 

Me pasé de la parada antes de llegar a la Churchill y tuve que oir par de rubias y groserías más caminando para atrás para llegar a la parada de Los Rios, para sentarme al lado de una señora loca gritandoles a unos niños que eran ladrones y preguntandome como se llama la calle donde esta el hotel Embajador, si había otra parada antes de la Sarasota etc... 

Cuando por fin llegué de vuelta al Diamond Mall, me dolía la cabeza, estaba sudada, mis pies estaban muertos, aún olía el humo de la calle en la ropa y tenía la nariz negra. Estaba cansada y con hambre... pero por lo menos encontré el traje de baño, hice un poco de ejercicio caminando en la Churchill (jaja) y lo más importante de todo, no usé ni una gota extra de gasolina para mí sola en la búsqueda del pedacito de tela esa. Ojalá la ciudad tenga un solo centro en vez de 50 lugares diferentes donde hacer compras, para que los otros más cómodos también puedan ir de compras a pie, dejando su carro en un solo parqueo el día entero...
"


Y por falta de mejores fotos,aqui un viejo collage de "selfies" al estilo 2005 para ambientar el post! :D

camara
SHARE:

4 kommenttia

  1. Dommarit <3

    pus och kram :)

    -Jaana

    VastaaPoista
  2. Oho, mikä angsti-Eve sieltä oikeen paljastuu! Varsinaisesti en vois sen perusteella mitä sua tunnen, kuvitella ollenkaan sun suusta mitään tuommosta. Näin sitä yllättyy! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa.. ou nou. No mut ehkä se on sit ihan hyvä vaan että ollaan tutustuttu vasta nyt kun oon ehkä hieman vanhentunut ja viisastunut.. ja löytänyt positiivisemman asenteen elämään :P.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig