Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Ehtisinkö kuitenkin vai ehtisinkö sittenkään?

Tätä pohdin uudestaan ja uudestaan. Päivittäin.

Siitä lähtien kun kelloja käännettiin tuntia taaksepäin, minusta on tuntunut etten ole ehtinyt enää tehdä päivän aikana sitäkään vähää mitä ennen. Tuntuu hassulta väittää niin, sillä se nyt vaan on yksi tunti, joka ei esimerkiksi matkustaessa tunnu edes aikaerolta.

Yksivuotiaalle on kuitenkin aivan turha sanoa, että hei, nyt nukutaankin tuntia pitempään koska kelloja siirrettiin talviaikaan. Niinpä tuo yhden tunnin heitto on saanut aikaan sen, että iltaisin on lähes mahdotonta tehdä enää yhtään mitään, tai ainakaan lähteä sosiaalista elämää viettämään jonnekin Helsingin suuntaan missä suurin osa ystävistämme asustaa. 



Sinne jäivät kaverin synttärit, toisen kurpitsajuhlat, eikä siitä työnteostakaan tahdo tulla sitäkään vähää mitä ennen kellojen siirtoa, kun hetken päästä C:n kotiintulosta on jo alettava iltapuuhiin (joista ainakin itse nukahtaminen on mission impossible ilman mammaa, mutta mikä vielä hankalampaa, viime viikkoina mahdotonta ilman että toisella puolella on myös dädä pitämässä kädestä kiinni). Samaan sysäykseen kun lisää pikkuisen kieltäytymisen päikkäreiltä joka toinen päivä, saa hieman arpoa onnistuuko edes kaupassa käynti tai varsinkaan minun työjuttuihin lähtö Espoon puolelle ilman väsyneen lapsukaisen silmittömiä huutokohtauksia ja niitä seuraavia stresaavia tilanteita.

Kaikesta on kuitenkin selvitty, jopa koulutusillasta Keilarannassa sekä kauppareissuista (kiitos isovanhempien). Jälkikäteen ne sosiaalisten rientojen missaamisetkaan eivät enää niin harmita kun vain muistaa pitää asiat tärkeysjärjestyksessä siellä oman pään sisällä. Ei meinaan ole olemassa mitään parempaa kuin oman yksivuotiaan vieressä köllöttely, tämän nukkuessa onnellisesti uniaan. Päikkäreitä, yöunia tai jotain niiden fuusioita. Aika kuluu nopeaan ja kohta onkin jo uudet kesäajat ja muutenkin aivan uudet kuviot. Niin pikkuisen päivärytmeissä kuin muissakin arjen aikatauluissa.

Niin ja onneksi on viikonloput. Silloin sentään ehtii vaikka mitä kunhan vain lähtee aikaisin liikkeelle. Kuten käymään siellä Helsingin puolella ystävien luona.




El cambio de hora, aunque sea cuestion de una sola hora, nos ha dificultado la rutina diaria tanto que se siente que ya no hay tiempo para hacer nada. Apenas llegamos a ir al supermercado antes de que el pequeño ya se esté cayendo del sueño. La vida social ni se diga... pero como el tiempo se nos está quedando corto, pronto vendrá la hora de verano de nuevo, trayendo consigo nuevas rutinas. Todo cambia constantemente. Por suerte están los fines de semana; tiempo para ver amigos y pasarlo bien, como lo hicimos hoy.

SHARE:

8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Ai kellä? Ei kai ainakaan mulla :D. Oltsulla? Sen leda on kyllä ainakin aika ainutlaatuisen itsepäinen.. aivan kuten kantajansakin...

      Poista
  2. Kiva, kun kerkesitte tänne. Onneksi on viikonloput! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva käydä!! Otetaan uusiksi taas brunsseilut vaikka täällä suunnalla seuraavaksi! :)

      Poista
  3. Tosi upeita kuvia. Lemppari oli kuva missä Annika ja O ihmettelee maailmankarttaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aNNa! Ja juu, tuo on kyllä aika ihana... sitä karttaa tutkittiin pitkään ja huolella! ;)

      Poista
  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia! :) Ja itselle on nyt iskenyt jotenkin ihan sama fiilis, että tuntuu kuin vuorokaudesta loppuisi aika kesken, mutta niinhän se on, että kunhan osaa oman päänsä sisällä priorisoida sen ajankäytön, niin aika hyvin menee. Kuitenkin nykyään tulee käytettyä aikaa niin paljon kaikkeen turhaan, esim somessa oleiluun. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riia! Juu, välillä olisi hyvä muistaa priorisoida vähän muitakin juttuja kuin sitä someilua... mutta se nyt vaan on niin koukuttavaa että itse olen ihan samanlainen. Nukkumaan mennessä aina päätän että huomenna sitten sitä ja tätä ja tota, aloitan aamun vatsalihaksilla ja lenkillä ja mitä vielä että sitten olisin niin täynnä energiaa että ehtisin myös niin paljon enemmän, mutta pah... :D. No, tänään onneksi paistaa aurinko, kummasti auttaa asiaa kun heti olen saanut pari epämieluisaa juttua hoidettua pois alta.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig