Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Metsä metsämpi metsin

Jotenkin tuntuu, että metsäilystä on tullut yhtäkkiä kauhean suosittua. En tiedä onko minulla vain vääristynyt näkökulma asioihin ja metsäretkeily onkin in vain omassa ympäristössäni, mutta jokatapauksessa minusta on ollut hassua huomata kuinka niin moni maailmanmatkaaja onkin nyt löytänyt itsestään sen pikku partioilaisen, aloittaen syöksyn erikoisten kaukokohteiden sijaan (tai niiden ohella ainakin) kansallispuistoihin ja lähimetsiin fiilistelemään lähiseudun luonnon kauneutta. Sitä maisemaa, joka on seissyt siinä vieressä aina.

Niin, älkääkä ymmärtäkö väärin, minusta tämä on vain hyvä asia. Kunhan vaan päivittelen tällaisten buumien ja vastareaktioiden syntymistä, sekä sitä kuinka itsekin olen juuri näiden asioiden keskellä.

En muista missä yhteydessä se oli ja kuka sen sanoi, mutta joku vanhempi ja viisaampi ihminen jossain lukemassani jutussa totesi jo muutama vuosi takaperin, kuinka matkailun aika olisi pian ohitse. Se jäi jotenkin kaivertamaan mieltäni, sillä sitä oli niin vaikea ajatella todeksi muuten kuin siinä tapauksessa, että eläisimme sellaisia aikoja jolloin matkailu olisi jollain (tai monella) tapaa hengenvaarallista. Mitä jos se nyt sitten alkaakin olla totta ja matkailu onkin kohta ihan huono juttu, pelkästään jo siitä syystä että ihmiset kollektiivisesti kyllästyvät koko touhuun? 

No, ehkä asia on kuitenkin niin että itse olen kolmekymppinen ja samalla sosiaalinen ympyränikin alkaa ikääntyä sen verran, ettei sellaista kovaa menoa maailmalla enää yksinkertaisesti jaksa tai kykene niin paljoa (kun on ne lapset, asuntolainat, mitkälie), jonka seurauksena katse alkaa suuntautua takaisin siihen omaan lähiympäristöön, jolloin sen kauneuskin on paljon helpompi havaita.



Oli miten oli, tämä jonkinlainen downsiftaus on ollut yksi keskeisiä asioita omassa elämässäni. Ei sen vuoksi että olisin kyllästynyt reissailuun, vaan yksinkertaisesti siksi että elämä on asettanut minulle eteen sellaisia tilanteita, joiden seurauksena on ollut tarpeellista löytää onnellisuus läheltä. Vaikka välillä toki kaipaan kaupunkia ja uusia paikkoja, olen niin onnellinen saadessani elää metsän laidalla. Juuri niinkuin lapsenakin. Punaisessa puutalossa maatilan ja metsän kupeessa.

Toisin kuin ne lapsuuden partiolaiset, minä en kuitenkaan ole löytänyt tietäni takaisin varsinaiseen eräjormailuun. En kaipaa rinkkaa selkääni enkä trangiaa nuotiolle, vaikka partio onkin ollut isona osana koko perheeni historiaa. Pelkään edelleen kohtaavani karhun, ajattelen kauhulla hirvikärpäsiä, en ikinä muistele hyvällä metsäretkiä lappalaisen hyttyspilven keskellä, enkä myöskään ihannoi teltassa nukkumista tai sitä teltan kosteaa tuoksua ja nihkeää aamufiilistä. Nukun mieluummin hotellissa ja käyn kotona lämpimässä suihkussa. Olen kaikinpuolin mukavuudenhaluinen. Silti rakastan metsäilyä, ihan vain sellaisia pieniä hetkiä päivittäin puiden keskellä.



Olen siis jonkinasteinen puidenhalailija. En kylläkään niitä halaile, mutta katselen ja kuvaan niitä tiettyjä yksilöitä jotka jotenkin erottuvat muiden joukosta. Saan itseeni niin paljon positiivista energiaa näistä mikromatkoistani, etten yhtään ihmettele miksei myöskään lapsukaiseni haluaisi yleensä poistua metsiköstä takaisin pihatielle... Niinpä onkin hauskaa huomata kuinka yhtäkkiä olenkin vain yksi muiden joukossa, jonka blogi alkaa täyttyä metsäisistä kuvista lähiseuduilta. Tämä on myös hyvä tekosyy antaa vain kameran laulaa ja palata viikko toisensa perään kuviin tuosta samaisesta lähimetsästä.



¨
Ultimamente he notado un boom en hacer excursiones en los bosques y parques naturales locales. Esto está ganando campo también entre gente que hasta ahora han sido unos trotamundos extremos. Puede ser que sea cosa de edad, o puede ser que esté sucediendo simplemente en mi propio entorno social, no lo sé, pero me lo encuentro gracioso, ya que yo misma me encuentro en el medio de eso. No es porque ya no tenga interés en viajes y en conocer nuevas ciudades, es simplemente porque la vida me ha presentado situaciones que me han requerido quedarme quieta y buscar la felicidad cerca. A pesar de ser una persona muy cómoda, preferiendo camas de hotel y duchas calientes en vez de noches en casitas de campanas  húmedas, me encuentro tan contenta y relajada cuando puedo hacer mis miniexcursiones en los bosques alrededor de nuestra casa. Me siento muy afortunada de poder vivir en un ambiente rural y poder explorar y contemplar la naturaleza todos los días. Este boom excursionista es también una buena excusa para seguir posteando mis fotos bosqueras semana trás semana!

SHARE:

lauantai 8. marraskuuta 2014

Ehtisinkö kuitenkin vai ehtisinkö sittenkään?

Tätä pohdin uudestaan ja uudestaan. Päivittäin.

Siitä lähtien kun kelloja käännettiin tuntia taaksepäin, minusta on tuntunut etten ole ehtinyt enää tehdä päivän aikana sitäkään vähää mitä ennen. Tuntuu hassulta väittää niin, sillä se nyt vaan on yksi tunti, joka ei esimerkiksi matkustaessa tunnu edes aikaerolta.

Yksivuotiaalle on kuitenkin aivan turha sanoa, että hei, nyt nukutaankin tuntia pitempään koska kelloja siirrettiin talviaikaan. Niinpä tuo yhden tunnin heitto on saanut aikaan sen, että iltaisin on lähes mahdotonta tehdä enää yhtään mitään, tai ainakaan lähteä sosiaalista elämää viettämään jonnekin Helsingin suuntaan missä suurin osa ystävistämme asustaa. 



Sinne jäivät kaverin synttärit, toisen kurpitsajuhlat, eikä siitä työnteostakaan tahdo tulla sitäkään vähää mitä ennen kellojen siirtoa, kun hetken päästä C:n kotiintulosta on jo alettava iltapuuhiin (joista ainakin itse nukahtaminen on mission impossible ilman mammaa, mutta mikä vielä hankalampaa, viime viikkoina mahdotonta ilman että toisella puolella on myös dädä pitämässä kädestä kiinni). Samaan sysäykseen kun lisää pikkuisen kieltäytymisen päikkäreiltä joka toinen päivä, saa hieman arpoa onnistuuko edes kaupassa käynti tai varsinkaan minun työjuttuihin lähtö Espoon puolelle ilman väsyneen lapsukaisen silmittömiä huutokohtauksia ja niitä seuraavia stresaavia tilanteita.

Kaikesta on kuitenkin selvitty, jopa koulutusillasta Keilarannassa sekä kauppareissuista (kiitos isovanhempien). Jälkikäteen ne sosiaalisten rientojen missaamisetkaan eivät enää niin harmita kun vain muistaa pitää asiat tärkeysjärjestyksessä siellä oman pään sisällä. Ei meinaan ole olemassa mitään parempaa kuin oman yksivuotiaan vieressä köllöttely, tämän nukkuessa onnellisesti uniaan. Päikkäreitä, yöunia tai jotain niiden fuusioita. Aika kuluu nopeaan ja kohta onkin jo uudet kesäajat ja muutenkin aivan uudet kuviot. Niin pikkuisen päivärytmeissä kuin muissakin arjen aikatauluissa.

Niin ja onneksi on viikonloput. Silloin sentään ehtii vaikka mitä kunhan vain lähtee aikaisin liikkeelle. Kuten käymään siellä Helsingin puolella ystävien luona.




El cambio de hora, aunque sea cuestion de una sola hora, nos ha dificultado la rutina diaria tanto que se siente que ya no hay tiempo para hacer nada. Apenas llegamos a ir al supermercado antes de que el pequeño ya se esté cayendo del sueño. La vida social ni se diga... pero como el tiempo se nos está quedando corto, pronto vendrá la hora de verano de nuevo, trayendo consigo nuevas rutinas. Todo cambia constantemente. Por suerte están los fines de semana; tiempo para ver amigos y pasarlo bien, como lo hicimos hoy.

SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig