Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Päivänsäde ja menninkäinen

Kun olin raskaana, lauloin mahalleni kahta laulua. Toinen niistä oli Päivänsäde ja menninkäinen. Se on juuri sellainen haikean mahdoton rakkaustarina, joihin olen aina ollut koukussa. Ainakin jos C:ltä kysytään (lieneekö sillä syynsä miksi olen omassa elämässänikin päätynyt kiven ja kannon kautta tähän missä nyt olen). Päivänsäde ja menninkäinen on myös yksi niistä lauluista, jotka hyvin elävästi muistan omasta lapsuudestani. Ulkomuistista alusta loppuun. 

Omaa lapsukaistani vaivanneen koliikin seurauksena Päivänsäde ja menninkäinen taittuu nykyään ei vain ulkomuistista, vaan täysin automaattisesti. Sitä kun tuli laulettua kovin ahkeraan pikkuisen itkuja tyynnytellessä, kävellessä ympyrää keittiön ja olohuoneen välillä, pieni nyytti olalla kyhnöttäen. Välillä laulu pääsi kyllä huilimaan päänsisäiselle ullakolle, mutta viime viikkoina se on valloittanut taas alaa, kun päiväunille ja yöunille nukahtamisesta on tullut hieman hankalampaa kuin ennen. 

On ihanaa huomata, kuinka lapsi oikeasti kuuntelee laulua. Tiedä häntä pitääkö tuo näitä säveliä erityisempinä kuin muita rallatuksia, sillä kaikki lauluthan häntä kiinnostavat, mutta kyllä se ainakin minuutiksi hänet saa rauhoittumaan ja katselemaan tyytyväisenä äidin silmiin. 

Niin ja miksi tästä nyt kerroin? Ihan vain siksi koska eilisellä metsäretkellämme pikkuisen taapertaessa innokkaana sammaleisessa maastossa, viimeisten päivänsäteiden pilkistellessä puiden takaa, en voinut muuta kuin mielessäni lauleskella tuota laulua... Hetki oli niin päivänsädettä ja menninkäistä täynnä!




Atrapando los últimos rayos de sol en el bosque... cantando la historia de amor de un duendecillo y un rayo de sol, una canción finlandesa que conozco desde chiquita. Cuando estuve embarazada se la cantaba a la barriga y así mismo se la sigo cantando todavía a Oliver cuando está inquieto o no puede dormir. La tarde de ayer en el bosque se veía justamente como ese ambiente que me imagino con la canción... con la diferencia de que el duendecillo en el bosque era mi propio chiquillo, corriendo atrás de los rayitos de sol.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Upeita kuvia.Millaisella kameralla olet nuo ottanut,tosi hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Nämä on otettu Canon EOS 6D:llä. Kameroiden testailun ja pitemmän harkinnan ja ahdistuksen jälkeen päädyin ostamaan tuon 6D:n! Kyllä nyt taas on intoa kuvailla!

      Poista
  2. Eiikä miten ihana tarina, ja nää sun kuvat vangitsee tuon hetken kyllä aika mainiosti.

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig