Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Hengittääkö se?

Taas on koettu tiukkoja tilanteita kerrakseen. Mitäpä menin edes puhumaan niistä ambulansseista tässä hiljattain. Parempi olisi kai ollut olla vaan hiljaa. Tai parempi olisi ehkä nytkin vain olla hiljaa ja skipata koko episodi täällä blogin puolella... mutta jotenkin tuntuu etten pääse asiassa eteenpäin, takaisin normaaliin rytmiin ja takaisin tähän bloggailuun ellen siitä kerro.




En tiedä miten normaalia on tarkistaa vähän väliä hengittääkö vauva. Varmasti ainakin uusille vanhemmille se on ihan normaalia. Minulle se on normaalia edelleen, vaikka vauvasta on jo kasvettu taaperoksi. Joka ilta lapsen jo nukkuessa käyn aina joskus kurkkaamassa hengittääkö tuo ja hengittääkö rauhallisesti. Se hengitys kun kertoo jotain sykkeestäkin. Monta kertaa pimeässä huoneessa olen hetkellisesti säikähtänyt että eikö se hengitä ollenkaan, mutta ihan oikea kokemus sellaisesta tilanteesta iski kuin salama taivaalta, lapsen ollessa vielä hereillä ja pystyssä.


O kaatui suoraan kasvot edellä lattiaan ja jäi siihen liikkumattomana makaamaan. Kun nostimme hänet ylös, oli naama sininen, vartalo täysin jäykkä eikä hengitys kulkenut. Siinä hetkessä ehti monta asiaa tulvia mieleen, päällimmäisenä tietenkin se, että oliko se nyt tässä, tämänkö verran meille tätä onnea pienen ihmeen kanssa suotiin. Aikaa ei kuitenkaan ehtinyt kulua kuin korkeintaan minuutti, kun pikkuinen jo virkosi ja ambulanssi oli matkalla luoksemme. Isäni ehti jo taputella selkää ja puhallella ilmaa nenään, mutta olisiko pikkuinen vironnut itsekseen, se jää tietämättömäksi.


Haluan kuitenkin ajatella, että kyllä olisi. Kyseessä ei nimittäin kammottavasta tilanteesta huolimatta ollut mitään kovin vakavaa. Oletettavasti. Tuo tapahtunut tulkittiin jälkikäteen sairaalassa pahanlaatuiseksi affektikrampiksi, siis sellaiseksi kohtaukseksi, jonka pikkulapset voivat saada kun eivät itkiessään vedä henkeä sisään. SVT ja samanaikaisesti jyllännyt Enterorokko eivät tietenkään yhtään helpottaneet asiaa. Tuo itkun alkaessa tapahtuva hengitystauko on O:lle aivan perusjuttu, mutta enpä ollut osannut siitä tähän mennessä huolestua. Niinhän pikkulapsilla on tapana tehdä.


Kauheasta säikähdyksestä ollaan jo kutakuinkin selvitty. Sen jälkeen olen jo itsekin ehtinyt sairastaa Enterovirusta, stressata tekemättömiä työtunteja, surra hajonnutta läppäriäni ja (ehkä) menetettyjä valokuvia sekä viettää ihan normaalia arkeakin. Sillä lisäyksellä että joka ikinen suurempi (ja pienempikin) itkukohtaus on tyynnytetty ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa, silmä ei ole välttänyt hetkeksikään ja viihdytetty ja leikitetty on ehkä normaalia intensiivisemmin. Kuluttavaa, mutta minkäs teet. Mitä vain, kunhan vastaava tilanne ei toistuisi.


Valitettava totuus on, että tällaiset tuppaavat varsinkin 1-2 vuoden iässä toistumaan kun ovat kerran alkaneet. Totuus toki myös on, että normaaliin on pakko palata eikä itkukohtauksia voi ikuisesti välttää, jos lasta jotenkin haluaa kasvattaa, kuten kardiologikin minulle totesi. Seuranta vain on entistä tarkempaa ja tilanne pitää yrittää katkaista ennen kuin lapsi on tajuttomana. Jos en siis tähänkään asti ole pahemmin ajatellut Oliverin viemistä päivähoitoon tai poikkeuksellisesti edes iltavahdittavaksi, niin nyt sellaiset voi ainakin toistaiseksi unohtaa kokonaan. Meitä tiiviimpää perhepakettia saa varmaankin hakea.

Ei kai tässä enää muuta voi todeta kuin että what doesn't kill you makes you stronger! Niin ja ehkä olisi aika kerrata niitä omia ensiaputaitoja ihan oikeasti!

-
Oliver tuvo un espasmo del sollozo. Se cayo al piso, dejó de respirar mas o menos por un minuto, con el cuerpo tieso y la cara azul. Un momento totalmente horrible. Cuando pasó, no teniamos ni menor idea de lo que estaba pasando. Ya pensamos que lo habíamos perdido. Una sensación que no les recomiendo ni imaginarselo. Pero aquí estamos, todos juntos, sanos y felices. Con otra experiencia muy fuerte en el bolsillo. Ahora no nos queda otra opción que vigilarlo aún más detenidamente y tratar de evitar que vuelva a pasar, ya que estas cosas suelen repetirse. Una tarea bastante difícil cuando se trata de un niño sumamente temperamental... pero nada, pa'lante, ya hemos sobrevivido muchas dificultades y así mismo superaremos esto!

SHARE:

14 kommenttia

  1. Hui, miten pelottavan kuuloista, vaikkei hirmuhirmu vaarallista sitten ollutkaan. Säikäytti varmasti. Tähän ei voi kuin toivottaa jaksamista pienen miehen kanssa ja parempia päiviä tästä eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Menninkäinen! <3 Täällä on voitu vaihteeksi hyvin ja arki on lähtenyt taas rullaamaan :)

      Poista
  2. Voi että kun epäreilua, että teille sattuu ja tapahtuu koko ajan :( Tsemppiä teille ja haleja ihanalle O:lle.

    VastaaPoista
  3. Mä olen jo kaksi päivää miettinyt, etä onko siellä kaikki kunnossa ja jotenkin aattelin ettei. Voi kurjuus. Miksi kokoajan pitää olla jotain pikku O:lla. Kyllä teistä vielä vaan tulee kertakaikkisen vahva ja kokemuksia täynnä oleva perhe, vaikka kyllä ootte sitä jo nyt.

    Isoakin isommat halaukset!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Täytyy nyt vaan yrittää pysyä mahd. kaukana muista syyspöpöistä että sais pikkuinen hieman levähtää sairasteluista ja sairaalareissuista... onneksi nyt on voitukin hyvin ja jopa syöty kunnolla! :)
      Haleja takaisin! <3

      Poista
  4. Voi murut.. <3

    Halauksia ja valoisampia syyspäiviä.

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! <3 Halit takaisin, toivottavasti päästään pian käymään, nyt ainakin ollaan jo terveenä...!

      Poista
  5. Voi voi voi, mikä ei tapa vahvistaa, tosiaankin... Ihan hurjasti teille jaksamista sinne, kuten Anna tuossa sanoinkin, ei ole reilua ei!! Tuollaisesta affektikrampista en ole koskaan kuulutkaan, meillä on huolehdittu pienemmän kanssa öillisistä astma-kohtauksista (tai sitä nyt ainakin epäillään), mutta se on kaukana tuollaisesta. Haleja täältä Norjasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en ollut minäkään moisesta tietoinen... mutta onneksi tuollaiset ovat ohimeneviä...
      Ja tsemppejä sinne myös, toivottavasti astma-oireet eivät pahene, onneksihan nekin monilla lieventyvät iän myötä jos sellaisia ovat... <3.

      Poista
  6. Voi hurja! :( Kyllä teille nyt siunaantuu lisähaasteita. Paljon tsemppiä koko perhepaketille! <3

    VastaaPoista
  7. Kommentoin vahan jalkijunassa, mutta paljon jaksamisia sinnepain! Kuulostaa kovin pelottavalta kokemukselta :(
    Itse olen muuten jo yli nelja vuotta tarkistellut tuota hengittamista. Se on jaanyt paalle vauva-ajoista, keskoset unohtavat vauvoina aina valilla hengitella. Vielakin kayn ennen nukkumaan menoa aina tarkistamassa, etta meidan minimies hengittaa. Sympatiaa ja voimia siis koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sugar! <3 Kyllä tästäkin selvitään kuten muistakin jutuista ;). Nopeastihan nuo pikkuiset kasvavat ja vahvistuvat, onneksi... ja tulitkin muuten mieleen kun tuosta hengittämistarkkailusta kirjoitin kun muistin että silloin joskus kerroit että te vuorotellen vahditte että hegittääkö vauva... no, varmasti monelle muullekin on siis jäänyt tämä päälle.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig