Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Harmauden keskellä Helsingin kattojen yllä

Tänään Carlos tokaisi katsellessaan ikkunasta ulos harmauteen että "tästä näkymästä puuttuu vain varis istumassa tuolla puun oksalla". Minua alkoi niin kovasti naurattaa, sillä ensimmäinen asia minkä tänä aamuna avatessani verhoa näin oli juurikin varis istumassa pellon laidalla sen samaisen puun paljaalla oksalla. Kiinnitin siihen huomiota, sillä se todellakin kulminoi tämän ankean maiseman tunnelman. Visuaaliseen tunnelmaan kun vielä lisää mielessään sen ääntelevän "kraak", niin mielikuva on täydellinen. Täydellisen harmaa, synkkä ja sumuinen, juuri sellainen päivä, jolloin ei tee mieli tehdä yhtään mitään. 

Paljon ei tehtykään, mutta ennen kuin viikonloppu oli valunut täysin ohi, pakenimme hetkeksi Helsinkiin. Helsinki näyttäytyi aivan yhtä harmaana, mutta siltikin niin kauniina. Kaikissa vuodenajoissa on oma taikansa ja vaikka vahvasti väriaistein elävänä tapaan kammoksua kaikista eniten tätä aikaa, osaan silti hetkittäin nauttia tuon sumuisen, märän ja viimaisen maiseman kauneudesta. Ei sitä tarvitse paljoa tehdä, että arjen harmaudenkin saa kiedottua hienoihin hetkiin. Tällä kertaa kipusimme hetkeksi korkeisiin kulisseihin Helsingin kattojen ylle ja palasimme alas katsoen päivää aivan toisesta perspektiivistä.
 

Quizás el día más feo del año. Gris, frio, mojado. Para tener mejor perspectiva, subí por un instante sobre los techos de Helsinki y luego bajé con una nueva visión. Hasta estos tiempos nublados y frios pueden ser bellos e interesantes, dependiendo de que punto de vista lo miremos. Por eso es bueno mantenerse activo y hacer cosas fuera de lo común, aunque el clima te llame para quedarte a hibernar bajo las sábanas hasta que salga el sol.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Upea kuvat, harmaudesta huolimatta :)

    VastaaPoista
  2. Harmaa voi olla aika jees, ainakin näissä kuvissa. Olitteko Tornissa vai missä? Ihan superhienoja maisemia, jotenkin sitä pitäisi osata arvostaa tuota harmauttakin, mutta vähän on kieltämättä hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Tornissa juuri... siellä meidän Empirellä ;). Ja on se kyllä.vaikiaa välillä... mut onneks välillä on aina niitä ihania kuulaita tai jännän sumuisia päiviä!

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig