Ilta kuin elokuvista

Minulla on tapana ehkä hieman romantisoida asioita, mutta suurena elokuvien (varsinkin niiden romanttisten) fanina, tykkään niin kovasti kun löydän ihan oikeasta elämästä niitä sellaisia hetkiä ja paikkoja, jotka tuntuvat kuin elokuvan lavastukselta. Yksi paikka, josta näitä fiiliksiä on helppo metsästää, on kiertävä tivoli.

Olinkin innoissani kuin kymmenvuotias konsanaan kun huomasin lähistöllemme saapuneen Tivoli Sariolan. Viikolla ehdin jo olla huolissani ehtisimmekö sateilta ja flunssalta ollenkaan tivolin valojen loisteeseen, mutta niin vain ilmojen herrat soivat meille mitä tunnelmallisimpia hetkiä hämärtyvässä alkusyksyn illassa, auringon pilkistellessä pilvien takaa luoden mitä hienompia värielämyksiä pyörivien ja soivien laitteiden sekä kirkuvien lasten keskellä, peräti kahtena iltana peräkkäin!

Ensimmäisellä kerralla pysähdyimme tivolille kotimatkalla vain pikaisesti katselemaan, mutta koska tunnelma oli juurikin sitä aitoa tivolia, päätimme suunnata sinne vielä seuraavana iltana uudestaan, hieman isommalla seurueella. Lapset (Oliveria myöten) nauttivat laitteista ja minä seurasin tivolin elämää, mietin sen työntekijöiden arkea ja samalla räpsin kuvia minkä kerkesin. Illan huipennuksena ennen kotiinlähtöä sain vielä kokea aivan mahtavan elokuvamaisen hetken, kun pitelin erästä seurueemme pikkuherra-parkaa pystyssä hänen oksentaessaan kaaressa koko iltapäivän ruokasaldonsa kaikkien meidän kengille.Yököttävyydestään huolimatta, tapahtuma oli sen verran hupaisa etten vaan voinut olla nauramatta sille. Pieni poloinen ei vaan tainnut ihan arvostaa sitä että minua tuo hänen huono vointinsa niin nauratti... mutta toivottavasti hänellekin jäi silti edes jokseenkin yhtä hyvä muisto tivolista kuin minulle!