Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Rakkautta pienessä puutarhassa Barcelonan sydämessä

Jokaisella matkalla on hetkensä, ne hetket jotka jäävät muistiin ylitse muiden. Tänä vuonna Barcelona ei tarjonnut minulle mitään uutta, mutta vain siitä syystä, etten sitä etsinytkään. Sen sijaan pyörimme samoissa paikoissa kuin ennenkin, mutta eksyimme silti jonnekin, jossa vietetty hetki jäi mieleeni kuin kaunis, epätodellinen uni.




Kyseessä oli pieni puutarha keskellä Montjuïcin kukkulaa, jonka ovista kävelimme sisään etsiessämme tuulelta suojaa pientä eväshetkeä varten. Puutarha ei itsessään ollut mitenkään kovin erikoinen, mutta juuri sillä hetkellä se antoi parastaan. Puut ja pensaat olivat kukkaloistossaan, maa oli vuoroin violettien, vuoroin keltaisten kukkien peitossa ja ilta-auringon kultaiset säteet tekivät hetkestä niin rauhallisen ja kauniin. Sillä hetkellä en yhtään harmitellut sitä, että Suomessa vietettiin kylmän kalseaa juhannusta. 



Minä olin iltapäivän mittaan räjähdellyt vähän väliä ties millekin asialle, sillä hermoni olivat vähän tiukalla perinteisten lapsiperheaiheisten asioiden johdosta, enkä varmaankaan ollut mitään maailman ihaninta matkaseuraa. Silti C jaksoi panostaa siihen, että tuo kolmistaan viettämämme ilta olisi rento ja kaiken sen vaivan arvoinen. Näin jälkikäteen onkin hyvä sanoa, että eväiden haku Mercadona-ruokakaupasta ja kävelyretki Montjuïcilla olivat mitä parhain idea. 


Ehkä kuitenkin kaikkea sitä kukkaloistoa tärkeämpänä tunnelmanluojana toimivat ylläolevassa kuvassa pilkottava eläkeläispariskunta, joiden läheisyyteen parkkeerasimme vaunut ja ruokakassimme. He istuivat penkillä käsikynkässä, rupatellen omiaan ja kuunnellen pienestä soittimestaan mitä parhainta musiikkia. Tuo musiikki ja nuo lähistöllä istuskelevat pariskunnat tekivät hetkestä niin rakkaudentäytteisen, että jopa minä unohdin kaikki mieltä pännineet typeryydet ja vain nautin hetkestä omien rakkaitteni seurassa.



SHARE:

2 kommenttia

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig