Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Saintes-Maries-de-la-Mer

Saintes-Maries-de-la-Mer, tuo romanien pyhiinvaelluskaupunki ja heidän suojelupyhimyksensä Musta Saaran kotipaikka (jonne hän legendojen mukaan Maria Magdalenan, Klooppaan Marian ja Salomen palvelijana matkusti Palestiinasta), oli paikkakunta, joka kaikessa omituisuudessaan ja erikoisuudessaan on jäänyt hyvin elävästi mieleeni.

Huvittavan hotellikokemuksen ohella,  Saintes-Maries-de-la-Mer ei ollut oikeastaan mitään mitä olin pienestä ranskalaiskylästä kuvitellut. Se oli ehkä jotenkin epätodellinen, vaikken oikeastaan osaa selkeästi sanoa miksi. Paikat olivat siistejä, mutta jotenkin kovin kurttuisia. Pieniä kujia, matkamuistomyymälöitä sekä ravintoloita oli korttelikaupalla. Turisteja käveli ympäriinsä, eikä kellään tuntunut olevan kiire yhtään minnekään. Vähän kuin aika olisi pysähtynyt.  Paikan kuuluisin nähtävyys, Saintes Mariesin kirkko jäi meiltä näkemättä, mutta  kokemus oli sellaisenaankin tarpeeksi muistorikas. Koska puhelimeni muisti oli tuossa vaiheessa jo aika tiukoilla (ja kamera edelleen Espanjassa), räpsin kuvia vain Instagramin kameralla... 










SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig