Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Koska tänään on niin kaunis päivä

Koska tänään on niin kaunis päivä, juuri sellainen täydellinen heinäkuinen perjantai, ajattelin että kenenkään ei tarvitse tänään kaivata kaukomaille, vaan korkeintaan sieltä kaukomailta kotiin Suomeen. Niinpä päätin matkatarinoiden sijaan päästää ilmoille muutamia kesäisiä kuvia pieneltä sunnuntairetkeltämme täällä kauniilla Kirkkonummella. Tuosta retkestä ja sen varsinaisesta kohteesta kirjoittelen lisää vähän myöhemmin, mutta nyt vain jatkan tätä kauniin luonnon ja lempeän sään fiilistelyä, unohtaen hetkeksi kaiken muun, varsinkin kaikki ne maailmalla tapahtuvat vääryydet, joihin me ihmiset typeryydessämme syyllistymme. 

Jos vain elämä voisi hieman useammin keskittyä niihin oikeasti tärkeisiin asioihin, kuten ympäristöömme ja rakkaisiin ihmisiin, eikä niihin muka tärkeisiin asioihin, kuten talouteen ja politiikkaan, ehkä niitä järjettömyyksiäkään ei ehtisi niin paljon tapahtua. Jos uskonkiihkoiluiden sekä rahan- ja vallanhimojen sijaan etsisimme edes hetken aikaa yhteyttä luontoon ja sen kauneuteen ja löytäisimme sisäisen rauhan kaiken tämän meitä ympäröivän kauneuden kanssa, ehkä osaisimme myös katsoa asioita hieman laajemmasta perspektiivistä ja löytäisimme helpommin yhteisen ratkaisun asioihin. Niin suuriin kuin pieniinkin kohtaamiimme konflikteihin. 








SHARE:

8 kommenttia

  1. Ihana postaus! Tälläisellä kesäsäällä ei tosiaankaan tarvitse kaivata kaukomaille, vaan Suomen luontoon. Mökille ja rantalaiturille vain rentoutumaan :)

    VastaaPoista
  2. Vaikka ulkomailla on rakkaita ihmisiä, paikkoja ja muistoja, en ole koskaan osannut kaivata kesällä pois Suomesta... Ulkomaan aikoina taas kesällä kaipasin Suomeen, missä lomilla sitten käytiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös kaipasin aina kesäisin Suomeen vaikka asuinkin siellä ikuisen kesän keskellä... mutta kyllä mä silti kesäisin kaipailen muuallekin koska silloin nyt vaan sattuu olemaan lomat jolloin voi matkustaakin. Eikä ne kesäkuiset sateet kyllä hirveästi myöskään inspiroineet kesätunnelmaan.... mutta nyt on kyllä ollut niin ihanaa että ei oo ollut tarvetta haikailla muualle! :)

      Poista
  3. Mä en ikinä kaivannut ulkomaille sillon kun vietin kesät Suomessa - mun mielestä Suomen kesiä ei voita mikään! Nyt kyllä täältä kaipaan kovastikin takaisin Suomeen, onneksi kohta olen siellä! Ja juuri noihin maisemiin en malta odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, Suomen kesiä ei voita mikään!! Voi kuinka ankeaa olisikaan olla kesät pois Suomesta.. onneksi ehdit kohta tänne lomailemaan! En malta oottaa että tavataan! Ja juuri noissa maisemissa ;)

      Poista
  4. Suomen kesä <3 Tiivistyy niin hyvin näihin kuviin!

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig