Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Hotellikummajainen suolla kera villihevosten

Oletteko joskus nähneet elokuvaa, jonka päähenkilöt päätyvät omituiseen hotelliin, jossa tapahtuu jotain hyvin tavallisuudesta poikkeavaa? Tai oletteko kenties löytäneet itsenne kyseisestä paikasta, miettien että onkohan tässä nyt kaikki ihan kohdallaan? Me olemme. 

No, todettakoon heti alkuun, että mitään karmaisevaa ei tapahtunut, emme joutuneet soittamaan poliisille tai pelästyneet edes mitään, eikä paikka muutenkaan ollut läheskään huonoimmasta päästä mitä nyt hotellihuoneen kuntoon tai muuten paikan yleisilmeeseen tulee. Silti kokemus oli hyvin tavallisuudesta poikkeava. 

Ranskan etappimme viimeiseksi yöksi ajelimme blogiystäväni autolla läpi auringonkukkapeltomaisemien, alas Camarguen suistoalueelle, paikkaan nimeltään Saintes-Maries-de-la-Mer. Minulla ei ollut entuudestaan mitään käsitystä paikasta ja olinkin aika yllättynyt siitä, miten erilainen tunnelma siellä vallitsi. Oli kuin olisimme saapuneet toiseen maahan! Ympärillä vilisti valkoisia camarguenhevosia ja luonto oli vuoroin pöheikköä, suota ja merta. Ilma tuoksui kaislikolle ja auringon valo tuntui keltaisemmalta. Vaikken olisi edes saanut ennen lähtöämme kuulla paikan olevan "mustalaisten pääkaupunki", en olisi yhtään ihmetellyt vaikka päässäni olisi silti soinut Hanna Ekolan Vieläkö on villihevosia



Saavuttuamme varaamamme hotellin edustalle, emme olleet edes varmoja, olimmeko saapuneet oikeaan paikkaan. Navigaattorin opastus oli loppunut päätielle, jonka varrella onneksi oli hotellin nimellä varustettu kyltti pienen sivutien suuntaisesti. Paikka vaikutti lähes autiolta, hevosia ja naapuriresidenssin pihalla häärivää miestä lukuunottamatta. Hotellin pieni parkkipaikka oli tyhjä ja pölyinen ja sitä ympäröivässä muurissa oleva pieni rautaportti oli lukossa. Kolkutimme porttia, tööttäsimme autoa ja soitimme hotellin respaan, mutta kukaan ei vastannut. Jonkun aikaa siinä ihmeteltyämme, päätimme suunnata St-Maries-de-la-Merin keskustaan miettimään vaihtoehtojamme. Löysimme turisti-infon, jossa teimme tuttavuutta naisen kanssa, joka sattui tuntemaan tuon kyseisen hotellin omistajan. Soitettuaan hänen omaan numeroonsa, meille selvisi että hän oli ollut koiransa kanssa eläinlääkärillä meidän kolkutellessamme oveen. Sanoimme infon naiselle, että ehkä kuitenkin jäisimme keskustan puolelle yöksi, mutta hän suositteli meidän menevän kyseiseen paikkaan takaisin. 

Niin teimme, ja saimme vihdoin huoneemme. Huone oli oikein hyvä kivoine lasiovineen, vain lämmin vesi puuttui. Asetuttuamme aloillemme huomasimme pian, että meitä lukuunottamatta paikka tosiaan vaikutti tyhjältä. Oliverilla oli ruoka-aika ja oma vatsakin kaipasi jo täytettä, joten kävimme etsimään paikkaa, jossa voisimme lämmittää sosepurnukkaa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, sillä hotellin ravintolan ovet olivat lukossa, eikä paikan omistajaakaan näkynyt enää missään. Kävin kuikuilemassa respaksi kuvittelevani oven takaa, mutta eksyinkin ilmeisesti omistajan omaan olohuoneeseen, joka haisi tupakalle ja jonka sisustuksesta minulle tuli mieleen 70-luvun rokkiin, cowboy-meininkiin ja kirjoihin uppoutunut omituinen tyyppi.

Sen jälkeen aloin katsoa paikkaa hieman tarkemmalla silmällä, huomaten että aution tunnelman lisäksi vaikutti siltä, kuin se olisi ollut tyhjillään jo pitemmän aikaa. Kaikki oli suljettuna, aurinkovarjoja myöten, ja tuolien väleissä oli hämähäkinseittejä. Joka paikassa oli tuhkakuppeja. Päätimme siis palata turisteja täynnä olevan keskustan huomaan ruokailemaan.  


Aamulla totesimme, että hotellilla ei edelleenkään näkynyt yhtään ihmistä, vain hevosia ja sorsia sekä hieman kauempana vesistössä ruokailevia flamingoja. Omistaja oli ilmoittanut aamupalan olevan kahdeksasta kymmeneen, mutta kello oli jo puoli yhdeksän. Vihdoin huomasin yhden ravintolan ovista auenneen ja lompsin sisään etsimään aamupalaa ja pyytämään kuumaa vettä Oliverin puuroa varten. Löysin omistajan keittiöstä kaksi patonkia kädessään. Hän laski minulle kraanasta vettä ja lämmitti sen mikrossa ja sanoi aamupalan olevan kohta valmis. 

Hetken kuluttua huomasimme omistajan istuvan ravintolan baaritiskillä läppäri edessään ja tupakka sormien välissä sauhuten. Kaiuttimista kuului hyvin omalaatuista, luultavasti jotain 70-luvun ambient-trance-musiikkia.  Yhteen pöytään oli katettu patonkia, hilloa ja kahvia. Muissa pöydissä oli illalliskattaukset lautasia myöten valmiina. Eikä varmaan tarvitsisi edes mainita, että paikka löyhkäsi tupakalle. 

Ulkona tunnelma oli kuitenkin ihanan raikas, lämmin merituuli puhalsi, uima-altaan putsausrobotti vaelsi pitkin altaan pohjaa ja jopa poreallas oli lämpenemässä. Oliver konttasi innoissaan pitkin pihaa ja katseli vedessä uiskentelevia sorsia. Mietimme korvaisimmeko lämpimän suihkun puutteen porealtaalla, mutta kaiken sen omituisuuden jälkeen päätimme kuitenkin skipata aamupesut kokonaan ja lähteä mieluummin tutkimaan jotain toista kaupunkia ennen kuin koittaisi ilta ja paluumatka Espanjan puolelle.



SHARE:

7 kommenttia

  1. Aika... tuota.... mielenkiintoista... En ihan heti keksi tuolle tarinalle voittajaa, tai edes vastustajaa.... :D

    VastaaPoista
  2. Olipa todella hämärä hotellikokemus! Mutta hei nämä tälläiset on juuri niitä, jotka jää vuosiksi mieleen siinä missä joku perushotellikokemus unohtuu parissa kuukaudessa :D Mitä kautta varasitte huoneen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - juuri näin. Koska mitään oikeasti epämiellyttävää ei tapahtunut, tämä oli kaikessa kummallisuudessaan todella hauska matkamuisto.
      Varasimme huoneen suoraan soittamalla hotellille edellisenä päivänä.

      Poista
  3. Haha, no oli kylla kieltamatta vahan outoa! Me lahdettiin porukalla Annikan kanssa Kanadan vaihtoaikoina Bostoniin ja yovyttiin sellaisessa todella kummitusmaisessa hostellissa. Porukkaa siella kylla oli mutta ei oikein nahty ketaan muuta ja talo naytti oikeasti silta etta se voisi olla kulissi jollekin kauhuleffalle. Ei se oikeasti edes ehka ollut niin paha mutta nama vuodet on vaan tehnyt tapahtuman viela kummallisemmaksi mielessani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olin jo unohtanut tän.. siellä sentään kuului muiden ääniä, vaikkei koskaan nähty ketään missään. Epäillytti jopa mennä käytävän poikki kylppäriin.

      Ainakin noin maisemat on hienot, eikä hämähäkinseitit näy kuvissa! Olitteko varanneet hotellin joltain sivustolta? Ehkä se ei vain ole sattunut muiden matkailijoiden tielle muutamaan kuukauteen :)

      Poista
    2. Heheh.. ai ootteko varmoja että siellä oikeesti oli elävien kirjoissa olevia tyyppejä jos ketään ei missään näkynyt? ;)
      Varattiin tuo hotelli siis soittamalla sinne edellisenä päivänä... ja tyyppi kysyi vielä sillon että mihin aikaan tullaan... eh!

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig