Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Metsään meni

Niin siinä sitten kävi, että minä ilmoittauduin autokouluun. Räntäsateessa juoksin, ratkenneet lenkkarit jalassani ja vaunuja työntäen, ylös ja alas Kirkkonummen mäkiä autokoululle ja takaisin. 


Kuvittelin, että tämän urotyön jälkeen minulla olisi voittajafiilis sekä iso määrä energiaa loppupäivälle, mutta sen sijaan olinkin aivan puhki, kylmissäni ja nälkäinen kuin susi, vielä senkin jälkeen kun olin syönyt ja käynyt suihkussa. No, sentään Oliver tykkäsi hyvää sadeilmasta ja veti lähes kolmen tunnin päikkärit.


Oli myös hyvin amatöörimäinen veto vanhalta juoksuhullulta unohtaa venyttely, sillä siitä oli seurauksena vain se, että tämänpäiväinen vaunulenkki oli täysi katastrofi. Tai no, itseasiassa se itse "lenkki" oli oikein terapeuttinen (pienestä reisilihastiukkuuden aiheuttamasta paskahousu-kävelytyylistäni huolimatta), sillä O nukahti ennätysvauhtia jo Ihahaahan (ensimmäinen biisi tämän mamman rauhoittelupotpurrissa) ja minä sain reippailun sijaan istahtaa metsän laitamille ja jäädä lueskelemaan blogeja luurillani. Oli niin ihanaa huomata kuinka vähitellen luonnon äänet alkoivat kuulua selkeämmin. Vaunujen rahistessa hiekkatiellä linnutkin näyttävät hiljentävän ääniään, sillä hetken oltuani aloillani alkoi sen päiväinen sirkutus, perhoset lentelivät ympärilläni ja rusakot vilistivät ohitseni. Se jos mikä oli parhainta musiikkia korvilleni. 



Myös Oliver näytti arvostavan metsän harmoniaa, sillä heti kun siirryin metsän puolelta pihaan (puhelimen akun vedellessä viimeisiään - metsässä ilman puhelinta kun olisi liian villiä), heräsi tuo karjumaan alta aikayksikön, eikä sen koommin suostunut nukkumaan, ei vaikka kuinka yritin myöhemmin tiistaikerholta palatessamme nukuttaa vaunuihin kakkospäikkäreille. 



Tällä kertaa en kuitenkaan huutokuoron alettua kutsunut pappaa taksittamaan meitä kotiin, vaan nolona youtubetin pingviinitanssijytää koko loppumatkan kotiin (Pengui in da haus pelastaa aina!). Loppuilta menikin sitten kitistessä ja märistessä ja kirkuessa, joten yö alkoi tänään jo paria tuntia aikaisemmin. Eikä siinä mitään, mutta kun tämän pienen poloisen yö ei voi alkaa ennen iltalääkettä, joka kuitenkin pitäisi ottaa säännölliseen aikaan eikä tunteja aikaisemmin... 



Taitaapa siis huomenna olla edessä pitkä pitkä kävelylenkki syvälle metsän siimekseen.


SHARE:

4 kommenttia

  1. Ihanaa, että pikkuinen osaa arvostaa metsälenkkejä, mikäs sen parempaa. Ja vielä tuollaisissa maisemissa asuessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Nyt on flunssailun takia vähän metsäily jäänyt, mutta eiköhän me taas kohta päästä taas lenkkeilyn makuun... kunhan vaan punkkipeloiltani uskallan.. hah. Ei siis tarvitse niitä karhujakaan olla, pienet metsän asukitkin on ihan tarpeeksi pelottavia :S!

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig