Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Pöö Pöö Pöllö

Jos jollekin on epäselvää mikä ihmeen Pöö pöö pöllö, niin etsi Sari Kaasisen biisi nimeltä Pöllöpöö ja laita se taustalle soimaan (ja hoe päässäsi koko loppupäivän pöö pöö pöllö pöllö pöllö pöllöpöö).

Ja jos seuraavat kuvat ja tekstiryöppy ovat liikaa hektiselle blogiselailulle, niin skrollaa suoraan postauksen loppuun josta löytyy blogikarkkia!

Pöllöä on myös nämä minun puuhani, sillä tarkoituksenani oli puhua jostain aivan muusta kuin pöllöistä, nimittäin erinäisistä arkea helpottavista asioista, kuten tällaisista katastrofisuojista, joihin seitsenkuinen pikkumiehemme olisi aina ajoittain tarpeen pukea:

Celavi, Ruokalappu hihoilla, Apron, Vihreä


Ne kaikki vitsit sotkuisista ruokahetkistä kun ovat meille tällä hetkellä täyttä arkea. Eiköhän eräänäkin iltana ehtinyt herra O iskeä kätensä puurolautasen reunaan sellaisella voimalla, että puurot lensivät kaaressa ympäri kämppää, omista vaatteista nyt puhumattakaan. Jos asuisimme edelleen Santo Domingossa, ruokailuhetket toimitettaisiin aivan varmasti vaippasillaan, mutta täällä meidän jäätävässä muka-energiatehokkaassa talossamme se ei tule kuuloonkaan, joten nämä kurahaalareita muistuttavat "kuolalaput", joiden olemassaolosta olin ennen täysin tietämätön, ovat hyvin oiva keksintö, jotka vähentävät niin pyykkikuormaa kuin äipän hermojen ylikuormitustakin. 

Miksi ihmeessä se käsi pitää tunkea sinne suuhun heti soselusikallisen perässä ja sen jälkeen läästiä vähän pöytää, hieraista omaa silmää ja hipaista vielä hihaa? 

No ehkä siksi kun se ruokailu pitäisi saada toimittaa ihan ite. 

Siitä päästäänkin toiseen asiaan, josta olin ennen autuaan tietämätön, nimittäin sormiruokailu. Nykyään kun näyttää olevan "in", että lapsi opetetaan syömään kuusikuisesta lähtien kiinteät ruoat omin käsin. Ei siis mitään soseita lusikalla suuhun, vaan palasina omatoimisesti - ja hyvin sottaisesti - järsimällä. Meilläkin ollaan tätä sormiruokailua testailtu, mutta sen verran hysteerinen olen, etten ihan luota että kaikki ne liian isot palaset tulevat kielirefleksin avulla ulos suusta, eivätkä jää kurkkuun kiinni. Niinpä olin innoissani huomatessani kolmannen asian, joka vielä pari päivää sitten oli minulle täysi mysteeri, nimittäin seuraavanlainen tuttia muistuttava härpäke, jonka sisään tungetaan hedelmän tms. palanen ja voilá! Siinäpä vauva saakin tutustua uusiin makuihin ihan itse ilman tukehtumisvaaraa. 

Munchkin, Fresh Food Feeder, Vihreä



Kaikkea kanssa! Lusikatkin vaihtavat väriä kun ruoka on liian kuumaa! Ja ne perinteisemmätkin ruokalaput ovat tyylikkäästi kuvioitu pöllöillä!

Kodomo, Ruokalappu, Silikoni, Sininen


Tästä pääsemmekin lopulta siihen otsikon aiheeseen, nimittäin pöllöihin! Mistä lähtien tämä pöllövillitys on ollut päällä? Vai ovatko ne pöllöt jo menneen talven juttu? Minä kun havahduin tähän pöllömaniaan vasta lokakuussa, törmättyäni niihin pitkin kauppakeskusta. Sen jälkeen löysin niitä jopa meiltä kotoa Oliverin vaatteista, korteista ja kipoista. Googlattuani aiheesta löysin niitä myös muotiblogeista ympäri maailman. Eilen satuin näkemään telkkarissa kun joku miekkonen tatuoi käsivarteensa pöllön. Onko pöllöistä tullut nykypäivän nappiverkkarit, vai vieläkö ne ovat oikeasti kiva juttu? 

Minä nimittäin eksyin näitä lasten ruokailu-juttuja selaillessani Lekmerin sivuilla pöllöapajille, joita on aika vaikea vastustaa! Oliverin huoneessa on yksi tyhjyyttään ammottava seinä, jolle olen kaipaillut jotain isoa taulua. Niinpä kiinnitin huomioni tähän söpöön pöllö-julisteeseen, jollaista on niin ihanan luvallista haluta kun asunnosta löytyy lastenhuone:

Majvillan, Juliste, Sweet dreams are made of this, 50x70 cm

Ja arvatkaa vaan jäikö tämä pöllöily yhteen julisteeseen? No ei tietenkään! Niitähän löytyi lattiasta kattoon niin lampuista ja matoista kuin säilytyslaatikoista ja roskiksistakin:

Pumpkin, Pöllö, Kattovalaisin
Mutta palatakseni takaisin seiniin, löysin jotain vielä hauskempaa, nimittäin staattisia seinätarroja, joita O:n seinältä tosin jo löytyy kirahvien, lintujen ja oksien muodossa, mutta miten olisi pöllövahvistus toisella puolen huonetta? 
Skip Hop, Seinätarrat, Treetop Friends

No, ehkä liika on liikaa, mutta olisihan nuo nyt aika söpöjä! Tai mitä jos edes kirjaimia, joista voisi tehdä jonkun kivan lauseen?

Skip Hop, Seinätarrat, ABC

Nämä kaikki söpöydet, sekä nuo arkea helpottavat ruokailujutut, sekä lähestulkoon kaikki muu mitä pikkulasten arjessa kaipaa, löytyvät Lekmer.fi:stä, josta ottivat yhteyttä ja halusivat ilahduttaa jotain lukijaani 50 euron lahjakortilla. Koska itsekin mielelläni voittaisin näin kivan palkinnon, päätin jatkaa takinkääntöäni ja tehdä tämän blogin ihka ensimmäisen arvonnan!

Arvontaan voit osallistua kommenttiboksissa vastaamalla joihinkin näistä, tai mikä jottei vaikka kaikkiinkin:

a) Mitä mieltä olet sormiruokailusta?
b) Onko pöllöt hot vai not? 
c) Mitä Oliverin seinälle: pöllöjuliste, pöllötarroja vai kirjaimia? 


Aikaa on 15. 1. asti!

Ps. Unohdetaan se tosiasia, että Oliverin huone on tällä haavaa enemmänkin Carloksen huone, jossa isukki leikkii Pleikallaan, joululahjabassokitarallaan sekä nukkuu niinä öinä kun O nukkuu X-asennossa keskellä meidän sänkyämme...


SHARE:

18 kommenttia

  1. Mekin ostettiin espanjasta tuollainen verkkotutti, oli aika hauska vekotin. Ja tyttö on nyt 2-vuotta vanha jo ja vieläkin tunkee käden ruoan jälkeen suuhun, varmistaa varmaan että menee alas asti... Ja sitten meillä on koira joka saa siivota kaikki lattialle lentävät jämät. Ei tuollaista muovista "paitaa" ikinä ostettu vaikka monet kai käyttää sitä myös sitten kun antaa lapsen leikkiä sormiväreillä, eli on se varmaan ihan kätevä!

    ja ne viralliset vastaukset:

    a) sormiruokailu on varmaan ihan ok silloin kun lapsi saa hampaat aikasin eikä ole sellainen sihtikurkku kuin tämä meidän tyttö. Jotenkin vaan kuvittelisin että se helposti menee leikkimiseks se ruokailu

    b) mulla tulee jo pöllöt korvista ulos kun niihin törmää joka puolella eli c) vastaus on että osta ne kirjaimet, niitä on hauska näyttää ja selittää miten äiti ja isi ja oliver kirjoitetaan! Nora oli pienenä ja on varmaan vieläkin sellainen vesipeto että maalattiin lastenhuone meriteemalla, leikattiin muovista kuvioita ja maalattiin niiden avulla delfiinejä, mustekaloja, rapuja ym. seinään. On ainakin meidän näköinen huone kun sen on itse tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksista Mia! Näitä oli mielenkiintoista lukea! Ja totta on että aika pelleilyä se sormiruokailu on ollut, se vähä mitä olen viitsinyt sitä harjoittaa... meillä kun ei valitettavasti ole sitä koiraa joka olisi minun sijaani sielä pöydän alla kyykkimässä sen tahmaisen sotkukasan parissa...
      Ja jos olisi oma asunto niin tuo maalaaminen olisi kyllä kaikista hauskin vaihtoehto!

      Poista
  2. a) Sormiruokailu on pop. Meidän tyttö aloitti sormiruokailun puolivuotiaana ja olemme pysyneet siinä. Nykyään (1v4kk) mukana on lusikka ja välillä myös haarukka ja välillä taas käsin on kivempi syödä. Sotkua toki on tullut enemmän kuin syöttäessä, mutta olenpa saanut syödä oman ruokani aina samaan aikaan lapsen kanssa (ja koko perhe yhdessä), eikä tarvitse maanitella lasta syömään. En tiedä kiittääkö sormiruokailua vai onko tämä ollut lapsessa itsessään, mutta tyttö on kovin kaikkiruokainen (vielä ei ole tullut vastaan mitään mitä hän ei söisi ja olemme olleet hyvinkin kokeilevia) ja syö hyvin.
    Yksi vinkki sormiruokailevien vanhemmille: Ikean lasten "maalari"takit. Kun takin alareunan laittaa lautasen alle niin lattiallekaan ei tipu juuri mitään. Meillä on ollut myös yksi tuollainen kuravaatekangasta oleva puolitakki (josta kuva postauksessasi), mutta siinäkin tyttö saattaa sotkea paidan selkämyksen kääntyillessään ja pudotellessaan ruokia selän taakse..ja lisäksi kangas on alkanut hapertumaan nyt puolen vuoden jälkeen (ehkä ihan luvallista kaiken tämän käytön jälkeen..? Mutta Ikean takkeja kuitenkin saa ainakin viisi samaan hintaan..).

    b) Pöllöt on ihan kivoja :)

    c) Tarrat on jotenkin leikkisämpiä, mutta julisteet taas selkeämpiä ja "siistimpiä" (varsinkin kun sitä värikästä lelukamaa lapsen huoneeseen jossain vaiheessa alkaa kertymään). Että valitse siitä nyt sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksista Johanna! Kiva kuulla että teillä tuo sormiruokailu on ollut niin positiivinen kokemus! Eikö tullut k mitään kamalia kakomishetkiä? Mä niin pelkään että joudun vielä jonkun tukehtumiskohtauksenkin takia kutsumaan ambulanssin! Ja kiitti tuosta Ikea-vinkistä! ;)

      Poista
  3. a) on pelottavaa enkä oo uskaltautunut antamaan meidän vauvalle vielä mitään mihin hän (erittäin pienellä todennäköisyydellä) voisi tukehtua... Miten niin hysteerinen ensiäiti? :D

    b) Pöllöt rocks ja meidän lastenhuone on pöllöteemainen.

    c) Toi pöllöpuutarra on ihana! Eli sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksista Sulkaasydän! ;)
      Ja heh hee, niinpä! Sama fiilis täällä...

      Poista
  4. Pöllöt on in ja pop ja jee ja vaikka mitä - ainakin meidän melkein 3-vuotiaan mielestä :)

    VastaaPoista
  5. Mä olen vielä ihan pihalla mistään sormiruokailuista, jotta ehkä hyvä, ehkä ei :D. Afrikassa syödään usein käsin ruoka, itse pidän siitä tavasta, mutta sitä ei taideta tarkoittaa sormiruokailulla ;).
    Pöllöt ... niitä lentelee nykyään aika paljon ja kaikkialla. Itse äänestän kirjaimia!!

    Mukavia päiviä sinne teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksista Agaba! Ja samoin sinne!! :)

      Poista
  6. Jee, arvonta! :)
    a) Mitä mieltä olet sormiruokailusta? Kudos to vaan niille aideille, jotka jaksaa siihen panostaa! Itsekin olisin ehken, jos meidan pikkumies olisi ollut vahaakaan kiinnostunut ruuasta. Mutta syominen on ollut hanelle alusta asti vain "valttamaton paha"
    b) Onko pöllöt hot vai not? Hot!
    c) Mitä Oliverin seinälle: pöllöjuliste, pöllötarroja vai kirjaimia? Tykkasin eniten julisteesta, mutta kaikki on kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksista Sugar!
      Ja huoh, mä vähän pelkään että tää on samaa laatua kuin tein pikkumies.. tosin kyllä se syö oikeastaan kaikkea ja voi pulleasti, mutta voi että mitä teatteria saakaan lähes aina harrastaa että se ruoka menee alas asti...

      Poista
  7. unohdin ihan kommentoida tosta julisteesta että itse en ainakaan sitä voisi seinälle laittaa ihan siitä syystä että siinä lukee tuo sweet dreams are made of this ja joka kerta kun silmä osuisi siihen niin alkaisi se eurythmicsin laulu soimaan päässä enkä yhtään tykkää siitä laulusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahah! Totta.. tosin mulle siitä biisistä tulee nostalginen olo eikä se sen takia niin kauheesti ärsytä :).

      Poista
  8. a) sormiruokailua on mun mielestä ihan hyvä tapa saada lapsi maistamaan eri ruokia ite :)
    b) pöllöt on ehdottomasti hot! :D
    c) nyt on kyllä kaikki aivan ihania! mutta voiton viel ensimmäinen, eli juliste!

    VastaaPoista
  9. a) sormiruokailusta ei sen kummempaa mielipidettä, eli mikä jottei :)
    b) oon huomannut, että pöllöt on ollut in jo pari vuotta, eikä itseäni ainakaan vielä kyllästytä :)
    c) kirjaimia seinälle! (ps. samaa mieltä yllä olevan kommentoijan kanssa siitä, että itsekään en voi sietää sitä eurythmicsin biisiä, joten tuo pöölöjuliste olisi ehdoton nounou :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksista Kaffe!
      Ehkä mun nyt vaan pitää uskoa että toi teksti vähän pilaa tuon julisteen :D.

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig