Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kun takahikiän teekkarilla ei käy flaksi

On se ilmeisesti minun vikani.

Sekä kaikkien niiden muiden suomalaisten naisten, joiden lapsien isät ovat jostain muualta kuin Takahikiältä. 

Sain tässä taannoin tietää että minutkin tämä kyseinen naiseton insinööri-poloinen on listannut blogissaan muiden kaltaisteni bloggareiden lomassa, käyttäen meistä termiä,  jota en valitettavasti halua tänne kirjoittaa...

Luin hänen tekstinsä läpi keskellä yötä, pari viikkoa takaperin, joten muistikuvani ovat hyvin hämärät, mutta muistan että väitettä oltiin perusteltu tieteellisin tutkimuksin ja itsestään hän puhui kuin korkean älymystön jäsenenä. En voinut muuta kuin parahtaa ja hävetä kirjoituksen luettuani. Tarkoitukseni oli jättää asia omaan arvoonsa, sillä tuollaiset aivopierut nyt vähiten kaipaavat huomiota, olisi ne sitten kieli poskella kirjoitettuja tai ei. 

Valitettavasti tuo teksti ei ole ollut viime aikoina ainoa, joka on saanut minut voimaan pahoin. Näitä peräkylien kasvattien aivoituksia on joutunut lukemaan sen verran ahkeraan, että väkisinkin mieleeni on palannut se päätös, jonka aikoinaan Suomeen muutettuamme tein. Jos meihin joku päivä kohdistuisi liian henkilökohtaista, henkistä taikka fyysistä, rasistista väkivaltaa, olisi se sitten hyvästi kotimaalle. 

No, onneksi mitään tällaista ei vielä ainakaan ole tapahtunut. Toivon myös, ettei sellaiselle koskaan ole aihetta, sillä C:tä mukautuvaisempaa ja suomalaisuutta kunnioittavampaa ulkkaria on vaikea löytää. Rasismia on silti aivan mahdotonta kitkeä kokonaan pois ainakaan lyhyellä aikavälillä, joten ei auta muu kuin antaa ajan kulua ja toivoa että sitten kun O ehtii kouluikään, asia olisi edes askeleen edempänä parempaan... 

Jos nyt kuitenkin niin kävisi, että jotain tällaista ikävää meihin kohdistuisi, niin mitä minä sitten tekisin? Silloin viisi vuotta sitten olisin ollut valmis lähtemään takaisin Karibian rannoille, mutta entä nyt? Siellä saisimme toki elää vapaana rasistisesta väkivallasta, mutta muutoin elämä ainakin Santo Domingossa on muuttunut entistäkin levottomammaksi, joten olisiko siinä nyt sitten järkeä juosta pakoon toisenlaisten väkivaltaisuuksien uhriksi? Eikä edes muutto Euroopan sisällä asiaa paljon auttaisi. 

Jos nyt kuitenkin pois olisi päästävä, niin mitkä olisivat tällä hetkellä ne asiat, jotka eniten jarruttaisivat? Luultavasti sydänlääkärit ja opintolaina. Perhe varmasti ymmärtäisi, ystävät taas ovat itsekin ympäri maailmaa, joten sen puolesta olisi melkeinpä se ja sama ollako fyysisesti täällä vai tuolla. Oman mielenrauhan vuoksi olisin kyllä valmis taas luopumaan kaikista muista suomielämän tuomista mukavuuksista, kuten imureista, tiskikoneista ja parkettilattioista sekä koneen lailla toimivista palveluista...

Mutta palatakseni vielä tuohon Otaniemen kouluttamaan älyn jättiläiseen, on mainittava eräs huvittava seikka. Kerrottuani asiasta C:lle, totesi hän ääneen juuri sen saman kuin mitä minä olin mielessäni pyöritellyt: Eikö se raukka vielä tiedä mistä ne yksinäiset, vähäiset sosiaaliset taidot omaavat pohjoismaiset insinöörimiehet löytävät itselleen naisen? 


Sielläpä se minun santodomingolaisen "Otaniemen" insinöörini paistattelee päivää palmupuiden katveessa, Suomi-paita päällään...


SHARE:

14 kommenttia

  1. Siis mitä!? Mun piti lukea tuo alku uudelleen että tajusin mistä on kyse, mun aivot ei vaan kykene käsittämään että noin dorkia ihmisiä on olemassa.. Ihana että et ota julkista sormella osoittelua (joka on ehkä yks säälittävimmistä jutuista mitä voi ikinä tehdä) kovin vakavasti. Haha ja hyvä C! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä...
      Valitettavasti joihinkin muihin bloggareihin tuo tyyppi kohdisti sellaista paskaa mistä tekis mieli kyllä ottaa yhteyttä johonkin, mutta mun osalta tuo oli vaan listaus, josta en nyt vielä lähtis nostamaan mitään haloota..

      Poista
  2. Te ootte ihana perhe! Mun mielestä teidän monikulttuurisuudelle voi olla vaan kade :) Mutta on kyllä kamalaa, että 2010-luvulla vielä jossain voidaan elää noin henkisellä takahikiällä :(

    Olis kiva lukea lisää noista Dommareiden olosuhteista. Jotenkin sitä vaan ajattelee, että miksi ette muuttais sinne aurinkoon jos on mahdollista. Mutta tulihan tossa jo hyviä perusteluita, jotka painavat varmasti kovasti vaakakupissa. Mutta tosiaan jos innostut kirjoittamaan lisää, niin kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! <3
      Oon varmaan joskus aiemmin kirjoitellut näistä aiheista, mutta voin toki kirjoitella lisääkin.. ensimmäisenä muistui mieleen ainakin nämä postaukset:
      http://friolandiassa.blogspot.fi/2012/01/on-hyva-nain.html
      http://friolandiassa.blogspot.fi/2012/12/positiivinen-kansa-vastakohtien-valissa.html

      Poista
  3. Silloin kuin muutettiin tänne mun miehen kanssa kuvittelin ettei Suomi ole mitenkään rasistinen maa, väärässä olin. Ne on sellaisia pieniä arjen vääryyksiä jotka tekee sen että sydän murtuu toisen puolesta. Bussi ei pysähdykään pysäkille ja kuski vaan nostaa sormea kun ajaa ohi. Tai istut jonkun viereen bussissa ja tämä henkilö heti nousee ylös ja vaihtaa paikkaa. Viimeksi eilen vieressä istuva mies alkoi tönimään, siis oikeasti tönimään kyynärpäällä että mun mies vaihtais paikkaa. Onneks hän sitten hymyillen vaan tökkäs takaisin samalla mitalla. Mut siis ihan naurettavaa toimintaa. Mun isältä ollaan kysytty suoraan meidän kotikylällä että mikä nyt on kun sun tytöille ei suomalaiset miehet kelpaa...

    Ja miehen kotimaassa monet naiset taas katsoo mua vinoon ja valittaa selän takana että kun me pohjoiset "helpot" naiset tullaan sinne ja viedään niiden miehet. Ja mun miehen entinen kaveri kysy kun alettiin seurustelemaan että kai sä nyt voisit ihan espanjalaisenkin naisen saada, mitä sä nyt tuollaisen kanssa alennut olemaan. Sen takia siis entinen kaveri. Eli missä sitä nyt sitten pitäisi asua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh... kai sitä vaan pitää sitten hyväksyä se, että se on se hinta minkä joutuu kaikesta monikulttuurisuuden tuomista rikkauksista ainakin vielä tällä vuosikymmenellä maksamaan. Tosi säälittävää silti... Toivotaan ettei kuitenkaan jouduttais näistä asioista mitenkään vakavammin kärsimään. <3

      Poista
  4. Ihan kauheeta tommonen, mekään ei olla mitään suoraa rasismia Suomessa koettu, ainoastaan paheksuvia katseita ihan vaan jonkin verran, kun koko konkkaronkka ollaan kävelty yhessä kaupungilla... Saattaa vaikuttaa myös, että sain nuorena lapsen + vielä mies on ulkomaalainen :D ihan naurettavaa touhua kyllä kaikki rasismi. Toivottavasti mekään ei siitä osaamme saada täällä Suomessa, varsinkaan meidän Kisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan ettei ainakaan Kisu joudu mistään sellasesta osalliseksi. Ihana pikkuinen... <3

      Poista
  5. Pakko vielä sanoa, että sulla on niin hyviä postauksia Eveliina :) <3 sulle bloggausideana (tai vinkkaa jos oot tehny joskus vastaavanlaisen postauksen): Kaksikulttuurisuuden näkyminen teillä kotona, ruoassa, sisustuksessa, kielessä, nyt lapsen kasvatuksessa, ym. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! <3!! Tosi kivaa että tykkäät! :)
      Mä oon varmaan sivunnut tätä aihetta useammassakin postauksessa, mutten kuitenkaan varsinaisesti kirjoittanut siitä, eli pistetään työn alle! :)

      Poista
  6. Monikulttuurisissa perheissä joudutaan käsittelemään rasismia. Ja kurja niin. Onneksi kuitenkin meidän kokemuksesta paljon enemmän saamme osaksemme hyviä asioita ja näin haluan uskoa ja toivoa jatkossakin olevan.
    Tuo pakeneminen oli ensimmäisiä omia ajatuksia, mikäli jotain sattuu. Sitten kuitenkin, kuten sanoit. haasteet toisaalla olisivat toisenlaisia. Jos me täältä lähdemme jossakin vaiheessa, toivon että sen teemme hyvällä motiivilla, ei pakenemisella. Ja mitä enemmän meitä monikulttuurisia perheitä on ja pidämme positiivista virettä yllä, sitä suurempi todennäköisyys lapsillamme on suvaitsevampaan tulevaisuuteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Eihän se pakeneminen mitään ratkaisisi, mutta jotenkin vaan tulee sellainen olo, että asia on niin naurettava, ettei haluaisi joutua sellaisen vuoksi taistelemaan tässä elämässä jota on vain yksi...mutta toivotaan tosiaan että lapsillamme olisi vähän erilainen todellisuus.. :)

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig