Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ulos kaapista ja muuta säätöä

En tiedä onko kovin järkevää viettää perjantai-iltaa blogin ääressä, mutta luultavasti sentään vähän järkevämpää kuin se, mitä tein ennen tähän koneen äärelle istahtamistani (ja pikkuisen nukuttamista), nimittäin yrittää ostaa lääkeruiskuja sekä lääkelaseja Ison Omenan apteekista. Hengästyneenä, hermostuneena ja meikittömänä, eli toisin sanoen näyttäen vieroitusoireista kärsivältä narkkarilta. 

Narkkariluukistani huolimatta, olin kuitenkin vain Kirkkonummelta Espooseen palaava äippä, jonka autokyyti odotti luvattomasti kadunlaidassa, lapsi kitisten istuimessaan, ostamassa tarvikkeita pikkuisen sydänlääkettä varten. Ei ollut lääkereseptiä mukana ei, mutta samapa tuo, en olisi edes maksanut pyydettyä hintaa kyseisistä apuvälineistä. 50 senttiä kappale per lääkelasi, kun Yliopiston Apteekissa moisista saa pulittaa 4 euroa per paketti, jossa laseja on ehkä 100 kpl tai jotain sinne päin! Ompussa eivät kuulemma myy kuin muutaman kappaleen kerrallaan, eikä ruiskujakaan kuin korkeintaan 10, hintaan 20 senttiä kappale. Niitäkin me ostamme paketillisen kerrallaan, sillä meneehän noita kolme päivässä. No, ei sentään ollut yhtä hävytön hinta kuin Kampissa, euron kappale! No, tästä lähin siis matkaamme aina Helsinkiin, Töölön apteekkiin asti ostamaan "kamamme"! Vaikka omaisinkin tummat silmänaluset neljän kuukauden vähien unien ansiosta ja tarvitsisin lisää ruiskuja perjantai-iltana kello kahdeksan, ei ole kivaa kun ostoksiani kyseenalaistetaan...

No, se siitä, olipahan vaan hieman "huvittava" tapaus tämäkin taas. Meillä näitä pieniä vastoinkäymisiä kun on tullut tässä lähiaikoina useampia, mutta kertyypähän lisää kokemuksia sinne elämän selkäreppuun kanniskeltavaksi. Yksi niistä on kyllä ollut sellainen, jollaista en toista toivoisi reppuun enää kertyvän. Pikku-Oliver kun joutui viime viikolla sairaalaan valahdettuaan aivan siniharmaaksi ja veltoksi. Hetki oli aivan kammottava, enkä ehkä vieläkään ole ihan toipunut säikähdyksestä. Kaikki on nyt kuitenkin hyvin ja tuo "kohtaus" meni onneksi nopeasti ohi, eikä loppujen lopuksi ilmeisesti edes johtunut sydämestä, vaan vatsavaivoista, joita kesti koko viime viikon. Sen verran kuitenkin pelästyimme, että nyt on O:lle hommattu oma yksityinen lastenkardiologi/lastenlääkäri, jolta olemme saaneet rauhassa kysellä asioita, julkisella puolella kun tuntuu olevan lääkäreillä niin kiire, ettemme esimerkiksi viime viikolla vuorokauden osastolla odottelusta huolimatta saaneet edes nähdä kardiologia, joka O:n EKG:t ja muut katsoi läpi. 

Asiasta kuitenkin kolmanteen ja hieman kevyempiin asioihin, sillä nyt kun kerrankin tässä näpyttelen, niin joristaan nyt sitten vähän siitä sun tästä... Asiahan on niin, että tätä (melko) aktiivista bloggailuani on nyt kestänyt taas hieman yli kaksi vuotta. Tämän kahden vuoden aikana lukijakunta on kasvanut kivasti, vaikken olekaan pitänyt minkäänlaista meteliä olemassaolostani. Juttuni ovat niin sekalainen kerho kaikkea vähän vähemmän tai enemmän harkittua hölinää, että olen ihan mielelläni pitänyt suuni supussa koko blogin olemassaolosta, varsinkin perheeni keskuudessa. Nuo läheisimmät kun sattuvat olemaan välillä hieman arvostelevia tätä perheen kuopusta kohtaan. 

En tiedä kuinka paljon he pyörittelevät päätään minun touhuilleni selkäni takana ihan muutenkin, joten pakkaan kun lisätään vielä kaikki blogijutut, niin siinähän sitä kommentoimista riittää. Siksipä siis olen mielelläni pitänyt nollaprofiilia, vaikkei tämä tietenkään mikään salainen juttu olekaan. On vain ollut astetta helpompi kirjoittaa, kun ei tiedosta että lukijakunnasta löytyy myös oma perhe. Nyt kuitenkin asia on hyvin arvattua reittiä vihdoin kulkenut kaikkien tietoisuuteen, niin eiköhän se ole aika tulla ulos kaapista ja toivottaa tervetulleeksi rakkaat siskot ja vanhemmat sekä ehkä muutamat muut, jotka tätä kautta joskus sattuvat näistä jorinoista kiinnostumaan... tädit, sedät, kummit ja kaimat? Love you all! Toivottavasti osaatte pitää tätä yhtälailla viihteenä ja henkireikänä kuin mitä tämä puuha on itselleni tähän asti ollut. Yritän edelleen jatkaa kirjoittelua samaan malliin, kuvitellen lukijakunnakseni ne anonyymit ja vähemmän anonyymit ihanat nuoret naisihmiset, jotka kommenttiboksissanikin uskollisesti vierailevat, jottei meininki muuttuisi millään tapaa ainakaan huonompaan suuntaan. 

Ja nyt kun ollaan tultu ulos kaapista, niin lisätään loppuun vielä epämääräinen video koko nimelläni, jonka aivan vahingossa latasin Facebook-tilini kautta Vimeoon ja sitä kautta vielä julkaisin tietämättäni Facebookissa. Kiva. No, eipä siinä muuten mitään, mutta oli tämä ehkä vähän random-veto ilman mitään selityksiä. No, kyseessä on huumoripitoinen pätkä häistämme, jonka videomateriaalia edelleen odottelemme itsellemme. C:n serkku on ollut niin kiireinen oikeiden duunivideoidensa kanssa, että häämatskut on jäänyt editoimatta. Nyt sitten eräs kaverimme päätti liittyä video-tiimiin ja siinä harjoitellessaan editoimista kävi läpi meidän häävideoita ja päätti hieman pilailla eritoten minun kustannuksellani... Ja ihan huomiona vaan, minulla EI siis kestänyt ihan noin kauan saadakseni sormusta Carloksen käteen, vaikkei se ihan iisisti perille mennytkään. Hah. 

Hyvää viikonloppua kaikille! Me jäämme odottelemaan C:n perhettä saapuvaksi vihdoin seuraamme O:ta pällistelemään. Jipii!!!


video -broma- boda carlos y eveliina 1280x720 from Eveliina Ylönen on Vimeo.
SHARE:

8 kommenttia

  1. Voi että, väärinkäyttäjät saavat aikaseksi sen, että kun ihminen oikeasti tarttee jotain niin heti epäillään. Toivottavasti saatte kuitenkin kamat hankittua (pitikin kommentoida, että nimenomaan Töölön YA 96:sta saa 24h) ja O pysyy jatkossa kunnossa ja terveenä poikana.

    Kattelin tota videota tänään päivällä ja se oli kyllä hauska, hyviä yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kamaat saatiin hankittua ja Töölössä taidetaan vierailla jatkossakin... ja O on onneksi voinut oikein hyvin viime viikot! :)

      Poista
  2. Hui kauhea, oli varmasti hirveää nähdä pikkuisenne siinä jamassa :( Onneksi kuitenkin kaikki hyvin. Noista yksityisistä lääkäreistä, mitä vanhemmaks oon tullut niin sitä enemmän pidän yksityisiin lääkäreihin rahankäytöä järkevänä. Julkisilla kun kestää niin pitkään ennenkuin pääsee hoitoon ja sit kun pääsee, niin sekin kyllä on niin hutasemalla tehtyä. Eli hyvä homma että pääsette nyt kunnolla jutskailemaan jonkun asiantuntevan lääkärin kanssa näistä jutuista! Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli se kyllä ihan hirveetä.. mutta siitäkin on nyt selvitty, vaikka aika hermoileva mamma musta on kyllä tullut... mutta mitä tulee tuohon yksityislääkäri-asiaan niin oon aivan samaa mieltä, vaikka harmihan se on että julkiseen ei voi enää luottaa :(.

      Poista
  3. Hui kamala, tilanne O:n kanssa on ollut varmasti ihan sydäntä pysäyttävä, on vaikea edes kuvitella!! Onneksi selvisitte säikähdyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mun on vaikea tällä hetkellä kuvitella että pystyisin esimerkiksi jotain unikoulua O:n kanssa käymään ja antaa tuon vain itkeä itsensä uneen, kun panikoin niin paljon että pikkuinen saakin jonkun kohtauksen taas.. no mut, kai sitä tästä vähitellen rauhoittuu taas oma mielikin.. :)

      Poista
  4. Voi että, hyvä että O:lla on kaikki kuitenkin hyvin... Kuinka iso jengi teille nyt tuli Santo Domingosta kylään? :) Terveisiä kaikille! Haluaisin itsekin tulla taas tässä moikkaaman teitä mahd. pian, mutta menen nyt ensin Ouluun joksikin aikaa.

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig