Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Tule apuun Anja!

Tänään oli ensimmäinen päivä Oliverin syntymän jälkeen, kun tunsin että nyt oikeasti tarvitsen seuraa ihan vain seuran vuoksi. Siis aikuista seuraa. Synkkänä ja sateisena maanantaiaamuna, kenellepä silloin soitat? No äidille. Olen sentään niin onnekas, että vanhempani asuvat 15 minuutin ajomatkan päässä ja viettävät rentoja eläkepäiviään, joten kerran jos toisenkin olen huutanut heitä apuun.

Tänään tosin oikeasti kaipasin vain seuraa, enkä lisäkäsiä ja lisäenergiaa, joka saikin minut jo hieman kauhistelemaan tulevaa, eli pimeää marraskuuta. O:n kanssa liikkuminen kera paksujen vaatteiden on osoittautunut varsinaiseksi kidutusoopperaksi, niin lapselle kuin itsellenikin, joten valitettavasti olen alkanut välttämään kaikennäköisiä ylimääräisiä retkiä joiden aikana pitäisi pukeutua ja riisuutua sekä olla valveilla. Niinpä siis pelkään mökkeytyväni tänne synkkään lähiöön, jonka uutuuden hohtokin alkaa jo kadota, sillä tänään huomasin naapuritalon seinään ilmestyneen ison graffitin.

No, kaikki on kuitenkin hetkellistä, niin Oliverin talvivaateviha (toivottavasti) kuin marraskuukin, joten eiköhän tästä selvitä kun huutelee tarpeeksi Anjaa apuun...

Ja koska joku kuitenkin ihmettelee että mitä ihmeen Anjaa, niin tietenkin kyseessä on jo edesmennyt eläinsuojeluvalvoja Anja Eerikäinen, jonka minä tunnen lähinnä vain tästä:


Mutta jotain erityisen kivaa näihin syyspäiviinkin on mahtunut, nimittäin C:n vanhempien ja veljen vierailu tällä puolen palloa. Mitään ihmeellistä ei tehty, mutta saivatpahan pällistellä O:ta ihan olan takaa (sekä myös ihan edestäkin, eh eh) ja saimme jopa viettää veljesten synttäreitä yhdessä, vaikkakin hyvin vaatimattomin menoin. Ruokana oli pitsaa, joka saapui perille kylmänä, vaivaisen kahden tunnin odottelun ja kolmen puhelinsoiton jälkeen lähimmäisestä pizzeriasta. Skoolaukset toimitettiin cokisella ja kakkuna toimi Kakkukeisarin juustokakku, joka sentään oli oikein hyvää...


Tähän loppuun on vielä lisättävä toinen kasaribiisi, joka tuli väkisinkin mieleen, kun marraskuusta puhuin ja Anjaa haeskelin. Tämä nimittäin oli 4-vuotiaan Eveliinan lempibiisi. Tätä minä kuulemma hoilotin niin kovaa, että koko perheeni edelleen minua siitä muistuttelee...


Innolla jo odotan tuon oman jälkikasvuni hoilotuksia, siis sellaisia joista jotain ymmärtääkin, sillä asiaa tuntuu tällä pikkumiehellä olevan yllin kyllin. Kun oikein tarkkaan kuuntelee, löytyy sielä niin äitiä kuin aguaa, mutta lähinnä tuo muistuttaa tällä hetkellä vanhan variksen raakkunaa kuin pienen ihmislapsen puheharjoituksia.. mutta on sitä niin hauskaa kuunnella ja kommentoida väliin että "vai niin, ihanko totta, ootko varma?!!"




SHARE:

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ulos kaapista ja muuta säätöä

En tiedä onko kovin järkevää viettää perjantai-iltaa blogin ääressä, mutta luultavasti sentään vähän järkevämpää kuin se, mitä tein ennen tähän koneen äärelle istahtamistani (ja pikkuisen nukuttamista), nimittäin yrittää ostaa lääkeruiskuja sekä lääkelaseja Ison Omenan apteekista. Hengästyneenä, hermostuneena ja meikittömänä, eli toisin sanoen näyttäen vieroitusoireista kärsivältä narkkarilta. 

Narkkariluukistani huolimatta, olin kuitenkin vain Kirkkonummelta Espooseen palaava äippä, jonka autokyyti odotti luvattomasti kadunlaidassa, lapsi kitisten istuimessaan, ostamassa tarvikkeita pikkuisen sydänlääkettä varten. Ei ollut lääkereseptiä mukana ei, mutta samapa tuo, en olisi edes maksanut pyydettyä hintaa kyseisistä apuvälineistä. 50 senttiä kappale per lääkelasi, kun Yliopiston Apteekissa moisista saa pulittaa 4 euroa per paketti, jossa laseja on ehkä 100 kpl tai jotain sinne päin! Ompussa eivät kuulemma myy kuin muutaman kappaleen kerrallaan, eikä ruiskujakaan kuin korkeintaan 10, hintaan 20 senttiä kappale. Niitäkin me ostamme paketillisen kerrallaan, sillä meneehän noita kolme päivässä. No, ei sentään ollut yhtä hävytön hinta kuin Kampissa, euron kappale! No, tästä lähin siis matkaamme aina Helsinkiin, Töölön apteekkiin asti ostamaan "kamamme"! Vaikka omaisinkin tummat silmänaluset neljän kuukauden vähien unien ansiosta ja tarvitsisin lisää ruiskuja perjantai-iltana kello kahdeksan, ei ole kivaa kun ostoksiani kyseenalaistetaan...

No, se siitä, olipahan vaan hieman "huvittava" tapaus tämäkin taas. Meillä näitä pieniä vastoinkäymisiä kun on tullut tässä lähiaikoina useampia, mutta kertyypähän lisää kokemuksia sinne elämän selkäreppuun kanniskeltavaksi. Yksi niistä on kyllä ollut sellainen, jollaista en toista toivoisi reppuun enää kertyvän. Pikku-Oliver kun joutui viime viikolla sairaalaan valahdettuaan aivan siniharmaaksi ja veltoksi. Hetki oli aivan kammottava, enkä ehkä vieläkään ole ihan toipunut säikähdyksestä. Kaikki on nyt kuitenkin hyvin ja tuo "kohtaus" meni onneksi nopeasti ohi, eikä loppujen lopuksi ilmeisesti edes johtunut sydämestä, vaan vatsavaivoista, joita kesti koko viime viikon. Sen verran kuitenkin pelästyimme, että nyt on O:lle hommattu oma yksityinen lastenkardiologi/lastenlääkäri, jolta olemme saaneet rauhassa kysellä asioita, julkisella puolella kun tuntuu olevan lääkäreillä niin kiire, ettemme esimerkiksi viime viikolla vuorokauden osastolla odottelusta huolimatta saaneet edes nähdä kardiologia, joka O:n EKG:t ja muut katsoi läpi. 

Asiasta kuitenkin kolmanteen ja hieman kevyempiin asioihin, sillä nyt kun kerrankin tässä näpyttelen, niin joristaan nyt sitten vähän siitä sun tästä... Asiahan on niin, että tätä (melko) aktiivista bloggailuani on nyt kestänyt taas hieman yli kaksi vuotta. Tämän kahden vuoden aikana lukijakunta on kasvanut kivasti, vaikken olekaan pitänyt minkäänlaista meteliä olemassaolostani. Juttuni ovat niin sekalainen kerho kaikkea vähän vähemmän tai enemmän harkittua hölinää, että olen ihan mielelläni pitänyt suuni supussa koko blogin olemassaolosta, varsinkin perheeni keskuudessa. Nuo läheisimmät kun sattuvat olemaan välillä hieman arvostelevia tätä perheen kuopusta kohtaan. 

En tiedä kuinka paljon he pyörittelevät päätään minun touhuilleni selkäni takana ihan muutenkin, joten pakkaan kun lisätään vielä kaikki blogijutut, niin siinähän sitä kommentoimista riittää. Siksipä siis olen mielelläni pitänyt nollaprofiilia, vaikkei tämä tietenkään mikään salainen juttu olekaan. On vain ollut astetta helpompi kirjoittaa, kun ei tiedosta että lukijakunnasta löytyy myös oma perhe. Nyt kuitenkin asia on hyvin arvattua reittiä vihdoin kulkenut kaikkien tietoisuuteen, niin eiköhän se ole aika tulla ulos kaapista ja toivottaa tervetulleeksi rakkaat siskot ja vanhemmat sekä ehkä muutamat muut, jotka tätä kautta joskus sattuvat näistä jorinoista kiinnostumaan... tädit, sedät, kummit ja kaimat? Love you all! Toivottavasti osaatte pitää tätä yhtälailla viihteenä ja henkireikänä kuin mitä tämä puuha on itselleni tähän asti ollut. Yritän edelleen jatkaa kirjoittelua samaan malliin, kuvitellen lukijakunnakseni ne anonyymit ja vähemmän anonyymit ihanat nuoret naisihmiset, jotka kommenttiboksissanikin uskollisesti vierailevat, jottei meininki muuttuisi millään tapaa ainakaan huonompaan suuntaan. 

Ja nyt kun ollaan tultu ulos kaapista, niin lisätään loppuun vielä epämääräinen video koko nimelläni, jonka aivan vahingossa latasin Facebook-tilini kautta Vimeoon ja sitä kautta vielä julkaisin tietämättäni Facebookissa. Kiva. No, eipä siinä muuten mitään, mutta oli tämä ehkä vähän random-veto ilman mitään selityksiä. No, kyseessä on huumoripitoinen pätkä häistämme, jonka videomateriaalia edelleen odottelemme itsellemme. C:n serkku on ollut niin kiireinen oikeiden duunivideoidensa kanssa, että häämatskut on jäänyt editoimatta. Nyt sitten eräs kaverimme päätti liittyä video-tiimiin ja siinä harjoitellessaan editoimista kävi läpi meidän häävideoita ja päätti hieman pilailla eritoten minun kustannuksellani... Ja ihan huomiona vaan, minulla EI siis kestänyt ihan noin kauan saadakseni sormusta Carloksen käteen, vaikkei se ihan iisisti perille mennytkään. Hah. 

Hyvää viikonloppua kaikille! Me jäämme odottelemaan C:n perhettä saapuvaksi vihdoin seuraamme O:ta pällistelemään. Jipii!!!


video -broma- boda carlos y eveliina 1280x720 from Eveliina Ylönen on Vimeo.
SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig