Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Terve!

Laiska bloggari täällä moi. Tässä eräänä päivänä sanoin C:lle, että pitäisi kirjoittaa blogiin. Tuohon hän totesi että no eikä "pidä". Niinpä minä olin sitten kirjoittamatta. Bloggailun sijaan ne kolme tuntia, jotka yleensä jaksan hereillä olla "Ollin" simahdettua, ovat kuluneet kämpän ikuisen siivoamisen lisäksi telkkarin edessä. Syksy on siis virallisesti alkanut, siitäkin huolimatta, että ulkona ihmiset kulkevat hihattomissa. 

Jos blogia voisi kirjoittaa ajatuksen voimalla, tai edes sanelemalla suihkusta käsin, olisi täälläkin pohdittu vaikka mitä. Suihkussa minulla menee päälle joku kumma tuotteliaisuusvimma, mutta sitten kun pääsen suihkunraikkaana sohvalle asti, en vain saa aikaiseksi enää avattua konetta ja laitettua niitä ajatuksia kasaan. Pakko todeta, että tuo rakas pikkuihmisemme imee minusta virrat aivan totaalisesti. Ilmeisesti enemmän kuin silloin kun tein kahta duunia, tai silloin kun kävin töissä ja opiskelin illat. 

Olen aina hymähdellyt niille, jotka vertaavat oman lapsensa hoitamista palkkatyöhön, mutta kyllä tämä oikeasti työstä käy, vaikkakin paljon palkitsevammasta kuin ne minun tähänastiset palkkaduunit... Tätä yksilöä kun ei istuteta sitteriin helistin kädessä ja lösähdetä itse sohvalle juomaan kahvia (vaikka enhän minä sitä kahvia edes joisi), vaan tätä viihdytetään, kanniskellaan ja hoidetaan. Oma syöminen, pissalla käyminen, hampaiden harjaus ja hiustenlaitto, ne vaativatkin luovuutta. 

No, joku ehkä hymähtää että niinhän se vaan on lasten kanssa, sillä enhän minä tiedä kuin tämän yhden näin läheltä, mutta Barcelonassa kavereiden vauvaa seuratessa oli kyllä suu monesti pyöreänä. Se kun viihdytti itse itseään sitteristään käsin tunti tolkulla ja nukahti itsestään tuttiaan mussuttaen. Meidän beibiä kun saa ihan nukuttamalla nukuttaa ja välillä pitää käsistä kiinni, koska muuten se hinkkaisi silmiään ja vispaisi päätään lakanaan tunnista toiseen. Niin ja se tutti lentää ulos suusta alta aikayksikön. Välillä mietin että onkohan tämä ihan adhd vai pelkästään hieman vaativampi vauva.

No, parempi ehkä olla pohtimatta Olli-raukan asioita sen enempää täällä virtuaalimaailmassa, tiedä häntä mitä traumoja saa jos joskus näitä pääsee lukemaan. Ha. Ihana lapsihan tuo on, hykertelee onnessaan kun näkee isin (tai oman naamansa peilistä) ja kun äiti pusuttelee korvanjuureen. Ja tietenkin muutenkin ihan muuten vaan ja mistä vaan. Höpisee ja komentelee ja rakastaa lukea kirjoja ja katsoa ostos-tv:tä (ha ha - ah niitä rauhan hetkiä). Niin ja leikkiihän tuo itsekseen leikkimatollaan nostellen pyllyään ja potkien mölyapinaa ja tehden ympyrää kääntyilemällä kyljeltä toiselle. 

Toinen syy siihen miksen ole saanut aikaikseksi kirjoitella sen enempää on se, että tuhosin meidän langattoman verkon. Onhan se nyt vaan aivan liian vaivalloista laittaa koneeseen ylimääräistä piuhaa tai jakaa puhelimen verkkoa... Niinpä niin. Miksi ihmeessä pitikään yrittää vaihtaa sen routerin salasanaa? Ei auttanut edes koko masiinan resetoiminen, kun ei kerta admin-tunnuskaan kelpaa. 

Että sellaista täältä suburbeilta tällä kertaa. My time is up. Kuvituksena epäonnistunut yritys perhepotretista O:n 3kk päivänä. Yks veti herneen nenään, toisella oli naama vinossa ja kolmas ei jaksanut enää säätää kameraa. Eikä sukatkaan pysyneet jaloissa. Ehkä sitten ens kuussa uudestaan. 


SHARE:

10 kommenttia

  1. Tuohan on todella suloinen perhe-potretti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Joo, ei ainakaan turhan huoliteltu niinku C:n sukulaisten megaposeeraukset... meidän kuvissa päästä puuttuu puolet ja sukat tippuu jaloista :D. Autous on parasta.. heheh.

      Poista
    2. Siis aitous. Tää puhelinnäpyttely tekee vähän tiukkaa...

      Poista
  2. Ihana perhekuva. Juurikin sellainen, ettei kaikki hymyile plastic-hymyä (mieheni sanoin). Kiva kun välillä huikkaat kuulumisia. Kaikki varmasti ymmärtää, että pienen vauvan kanssa ei istuskella koneella postaamassa ..tai jos olisit kokoajan, mä ainakin huolestuisin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juuri sellainen :D! Kiva jos on ihana, heheh..
      Ja juu, niinhän se on, vaikka välillä tuntuu että muilla mammoilla aikaa näyttää riittävän bloggailemiseenkin.. huoh.

      Poista
  3. Kiva potretti! Eihän sitä omaa aikaa ole melkein lainkaan kun baby on vielä pieni,vieläkin muistissa vaikka oma pojuni on jo mies;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta eipä se oikeastaan haittaakaan! Vauvan kanssa niin mielellään unohtaa koko muun maailman. Välillä ihmettelenkin, että miten sitä ennen sai niin paljon aikaa kulumaan itsensä ympärillä :O.

      Poista
  4. Kukkuu, ihana kuva teistä :). Täällä mä taustalla hengaan, paljon halauksia sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkuu!! Juuri tänään kuules mietin taas sinnuu! Miss youuu!! <3

      Poista
  5. Mä tuun kylään lähiaikoina, te lo juro <3!

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig