Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Blogi, älä kuole älä!

Puoli päivää poissa kotoa, kaukana tiskeistä, pyykeistä ja yleisestä kaaoksesta ja heti tuli niin kova hinku kirjoitella blogiin, että oli pakko tulla sanomaan moi, vaikka ulottuvilla onkin vain tämä typerä tabletti ja sen tuoma rajoittuneisuus kirjoittamiseen....

Olen huomenna menossa toistamiseen visiitille hierojalle vanhempieni alakertaan (niskajumien jumalia huutelen apuun varmasti läpi syksyn), joten päätin suoda O:lle mummula-aikaa oikein olan takaa ja tulla ihan yökylään. Saapahan Carloskin nukkua edes yhtenä aamuna pitkään, yleensä kun minä olen yösyöttöjen jäljiltä niin taju kankaalla, että C hoitaa aamuvaipat ja "leikit" ennen töihinmenoa sillä välin kun minä nautin pienistä aamu-unista... Ihmekös tuo onkin turvautunut Prismasta kolmellakympillä löytämäänsä kahvikoneen voimaan joka ikinen aamu siitä lähtien kun tuo masiina taloon saapui. Kieltämättä on kyllä minunkin nenähermoja kutkuttanut tuo keittiöstämme leviävä kahvilamainen cappuccinon tuoksu, mutta edelleen olen pidättäytynyt nollatoleransissa kofeiinin suhteen. Tai no, joskus tulee kyllä juotua kofeiinipitoista teetä jos ei muuta ole tarjolla.

Asiasta kolmanteen, tosin edelleen energiatasoihin liittyvään asiaan, nimittäin siihen "hot mamauteen", josta silloin joskus raskautuneena puhuin. Minähän tarkoitin tuolla lähinnä sitä, että mammailun ohella mieli pysyisi virkeänä ja jaksaisi olla kaikkea muutakin kuin kalsaripaidassa ja tukka sekaisin kulkeva äiti-henkilö. Itse olen kylläkin tähän asti ollut enemmänkin juuri tuo kalsaripaitainen tyyppi, joka lähinnä ihmettelee sitä, että missä välissä sitä pitäisi muka ehtiä huoliteltu naisihminenkin olemaan? Minulla kun ennestäänkin jo teki tiukkaa jopa jaksaa sheivailla molemmat sääret yhdellä kertaa, niin arvatkaa vaan miten on nykyään kulmakarvojen nyppimisien ja muiden suhteen. Nykyään en voi enää edes käsittää miten paljon aikaa sitä sai itsensä ympärillä kulumaan! Siis ihan muutenkin kuin itsensä puunaamisen ympärillä... Tai yleensä sekin, että vaatisin jonkun (lue: Carloksen) kiinnittävän minuun huomiota esimerkiksi jalkapallopelin sijaan on alkanut tuntumaan kovin itsekeskeiseltä. 

Niin. Tähän asti pääsin viime keskiviikkona. Enää en muista mitä muuta oli sanomani tuohon hotteiluun liittyen, mutta väliäkö tuolla, sillä tiivistettynä asiahan menee näin: olen hyvin kaukana siitä kiiltokuvan kauniista jumppaavasta ja kahvittelevasta mamasta. Sen sijaan olen väsynyt, niskajuminen, stressaantunut, urheilua kaipaava vanha pie..., joka vaan kerta toisensa jälkeen täälläkin märisee ettei ehdi blogiakaan kirjoitella. Silti, viis siitä, sillä väsymyksestä ja huolista huolimatta olen niin kovin onnellinen. Niin monta pientä ja suurta asiaa sitä vasta käsittää kun vierellä on pieni lapsi. Niin mahtavaa on kun kadulla tulee vastaan pieni tyttö ja hänen isä, jonka kasvoilla loistaa juuri se sama onnellisen hölmön ilme, jonka löydän meidän kahden onnellisen vanhemman kasvoilta joka päivä. Tämä nyt vain on jonkin aikaa tällaista. Kyllä minä vielä tännekin jossain vaiheessa ehdin, vaikka välillä tuntuukin että koko blogi on pelkkä muinaisjäännös. 


SHARE:

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hääpäivän viettoa kylpylässä kera kaksikuisen vauvan

Nyt voisinkin vaihteeksi palata takaisin elokuisiin tunnelmiin. Viime kuun alussa meinaan pähkäilin ja kyselin teiltäkin mitä voisimme tehdä ensimmäisenä hääpäivänämme. Koska mitään sen kummempaa ideaa ei mieleen tullut, päätimme lopulta mennä kylpylään, siitäkin huolimatta että itse kylpylän puolella joutuisimme käymään erikseen. 

Valinta oli onnistunut, sillä kylpylähengailu oli oikein kivaa ja rentouttavaa vaihtelua jopa kaksikuisen vauvan kanssa. Kohteeksi valikoitui Naantali Spa Hotel. Se oli meille entuudestaan tuntematon ja juuri sopivan matkan päässä kotoa. Viikonloppu oli mitä kaunein ja Naantalin kylpylän ympäristö loi kivan resort-tunnelman suomalaisittain. 



Ruoka Naantalin Spa Hotellissa osoittautui todella maukkaaksi. Juhlistimme hääpäiväämme myöhäisellä illallisella O:n nukkuessa vaunuissaan pöydän vieressä. Nostimme maljat tyylikkäästi tuoppi vastaan maitolasia. Lopulta beibi tietenkin heräsi ja vaati osuuttaan illallisesta, joten Carlos jäi yksinään nauttimaan ruokansa loppuun kun minä ja vauva siirryimme sviittimme puolelle. 






Huoneemme tosiaan oli uusitun kakkoskerroksen sviitti, joka nyt ei mitenkään ylellinen ollut, mutta kaikinpuolin mukava kingsize vuoteineen ja tunnelmavalaistuksineen. Muutoin hotellissa olikin hieman menneiden vuosikymmenten tunnelma, muttei mitenkään häiritsevästi. Olin kuitenkin tyytyväinen että olin valinnut juuri tuon uusitun kerroksen huoneen.


Itse kylpylään olin kylläkin hieman pettynyt. Mitään hierontapalveluita tai muita ei tullut testattua, mutta varsinainen allas- ja saunaosasto oli sen verran mitäänsanomaton, että tuskinpa enää lähtisin Naantaliin asti kylpemään. Sukellus ulkoaltaaseen aamuauringossa oli toki hyvin mieltä raikastava hetki, jollaista ei esimerkiksi muutoin parempana pitämästäni Vantaan Flamingo Spasta löydä.





Itse hotelli oli sen verran iso, että sieltä löytyi mukavan paljon tilaa kuljeskella ympäriinsä vauvaa nukuttaen. Myös ulkoa löytyi kiva rantareitti, jota kuljimme auringonlaskua katsellen. Puuttumaan tosin jäi kunnon all-inclusive-nautinto, joka niin hyvin olisi sopinut tunnelmaan... Olisi ollut niin mukava unohtaa lompakko pariksi päiväksi ja nauttia juomista ja ruoista hintaa katsomatta, mutta eih, valitettavasti pieraisukin Naantali Spassa maksoi noin viisi euroa. 





No ei tietenkään, mutta siltä tuntui kun kylpylän logolla varustetuista tohveleistakin sai pulittaa juurikin sen viisi euroa. Aiemmilla spa-käynneilläni kylpytakin lisäksi on käyttöönsä saanut veloituksetta juurikin nuo valkoiset lipokkaat. Tällä kertaa tuntui siltä että jouduin maksamaan ylimääräisen vitosen mainostaakseni kyseistä viiden tähden hotlaa. No, pistetään nyt vaikka ekologisuuden piikkiin se, että parempi kuskata omat lipokkaat mukana. 

Hauska kokemus siis Naantalin Spa Hotelli, mutta eipä tainnut ihan täysiä pisteitä saada. Palvelu oli ystävällistä, vaikkakin vauvasängystäkin yrittivät veloittaa erikseen, siitäkin huolimatta että varauksessamme oli maininta ilmaisesta vauvan lisävuoteesta.  Siitä hyvästä voinkin vedota sänkyprotestiin, että Olli ehti heti huoneeseen päästyä lirauttaa kaaressa suoraan hotellin uutukaiselle kokolattiamatolle (plus minun kenkääni). 


SHARE:

lauantai 14. syyskuuta 2013

Terve!

Laiska bloggari täällä moi. Tässä eräänä päivänä sanoin C:lle, että pitäisi kirjoittaa blogiin. Tuohon hän totesi että no eikä "pidä". Niinpä minä olin sitten kirjoittamatta. Bloggailun sijaan ne kolme tuntia, jotka yleensä jaksan hereillä olla "Ollin" simahdettua, ovat kuluneet kämpän ikuisen siivoamisen lisäksi telkkarin edessä. Syksy on siis virallisesti alkanut, siitäkin huolimatta, että ulkona ihmiset kulkevat hihattomissa. 

Jos blogia voisi kirjoittaa ajatuksen voimalla, tai edes sanelemalla suihkusta käsin, olisi täälläkin pohdittu vaikka mitä. Suihkussa minulla menee päälle joku kumma tuotteliaisuusvimma, mutta sitten kun pääsen suihkunraikkaana sohvalle asti, en vain saa aikaiseksi enää avattua konetta ja laitettua niitä ajatuksia kasaan. Pakko todeta, että tuo rakas pikkuihmisemme imee minusta virrat aivan totaalisesti. Ilmeisesti enemmän kuin silloin kun tein kahta duunia, tai silloin kun kävin töissä ja opiskelin illat. 

Olen aina hymähdellyt niille, jotka vertaavat oman lapsensa hoitamista palkkatyöhön, mutta kyllä tämä oikeasti työstä käy, vaikkakin paljon palkitsevammasta kuin ne minun tähänastiset palkkaduunit... Tätä yksilöä kun ei istuteta sitteriin helistin kädessä ja lösähdetä itse sohvalle juomaan kahvia (vaikka enhän minä sitä kahvia edes joisi), vaan tätä viihdytetään, kanniskellaan ja hoidetaan. Oma syöminen, pissalla käyminen, hampaiden harjaus ja hiustenlaitto, ne vaativatkin luovuutta. 

No, joku ehkä hymähtää että niinhän se vaan on lasten kanssa, sillä enhän minä tiedä kuin tämän yhden näin läheltä, mutta Barcelonassa kavereiden vauvaa seuratessa oli kyllä suu monesti pyöreänä. Se kun viihdytti itse itseään sitteristään käsin tunti tolkulla ja nukahti itsestään tuttiaan mussuttaen. Meidän beibiä kun saa ihan nukuttamalla nukuttaa ja välillä pitää käsistä kiinni, koska muuten se hinkkaisi silmiään ja vispaisi päätään lakanaan tunnista toiseen. Niin ja se tutti lentää ulos suusta alta aikayksikön. Välillä mietin että onkohan tämä ihan adhd vai pelkästään hieman vaativampi vauva.

No, parempi ehkä olla pohtimatta Olli-raukan asioita sen enempää täällä virtuaalimaailmassa, tiedä häntä mitä traumoja saa jos joskus näitä pääsee lukemaan. Ha. Ihana lapsihan tuo on, hykertelee onnessaan kun näkee isin (tai oman naamansa peilistä) ja kun äiti pusuttelee korvanjuureen. Ja tietenkin muutenkin ihan muuten vaan ja mistä vaan. Höpisee ja komentelee ja rakastaa lukea kirjoja ja katsoa ostos-tv:tä (ha ha - ah niitä rauhan hetkiä). Niin ja leikkiihän tuo itsekseen leikkimatollaan nostellen pyllyään ja potkien mölyapinaa ja tehden ympyrää kääntyilemällä kyljeltä toiselle. 

Toinen syy siihen miksen ole saanut aikaikseksi kirjoitella sen enempää on se, että tuhosin meidän langattoman verkon. Onhan se nyt vaan aivan liian vaivalloista laittaa koneeseen ylimääräistä piuhaa tai jakaa puhelimen verkkoa... Niinpä niin. Miksi ihmeessä pitikään yrittää vaihtaa sen routerin salasanaa? Ei auttanut edes koko masiinan resetoiminen, kun ei kerta admin-tunnuskaan kelpaa. 

Että sellaista täältä suburbeilta tällä kertaa. My time is up. Kuvituksena epäonnistunut yritys perhepotretista O:n 3kk päivänä. Yks veti herneen nenään, toisella oli naama vinossa ja kolmas ei jaksanut enää säätää kameraa. Eikä sukatkaan pysyneet jaloissa. Ehkä sitten ens kuussa uudestaan. 


SHARE:

tiistai 3. syyskuuta 2013

Niin ihanaa kun ei tarvitse mennä minnekään...

Parasta äitiyslomassa lapsen lisäksi? Se tunne iltaisin, että aamulla ei tarvitse mennä minnekään. Varsinkin nyt kun syksy tekee tuloaan ja reissun jäljiltä menovimma on täysin laantunut, on niin ihanaa kun saa vaan olla kotona. Töihin en ole kaivannut takaisin sekuntiakaan. En edes niinä päivinä kun pikkuinen on huutanut kuin palosireeni. Välillä on meinannut pinna palaa, mutta eipä tuon tarvitse kuin yksi pieni hymy antaa niin päiväni on tehty. Ja sitä hymyä kyllä riittää! 

Päivä päivältä mennään parempaan suuntaan, mahavaivat ovat helpottaneet ja kaikki ympärillä alkaa kiinnostaa niin paljon, ettei sitä enää niin paljon itkeä ehdikään... paitsi silloin kun tyyppi päättää jostain asiasta loukkaantua ja vetää huulensa mutrulle, joskus syystä täysin tuntemattomasta. Niskani tosin ovat kaikesta tästä kolmen kuukauden kanniskelusta sen verran jumissa, että eilen alkoi ihan oksettaa. Apu oli onneksi yhden puhelinsoiton päässä ja akuutein jumi on nyt selätetty.  

Voisi sanoa, että oli aika ennen Barcelonan matkaa ja on aika sen jälkeen. O muuttui tuona aikana niin paljon, että ehdin jo pelkäämään, että sikäläinen ruoka ja ympäristö sopi pikkuiselle paljon paremmin. Kaiken tuon reissaamisen seurauksena rohkaistuin itsekin, sillä nyt olen jo uskaltautunut matkaamaan O:n kanssa kaksistaan bussilla pitkin Espoota. O:kin on ehtinyt jopa flirttailemaan kanssamatkustajien kanssa saaden kehuja suloisuudestaan. 

Kyllä tästä vielä hyvä kotisyksy aikaiseksi saadaan, vaikka aikaisemmin vähän pelkäsin, että syksyn tullessa saisin jonkun slaagin. Tähän mennessä olen saanut aikaiseksi vain sisustusvimman. Sekin on siis vihdoin palannut... mutta siitä lisää myöhemmin. 


SHARE:

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Independència, socialisme i feminisme

Takaisin kotona. Viimeiset reissupäivät hujahtivat ohi niin nopeasti, että reissubloggailu jäi aika lyhyeen. Tapasimme kavereita ja yritimme olla liikkeellä mahdollisimman paljon. Pariin otteeseen kävimme Barcelonan puolella, mutta maisemien kuvailut jäi aika vähäiseen.

Yhteen asiaan kiinnitin erityisesti huomiota, nimittäin Katalonian itsenäisyysliikkeen vahvistumiseen. Toki kyseinen meininki on ollut näkyvillä aiemmillakin visiiteillä, mutta nyt tuntui että sen kannattajat ovat yhä enemmän näkyvillä.



Meidän liikkuminen missä tahansa oli aika huvittavaa, kunnon letka rattaita ja pikkuihmisiä... Tai no, huvittavaa ja huvittavaa, normaalia meininkiä kaiketi, mutta huvittavaa minulle joka en vielä ole täysin tottunut tällaiseen perhe-meininkiin.

Autoon pakkautuminen oli myös aikamoista säätämistä ja oma taiteenlajinsa. Onneksi kaverilla on seitsenpaikkainen auto takakontista vedettävine lisäistuimineen, johon onnistuimme sullomaan seitsämän ihmistä ja kolmet rattaat. 




Ulkona syömistä ja kaikkia niitä kivoja kahviloita ja jätskibaareja jään kyllä kaipaamaan. Täällä Espoon pelloilla kun ei oikein aamupaloja lähikahviloissa harrasteta...


Instagramin puolelta löytyy ainoa turistiperhepotretti, joka otettiin Casa Batllón edustalla. Senkin minä onnistuin ensin sekoittamaan hashtagissa tämän kuvan Casa Milán, eli La Pedreran kanssa. Hyi mikä moka arkkitehtuurihistoriaa opiskelleelta. Hahah. Taitaa olla intressit vähän muuttuneet vuosien varrella...



SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig