Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Rintamuksen täydeltä rakkautta

Lueskellessani mammablogeja ja jutellessani aiheesta ystävieni kanssa, olen yllätyksekseni huomannut miten monet kokevat imettämisen ylivoimaiseksi asiaksi. Useampaan otteeseen olen törmännyt esimerkiksi lauseeseen "onneksi neuvolassa ei alettu painostamaan imettämiseen, kun minusta ei vain ole siihen hommaan".

Mitä ihmettä? Itselleni kun oli päivän selvää, että jos kerran lapsen synnyttää, kuuluu sitä myös ruokkia rintamaidolla. Toki on hyvä asia, että myös korviketta on olemassa, sillä asiat eivät aina mene niinkuin pitäisi, mutta kuka sanoi että sen imettämisen pitäisi olla helppoa?

Itselleni se oli aluksi suoraan sanottuna ihan helvetillisen vaikeaa. Minulle tehtiin sektio ja lapseni vietiin neljäksi vuorokaudeksi lastenosastolle. Ei siis mitkään parhaan lähtökohdat sille, että minulta mitään maitoa edes heruisi. Eikä herunutkaan, tipan tippaa, mutta minä tein työtä sen eteen, itkua vääntäen, että tulisi. Sillä enhän halunnut, että oma pikkuiseni joutuisi elämään jonkun muun lahjoittamalla maidolla (vaikka olenkin kiitollinen siitä että sitä oli tarjolla, eikä korviketta jouduttu käyttämään).

Tuskallisen pumppaamisen, vauvan ajattelun, kuvien katselemisen, sylissä pitämisen ja kovan imettämisharjoittelun tuloksena sain kuin sainkin homman toimimaan. Ei se edelleenkään aina helppoa ole, eikä myöskään kivutonta, sillä rinnat ovat herkemmät kuin olisin osannut kuvitellakaan (esimerkiksi kauppojen kylmäosastot kierrän hyvin kaukaa), mutta kyllä se on sen vaivan arvoista.

Helppo olisi minunkin heittää hanskat tiskiin ja sanoa ettei minusta ole tähän hommaan silloin kun lapsi ehtii hermostua ennen kuin saa maitoa, rimpuilee, rääkyy, potkii minua suoraan sektiohaavaan ja raapaisee terävällä kynnellään suoraan muutenkin herkistynyttä nänniä, mutta minusta nämä ovat niitä asioita, jotka pitää muistaa jo ennen kuin hankkiutuu raskaaksi.

Minä ainakin teen sen rakkaudesta omaa lastani kohtaan. Eikä sillä rakkaudella ole rajoja.

5. päivän kuvan aiheena "Love".


SHARE:

15 kommenttia

  1. Arka aihe, mutta olen ehdottomasti samaa mieltä. Pitäisi varmaan lukea jostain tieteelliseltä taholta, onko se oikeasti todella yleistä että maitoa ei yksinkertaisesti tule. Monelta kun kuulee kommentin raskauden aikana että "katsotaan nyt sitten toimiiko se imetys ollenkaan".

    Olen itse imetystukilista-sähköpostilistalla ja lueskellut paljon maitolaiturin keskustelupalstoja, ja sieltä lukemalla on selvinnyt että melkoisen paljon voi tehdä ennen luovuttamista.

    Tsemppiä urakkaan, 8kk mennessä on tullut jo melkoisen monta ylä- ja alamäkeä :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on ainakin vakuutettu tieteelliseltä taholta, että se on harvinaista että maitoa ei oikeasti tule. Ei kuulema pitäisi riippua rinnoista että tuleeko vai ei, enemmän se taitaa olla psyykkinen asia, sekä myös ravitsemuksellinen... mutta eihän se tosiaan kaikilla kuitenkaan onnistu, syystä tai toisesta, mutta siinäpä se minunkin pointtini oli, että tuntuu siltä että aika helpolla monet luovuttavat...
      Ja kiitos, sitä tarvitaan!! :)

      Poista
  2. Imettäminen on jännä juttu. Ennen äitiyttä ajattelin aina, että jos imettäminen jostain syystä ei onnistu (siis _oikeasti_ ei _vain_ onnistu, vaikka miten yrittää) niin ei ole mitenkään huono äiti vaikka syöttää lapselleen korviketta. Pääasiahan on, että lapsi saa ruokaa. Ja näin ajattelen järjellä edelleen. Vaan kun itselle tuli imettämisen aika (myöskin sektion jälkeen, viiden tunnin heräämöreissun jälkeen) niin pikkuhiljaa alkoi huomaamaan, että on se kummallista miten sitä voi tuntea syyllisyyttä ja huonoa äitiyttä vaikka järjellä ajatellen itsekin ajattelee ihan toisin. Imettäminen oli kohdallani todella hankalaa, maidon vähyyden vuoksi (ja osan aikaa myös rintojen äärimmäisen kipeytymisen vuoksi). Tein aivan kaikkea edistääkseni maidon tuloa. Esimerkiksi vielä usea kuukausi lapsen syntymästä join kotikaljaa kokonaisen pullon päivässä. Eikä se, eikä mikään muukaan auttanut. Pumppasin, hieroin, imetin.. Kun olin osaimettänyt kolme kuukautta, taputin itseäni olkapäälle. Olin tehnyt parhaani jo niin kauan kuin äitini aikoinaan minua imetti. Ja jatkoin yrittämistä. Niin paljon rintamaitoa kuin sitä riitti - ja sitten korviketta päälle. Yöt olivat aikamoista sähläystä kun ensin piti hoitaa imetys ja sitten lähteä hakemaan alakerrasta korviketta. Mutta sain sen siten toimimaan edes joten kuten. Vajaat 5kk osaimetin. Ja maidon tulo vain tyrehtyi tyrehtymistään. Yksi päivä sitten päätin, että muutaman hassun millin takia ei ole mitään järkeä jatkaa (lapsi pysyi rinnalla ehkä puoli minuuttia) ja lopetin pikkuhiljaa. Vähän apeana. Kummasti se herkisti, että yksi yhteinen juttu päättyi.

    Kiva, että teillä imetys on lähtenyt sujumaan rankasta alusta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja parhaina aikoinahan vielä pumppasinkin yöllä kaiken muun lisäksi.

      Imetystukilista on ihan hyvä apu varmasti monelle, mutta jostain syystä vinkit eivät vain mulle tehonneet. Tiedä sitten onko maidontuotanto jotenkin geeneistä riippuvaista. Sekä äitini, että molemmat isoäitini ovat myös olleet ns. huonoja imettäjiä.

      Poista
    2. No sinä ainakin olet aika sissi ja teit parhaasi! Ensimmäiset kuukaudethan ne tärkeimmät ovatkin että lapsi saisi edes jonkun verran rintamaitoa.Eikä kukaan tietenkään ole huono äiti syöttäessään lapselleen korviketta jos omaa maitoa ei tule, onnekkaita olemme että sitä on niin helposti saatavilla... mutta luulenpa vaan, että monessa tapauksessa se oman maidon tulokin helpottuisi, jos sitä korviketta ei oikeasti olisi saatavilla. Niin helposti meilläkin oltaisiin otettu korvikkeet käyttöön ellen minä olisi ollut niin jääräpää siinä että ainoa keino saada omaa maitoa tulemaan tarpeeksi on se että sitä korviketta ei aleta antamaan. Kova oli minullakin psyykkaaminen ekoina viikkoina ja opettelu että miten se maidon nousu omalla kohdallani paremmin onnistuu, mutta nyt sitä onneksi tulee tarpeeksi, mutta ei se silti aina helppoa ole, monestakin syystä...

      Poista
  3. Hmm, musta imetys on vihoviimeisin asia josta aitien kannattaa tuntea syyllisyytta ja syyllistaa toisiaan. On hienoa jos imetys onnistuu ja sen eteen kannattaa tehda toita, mutta aidin jaksaminen on tarkeaa kans. Itse lahdin silla asenteella etta tottakai imetan, ja teen tyota sen eteen mut osastolla oloaikana aloin ymmartamaan miksi niin monet lopettaa imetyksen, kylla se oli tosi ahdistavaa kuunnella kuinka kylla jokainen vauva syo jos vaan on tarpeeks nalka ja kuinka imetys tottakai luonnistuu jos vaan yrittaa. Niinpa niin.

    No itse sain paljon apua (mm. imetyskonsultti kavi tapaamassa mua henkilokohtaisesti osastolla, vauvalle kielijanneleikkaus, imetystukiryhmat jne.) mut ei kaikki saa samanlaista tukea, ja jos on muutenkin ahdistava olo ja masentaa niin seimetys ja sen huonosti sujuminen voi helposti olla se kuuluisa oljenkorsi kamelin selassa.

    No mut kuitenkin kun me ollaan kokeiltu jo tassa vaikka mita niin voin kertoa ettei se pulloilukaan oo kovinkaan helppoa. Musta paljon tyolaampaa kuin imetys (jossen siis saa onnistumaan) - enemman se vauva raakyy pulloa valmistaessa kuin tissia kaivaessa esille :-) ja hiton kallistakin viela.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tietenkään ollut minunkaan tarkoitus syyllistää ketään, ehkä olisin voinut ilmaista asian hieman paremmin tekstissäni, koska kuten sanoin, ei kaikki aina mene niinkuin pitäisi ja joillain sitä maitoa ei vaan tule... mutta tarkoitin kuitenkin sitä, että ihmettelen miten monille se oikeasti on niin vaikeaa ja miten monet luovuttavat, toiset ehkä mielestäni liikaa omasta mukavuudenhalusta kuin siitä syystä että sitä maitoa ei tule, tai että pikkuinen ei osaisi sitä imeä, enkä tarkoittanut tapauksia, joissa äiti tosiaan yrittää kaikkensa... Ja tosiaan, ei ole pulloilukaan helppoa. Itsekin mielelläni välillä lepäisin ja pumppaisin säilöön maitoa, mutta tällä hetkellä mikään pullo ei pienelle kelpaa, ei sitten millään, eli itse olen vähän pulassa sen asian kanssa :D
      Minulle muuten sairaalassa opasti imetystä kolme eri alan ammattilaista, mutta hyvin vähän niistä oli apua. Kamalaa takkuilua se oli edelleen täällä kotona, kunnes oma äitini onnistui neuvomaan minua ronskein ottein, puristi kunnolla ja painoi vauvaa kiinni rintaan ja yritti saada minua rentoutumaan ja kyllähän se siitä kuin ihmeen kaupalla alkoikin sujumaan! Sitten lopulta kun tankkasin itse oikeita asioita ja tarpeeksi ja ajattelin oikeita asioita niin tajusin miten se maito alkaa itselläkin nousemaan helpommin...
      Tsemppiä teille, pienikin määrä rintamaitoa on varmasti parempi kuin ei ollenkaan, ja terveitä lapsiahan niistä korvikkeellakin kasvaa, eli kannattaa vaan rentoutua asian suhteen, niin tai näin, kunhan on yrittänyt! :)

      Poista
  4. Komppailen suklaasydäntä sanomalla että varoen rinnastaisin rakastamisen ja imettämisen. Imettäminen on lapsen ruokintaa ja rakastaminen on aika paljon muuta. Ja kyllä, minäkin pidin imettämistä itsestäänselvänä - niin itsestäänselvänä, etten asiaa edes ajatellut etukäteen. Ja minulle se on ollut helppoa ja luontevaa, ja kivutontakin siihen asti kunnes lapsi (lapset) oppi puremaan. (Siksi ymmärrän myös sitä tuttua, joka lopetti imetyksen, kun vauva sai kolmekuisena ekan hampaan ja upotti sen pehmeään lihaan.) Se ei kuitenkaan ole se mikä minua määrittää äitinä tai vanhempana.

    Mutta eipä siitä sen enempää :) Hieno juttu sinulle, että olet saanut imetyksen onnistumaan hankalasta alusta huolimatta ja toivotan sinulle hyvää jatkoa sillä saralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän pointin, tosiaan olisin voinut ehkä ilmaista asiaa hieman toisin, ettei vaan kukaan vedä herneitä nenään, sillä tarkoitukseni ei tietenkään ollut saada ketään ymmärtämään, että korviketta antava äiti ei rakastaisi lastaan yhtä paljon kuin kuka tahansa, sillä joskus se korvike on tosiaan ainoa tai paras vaihtoehto... mutta kuitenkin, omassa tapauksessani yhdistän sen rakkauteen, sillä ilman tätä suurta rakkautta en todellakaan jaksaisi. Joudun edelleen tsemppaamaan itseäni päivittäin, sillä vaikka nyt sitä maitoa tosiaan tulee, ei se monesta syystä ole edelleenkään helppoa... meidän vauvalla kun ei tosiaan myöskään ole kovin helppoa, mutta siitä ehkä joskus toiste... ja vaikka imettäminen on lapsen ruokintaa, ei se ainakaan omassa tapauksessani ole pelkästään sitä ruokintaa, vaan paljon muutakin ja siihen liittyy hyvin läheisesti se rakkaus. Ja kiitos, toivotaan että tämä tästä helpottuisi kaikin puolin! :)

      Poista
  5. Olen samaa mieltä sun kanssa Eveliina! Jotkut tosiaan ei imetä vaikka sen takia, koska se sattuu aluksi! Ite oikein järkytyin siitä, kuika paljon se saattuukaan aluksi, mutta halusin silti jatkaa ja sittenhän se kipu loppuukin. Tottakai ymmärrän, jos ei maitoa ei kaikista yrityksistä huolimatta tule! Itelläni ei ollut mitään ongelmia, koska maitoa tuli ihan sairaasti!! Mulla taas oli niinpäin että jouduin ylimääräistä pumppaamaan pois, koska sain pariin kertaan tulehduksen, koska rinnat oli aina niin täynnä. Ainut mikä oli vaikeaa imetyksessä oli se, että rintakumista en ikinä päässyt eroon, koska Kisu ei vaan saanut otetta millään vaikka aina yritettiin eka ilman. Hyvä, että sulla on lähtenyt imetys sujumaan. Sen kipeän alun jälkeen tykkäsin tosi paljon imettää ja olin vähän surullinen, kun lopetin sen kun Kisu täytti vuoden, koska se on niin ihana yhteinen lapsen ja äidin hetki, kun imettää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tätä tarkoitin :)
      Kiva että teillä onnistui! Mullakin on tosiaan alkanut tulla välillä hieman liikaakin, muttei kuitenkaan mitenkään sairaasti... Ja tosiaan, se on kyllä ihana yhteinen hetki, kaikesta hankaluudestaan huolimatta :),

      Poista
  6. Tää photo a day -haaste on kyllä aivan mainio erityisesti, kun sun kohdalla päästään pintaa syvemmälle. Jotta haasteet ei loppuisi kesken, täältä tulee toinen: http://archiegonelebanon.pallontallaajat.net/2013/07/07/blogihaaste-reissausta-ja-ruokaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät! Joka päivä ei varmaan ihan yhtä paljon kuvista juttua irtoa, kuten tänään kun täällä on ollut aika itkuraivareiden täytteinen päivä taas.. huoh :D Kiitos haasteesta, jee!! Kävin jo lukemassa sun vastaukset ja kysymykset, kivoja!! :)

      Poista
  7. Vahan myohassa kommentoin, mutta olenpahan taas samaa mielta :) Voin suoraan sanoa, etta imettaminen oli minusta epamiellyttavaa hommaa ja vauvaa ei myoskaan se kiinnostanut. Mutta silti yritin 6kk tyylilla puolet suoraan lahteesta ja puolet pumppaamalla :D Sen jalkeen vauva sanoi sopimuksen irti ja oli siirryttava kokonaan pulloruokintaan. Pointtina tassa oli ehka tuo yrittaminen eli en ymmarra miksi haluaa lapsia, jos ei halua edes yrittaa imettaa? Ainahan se ei onnistu ja joskus on ihan fyysinen mahdottomuus, mutta jos se halu antaa parhaansa omalle lapselleen puuttuu, niin miksi sitten "hankkia" lapsia? Itse kun aikoinaan imettelin rapakon takana niin minuun usein suhtauduttiin kuin johonkiin sankariin, koska "suostuin" tekemaan moista. Kaly (joka nyt odottaa omaa lastaan, eika aio imettaa) sanoi imetyksen olevan niin allottavaa, etta han ei siihen suostu ja kukaan hanta ei siihen voi pakottaa... Aina ei vaan voi ymmartaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tätä tarkoitin. Näitä tyyppejä on vähän vaikea ymmärtää, vaikka ymmärrän kyllä että se imettäminen saattaa olla tuskastuttavaa.. itselleni ainakin on, kun pikkuinen ei mitään muuta hereillä ollessaan haluaisi tehdäkään kuin roikkua rinnassa kiinni tai huutaa... ilmeisesti tuolla rapakon takana tämä on vielä yleisempää kuin täällä, koska myös Dommarissa lähestulkoon kaikki tuttuni syöttävät ainakin osittain korviketta...

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig