Itsenäisyys- tai kansallispäivien vietossa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta silti ne tuottavat minulle ristiriitaisia tunteita. Olisi kyseessä sitten oma maa tai jokin muu maa, on minulle muodostunut vuosien varrella kova ahdistus, kun puhutaan kansallisaatteista. Siksipä itsenäisyyspäivien menot tuovat minulle aina nuo rajoitteet ja vihamielisyydet eri kansojen välillä mieleen. En myöskään pidä siitä kansallissylpeydestä, jota varsinkin itsenäisyyspäivien tienoilla herätellään henkiin. Miksi minun tulisi olla kansallisuudestani ylpeä? Voinhan olla onnellinen siitä että olen syntynyt näinkin hyvään maahan, sekä kiitollinen siitä että olemme itsenäisiä, mutta ylpeys on asia erikseen. En vain voi olla ylpeä kaikesta mitä oma maani pitää sisällään.
Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä ei siis myöskään herätä minussa mitään suurta määrää positiivisia ajatuksia. Yhdistän sen ilotulitteiden täytteisen ilakoinnin sijaan historiaan, politiikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin, ja jos jokin asia tuossa kyseisessä valtiossa mättää, liittyy se juurikin näihin asioihin. En siis olisi ensimmäisten joukossa juhlimassa kyseistä valtiota, vaikka sen olemassa olo niin monta hyvääkin asiaa tuottaa.
Tässäpä silti apporttini sini- puna- valkoisin värein. Tarkoitukseni olikin puhua jostain aivan muusta, nimittäin vaatteista, mutta ehkäpä palaan siihen aiheeseen huomenna...
También, extraño en mi tierra
Aunque la quiera de verdad
Pero mi corazón me aconseja
Los nacionalismos, ¡qué miedo me dan!
Ni patria, ni bandera
Ni raza, ni condición
Ni límites, ni fronteras
Extranjero soy
(Bunbury)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti