Onnistunut miniretki Porvooseen

Eilen aamulla päätimme että nyt keräämme kimpsut kasaan ja lähdemme ensimmäistä kertaa O:n kanssa "reissuun". Minä olin voivotellut kun kesä on niin kaunis enkä ole ehtinyt oikein nauttia siitä ollenkaan. Niinpä siis suuntasimme ensimmäisenä mieleen tulleeseen kesäkaupunkiin - Porvooseen!



Tsekkasin netistä että löytyisikö sieltä meille jopa majapaikkaa yhdeksi yöksi, mutta ehei, näyttivät olevan täynnä joka ikinen hotla. Taitaapi siis olla aika kuuma kesämesta tuo Porvoo. No, se nyt olisikin ollut vain vaihtelun vuoksi, sillä oikeastihan meiltä ajaa Porvooseen sellaiset 40 minuuttia.



Kovin pitkä ei siis matka ollut, mutta kerran ehti Carlos silti kysäistä autossa että käännytäänkö takaisin. Minä olin sitä mieltä että aja vaan, kyllä tuo tuosta hiljenee. Oikeassa olin, sillä alkukankeuden jälkeen O oli niin reipas koko matkan, että olin ihan yllättynyt. Olin myös ylpeä itsestäni, että olin tajunnut ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan.



Heti ensimmäisenä saimmekin levittää vilttimme parkkiksen taakse jokirantaan ja ei muuta kuin puistoimettämistä ja puistovaipanvaihtoa testaamaan. Hyvin onnistui kun sai olla rauhassa omassa varjonurkassa.



Ainoa miinuspuoli kohteessamme oli se, että Vanhan Porvoon mukulakivikadut olivat vähän liian kovaa kyytiä meidän jousituksia vailla oleville vaunuille. Siinä hytinässä nyt ei olisi vanha juoppokaan nukkunut, joten päätimme sitten pysytellä tasaisimmilla reiteillä.



Eksyimme jopa aleshoppailemaan Porvoon Sokokselle, josta Carlos löysikin itselleen vaikka mitä. Itse keskityin vain pitämään O:n tyytyväisenä hiljaisena. Teimme myös perinteisen ruokamokan ja päädyimme suunnitellun rantaravintolan sijaan Hesburgeriin, kun nälkä oli jo itse kullakin sitä luokkaa että rannan sijaan suuntasin mieluummin torin kulmalta pilkottavaan puistoon ruokailemaan. Tulipahan taas todistettua tuo edellisen postauksen ex tempore-piknikkeily.



Lopuksi kävin vielä yksin räpsimässä muutamat kuvat sekä itselleni että espanjaa puhuvalle turistiporukalle mukulakivisellä Jokikadulla, sillä seurauksella että kadotin miekkoseni. Luulin niiden suunnanneen jo autolle, mutta saavuttuani parkkikselle siellä ei ollutkaan ketään. "Ilokseni" huomasin että myös puhelimeni oli vaunujen aisassa killuvassa kassissa... No, lopulta sitten bongasimme toisemme toisilta puolen jokea. Ilmeisesti olimme kävelleet toistemme ohi mitään huomaamatta.