Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Passikuvia ja unia bloggaajista

Viime aikoina tämä bloggailu ja muiden blogien lukeminen on tosiaan jäänyt vähän vähemmälle huomiolle, eikä varmasti mikään ihmekään. Tällaisina kausina sitä kuitenkin huomaa miten paljon tästä touhusta oikeasti tykkää, kun alkaa jopa näkemään unia muista bloggaajista, hah (terkkuja vaan Laura, Nella, Nisha, Sari.. teistä ainakin oon uneksinut, heheh)! Noh, ehkä syynä saattaa myös olla se, että oma sosiaalinen elämä on ollut tämän kesän ajan hyvin rajoittunutta ja päivän tapahtumista ei paljon mietiskeltävää uniin enää jää. 

Kohta on heinäkuukin ohi ja varmasti jälkeenpäin sitä tulee ihmeteltyä että miten sairaan nopeasti nämä ensimmäiset kuukaudet O:n kanssa menivät ohi. Vauva kasvaa älytöntä vauhtia ja joka päivä saan ihmetellä jotain uutta asiaa. Tänään jo yllätin itseni lörpöttämästä sille että "kohta sä jo ajat pyörällä ja menet kouluun...". No, niinpä niin. Jos nyt ensin edes opittaisiin vaikka istumaan. 

Tänään kävimme ottamassa O:lle passikuvan! Vielä kuukausi sitten ajattelin että reissut on meidän osalta nyt jäähyllä O:n sydänjutun vuoksi, mutta näin nopeasti sitä kuitenkin alkaa luottamaan siihen että paras vain elää ihan normaalia elämää ja koska lääkärikin oli sitä mieltä että matkustaminen on ihan ok, katsotaan joskos pian pääsemme kolmistaan vähän tuulettautumaan jonnekin kauemmas! Ainakin lähiseutumatkailun perusteella reissaaminen passaa pikkuiselle. Viime viikonloppuna kävimmekin ajelulla Hangossa asti, mutta siitä lisää myöhemmin...  


SHARE:

perjantai 26. heinäkuuta 2013

The Everyday

Eilen muistin taas hetken aikaa miksi talvi on myös hyvä vuodenaika. Satuin ulos vaunulenkille juuri siihen aikaan, kun koko tienoon lentomuurahaisyhdyskunta oli kokoontunut ilmoille parittelemaan! Niitä oli oikeasti ihan mustanaan ja minä, suuri hyönteisrakastaja (not!), juoksin hysteerisenä niitä pakoon. Onneksi vaunuista löytyi hyönteisverkko O:n suojaksi ja itselleni huppari pään päälle. Olin aivan järkyttynyt että mitä on tapahtumassa, suuri hyönteisinvaasio ilmastonmuutoksen merkkinä kenties, mutta onneksi sain jälkikäteen tietää, että kyseessä oli vain pari tuntia kestänyt parittelutuokio, jonka jälkeen lentomuurahaiset ovat kadonneet takaisin piiloihinsa.

Eilisen ulkoilukatastrofin seurauksena 25. päivän kuvan sain napattua vasta tänään. Aiheena oli Ground.



Tänään aiheena oli The Everyday.

Pyykinpesu on nykyään todellakin jokapäiväistä puuhaa. Miten yksi alle 60 senttinen mini-ihminen voikaan lisätä pyykkimäärää niin järjettömästi? Nyt kun tyyppi on ylittänyt 5 kilon rajan, tarkoituksena olisi siirtyä kestovaippoihin, mutta ihmettelen vaan että missä vaiheessa minä nekin vielä pyykkään? Parempi olisi kai siirtyä pesuhuoneeseen asumaan.


SHARE:

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ei otsikkoa

Jos minulle jotain on jäänyt mieleen ensimmäisestä työpaikastani (hernepellon ohella) paikallislehden pikkutoimittajana, niin päätoimittajan minulle pitämä opetustuokio otsikon tärkeydestä. Enpä tuolloin ajatellut että otsikoiden laatimisesta tulisi minulle vielä jokapäiväistä hommaa, sillä minua kiinnosti jo silloin itse juttujen kirjoittamisen sijaan enemmänkin se mahtava kamera, jota pääsin käyttämään. En olisi myöskään uskonut, että joskus vielä ottaisin juttujeni kuvat mieluummin puhelimellani kuin omalla järkkärilläni, samalla kun tempaan otsikkoni taivaan tuulista, kieli poskella tai vailla minkäänlaista panostusta. Joskus ne tulevat automaattisesti, toisinaan otsikkogeneraattori olisi tarpeen.

Hauskaa on kuitenkin  huomata, että lukijoita alkaa olla enemmän kuin paikallislehteen hiki päässä pusertamillani tekstipätkillä. No, ei nyt sentään jos totta puhutaan, mutta kumman nousuvoittoista on tämän pienen blogipahasenkin viimeinen vuosi ollut! Ihmeellistä tämä bloggailun maailma... ja kiitos teille jotka jaksatte seurailla, vaikka välillä vähän kieli poskella mentäisiinkin!

24. päivän (puhelin)kuva: D is for... Duck!



SHARE:

tiistai 23. heinäkuuta 2013

20 - 23

Mitä huijausta! Päivän kuvat räpsitty tänään kaikki. Tänään oli muutenkin ihan kumma päivä! Minulla oli O:n nukkuessa niin paljon aikaa, että ehdin jopa tehdä mustikkapiirakan. Siis minä! Pitäisikö alkaa olla huolissaan? Siis sekä O:sta että minusta? :D No ei, ehkä me molemmat alamme vain pikkuhiljaa tottua rooleihimme. Toivotaan niin.

20. Hot : No se piirakka
21. Fave food : Avokado ja kana, lähes missä muodossa tahansa. Tällä kertaa patongin välissä.
22. Grey : Mikä tämäkin on? Ensimmäinen harmaa asia mikä pisti seinän jälkeen silmiin.
23. I drew this! : Mitä kauhistuksia sieltä vihkojen sivuilta löytyykään? Monet muusani ne parrakkaat miekkoset. Ha. Ha.



SHARE:

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Hyvin tärkeitä uutisia (not)

Olen erittäin hyvä elämään totaalisessa uutispimennossa. Minulla on joskus kausia jolloin luen uutisia päivittäin (ainakin siihen asti kun Hesaria vielä sai lukea netissä ilmaiseksi), mutta toisinaan jotenkin vain unohdan koko ympäröivän todellisen maailman ja elän omassa pienessä kuplassani, jonka uutiset ovat korkeintaan kevyitä blogipostauksia ja Facebook-statuksia. Onneksi elän kuitenkin uutisia ahmivan tyypin kanssa, joka välillä herättelee minua todellisuuteen, kun minä kyselen nolona esimerkiksi että Ai kuka Snowden?


En halua edes tietää miten monet maailman asiat minulta on mennyt aivan ohi tässä vuosien varrella, mutta toisaalta voihan tämä olla välinpitämättömyyden ja kenties itsekeskeisyyden sijaan myös minun tapani pitää itseni selväjärkisenä, sillä liika informaatio ja maailmasta välittäminen tekevät helposti hulluksi ja ahdistuneeksi. Asiat kun eivät ole niin hyvin tällä pallolla...

Asiasta kuitenkin kolmanteen ja astetta kevyempään, sillä tarkoitukseni ei ollut puhua vakavia, vaan jatkaa rennolla linjalla ja uutisoida jotain niinkin tärkeää kuin se, että lauantaina ylitin itseni ja astuin sisään bussin ovista kera vauvan ja lastenvaunujen! Miten tämä sitten liittyy kaikkeen tuohon alkuhöpinään on se, että kiitos muiden blogipostauksien, sain tietää että isot laivat ovat Helsingissä kera kaikenkarvaisen hälymölyn. Ellen lukisi sentään blogeja, olisi tuokin tapahtuma mennyt minulta aivan ohitse. 

Silloin kun vielä asustin Turun ja Porin läänissä, oli Turku se paikka jossa kävimme aina kesäisin purjelaivoja katsastamassa, joten nyt olin iloinen tajutessani että niitähän pääsee tiirailemaan myös Helsingissä! Silloin ennen muinoin kun koko elämä valintoineen oli vielä edessäpäin, minä haaveilin purjehduksesta ja merestä (kaiken muun muassa), sekä tykkäsin ihan kauheasti merimiespukuisista tyypeistä. Nyt, kun merenkäynti minun osaltani rajoittunee korkeintaan eläkeiässä hankittavaan Busteriin (vaikka eihän sitä koskaan tiedä), on tällaiset laivatapahtumat aivan oiva tapa fiilistellä merenkäyntiä edes jollain tapaa.

Ja kuten mainitsin, tuo bussilla matkustaminen vauvan kanssa oli kyllä minun tapauksessani suuri harppaus eteenpäin, sillä minä tosiaan olen (valitettavasti) niitä ihmisiä, joiden pelihousut repeää kun vauvat ulvovat muutoin hiljaisessa bussissa. Tämä on yksi niitä syitä jonka vuoksi meillä on nykyään myös auto, joten voitte kuvitella miten ison härkäsen olen tästä kärpäsestä itselleni tehnyt. No, bussimatkat sujuivat kohtalaisen hyvin, jos se tarkoittaa sitä että O ei karjunut lähes ollenkaan. Tämäkin sen seurauksena että minä hyssyttelin sylissä molemmat matkat.

Sen sijaan itse laivojen ja merimiesten ihastelu jäi minulta aika olemattomiin, sillä muutoin tuo Helsinki-reissu oli aikalailla täysi floppi. O ei suostunut nukkumaan lähes ollenkaan, eikä muutenkaan tekemään yhteistyötä muutoin kuin killumalla olkapäällä. Jostain syystä komppaniamme herätti myös paljon mielenkiintoa ohikulkijoissa, joka tuntui minusta jotenkin hämmentävältä. Vietimme suurimman osan ajasta Koffin puiston laitamilla kuunnellen torilta kaikuvaa musiikkia, banaania ja pullaa mutustellen.

Lopulta ennen kotimatkaa O:n vetäessä vielä nälkä-kakka-raivarit Kampin keskuksessa, eikä lastenhoitohuonetta löytynyt mistään (jopa infopisteen sekopää ohjasi meidät aivan hakoteille), olin minäkin jo sen verran hysteerinen mamma että hetken aikaa jo ajattelin etten poistu kotoa seuraavaan vuoteen. Siinäpä sitten sain taas plakkariin pari extreme-kokemusta lisää, kun imetin raukkaparkaa eräässä kauppakeskuksen suljetussa nurkassa lattialla istuen ja vaihdoin vaipan jalkojeni päällä Hesburgerin inva-vessan lattialla. Kyseisen paikan opasteet (ja opastajat) saavat minulta kyllä tuon kokemuksen perusteella aika huonot pisteet, mutta nyt sentään tiedän (kiitos ohikulkeneen ystäväni), että se lastenhoitohuone löytyy jostain kolmannesta kerroksesta.


SHARE:

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Käärmeitä paratiisissa

Tänään mennään eilisen kuvalla, jonka aiheena oli Building
Hyppäsin tänään ensimmäistä kertaa lähes vuoteen pyörän selkään ja kävin vähän tuulettumassa lähipoluilla. Matkanvarrella sattui eteen tämä varsin mielenkiintoinen rakennus koirapuiston nurkassa. Koska edellisellä kävelylenkillä kohtasin käärmeen (joita kuulemma on alueella paljon), vain juuri ja juuri uskaltauduin astelemaan heinikon läpi lähemmäs tuota torppaa. Onneksi kuitenkin katsoin tarkkaan mihin astuin, sillä muutoin olisin varmaan astunut pienen pupu-paran päälle, joka kyyhötti heinikossa hievahtamattakaan. Lieneekö ollut ihan kunnossa vai ei, mutta minussa heräsi taas joku äitimäinen suojeluvaisto. Poloinen näytti niin avuttomalta ja viattomalta, että yhdistin sen heti omaan pikkuiseen, joka jäi kotiin kyyhöttämään pinnasänkynsä suojaan... 

Ilta oli äärettömän kaunis ja mieleni olisi tehnyt hyppiä läpi heinikon kuvailemassa kaikkia kedon kukkia, mutta käärmevaaran takia retki jäi aika lyhyeen. Ehkä hyvä niin, säästyvät ainakin Instagram-seuraajat kymmeniltä kukkakuvilta, jotka ainakin C:n mielestä ovat niin turhia ettei sellaisia tarvitsisi kuulema julkaista ollenkaan (men? :D). 



SHARE:

perjantai 19. heinäkuuta 2013

A Bad Habit

Terve! Tuntuu kuin viime postauksesta olisi ikuisuus, vaikka eihän siitä taida olla kuin pari hassua päivää... Mielessäni on pyörinyt epätoivoisesti ne päivän kuvat ja olenkin yrittänyt niitä tässä kaiken muun ohella räpsiä, mutta kun yksi päivä menee ohi, niin aika helposti siitä muodostuu bad habit ja koko homma menee plörinäksi. Tämä bad habit johtuu kylläkin suurimmaksi osaksi erään toisen pahasta tavasta herätä viidentoista minuutin sisään siitä kun olen poistunut hänen ylhäisyytensä unta vahtimasta... Mitenköhän tästä habitista pääsisi eroon? Olisi ehkä ihan suotavaa jos ehtisin edes käymään suihkussa ja syömään... No, tänään sentään edistyimme sen verran, että ylhäisyys suostui killumaan mukanani kantoliinassa ja nukkui kuin kengurunpoikanen samalla kun minä siivosin kämppää!

Mutta, tässäpä nämä kuvat...

12. A Bad Habit: Vaateröykkiöitä kasvaa kuin sieniä sateella ympäri taloa
13. 4 o'clock: 10 sekuntia vaille, aika hyvin! 
14. Edible: Vauvamakkaraa... Olen kuullut hämäriä höpinöitä siitä kuinka isän tekisi niin mieli maistaa kun se on niin syötävän söpö pallero 
15. Outside the window: Aurinkoinen päivä?
16. Bottle: Kaverilta lahjaksi saatu Puran metallinen tuttipullo. Cool ja toivottavasti joskus vielä rocks kun kingi suostuis siitä jotain lipittämään...
17. Inspirational: Intouduin näköjään niin paljon että vikat kuvat meni väärin päin.. siis ei Kehä kakkonen vaan uuden puhelimen uudet ihmeet joita toivottavasti pääsen joku kaunis päivä kunnolla testailemaan!
18. Number: Kakkonen. Se kehä mikä ei oikeesti ole mikään kehä! 


SHARE:

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lisää ruokamuistoja

Tässäpä vielä vastaukset Satun tekemiin reissuruokakysymyksiin, sekä kysymyksiä muille matkailijoille:

1
. Mitä tarjoat (tai tarjoaisit) ulkomaalaisille vierailijoille jotka tulevat käymään Suomessa?

Riippuu tietenkin hieman vierailijoista, mutta listan kärkipäässä ovat kyllä lohi ja poro, tietenkin kera perunoiden ja muiden lisukkeiden. 

2Mitkä ovat kotipaikkakuntasi ”etniset” (=ei-suomalaiset) lempiravintolat? 

Hmmm. Aika paha! Kotipaikkakuntani on nyt taas toistamiseen Espoo, mutta en kyllä muista käyneeni täällä yhdessäkään etnisessä ravintolassa (tai missään ei-etnisessäkään), jota voisin kutsua lempiravintolakseni. Suurin osa aktiviteeteista kun tapahtuu edelleen Helsingissä. Tosin eipä minulla taida Helsingissäkään olla lempiravintolaa, mutta lempiruokaani on muunmuassa meksikolainen, joten vastaan että Patrona ja Cholo. Näitä taas en voi oikeasti kutsua lempiravintoloikseni, koska olen käynyt vain pari kertaa. Choloon, tai paremminkin entisellä nimellä Cafe de Nopaliin, yritimme vähän väliä mennä, mutta tyypeillä oli tapana pitää puljua kiinni aika ahkeraan... ruoka on kuitenkin ollut hyvää!

3. Paras ruokamuisto maailmalta?

Yksi parhaimmista ruokamuistoista liittyy Antalyaan ja siellä ostettuihin jälkkäreihin. C on aika kova pullahirmu, joten leipomossa tuli käytyä joka päivä. Baklavat ja muut leivokset vedettiin sitten nassuihin läheisessä puistossa, josta oli huikeat näkymät merelle. 


4. Minne ET haluaisi matkustaa ruuan perässä?

Kiinaan. Tai Etelä-Koreaan. Syön kyllä kiinalaista aina kun muut haluavat, mutta jos itse saan päättää niin ei kiitos. Sekä kiinalainen että korealainen ruoka stinkkaa jotenkin niin epämiellyttävälle että minun ei vaan ikinä tee mieli. 

5. Tuotko matkoiltasi tuliaisina ruokaan liittyviä asioita/esineitä ja jos kyllä niin mitä?

Esineitä olen tuonut useampiakin. Esimerkiksi espressokeittimen, kattilan (caldero!) ja morttelin (pilón). 


6. Mikä maa tai maanosa on ”henkinen kotisi” mitä tulee ruokaan?

No kun kerran maanosan saa valita niin kyllä se taitaa olla P-Amerikka... siellä saa sekä nachoja että niitä hot wingsejä! 


7. Mikä on omituisin ruoka mitä olet syönyt?

Jotten joutuisi toistamaan sitä edellisissä vastauksissa kertomaani kauhutarinaa, vastaan tällä kertaa omituisuuden numero 2: ranskalainen kouluruoka! Hyi järkytys mitä ihmettä meille tarjottiin kun yhtenä päivänä söimme työharjoittelukavereitten kanssa paikallisen koulun opettajien ruokalassa! Oli siinä vaikeuksia pitää naama peruslukemilla etteivät sikäläiset opettajat olisi saaneet meistä huonoa vaikutelmaa. En edes tiedä mitä ne kyseiset lähes valkoiset makkaran näköiset mötikät sisälsivät, mutta se, sekä lautasellinen pinaattia (inhoan pinaattia) jättivät ikuisen särön minun ja ranskalaisen ruoan välille. Onneksi ne sai sentään huuhdottua punaviinillä kurkusta alas! :D

8. Kun matkustat, päätätkö jo etukäteen ainakin muutaman ravintolan missä haluat syödä, vai etsitkö ruokalat paikan päällä fiilispohjalta?

Paikan päällä fiilispohjalta. Jotten jättäisi huonoa vaikutelmaa ranskalaisista, mainittakoon että parhautta on kulkea Pariisin kujilla ja poiketa syömään mitä erilaisempiin ravintoloihin! Helposti siinä tosin käy niin, että ruoka on kaikkea muuta kuin ranskalaista. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi libanonilainen ravintola, sekä eräs italialainen, jossa palvelu oli niin mainiota ja ruoka hyvää, että olen yrittänyt löytää paikkaa Googlemapsin avulla uudestaan, siinä onnistumatta. Jatkossa pitäisi muistaa ottaa kuva ruoan sijaan ravintolan nimestä... 


9. Kokkaillaanko kotikeittiössäsi herkkuja joita olet alunperin maistanut ulkomailla?

Kyllä. Ottaen huomioon että kokki on ulkomaalainen, on kokkailut ehkä enemmän jotain muuta kuin makaronilaatikkoa. Sen sijaan meillä syötiin hiljattain esimerkiksi maissilaatikkoa. 

10. Oletko ollut ruuanlaittokurssilla ulkomailla, ja jos kyllä, missä, minkälaisella kurssilla ja lähtisitkö uudelleen? Tai minne haluaisit lähteä?

En ole ollut millään ruokaan liittyvällä kurssilla (ellei yläasteen kotitalouskurssia lasketa), mutta pitäisi varmasti mennä. Minä en oikein osaa laittaa rakkautta siihen ruoan valmistamiseen ja siksi kai sapuskani ovat vähän turhan usein pahoja tai mauttomia. Voisin kyllä lähteä ruokakurssille vaikka Italiaan. 

11. Mikä on suurin ravintola- tai ruokamoka jonka olet kokenut ulkomailla?

Tässäpä vähän erilainen moka, sillä mokaaja oli itse ravintoloitsija enkä minä. Olimme kavereiden kanssa muistaakseni Barcelonan Barceloneta-alueella jossain pienessä kebab-paikassa, jossa kasvissyöjäkaverini päätti tilata salaatin. Salaatti olisi muuten kai ollut ihan syötävä, mutta kas kummaa, tomaattien joukosta löytyikin euron kolikko! Hieman oli omistaja nolona, mutta meille tuosta tapauksesta jäi oikeastaan vaan huvittava muisto. Nauroimme tapahtuneelle niin paljon, että kaverini sai reissun ajaksi nimeensäkin etuliitteen "eurosalaatti". 

Tässä vielä omat kysymykseni, jotka lähtevät seuraaville matkalaisille: 



1. Mitä vastaat, kun ulkomailla sinulta kysytään, että millaista on suomalainen ruoka? 
2. Missä maassa / paikassa on ollut mielestäsi omituisinta ruokaa? 
3. Entä mikä paikka on jäänyt erityisesti mieleen hyvän ruokansa vuoksi? 
4. Uskaltaudutko syömään epämääräisissäkin paikoissa hyvien ruokakokemuksien vuoksi vai pysyttäydytkö ns. varmemmissa paikoissa senkin uhalla, että jäljelle jää joku tylsä kansainvälinen pikaruoka?
5. Oletko matkustanut jonnekin vartavasten hyvän ruoan ja juoman perässä?
6. Mitä ulkomaisia ruokia kaipaat Suomessa olessa? 
7. Jos saisit tuoda Suomeen jonkun ulkomaisen ketjuravintolan, mikä se olisi? 
8. Missä maassa olet syönyt parhaimmat jälkiruoat? 
9. Mikä on mielestäsi Euroopan paras ruokamaa? 
10. Mihin maahan mieluiten lähtisit ruokamatkalle, Intiaan, Japaniin, Argentiinaan, Peruun vai Yhdysvaltoihin? 
11. Mikä on suurin ravintola- tai ruokamoka jonka olet kokenut ulkomailla? (Satulta kopioitu, sillä tämän haluan ehdottomasti kuulla!)


SHARE:

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Onnistunut miniretki Porvooseen

Eilen aamulla päätimme että nyt keräämme kimpsut kasaan ja lähdemme ensimmäistä kertaa O:n kanssa "reissuun". Minä olin voivotellut kun kesä on niin kaunis enkä ole ehtinyt oikein nauttia siitä ollenkaan. Niinpä siis suuntasimme ensimmäisenä mieleen tulleeseen kesäkaupunkiin - Porvooseen!



Tsekkasin netistä että löytyisikö sieltä meille jopa majapaikkaa yhdeksi yöksi, mutta ehei, näyttivät olevan täynnä joka ikinen hotla. Taitaapi siis olla aika kuuma kesämesta tuo Porvoo. No, se nyt olisikin ollut vain vaihtelun vuoksi, sillä oikeastihan meiltä ajaa Porvooseen sellaiset 40 minuuttia.



Kovin pitkä ei siis matka ollut, mutta kerran ehti Carlos silti kysäistä autossa että käännytäänkö takaisin. Minä olin sitä mieltä että aja vaan, kyllä tuo tuosta hiljenee. Oikeassa olin, sillä alkukankeuden jälkeen O oli niin reipas koko matkan, että olin ihan yllättynyt. Olin myös ylpeä itsestäni, että olin tajunnut ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan.



Heti ensimmäisenä saimmekin levittää vilttimme parkkiksen taakse jokirantaan ja ei muuta kuin puistoimettämistä ja puistovaipanvaihtoa testaamaan. Hyvin onnistui kun sai olla rauhassa omassa varjonurkassa.



Ainoa miinuspuoli kohteessamme oli se, että Vanhan Porvoon mukulakivikadut olivat vähän liian kovaa kyytiä meidän jousituksia vailla oleville vaunuille. Siinä hytinässä nyt ei olisi vanha juoppokaan nukkunut, joten päätimme sitten pysytellä tasaisimmilla reiteillä.



Eksyimme jopa aleshoppailemaan Porvoon Sokokselle, josta Carlos löysikin itselleen vaikka mitä. Itse keskityin vain pitämään O:n tyytyväisenä hiljaisena. Teimme myös perinteisen ruokamokan ja päädyimme suunnitellun rantaravintolan sijaan Hesburgeriin, kun nälkä oli jo itse kullakin sitä luokkaa että rannan sijaan suuntasin mieluummin torin kulmalta pilkottavaan puistoon ruokailemaan. Tulipahan taas todistettua tuo edellisen postauksen ex tempore-piknikkeily.



Lopuksi kävin vielä yksin räpsimässä muutamat kuvat sekä itselleni että espanjaa puhuvalle turistiporukalle mukulakivisellä Jokikadulla, sillä seurauksella että kadotin miekkoseni. Luulin niiden suunnanneen jo autolle, mutta saavuttuani parkkikselle siellä ei ollutkaan ketään. "Ilokseni" huomasin että myös puhelimeni oli vaunujen aisassa killuvassa kassissa... No, lopulta sitten bongasimme toisemme toisilta puolen jokea. Ilmeisesti olimme kävelleet toistemme ohi mitään huomaamatta.





SHARE:

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ruokaa matkan varrelta

Sekä Archie Gone Lebanon-Inka että Destination Unknown-Satu heittivät minua haasteella, joka yhdistää hauskasti ruoan ja matkailun. Molemmilla oli kivoja kysymyksiä, joten päätin vastata molempiin. Sen lisäksi minun tulisi pistää kysymyksiä eteenpäin 11 kappaletta. Ajattelin, että tästä tulisi yhdellä kertaa liian pitkä urakka, joten tässäpä ensin vastaukseni Inkan kysymyksiin.

1. Mikä on herkullisin reissuihin liittyvä ruokamuistosi? Entä mikä kamalin?

Herkullisin: Chicago O'Haren laitamilla olevan Holiday Inn-hotellin ravintolan hot wingsit. Hot!! Aivan kammottava jet lag päällä parin päivän lentokenttäseilailujen vuoksi ja sairas nälkä. Kello oli jo ties mitä, mutta hotlan ravintolasta sai safkat huoneeseen. Ne jäi kyllä ikuisesti mieleen. Minä ja kaveri istuttiin sängyllä sormet kastikkeessa sillä välin kun Carlos nukkui vieressä kuumettaan pois...  

Kamalin: Tästä olen varmasti kertonut jo useampaan otteeseen: Dominikaanisen tasavallan Naguassa tietämättäni syöty uhanalainen karettikilpikonna!! Olin niin vihainen ja hämmentynyt kun sain tietää ettei se ollutkaan kanaa. En edelleenkään myöskään ymmärrä mitä kaverini vanhempien päässä liikkui (tai liikkuu) tarjotessaan kilpikonnaa ja vieläpä uhanalaista sellaista illalliseksi! 

2. Olet uudessa maassa ja menet ruokakauppaan. Piipahdatko kaupassa vain pikaisesti noutamassa ne asiat mitä tarvitset, vai kuluuko kauppareissuun tuntitolkulla sinun ihmetellessäsi ruokakaupan hyllyistä löytyviä eksoottisia asioita?

Rakastan käydä ruokakaupoissa ulkomailla! Jään aina tutkimaan hyllyrivistöjä ja ostan kaikkea kummaa kamaa mitä en kotona ikinä ostaisi. Esimerkiksi Pariisin työharjottelun aikana kävimme poikien kanssa kulman Carrefourissa lähes joka päivä tutkimassa hyllyjä ja ihmettelemässä mitä kaikkea jännää sieltä löytyi... hyvännäköisten kassatyttöjen lisäksi... Aikaa kului ehkä turhankin paljon pelkkiin kauppareissuihin ja erilaisten hummus- ja guacamolepurkkien sekä viinirivistöjen ja suihkusaippuoiden tutkimiseen. Nuo kauppareissut ovat jääneet hyvin elävästi mieleen (ja kassatytöt ovat varmasti tyytyväisiä että ne idiootit turistipojat lähtivät kotiinsa).

3. Mikä on yleisin piknik-evääsi ulkomailla? Eroaako se siitä, mitä syöt Suomi-piknikeillä?

Ensin ajattelin etten varmaan koskaan ole ollut piknikillä ulkomailla, mutta kun paremmin asiaa mietin, niin kai se lasketaan piknikiksi kun matkalla puistoon käy hakemassa safkat jostain mukaan? Eikä se itseasiassa paljoa Suomi-piknikeistä eroa, ne kun on minun tapauksessani lähes aina tällaisia ex-tempore-juttuja. Jos kaupasta jotain haetaan, niin mansikoita ja suklaata, missä tahansa!

Vienan ranskalaisia ja toasteja Sabadellin puistossa 


Subia Tynemouthin rannalla


4. Pysytkö reissussa ruoka-asioissa tutuissa jutuissa vai nappaatko ensimmäisenä ruokalistalta paikallisen erikoisuuden?

En valitse ruokalistalta sellaista mistä en tiedä mitä se sisältää. Jos joku selittää ensin mistä tuo paikallinen erikoisuus koostuu ja se houkuttelee, niin kyllä kiitos, muutoin pysyttelen tutuissa jutuissa.

5. Muuttuuko ruokailusi reissatessa? Miten?

Kyllä. Paljon ravintolaruokaa sieltä halvimmasta päästä. Ihan liikaa pizzaa.


Pizzalla Juan Doliossa

6. Onko tapanasi ostaa ruokatuliaisia? Jos on, niin mitä haalaat useimmin mukanasi kotiin saakka?

En kovin paljoa. Espanjasta ostan suklaa-turrónia ja Dominikaanisesta plataanisipsejä... muutoin välttelen ruoka-aineiden pakkaamista laukkuuni. Makkaroiden ja juustojen roudaamisen jätän suosiolla muille :D. 

7. Ostatko lennolle matkaevästä? Mitä se useimmiten on?

Todella harvoin. Jos, niin ehkä jotain karkkia. Pitäisi ehkä, koska useamman kerran olen tuskaillut nälkääni koneessa mutten silti ole viitsinyt ostaa kalliita lentokonevälipaloja... Tai sitten olen ostanut ja tuskaillut jälkikäteen kun maksoi paljon eikä edes nälkä mennyt.

8. Onko joissakin tietyissä maissa jotain ruokajuttuja, mitä sinun on ehdottomasti pakko saada joka kerta ko. maassa vieraillessasi? Mitä ne ovat?

Juu. Tämä on ehkä vähän nolo, mutta olen aivan koukussa Taco Belliin. Olen jo monta kertaa rynnännyt heti Santo Domingoon saavuttuani ostamaan näitä jenkkiversioita tacoista ja chalupoista. Mmmm... 

9. Kuinka suuressa arvossa ruoka on reissubudjetissasi, yritätkö päästä matkan aikana mahdollisimman vähillä ruokakuluilla vai onko ruoka semmoinen asia, mistä ei reissun päällä pihistellä?

Budjetti on oikeastaan aina niin pieni, että lähes aina on päädytty niihin halpoihin paikkoihin... Toki matkustaessa pitää nauttiakin ja monesti on tullut vedettyä överiksi, mutta lähinnä määrän eikä laadun suhteen. Eli eipä sitä ole siis tullut nälässäkään kuljettua. Siitä menisi vaan matka pilalle. 

10. Onko reissulla tullut vastaan jotain ruokaa, mikä on ollut niin herkullista että se on löytänyt tiesi myös kotikokkailuihin? Mitä se oli?

No, minä en pahemmin kokkaile, mutta Carlos on kyllä laajentanut menuaan monilla jutuilla joita on syöty alunperin muualla. Esimerkiksi Espanjan matkoilta on jäänyt tavaksi ostaa täällä kotonakin serrano-kinkkua sekä fuet-makkaraa. Minä en tosin ole niitä pahemmin viime aikoina syönyt, mutta niitä löytyy lähes aina keittiöstä...

11. Suosittele ruokapaikkaa jostain päin maailmaa, mikä on ollut suosikkisi?

Suosikkina tuli ensimmäisenä mieleen Santo Domingosta lentokentän suuntaan mentäessä löytyvän Boca Chica-nimisen rannan kupeesta löytyvä Boca Marina. Sikäläisille kunnon ökymesta, eurobudjetilla ehkä onnistuu. Ruokailun ja rantailun yhdistelmä. 

Barcelonan seudulla taas tykkään käydä vetämässä kunnon rasva-annoksen Vienassa





SHARE:

torstai 11. heinäkuuta 2013

Välipäivä?

Aaagh! Tämä viikko on ollut hyvin hermoja raastava. Maanantaina kiikutimme huutavan pikkumiehen neuvolaan, jossa täti totesi että koittakaa kestää, kyllä se sitten parin kuukauden kuluttua helpottaa... Täällä kärsitään siis ilmeisesti koliikista ja kaiken kukkuraksi vielä kunnon vauva-aknesta. Söpön suloposken sijaan päiviämme dominoi siis tällä hetkellä naama punaisena huutava rosonassuinen pikkupossu, joka ei oikeastaan mitään muuta tee kuin syö, nukkuu, itkee ja paskoo. No, sitähän ne kaikki vauvat tekee, mutta tämä tekee ainakin kahta viimeistä sellaisella intensiteetillä että eipä oo blogille hirveästi aikaa jäänyt.

Tänään tosiaan on ollut poikkeuspäivä, joka alkoi mystisen hiljaisella visiitillä kardiologin luona lastenklinikalla. Myös herra kardiologi vain nauroi meille, kun kerroimme että tämä on varmaan hiljaisuusennätys, kun O vain kuikuili naama peruslukemilla koko lääkärikäynnin ajan, antoi kuunnella sydäntä ja pisti jopa pientä hymyä kehiin (ei, se ei ollut vatsanväännehymy). Saimme iloksemme kuulla, että mittauksissa kaikki näytti hyvältä ja että seuraavat tehdäänkin vasta jouluna, ellei kohtauksia ilmene. Lienekö potilas ymmärtänyt hyvät uutiset, sillä tyyppi pysyi tyytyväisenä iltaan asti, veti sikeitä niin partsilla kuin Angry Birds-puiston laidalla (oh lord, miten me sinne eksyttiin?) ja Sellon kauppakeskuksessakin.

Tänään oli siis ihanan normaali ja aktiivinen päivä. Minäkin pääsin ulos ja vedin ekaa kertaa yli kuukauteen ripsariakin naamaan!

Niin - ja otin rästiin jääneet päivän kuvatkin!

8. Path (juu, kyllä se polkukin siellä menee)



9. 3 Things (kolme asiaa jotka tekevät päivistäni astetta haasteellisempia ja saavat pieniä narkkari-viboja aikaan: muovitankillinen pieniin paperikuoriin käärittyjä propranololihydrokloridijauheannoksia, ruisku sekä annostelukippo)


10. Smooth (vaikka nassu olisikin rosoinen kuin hiomapaperi, kyllä ne pikkuiset tassut ainakin on niin smoothit kuin olla voi)



11. I wore this! (vielä on pitkä matka siihen monien ihannoimaan huoliteltuun yli äiti-ihmiseen... suurin osa ajasta kun menee maitotahraisessa aluspaidassa ja alkkareissa hilluessa... mutta välillä onneksi jotain muutakin)



SHARE:

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Up-close & personal

Viikonlopun kuvat:

6. Fave smell


7. Where you are



Mahtoi olla naapurin rouvilla naureskelemista kun minä ensin pyllistelin ruohikossa kuvaten aluskasvistoa ja sen jälkeen vielä takkutukkaista itseäni...

En tiedä onko minussa jotain vikaa, mutta en ole ikinä ollut kovin kiinnostunut tuoksuista. Siis mitä nyt parfyymeihin ja muihin tulee. Itseasiassa en edes omista yhtäkään hajuvettä. Lempituoksuna ensimmäisenä mieleeni tuli vastaleikattu nurmikko. Siitä tulee niin ihana kesäfiilis.

Tämänpäiväinen kuva taas on hyvin poikkeuksellinen. Jotenkin sitä ei omasta pihapiiristä viitsi kuvia blogiin ottaa, mutta tänään ei kyllä aivot toimi eikä jalat kanna mihinkään erikoisempaan kuvauspaikkaan ja onhan tämä blogi muutenkin sen verran up-close & personal, että what ever. Menköön. Here I am.

SHARE:

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Rintamuksen täydeltä rakkautta

Lueskellessani mammablogeja ja jutellessani aiheesta ystävieni kanssa, olen yllätyksekseni huomannut miten monet kokevat imettämisen ylivoimaiseksi asiaksi. Useampaan otteeseen olen törmännyt esimerkiksi lauseeseen "onneksi neuvolassa ei alettu painostamaan imettämiseen, kun minusta ei vain ole siihen hommaan".

Mitä ihmettä? Itselleni kun oli päivän selvää, että jos kerran lapsen synnyttää, kuuluu sitä myös ruokkia rintamaidolla. Toki on hyvä asia, että myös korviketta on olemassa, sillä asiat eivät aina mene niinkuin pitäisi, mutta kuka sanoi että sen imettämisen pitäisi olla helppoa?

Itselleni se oli aluksi suoraan sanottuna ihan helvetillisen vaikeaa. Minulle tehtiin sektio ja lapseni vietiin neljäksi vuorokaudeksi lastenosastolle. Ei siis mitkään parhaan lähtökohdat sille, että minulta mitään maitoa edes heruisi. Eikä herunutkaan, tipan tippaa, mutta minä tein työtä sen eteen, itkua vääntäen, että tulisi. Sillä enhän halunnut, että oma pikkuiseni joutuisi elämään jonkun muun lahjoittamalla maidolla (vaikka olenkin kiitollinen siitä että sitä oli tarjolla, eikä korviketta jouduttu käyttämään).

Tuskallisen pumppaamisen, vauvan ajattelun, kuvien katselemisen, sylissä pitämisen ja kovan imettämisharjoittelun tuloksena sain kuin sainkin homman toimimaan. Ei se edelleenkään aina helppoa ole, eikä myöskään kivutonta, sillä rinnat ovat herkemmät kuin olisin osannut kuvitellakaan (esimerkiksi kauppojen kylmäosastot kierrän hyvin kaukaa), mutta kyllä se on sen vaivan arvoista.

Helppo olisi minunkin heittää hanskat tiskiin ja sanoa ettei minusta ole tähän hommaan silloin kun lapsi ehtii hermostua ennen kuin saa maitoa, rimpuilee, rääkyy, potkii minua suoraan sektiohaavaan ja raapaisee terävällä kynnellään suoraan muutenkin herkistynyttä nänniä, mutta minusta nämä ovat niitä asioita, jotka pitää muistaa jo ennen kuin hankkiutuu raskaaksi.

Minä ainakin teen sen rakkaudesta omaa lastani kohtaan. Eikä sillä rakkaudella ole rajoja.

5. päivän kuvan aiheena "Love".


SHARE:

torstai 4. heinäkuuta 2013

Red, white or blue?

Enpä tullut ajatelleeksi ennen kuvaushetkeä että miksi nämä kolme väriä ovat niin ajankohtaiset juuri tänään, 4. heinäkuuta. Päivän kuvan nimi on nimittäin juurikin Red, white or blue.

Itsenäisyys- tai kansallispäivien vietossa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta silti ne tuottavat minulle ristiriitaisia tunteita. Olisi kyseessä sitten oma maa tai jokin muu maa, on minulle muodostunut vuosien varrella kova ahdistus, kun puhutaan kansallisaatteista. Siksipä itsenäisyyspäivien menot tuovat minulle aina nuo rajoitteet ja vihamielisyydet eri kansojen välillä mieleen. En myöskään pidä siitä kansallissylpeydestä, jota varsinkin itsenäisyyspäivien tienoilla herätellään henkiin. Miksi minun tulisi olla kansallisuudestani ylpeä? Voinhan olla onnellinen siitä että olen syntynyt näinkin hyvään maahan, sekä kiitollinen siitä että olemme itsenäisiä, mutta ylpeys on asia erikseen. En vain voi olla ylpeä kaikesta mitä oma maani pitää sisällään.

Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä ei siis myöskään herätä minussa mitään suurta määrää positiivisia ajatuksia. Yhdistän sen ilotulitteiden täytteisen ilakoinnin sijaan historiaan, politiikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin, ja jos jokin asia tuossa kyseisessä valtiossa mättää, liittyy se juurikin näihin asioihin. En siis olisi ensimmäisten joukossa juhlimassa kyseistä valtiota, vaikka sen olemassa olo niin monta hyvääkin asiaa tuottaa.

Tässäpä silti apporttini sini- puna- valkoisin värein. Tarkoitukseni olikin puhua jostain aivan muusta, nimittäin vaatteista, mutta ehkäpä palaan siihen aiheeseen huomenna...


También, extraño en mi tierra 
Aunque la quiera de verdad 
Pero mi corazón me aconseja 
Los nacionalismos, ¡qué miedo me dan! 

Ni patria, ni bandera 
Ni raza, ni condición 
Ni límites, ni fronteras 
Extranjero soy

(Bunbury)
SHARE:

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Una Iron Maiden fría

Tämän päivän kuvan aihe oli "Cold". Siinäpä mielenkiintoinen haaste heinäkuiselle hellesäälle.

Jäin miettimään mielessäni espanjaksi että mitä "frioa", eli kylmää, täältä nyt löytyisi. Heti ensimmäisenä mieleeni tuli "una fría", eli dommarilaisittain yksi kylmä olut. No, olutta meiltä löytyy lähes aina ainakin yksi satunnainen pullo, sillä Carlos on kehittänyt itselleen harrastukseksi bongata erilaisia oluita ja antaa niille arvosanoja, sekä merkata ylös olutkirjaansa tsekatut yksilöt.

Niinpä sitten kysyin C:n tultua kotiin että voisitkos sä juoda tänään tuon Iron Maiden-oluesi? Vähän aikaa tyypillä kävi suhina päässä että miksi ihmeessä? Hän ei kuulemma ollut uskaltanut oluttansa maistaa, etten minä vain ennättäisi sanomaan jotain tyyliin "siinä sä vaan juot oluttas ja mä täällä tukka takussa imetän vauvaa". Hah.

No, kun kerroin että tarkoituksena oli saada blogiin päivän kuva, johon tarvitsisin pakkasessa viilennetyn olutpullon (tosiaan "una fría" kuuluu kirjaimellisesti juoda hyvin kylmänä), tyyppi innostui niin paljon että lopulta otti itse niitä kuvia kun minä tosiaan istuin itkupotkuraivareista rauhoittunut vauva rinnallani...


SHARE:

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Happiness is

Olen jo monta kuukautta suunnitellut osallistuvani taas "photo a day"-haasteeseen, mutta jotenkin aina unohdan sen kun kuu vaihtuu. Tänään havahduin että nyt on tosiaan jo heinäkuu ja kohta nämä valoisat illat alkavat olla ohi, joten nyt jos koska olisi hyvä tarttua haasteeseen ja yrittää napata edes se yksi kuva per päivä (muustakin kuin O:n nukkuvasta nassusta).




Tässäpä siis päivien 1 ja 2 kuvat:

1. Happiness is... 


2. Shoes

SHARE:

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ten hours of white noise

Kolme viikkoa vauva-arkea plakkarissa. Vielä en kuvittele olevani superäiti. Monta kertaa olen ollut huuli pyöreänä ihmettelemässä että mitä se nyt haluaa??? Ero päivien ja öiden välillä on ollut aika häilyväinen.

Joko siitä tosiaan on jo kolme viikkoa kun kädet täristen lähdimme synnäriltä kotiin?

Taannoisessa kysymyspostauksessa joku kysyi minulta, että onko raskaus muuttanut minua ihmisenä. Vastasin, että suurin muutos tapahtuu varmaankin sitten kun lapsi on syntynyt. Oikeassa olin. En tietenkään väitä, että näiden kolmen viikon jälkeen olisin eri ihminen, tai millään tavalla parempi tai viisaampi, mutta asioita on alkanut katsomaan eri tavalla. Tietyt asiat loksahtavat paikoilleen, kun toiset taas irtoavat liitoksistaan. Ikuisen haaveilijan on vähitellen opittava elämään päivä kerrallaan ja nauttimaan tästä hetkestä.. huomisen varalle ei kannata ihan kaikkea jättää.

Ensimmäiset kaksi viikkoa vauvan kanssa olivat helppoja siinä määrin mitä ne nyt voi olla, sillä lisällä että syömisien rytmittäminen tuskastuttaviin lääkkeenantohetkiin on ollut hyvin stressaavaa. Sitä se on edelleen, mutta kaikkeen kai tottuu. Siihen en silti vieläkään totu, miten pahalta itsestä tuntuu silloin kun oma vauva itkee. Hormonaalinen vaikutus on voimakkaampi kuin olisin osannut kuvitellakaan. Välillä huomaa tiuskivansa C:llekin ihan suotta, sillä eihän se mitenkään voi (kaikkia) ajatuksiani lukea... :D

O:n viime illat eivät ole olleet mitään riemukkaita. Koliikkia, ohimeneviä vatsakipuja tai kenties lääkkeen aiheuttamia sivuvaikutuksia, en tiedä vielä, mutta lapsi on keikkunut olalla tunnista toiseen ja olemme saaneet opetella tekemään taikatemppuja lohduttaaksemme pikkuista joka huutaa kuin porsas teurastamolla. Onneksi yöt  ja päiväsaika on sujunut hyvin niin pysyy sentään mieli virkeänä ja ajatukset skarppina.

Viikonloppuna otimme uusintayrityksen grillailuun siskon takapihalla, mutta niinpä siinä kuitenkin kävi, että minä istuin sisällä ja rauhoittelin O:ta samalla kun pihvilautaseni kylmeni puutarhassa... Eipä ollut muiden olkapäistä apua, vaikka niin olin vähän kaavaillut, että löytyypähän ainakin useampi paijailija paikalta. Tosin itsehän sitä kaikista mieluiten omaansa hoitaakin. Olen jopa saanut todeta, että vaikka vierellä olisi useampi kokenut mamma, itse sitä kuitenkin parhaiten tietää mitä se oma vauva milläkin hetkellä kaipaa ja mikä auttaa ja mikä ei.

Prismassa beibi sen sijaan viihtyi kuin paraskin shoppailija. Ruokakärryyn ehti kasaantua tavaraa yli 200 euron arvosta. Tsiisus! No, eipä se ole ihmekään kun tuo kolmas osapuoli oikeasti vain paisuu ja paisuu! Minä sen sijaan vain laihdun vaikka ravaan jääkaapilla. Raskauskilotkin ovat jo lähestulkoon historiaa!

Tänään sen sijaan oli vuorossa ensimmäinen sairaalakeikka. O:lle asetettiin rintamus täyteen lätkiä 24 tunnin pituista HOLTER-mittausta varten. Koko toimenpiteen ajan pikkuinen huusi kuin leijona ja sai hyvin temperamenttisen vauvan maineen. Heti kun poistuimme paikalta, itku loppui kuin seinään. Nyt onkin sitten iltapäivä kulunut nukkuessa ja minä ehdin jopa koneelle asti....

Niistä taikatempuista sen verran, että niihin lukeutuvat muun muassa imuri, tehosekoitin sekä tämä:

SHARE:
© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig