Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Bella Samaná, paraíso encantador...

Otsikko on ehkä vähän huono, mutta se on suoraan yhdestä biisistä, joka soi eräässä vanhassa Barcelón rommimainoksessa. Vaikken itse edes tuon mainoksen aikoihin tiennyt Barcelón olemassaolosta, se on silti tullut tietoisuuteni ja jäänyt soimaan päähäni aina kun puhutaan Samanásta...

Täällä blogin puolella on tainnut jo tulla useamman kerran esiin se, kuinka rakastunut olen siihen yhteen tiettyyn rantaviivaan Dominikaanisen tasavallan pohjoisrannikolla. Kyseessä on siis Samanán niemimaalla sijaitsevan Las Terrenasin ranta nimeltä Playa Bonita. Kyseisestä maasta löytyy varmasti monta yhtä upeaa rantaa, mutta se tunnelma, jonka Las Terrenasin elämänmeno, luonto ja omat muistot saavat aikaiseksi, on minulle sitä parhautta elämässä.

Playa Bonitan rannalta löytyy pieniä boutique-hotelleja sekä yksityisiä loma-asuntoja. Suuret hotellikompleksit ovat tähän asti onneksi pysyttäytyneet poissa alueelta. Niitäkin toki Samanán niemimaalta löytyy ja uuden maata halkovan valtatien sekä vuoristomaiseman läpi raivatun rantareitin ansiosta pääsy kyseiselle Las Terrenasin alueelle on nykyään paljon yksinkertaisempaa kuin mitä se vielä viime vuosikymmenellä oli. Tuolloin reitti Santo Domingosta Playa Bonitalle oli hieman mutkikkaampi...

Uskaltaisin silti väittää, että edelleen Las Terrenasin alue sopii paljon paremmin omatoimimatkailijalle, kuin lomaresorteissa viihtyvälle all-inclusive-matkailijalle. Playa Bonitan maisemista voi helposti löytää paikan, jossa viettää rauhallista rantaelämää, nauttia luonnosta ja tutustua lähiseutuun lenkkeillen, pyöräillen, hevosen selässä, mopolla taikka mönkijällä. Lahden tuntumasta voi löytää paikallisen kalastajan, jolta saa hyvään hintaan tulella valmistetun päivällisen. Iltaisin voikin sitten suunnata johonkin Las Terrenasin lukuisista rantaravintoloista uskomattoman kauniita auringonlaskuja katselemaan...

Alue on vuoristoinen ja todella vehreä. Se tarkoittaa myös sitä, että sateet ovat todella yleisiä. Jos ei ole sadekautena liikkeellä, saa auringosta kuitenkin nauttia suurimman osan päivästä. Sateet tulevat ja menevät, mutta eipä se menoa haittaa. Herkkäihoisen on kuitenkin hyvä varautua pieniin itikoihin, jotka saattavat iskeä huomaamatta jättäen jalat aamun koittaessa täyteen punaisia paukamia...

Jos meillä joskus tulee eteen sellainen hetki elämässä, että voisimme vaikka puolisen vuotta vain olla, tässä olisi paikka jonne mielelläni suuntaisin.

Kuvat Samanásta, Cayo Levantado-saarelta, Las Terrenasin rannalta, Playa Bonitan rannalta, El Limón-putoukselta ja Atlantic Bulevardilta.







Tässä vielä kartta mistä kyseinen niemimaa löytyy. Sinisellä merkattuna myös muut tärkeimmät rannikoiden turismialueet. Suomalaisille tutuimmat ovat pohjoisen Puerto Plata ja Sosua (halvinta) sekä itärannikon Bávaro - Punta Canan alue (kalleinta). Samanán alueelle ei ainakaan minun tietääkseni pakettimatkoja Suomesta käsin tehdä?


SHARE:

11 kommenttia

  1. On kyllä just sen näköinen paikka, millaseksi aina Dommarit kuvittelen kun en ole siellä ikinä käynyt! Ei näytä yhtään hullummalta lomakohteelta. Parempi vaan, jos sinne ei pakettimatkoja tehdä, niin pysyy vähän rauhallisempana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä mäkin toivon, että paikka ei mee pilalle massaturismin vuoksi... Ja suosittelen kyllä lomakohteena! ;)

      Poista
  2. Voi apua, miten ihanan näköistä! Tuolla olis kyllä ihan mahtava päästä joskus käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset joskus, siellä on aivan ihanaa :)

      Poista
  3. Kuvien trooppiset värit on aivan syötäviä! Vannon, etten kyllästy niihin ikinä. Poikaystävä, joka joskus on käynyt itärannikolla tahtois juuri tuonne pohjoiseen. Yllättäen näytin nämä kuvat äsken ;) "Que prolijo" oli kommentti, kollaaseista ja kartoista oletan. Ja niin on minustakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä siellä idässä hän on käynyt? Sielläkin on kyllä hienoa, valkoista hiekkaa kilometritolkulla...
      Jos joku päivä asettaudun edes hetkeksi tuonne Samanan suunnalke niin kutsun heti kylään! :)

      Poista
    2. Meniköhän mulla suunnat sekaisin, mutta kysyttyäni sain selville, että kyse oli perhelomasta Punta Canassa. Aika eri idealla mentäis, jos nyt matkustettais tuonne sun paratiisiniemelle. Me tullaan moikkaan, jos asetutte sinne! Let me know, jos tänne päin tulette, vaikkei tämä ehkä lähin ja helpoin vauvalomakohde olekaan :)

      Poista
    3. Juu, siellähän se, idässä tuo Punta Cana. Siellä on niitä hienoja isoja hotelleja. Mä en itseasiassa oo ollut yhdessäkään Punta Canan hotellissa, mutta viereisessä paikassa, Bavarossa, oon oleskellut moneen otteeseen.. Ja varmasti vielä joku päivä sinne teitin huudeille suunnataan, mutta tosiaan, saapa nähdä monenko vuoden päästä! :D

      Poista
  4. Muistan vieläkin sen hurjan kyydin Samanasta Las Terrenasiin ja olin kauhuissani, kun kerroit tulleesi sinne prätkän kyydissä ;) Ainakin tieturvallisuuden näkökulmasta tuo uusi tie on ehkä hyvä asia, vaikka saattaa tuoda lisää ihmisiä siihen suuntaan... Musta tuntuu, että Samana oli jo jonkun suomalaisen matkatoimiston listalla, kun tutkimme häämatkakohteita. Jos en olisi käynyt silloin aiemmin luonasi, Samana olisi mielestäni aivan oikea paikka häämatkalle ;)

    T. Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli kyllä aika hurjaa menoa, mutta hengissä ollaan :D.
      Täytyypi tutkia tuota että minne sinne täältä pakettimatkana pääsisi :P.

      Poista
  5. Hei! Osaisitko sanoa mistähän kannattaisi makailualan opiskelijan etsiä dommareista työharjoittelu paikkaa? Liikunta-aktiviteetti painoitteista mieluiten :)

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig