Se sairaalakassi

Varsinkin mammablogeja lueskellessa saa sellaisen käsityksen, että sairaalakassin pakkaaminen on hyvin hyvin tärkeä ja olennainen asia, joka olisi hyvä suorittaa hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa ja viedä vaikka valmiiksi autoon odottamaan sitä hetkeä kun lähtö tulee. Minultakin on jo moneen otteeseen kysytty, että no, onko sairaalakassi pakattuna?

Kaikesta tästä huolimatta, kun kysyt synnytysosastolta, tai luet neuvolan ohjeista, että mitä sinne sairaalaan tulee ottaa mukaan, on vastaus hyvin lyhyt ja selkeä: äitiyskortti. Kaikki muu hoituu kyllä myöhemminkin.

Itse olen raahannut äitiyskorttia mukanani varmaankin raskauden puolivälistä asti. Jos nyt niin kiireellinen lähtö tulisi, tuskin siinä tilanteessa mitään muuta kaipaisikaan. Oletetaan nyt kuitenkin, että kaikki menee normaalin ensimmäisen synnytyksen mittakaavassa, niin luulisin ainakin että tämän vauvan isukilla on aikaa käydä muutamaan otteeseenkin niitä kamoja kotoa hakemassa, ellen itse niitä ehdi vielä supistusten alettuakin kasailemaan. Synnäriltä kun löytyy jopa kertakäyttöpikkuhousuja mammaa varten ja vauva saa niin vaatetta päälleen kuin vaippaa alleen.

Ei siis paniikkia! Toki se on odottavalle äidille tärkeää höösäilyä tuollainen sairaalakassin pakkailu, mutta eipä sitä nyt kannata ottaa niin vakavasti. Luulisin? Kohtahan se nähdään.

Sen äitiyskortin lisäksi toivon, että mukanani synnyttämään ehtisi niin isä kuin kamerakin. Tai no, ei kiitos kameraa synnytykseen, mutta muihin hetkiin kuitenkin. Sitä kyllä harmittelisin jälkikäteen, jos beibin ensihetkistä ei jäisi yhtään kuvamuistoa. Sitä seuraava asia onkin sitten jo ne vauvan "kotoutumisvaatteet".

Keräsin vaatekokoelmasta ne muutamat itse ostamani jutut, sillä onhan se kiva pukea beibille päälle jotain ihan uutta ja omaa ensimmäiselle retkelle - sairaalasta kotiin! Mukaan lähtee kaksi asuvaihtoehtoa, yksi kokoa 50, toinen kokoa 56. Lisänä tietenkin hattu, sukat, "käsisukat", paksu ja pehmoinen pusakka jos on kylmä, sekä pikkuinen peitto. Itselleni olen pakannut vaatetusta sen verran, että on kahdet imetysliivit ja liivisuojat, imetyspaita sekä huppari ja parit sukat.

Ensisynnyttäjänä sairaalassa vietetään 2-3 päivää, joten siinä ajassa tosiaan ehtii tarpeellista kamaa kotoakin hakea, mutta jos nyt kävisi niin kivasti, että saisimme heti perhehuoneen ja Carloskin saa jäädä yöksi sairaalaan, niin mukana on myös American Airlinesin lennoilta säästyneitä reissutarvikkeita: kertakäyttöhammasharjat, hammastahnaa, rasvaa, korvatulppia, silmäsuojia ja mitä vielä... Itselleni olen pakannut lisäksi siteitä, raskaus-kirjan jos nyt niinkin tylsäksi aika käy, sekä kertakäyttöhöylän! Tämä viimeinen varmasti tulee olemaan viimeinen asia joka minulla supistusten keskellä tulee olemaan mielessä, mutta oikeasti, sen verran kammoksun omia tummia jalkakarvojani, että antakaa minun nyt edes kuvitella että voin vielä siellä jumppapallolla suihkun alla kivusta punaisena istuessani sheivailla sääriäni! :D

Bonuksena tavarat on pakattu vaaleansiniseen B-kirjaimin ja nallekarhuin kuvioituun kassiin, joka löytyi siskoni vauvatavarakokoelmasta... muuten olisi saattanut asiaa ajaa C:n nuhjaantunut squash-kassi... Vielä mahtuisi mukaan niin evästä kuin muutakin ekstraa, kuten Bosen kuulokkeeni, jos nyt jotain rauhoittumista musiikin parissa kaipaan siihen joskus niin pitkään ja tuskalliseen ensimmäiseen vaiheeseen, mutta niitä sitten pakkaillaan viime hetkillä jos ehditään! Ai niin ja dödökin olisi varmaan ihan hyvä juttu :D.

Pitäisikö muka sisustaa?

Onko hieman huvittavaa, että meistä kahdesta, siis minusta ja C:stä, se, joka jaksaa vähän väliä huokailla sisustukseen liittyvistä asioista, on tuo insinööri, enkä minä, se muka sisustussuunnittelija? Jopa omat vanhempani vaikuttavat olevan kiinnostuneempia meidän sisutuksesta kuin minä itse.

Vielä viime asunnosta lähtiessä ajattelin, että nyt on kiva sitten lähteä puhtaalta pöydältä ja laittaa kotia ja tehdä koneella 3D-visualisointeja omasta asunnosta ja ties mitä... mutta kuinka ollakaan, motivaatio on (taas) täysin nollissa. Sen jälkeen, kun saimme tavarat täällä paikoilleen, on C alkanut huomauttelemaan kuinka olohuone on ihan kauhea, ruokapöytä ihan hölmö (niin - se minun tekemäni), seinillä pitäisi olla tauluja ja parvekkeella lattialaudat. Uusi sänkykin pitäisi saada ja uusia lamppuja ja matot pitäisi laittaa lattialle sekä muutenkin olla kaikenmaailman sisustuselementtejä siellä täällä... No totta, olen ihan samaa mieltä, mutta kun on niin paljon kaikkea mitä pitäisi hankkia, eikä asunto kuitenkaan ole oma, minua ei vaan kiinnosta.

Olemme muuttaneet niin monta kertaa viimeisten neljän ja puolen vuoden aikana (tarkemmin ottaen viisi kertaa), että tuloksena on epämääräinen yhdistelmä toisiinsa sopimattomia huonekaluja, jotka ovat ehkä johonkin aikaisempaan asuntoomme sopineet... Tästä ongelmasta olen varmaan joskus aiemminkin kirjoittanut, mutta nyt olen jotenkin luovuttanut, en enää jaksa välittää. Olkoon sohva vääränlainen, lattia ilman mattoa, seinä tyhjä ja parveke ilman niitä pirun lattialautoja ja hienoja terassikalusteita niin kauan kunnes minulla on varaa priorisoida niitä siihen pisteeseen, että voin hankkia jotain josta oikeasti tykkään, eikä vain jotain tylsiä väliaikaisratkaisuja.

Kuka tietää, ehkä motivaationi ei palaa ennen kuin olen saanut oman asunnon (eli ei ehkä koskaan :D), tai ehkäpä löydän itseni jo parin kuukauden päästä verstaalta höyläämästä lankkuja uuteen isoon ruokapöytään... Tällä haavaa minua ei kuitenkaan haittaa olohuoneen tylsä järjestys tai tylsät huonekalut, mielelläni vaan makoilen sohvallani lueskellen (jolla olen myös nukkunut viimeiset viikot koska sänky on niin kova että lonkat ja kylkiluut paukkuu), imetystyyny jalkojen välissä (aivan mainio hankinta tuo pötkylä, helpottaa nukkumista huomattavasti!), hengailen parvekkeella (jonne vanhempani kuskasivat vanhat kalusteensa ja istuttivat kukkia purkkeihin) tai katselen kavereilta lainattua koppasänkyä olkkarin nurkassa ja mietin miltä se vauva sitten näyttää siinä kölliessään...

Dommarilaiset maailmalla

Kiitos älypuhelinten, yhteydenpito ulkomailla asuviin ystäviin on nykyään hyvin vaivatonta. Me viesteilemme esimerkiksi Whatsappin kautta dommarilaisten kavereidemme kanssa päivittäin yhteisessä keskusteluryhmässä. Välillä keskustelu rajoittuu pariin viestiin päivässä, kun toisinaan keskustelu yltyy kovinkin kiihkeäksi väittelyksi jostain ajankohtaisesta asiasta. Kahdeksasta keskustelijasta vain yksi asuu Dominikaanisessa, kun kaikki muut ovat töiden tai opintojen kautta päätyneet Eurooppaan. Niinpä aika usein keskustelun aiheena onkin jonkin Dominikaaniseen tasavaltaan liittyvän asian päivittely expatin silmin.

Tässä muutama viikko takaperin harmittelimme sitä, kuinka paljon negatiivista huomiota Dominikaanisen tasavallan kansalaiset saavat ulkomailla. Espanjassa asuvat kaverimme kertoivat, että aina kun uutisissa on jotain liittyen johonkin väkivaltaisuuksiin, huumekauppaan tai muuhun epämääräiseen toimintaan liittyen, heille tulee ensimmäisenä mieleen että "pliis, ei kai taas joku dommarilainen..." Tai kun muuten vaan sattuu jotain omituista, niin eiköhän asialla ole joku heidän maanmies tai -nainen, kuten nyt hiljattain eräs joka synnytti lapsensa Madridin Cibeles-patsaan juurella. 

Yhdysvalloissa tilanne on ehkä hieman toinen, sillä siellä dominikaanisten määrä hyppii varmaankin jossain miljoonalukemissa. Tunnetuimpia dominikaanisia ovat luultavasti baseball-pelaajat ja uutisissakin kuulee positiivisista tapauksista, kuten taannoin eräästä joka voitti lotossa 338 miljoonaa dollaria, tai kun Clevelandin kolmen siepatun naisen tapauksessa apuun rynnännyt mies oli dominikaaninen. Silti suuri osa dominikaanisesta muille maille häipyneistä on lähtöjään köyhistä oloista, vailla koulutusta, hyvää kielitaitoa tai oleskelulupaa ja sen vuoksi helposti päätyy epämääräisiin hommiin, joka tietenkin on harmittava asia monelta kannalta, mutta myöskin muiden sikäläisten mainetta ajatellen. 

Tämän kautta päädyinkin kysymään dommarilaiskavereiltani, että ketkä heidän mielestään ovat tällä hetkellä ne kymmenen kansainvälisen maineen saavuttanutta dominikaanoa, joista voi ihan hyvillä mielin mainitakin ulkomailla ollessaan. 

Tällaiseen listaan päädyimme:

1. Juan Luis Guerra 

En tunne varmaan yhtään dommarilaista, joka ei pitäisi Juan Luis Guerrasta. Sikäläisen musiikin suurin nimi, jonka kaikki siellä tuntee (minäkin olen herran nähnyt kovin arkisissa puuhissa - huhkimassa samalla kuntosalilla). Nekin, jotka eivät merengueä tai bachataa kuuntele, arvostavat Juan Luista. 

2. Aventura

Dommarilaispojat, jotka ovat kylläkin kasvaneet Bronxissa, ja heidän versionsa bachatasta. Aventura tosin hajosi jo edellisvuonna, mutta luultavasti heidän kauttaan bachata on tälläkin hetkellä aika tunnettua myös Euroopassa.

3. Alex Rodríguez

A-Rod, yksi baseballin isoimpia nimiä kautta aikojen. New York Yankeesien pelaaja, joka on myös syntynyt Nykissä, mutta asunut lapsuudessaan sekä Dominikaanisessa että Miamissa. Meille suomalaisille varmaan tuntematon, mutta rapakon takana iso nimi.





4. Michel Camilo

Säveltäjä, pianisti, jazz-latino-klassinen-muusikko. Santo Domingon konservatorion kasvatti, joka myöhemmin opiskeli myös Juilliardissa.





5. Oscar de la Renta

Muotisuunnittelija, jonka kaikki varmaan tietävät nimeltään, mutta kuka tiesi Oscarin olevan dommarilainen? No, nykyäänhän tämä muodinluojavanhuskin on yhdysvaltalainen, mutta Dominikaaninen on aina ollut hänelle lähellä sydäntä. 18-vuotiaana Oscar muutti opiskelemaan Madridiin ja suuntasi sieltä Pariisin kautta New Yorkiin, jossa hänen uransa lähti vauhtiin ja "Oscar de la Renta" syntyi.





6. Sammy Sosa

Toinen amerikkalaisen baseballin isoja nimiä. Syntynyt köyhään perheeseen dommarin landella, pelasi suurimman osan urastaan Chicago Cubsien paidassa, löi 600 kunnaria ja jätti uransa vuonna 2009.





7. Zoe Saldaña

Syntynyt Jenkeissä, asunut lapsuutensa Dominikaanisessa, isä dommarilainen, äiti puertoricolainen. Isoimmat roolit varmaankin Avatarissa ja Star Trek-leffoissa, vaikka onhan niitä muitakin... Hengailee Bradley Cooperin kanssa (hah, tärkeä fakta).





8. Félix Sánchez

400 metrin aitajuoksija, olympiavoittaja 2004 ja 2012. Edustaa Dominikaanista, mutta kasvanut Yhdysvalloissa. Helsingin MM-kisoissa 2005 kärsi vammoista ja jätti juoksunsa kesken. Vaikka Felix onkin lähinnä jenkkilän kasvatti, käy tästä videosta ilmi miten ylpeitä dommarilaiset ovat kilpajuoksijastaan (hah).





9. Michelle Rodríguez

Tämänkin näyttelijän vanhemmista toinen on dominikaaninen ja toinen puertoricolainen. Myöskin syntynyt Yhdysvalloissa, asunut lapsuudessaan Dominikaanisessa, mutta tehnyt uransa Jenkeissä. Tunnetuimpia rooleja myöskin Avatar sekä Fast and the Furious, S.W.A.T, Resident Evil jne.




10. Julio Sabala

Tämä showmies on myös iso nimi, mutta vain espanjankielisessä maailmassa. Ottaen huomioon että Julion ura on keskittynyt muiden tähtien (kuten Juan Gabriel, Frank Sinatra, Michael Jackson, Cantinflas, Juan Luis Guerra) imitoimiseen, on hän saavuttanut ihan älyttömän suosion. Tämä loistava komediamies kasvoi Santo Domingossa vain 14-vuotiaaksi, jolloin hän jo lähti Espanjaan tekemään uraansa.





Nyt olisikin mielenkiintoista kertoa näille kavereilleni, että kuinka monta näistä tyypeistä sinä tunnistit ja kuinka monen tiesit olevan lähtöisin Dominikaanisesta? Entä tunnetko kenties jonkun muun? 

Päivän (m)asu

Minä en ole koskaan viihtynyt paidoissa tai mekoissa, jotka levenee suoraan rintamuksen alta. Voitte siis arvata, etten ole paljoakaan käyttänyt varsinaisia raskauspaitoja. Tyyliini (hah - mihin tyyliin?) sopii tiukat paidat, kauluspaidat tai sporttivaatteet. Siksipä mahani onkin ollut aika paljon esillä omana pyöreänä ulokkeenaan pingottavien trikoopaitojen alta, saaden kaverini kummastelemaan tuota naurun tahdissa hötkyvää, eteenpäin sojottavaa pallukkaa.

Tänään päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja vetää päälleni kaverini naapurilta (!) saamani paidan (vai onkohan tuo oikeasti olevinaan mekko?) ja räpsiä muutamat masukuvat kun niitä ei ole tullut vähään aikaan otettua.

Heti teki mieli tökätä helma housujen sisään välttääkseni tuota muumimamma-fiilistä, jonka lerpattava helma saa minussa aikaan. Oli toki todettava, että vaikka raskauskilot ovat levittäytyneet suhteellisen mukavasti koko kroppaan, kyllä sen näistä tiukoista pökistä huomaa mistä sitä eniten löytyy. Jos ei ennen, niin nyt ainakin omistan neljä polvea!

(Sekä kaksi leukaa, vaikkei se kuvista näkyisikään, joille Carlos jaksaa iltaisin hekottaa).

Mutta, ei hätää! Olen jo nyt innoissani siitä, että saan kokea sen, miten helppoa/vaikeaa niistä raskauskiloista on päästä eroon. Jalat kyllä syyhyää jo lenkkeilyn ja pyöräilyn perään ja kuntosalikin on jo tsekattuna! Saa nähdä milloin olen siinä kunnossa, että sinne asti pääsen. C haluaa kuulemma päästä aina töiden jälkeen toteuttamaan isi-aikaa vauvan kanssa kahdestaan, joten eiköhän tuolle sportti-hetkelle tule löytymään aikaa :).

Minne katosi taas viikko?

Olisi kiva tietää miten kauan pitäisi olla lomalla, ennen kuin alkaisi tuntua siltä, että nyt on pakko päästä tekemään töitä tai jotain muuta hyödyllistä... Jotkut eivät ehkä kykene olemaan toimettomana viikkoa kauempaa, mutta minulle tämä oleilu ei näytä tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia. No, ehkä tilanne olisi eri ilman tätä liikerataa rajoittavaa tekijää, ehkä ei, mutta eipä sitä tiedä minä hetkenä tähän hengailuun tulee stoppi.

Olen sentään saanut aikaiseksi "opiskeltua" kaikkea mahdollista synnytykseen ja sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuvaan liittyvää, sekä lueskellut muiden kokemuksia netin syövereistä. Tulisi mikä tahansa asia mieleen, sen kun syöttää hakukenttään niin varmasti ainakin vauva.fi:stä löytyy iso kasa kokemuksia. Kauhulla odotan sitä hetkeä kun löydän itseni kirjoittamasta jotain kyseiselle foorumille (haha).

Maanantaina olimme tutustumiskäynnillä Jorvin sairaalan synnytysosastolla. Vähän oli takavuosien meininki kyseisessä paikassa, mutta eipä tuo itse synnytystä haitanne. Yksi asia joka tosin vähän rasitti oli se, että suoraan synnytysosastolle johtavien ovien edessä oli tupakkakatos, jonka alla parveili räkättäviä kätilöitä, sairaanhoitajia, lääkäreitä, keitä lie, tupakka huulillaan. Jotenkin tuli niin ristiriitainen olo, sillä mielellään sitä ajattelisi, että sairaalan työntekijät edustaisivat terveitä elintapoja, tai etteivät ainakaan potilaidensa nähden osoittaisi olevansa yhtä urpoja keuhkojensa saastuttajia kuin kuka tahansa joka ei terveysasioista pahemmin piittaa.

En tietenkään kuvittele että kukaan terveysalan ihminen ei polttaisi, enkä muutenkaan ole mikään hysteerinen asian suhteen, mutta ei se pirun tupakkakatos mielestäni enää tällä vuosikymmenellä kuulu synnytysosaston ovien eteen! Varmasti tuosta seikasta johtuen me molemmat kiinnitimme huomiota siihen, että toisella osastoa esitelleistä kätilöistä oli tupakkaääni sekä keltaiset hampaat... ja sori vaan, mutta en haluaisi että joku tervakeuhko on ensimmäisenä hönkäilemässä oman vastasyntyneeni vierellä. Ilman tuota tupakkakatosta tuskin olisin asiaa edes ajatellut, enkä varmaankaan tulisi edes huomaamaan jos nyt kätilö sattuisikin olemaan tupakoiva henkilö.

No, se siitä. Jorvi-kiepin lisäksi olen tälle viikkoa tehnyt esimerkiksi seuraavaa:

- Käynyt tutustumassa Kirkkonummella sijaitsevaan satavuotiaaseen Majvikiin

- Pudottanut kamerani linssisuojuksen Majvikin kongressihotellin laiturilta Espoonlahteen 

- Käynyt verstaalla allekirjoittamassa papereita ja naureskelemassa erään verstaslaisen tuikkupallo-projektille

- Istunut iltaa Satun, Millan ja Nellan kanssa (panostamatta kuvapuoleen tätä yhtä räpsyä enempää)

- Käynyt mahani kanssa baarissa, saaden viereisen pöydän pukumiehen innostumaan keskustelemaan aiheesta "raskaana baarissa" sillä väliin kun tytöt näkivät vaivaa löytääkseen minulle karpalomehua

- Metsästänyt sontsaani pitkin Kaisaniemeä

- Totaalisen sumun aiheuttamana jäänyt pois väärällä pysäkillä keskellä Länsiväylää, missaten siten vaihtobussini ja sen seurauksena kuluttanut aikaani kuvaillen näkymää bussikatoksen lasin läpi

Tänään on onneksi perjantai ja vaikka huomenna aamulla odottaakin jotain niinkin mielenkiintoista kuin auton katsastus (jollaisesta C:llä ei tietenkään ole minkäännäköistä kokemusta, joten henkinen tuki taitaa olla ulkkarilleni tarpeen), tuntuu viikonloppu silti viikonlopulta kun ei ole yksinään täällä hiljaisuudessa... Jos nyt ei lasketa mukaan satunnaista "keskustelua" beibin kanssa, jota olen yrittänyt harjoittaa suomeksi, tyyliin "mun oma pieni vauva.. pikkunen pallero... öööh..." kunnes tulee taas mieleen ne kaikki espanjankieliset hellittelysanat jotka jostain syystä ovat niin helpommin kielen päällä kuin suomenkieliset sanat... "mi pequeño, mi cucurucho, mi amorsito lindo, cosita bella de mama.. cielito lindo, mi hermosura, mi masudo, bollito de bebe en la barriguita dando pataditas, mi chiquillo, mi bello, mi vida..." :P

Käpylehmiä, paljaita reisiä, hymynaamoja ja sosiaalisia naapureita

Mitä tekee möhömaha perjantaipäivänsä ratoksi? No leikkii käpylehmillä takapihan metsikössä!

Joo, olisihan sitä varmaan kaikkea muutakin duunailtavaa, mutta en vaan voinut vastustaa istahtaa tuolle aurinkoiselle kivirykelmälle hengailemaan ja siinä sivussa vaivihkaa väsertää muutamaa lehmää... 

Kevät alkaa vähitellen muuttua kesäksi. Samalla kun lehtipuut saavat enemmän vaatetta päälleen, joutuvat teinitytöt luopumaan omistaan. Voi tsiisus sitä paljaiden reisien määrää! No, onhan tuolla viime päivinä ollut aika lämmintäkin, mutta ehkei nyt ihan niin lämmintä kuitenkaan. Carloksen kanssa naureskelimme eilen eräillekin paljaspersuksille ja minä jäin miettimään, että vaikkei silloin kun itse olin 15 tainnut edes olla muotia kyseinen meininki, niin taisin kyllä jo silloin olla sitä mieltä ettei reiteni ja polveni olleet mitään kovin esittelykelpoista kamaa. Shortseja käytin vain silloin kun oli ihan oikeastikin lämmin, enkä heti kun aurinko paistoi ja puissa näkyi lehtiä...

No, ehkä olen vaan liian vanha ymmärtääkseni. Minähän täällä fiilistelen käpylehmiä ja keltaista hymynaamaa hoitopöydän yllä. Olin niin innoissani kun löysin neuvolan hyllystä kasan näitä legendaarisia naamoja, että sellainen oli ihan pakko kotiuttaa ja laittaa kehyksiin seinälle, vaikkei se nyt ihan huoneen väreihin sopinutkaan... mutta punaista ja keltaista ja hymyileviä naamoja, niistähän ne beibit kuulemma tykkää! 

On muuten ihan pakko myös ihkutella meidän nykyisiä naapureita! En nyt menisi väittämään että kaikki tässä talossa olisivat mitään sosiaalisuuden huippuja, mutta voi kuinka olikaan kivaa kun eräs naapuri ryhtyi juttusille kun tiemme kohtasivat tuolla lenkkipolulla! Minä en olisi häntä edes tunnistanut, mutta hän oli hyvin perillä kuka minä olen, sillä kertoi jutelleensa myös mieheni kanssa bussissa, kun sattuvat aamuisin samaan bussiin. Kertoili vielä omasta perheestään ja viikonloppusuunnitelmistaan... Sitäpaitsi maanantai-iltana meidän ovikello soi ja yläkerran naapuri kävi kysymässä että sattuisiko meillä olemaan printteriä! Kuinka hurjaa... 

Täysi-ikäinen

Eilen minun pikkuruinen täytti täysaikaisuuteen vaadittavat 37 viikkoansa. Nyt, kun se iso pelottava asia nimeltä synnytys alkaa olla oven takana, ei se oikeastaan pelota enää ollenkaan, eikä edes pahemmin jännittä. Jännittää ehkä enemmän siinä suhteessa, että milloin se tulee tapahtumaan. Huomenna, vai vasta viiden viikon päästä? Ajatukset kuitenkin pyörii beibissä lähes koko ajan. Jokainen muljahdus vatsassa tuntuu jo sen verran voimakkaana, että sekin jo pitää keskittymisen aika lailla vain ja juuri siinä. Ajatus äitiydestä tuntuu jo täysin normaalilta. 

Jopa se kuuluisa sairaalakassi alkaa vähitellen täyttymään. Pyrähdys sairaalan pihalla on suoritettu, jotta C tietää ainakin minne pitää sitten mennä (ultrauksissa kun käytiin Naistenklinikalla, mutta synnyttämään olen menossa Jorvin sairaalaan). Varsinainen tutustumiskäynti on tosin vasta ensi maanantaina. Enkä usko että tässä sitä ennen mitään tapahtuu, sen verran on rauhallinen meno kuitenkin. 

Viime vuosien hektinen elämä on nyt kyllä täysin historiaa. Päivät tosin kuluvat ihan yhtä nopeasti, mitään "odottavan aika on pitkä"-fiilistä ei ole vielä tullut, sillä 12 tuntia saan kulumaan helposti parin tunnin pätkissä tapahtuvaan nukkumiseen ja sen lisäksi jokainen asia minkä saan tehtyä tuntuu kunnon suoritukselta, kuten suihkussa käynti ja vaatteiden vaihtaminen. Saan monta tuntia kulumaan pelkästään siihen, että saan päätettyä lähdenkö ulos vai en. 

Hormonihöyryissä on helppo jäädä vaikka tuijottamaan kuivumassa olevia vauvanvaatteita, jotka ovat yhtäkkiä alkaneet näyttää niin suunnattoman söpöiltä, että melkein itku tulee!

Pihalta löytynyt lelurekkakin sai ajatukset pyörimään tulevaisuuteen... Millaistakohan meidän arki sitten on, kun vauvan sijaan meillä onkin omia ajatuksia ja omaa tahtoa täynnä oleva lapsi? No, toivotaan että kaikki tosiaan menee hyvin ja siihen päästään, yhdessä ja onnellisesti.

Risuja ja Ruusuja Suomi-elämälle

Tässä vielä vastaus kysymys-postaukseen saamaani kysymykseen, johon en oikeastaan voinut itse vastata, eli 

"Mitä mieltä Carlos on Suomesta, risut ja ruusut?"

Pyysin Carlosta kirjoittamaan itse vastauksen. Sanoin että laita vaikka pieni lista asioista, jotka ensimmäisenä mieleen juolahtaa, ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Tyyppi teki työtä käskettyä, mutta kuten jo viime postauksen lopussa mainitsin, tuli tähän kuitenkin niin paljon tekstiä, että loppujen lopuksi itse huokailin että oh lord, kukakohan tämänkin sepustuksen jaksaa lukea... mutta, itsekin suomalaisena tiedän, että tottakai se kiinnostaa mitä muualta tulleet ovat mieltä kotimaastani. 

Tiedän myös, että välillä paikalliset eivät oikein kestä minkäännäköistä kritiikkiä omaa maataan tai tapojaan kohtaan (tästä on hyvin monta omakohtaista kokemusta, kun aikoinaan erehdyin väärässä tilanteessa murisemaan dominikaanisista elämäntavoista jne.), joten toivoin tämänkin vastauksen pysyvän mahdollisimman "neutraalina", etteivät ties mitkä ulkkarivihaajat eksy blogiini, koska C kuitenkin on aina ollut niin positiivisella asenteella liikkeellä ja hyväksyy "mamu"-asemansa, vaikkei olekaan tänne mitään parempaa elämää tullut tavoittelemaan, vaan raahautunut minun perässäni. Muutenkin ne hyvät puolet ovat ainakin tähän asti voittaneet, mutta tietenkin jo pidemmän aikaa täällä viettäneenä, on helpompi huomata negatiivisia puolia myös niissä asioissa, jotka aluksi kokee hyvinä... 

Eli, tässäpä näitä, satunnaisia huomioita, satunnaisessa järjestyksessä. Ensin ruusut ja sitten risut, kursiivilla espanjaksi ja sitten minun suomeksi vääntämänä:

Buenas / Hyvät

Seguridad. El sentir que puedes caminar practicamente donde sea y a cualquier hora sin temor a que te pueda pasar algo, es algo q no tiene precio. Solo aquellos que han vivido donde hay altos niveles de inseguridad y delicuencia pueden saber a que me refiero. No basta con explicarlo, aunque entiendan, realmente no lo saben.

Turvallisuus. Se tunne, että voi kävellä oikeastaan missä vaan ja mihin aikaan vaan pelkäämättä että jotain pahaa voi tapahtua, se on jotain minkä arvoa ei voi rahalla määrittää. Vain ne, jotka ovat asuneet paikassa, jossa on paljon rikollisuutta ja turvatonta elää, tietävät mitä tarkoitan. Ei riitä se että siitä kerrotaan ja että sen ymmärtäisi, sillä ei sitä oikeasti kokematta tajua. 




El transporte publico. Viniendo de un pais donde es practicamente necesario tener carro propio, resulta increible lo facil, comun y efectivo q resulta el utilizar el transporte publico, sobretodo en Helsinki. Aunque siempre hay choferes que te cierran la puerta en la cara (aunque admito que tener carro ha facilitado aun mucho mas las cosas, pero no es algo necesario).

Julkinen liikenne. Kun tulee maasta, jossa on käytännössä pakko olla oma auto, tuntuu uskomattomalta miten yksinkertaista, yleistä ja toimivaa voi julkisen liikenteen käyttö olla, varsinkin Helsingissä. Siitäkin huolimatta, että aina on kuskeja jotka sulkevat oven suoraan nenän edestä (vaikka myönnän että oman auton hankkiminen on helpottanut elämää, mutta se ei ole välttämätöntä).



Naturaleza. Aunque sin tener buenas playas ni montañas...los bosques, los lagos, la fauna finlandesa, parques y areas verdes son espectaculares y compensan lo suficiente (aunque solo se puedan aprovechar menos de la mitad del año).

Luonto. Vaikkei täältä löytyisikään hyviä rantoja ja kunnon vuoria, kaikki nämä metsät, järvet, eläimet, puistot ja viheralueet ovat niin mahtavia, että ne riittävät hyvittämään nuo puuttuvat asiat (siitäkin huolimatta ettei niistä voi nauttia ympäri vuoden). 



Clases sociales mas o menos igualadas. Otra vez, viniendo de un pais con tanta desigualdad social, donde puedes ver al mas pobre de los pobres y al mas rico de los ricos viviendo en el mismo pedazo de isla, resulta bastante alentador ver una clase social bastante homogenea, donde todos reciben las mismas oportunidades de educacion y donde todos sin importar si tiene mas o menos recursos asisten a la misma escuela publica. Nice.

Pieni ero sosiaaliluokkien välillä. Toistamiseen, kun tulee maasta jossa sosiaalinen epätasa-arvo on niin huomattavaa, maasta, jossa voi nähdä köyhistä köyhimmän ja rikkaista rikkaimman elämässä samalla saaripläntillä, tuntuu todella lupaavalta nähdä sosiaaliluokiltaan suhteellisen homogeeninen väestö, jossa kaikilla on samat opiskelumahdollisuudet ja jossa kaikki käyvät, varallisuudestaan riippumatta, kunnallista koulua. Kiva. 



Politicos. Con solo saber que estos hacen su trabajo, que no haya corrupcion y que te puedas encontrar al ministro de cultura comiendo al lado tuyo en una mesa comun de restaurante cutre chino, o que el primer ministro este al lado de ti haciendo la misma fila que tu en Prisma, o que el ministro de comercio internacional este esperando la misma luz verde para cruzar la calle contigo, es algo q de verdad me impresiona, se comportan como las personas normales q son... y eso es algo excepcional.


Poliitikot. On todella vaikuttavaa huomata kuinka poliitikot oikeasti tekevät työtään, ilman korruptiota ja kaikenlisäksi se että voit löytää itsesi syömästä samasta kämäisestä kinkkilän pöydästä kulttuuriministerin kanssa, huomata että pääministeri seisoo vieressäsi jonottamassa Prisman kassalle, tai että ulkomaankauppaministeri seisoo kadulla odottaen saman vihreän valon vaihtumista kuin sinä, käyttäytyen juuri niinkuin tavallisen kansalaisen kuuluukin, se on jotain poikkeuksellista. 



Educacion. Supongo que esta deberia de ser una de las cosas buenas, pero a falta de experiencia personal y aunque tenga a Eveliina como referencia, esperaré mejor ver como se desarrolla la futura educacion escolar del futuro miembro de esta familia y luego entonces tendré una mejor opinión.

Koulutus. Luulen että tämän pitäisi olla yksi näistä hyvistä asioista, mutta koska minulla ei ole omakohtaista kokemusta ja vaikka Eveliina toimiikin referenssinä, odotan silti ensin näkeväni miten tämän perheen tulevan jäsenen koulutus sujuu ja sitten vasta voin oikeasti olla jotain mieltä.



Otros: Los osamaksut de Anttila y Hobbyhall, el posti, carril de bicicletas, las pullas en general (siempre y cuando no tengan kardenmunma), los bares del centro,mökkis, saunas,  grilli, makkaras,  el Alko, mämmi, pulkka, Esplanaadi, el verde de la primavera, etc....

Muita: Anttilan ja Hobby Hallin osamaksut, posti, pyörätiet, pullat (kunhan niissä ei ole kardemummaa), keskustan baarit, mökit, saunat, grillit, makkarat, Alko, mämmi, pulkat, Esplanadi, kevään vihreä, jne... 




Malas / Huonot

Falta de impovisacion o espontaniedad en las cosas. Todo esta muy programado, por lo general sabes como sera tu dia hoy mañana etc... No hay mucho espacio para las cosas q nacen de forma espontáneas.. todo es planificado o por citas..... por lo general de las situaciones improvisadas es que salen los mejores ratos. No digo que sea malo planificar, que eso esta muy bien, pero para ciertas cosas es mejor no hacerlo.

Improvisaation tai spontaaniuden puute. Kaikki on niin ohjelmoitua, yleisesti ottaen tiedät miltä päiväsi näyttää tänään, huomenna jne. Ei ole paljon tilaa niille asioille, jotka syntyvät spontaanisti... kaikki on suunniteltua tai sovittuja tapaamisia... Yleensä improvisoiduista tilanteista syntyy parhaita hetkiä. En tarkoita sitä etteikö olisi hyvä suunnitella asioita, se on todella hyvä asia, mutta joissakin asioissa olisi parempi olla pahemmin suunnittelematta. 



Lo largo del invierno. Aunque disfruto de casi todas las estaciones y los dos primeros meses de verdad que lo paso muy bien, al final invierno se hace demasiado largo (este sobretodo), te aburres y te deprimes.... lo sientes mas con cada año que pasa. Con dos meses de nieve y frio creo que seria mas que suficiente.

Talven pituus. Vaikka nautinkin melkein kaikista vuodenajoista ja talven kaksi ensimmäistä kuukautta kuluukin mieluisesti, loppujen lopuksi talvi on aina liian pitkä (varsinkin tämä talvi), sitä kyllästyy ja masentuu... Joka vuosi sen tuntee enemmän. Luulen että kaksi kuukautta lunta ja kylmää olisi ihan riittävästi. 

Lo difícil del idioma. Aunque me gusta el finlandes y todavía sueño con poder hablarlo y entenderlo perfectamente,  a veces siento q ya no me quedan fuerzas para estudiarlo.

Kielen vaikeus. Vaikka pidänkin Suomen kielestä ja haaveilen että joskus vielä oppisin puhumaan ja ymmärtämään täydellisesti, joskus tuntuu ettei minulla ole enää voimia opiskella sitä. 



Arquitectura. Aunque en general Helsinki la considero mas bonita que fea y con cierto "encanto" y Finlandia sea la casa de reconocidos e históricos arquitectos.....sacando 2 o 3 edificios...por lo general los edificios (sobre todo los de apartamentos) son unos cubos sin sabor ni color. Con pinturas que no incitan a la vida o a la alegría ( como queriendo ayudar al invierno a ser mas deprimente aun). A veces pienso que que diferente y atractivo se vería tal y tal zona con solo cambiarles el color a los edificios...Aunque empiezo a ver una nueva tendencia algo mas "atrevida" pero solo en lo nuevo, dejando igual de aburrido los edificios viejos.

Arkkitehtuuri. Vaikka yleisesti ottaen Helsinki on mielestäni enemmänkin kaunis kuin ruma ja sillä on oma viehättävyytensä, sekä arvostetut ja historialliset arkkitehtinsä... kun ottaa pois muutaman rakennuksen, jäljelle jää (varsinkin asuinrakennuksista puhuttaessa) kuutioita ilman makua ja väriä. Maaleja jotka eivät yllytä elämään tai iloitsemaan (vähän kuin avustaakseen talvea olemaan vielä masentavampi). Joskus mietin miten erilaiselta tämä tai tuo alue näyttäisikään jos sen rakennukset olisivat toisen värisiä.... Vaikka olenkin alkanut huomaamaan uuden "uskaliaamman" suuntauksen, mutta vain kun kyse on uusista rakennuksista, jättäen vanhat talot yhtä tylsiksi. 



Borrachos y la forma de beber de muchos finlandeses. A veces me pregunto...."como una de las mejores educaciones del mundo, puede ofrecer semejante espectaculo en las calles". Yo despues de 4 años y medio sigo sin entenderlo. Pero que conste, a mi me encanta la cerveza y me gusta tomar de vez en cuando, pero nunca con el objetivo de emborracharme ( que lo he estado y muchas veces), no se, me da la impresion de que en mi pais y en finlandia tomamos de forma y con objetivos un poco diferentes. Puede que sea solo cosa mia, pero los estados de muchas personas un sabado por la noche no deja mucho lugar a la interpretacion.

Juopot ja suomalaisten tapa juoda. Joskus kysyn itseltäni "miten yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä voi tarjota tämänkaltaisen spektaakkelin kaduilla". Vielä neljän ja puolen vuoden jälkeenkään en voi sitä ymmärtää. Mainittakoon, että minä pidän oluesta ja tykkään juoda silloin tällöin, mutten koskaan kuitenkaan päämääränäni tulla humalaan (vaikka olenkin ollut ja monet kerrat), en tiedä, olen saanut sen vaikutelman että kotimaassani ja Suomessa juomme eri tavoilla ja hieman eri tarkoituksilla. Voi olla että tämä on vain minun kuvitelmaani, mutta monien tyyppien lauantai-illan meininki ei oikein jätä paljon tulkinnanvaraa. 



Comida. Aunque disfruto de un loimulohi con papas, me encuentro la comida finlandesa un poco sosa para mi gusto, pero admito que quizas es porque la comida caribeña es algo mas condimentada q la finlandesa.

Ruoka. Vaikka nautinkin loimulohesta perunoilla, minusta suomalainen ruoka on vähän mautonta omaan makuuni, mutta myönnän että ehkä se on vain siksi että karibialainen ruoka on vähän maustetumpaa kuin suomalainen. 



Salud publica. Esto no deja de ser una opinion personal, pero la salud publica finlandesa apesta. Claro es mucho mejor que la salud publica Dominicana, que es practicamente nula, pero precisamente al estar en un pais con unos estandares sociales muy altos, esperas mucho mas. Lamentablemente por diferentes razones (quizas por ser mas viejo jeje ) he ido mas al medico en 4 años en Finlandia que en 28 en Dominicana, y nunca me han sabido decir con seguridad que tengo o que debo hacer, todos los caminos conducen a una receta de Burana, sin importar cual sea el problema.  O si es algo que se sabe, entonces tengo que esperar en una lista, meses para que me atiendan. He tenido que recurrir varias veces al sector privado y aunque se nota inmediatamente la diferencia, lo que cuesta  ir a un medico privado, hace que prefieras quedarte enfermo que pagar tanto.

Julkinen terveydenhuolto. Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni, mutta suomalainen terveydenhuolto kusee. Toki se on paljon parempi kuin dominikaanisen julkinen terveydenhuolto, joka on lähes olematonta, mutta juurikin siksi, että olemme maassa jossa sosiaalistandardit ovat hyvin korkealla, sitä odottaa paljon enemmän. Valitettavasti olen eri syistä (ehkä siksi että olen tulossa vanhaksi, haha) käynyt lääkärillä näiden neljän vuoden aikana useammin kuin 28 vuodessa Dominikaanisessa, eikä minulle silti olla osattu kertaakaan sanoa tarkalleen mikä minua vaivaa tai mitä minun tulisi tehdä. Kaikki tiet vievät Burana-resepetiin, riippumatta siitä mikä ongelmani olisi. Tai jos kyse on asiasta jossa ongelma on tiedossa, joudun jonottamaan kuukausitolkulla ennen kuin pääsen hoidettavaksi. Olen joutunut käymään useampaan otteeseen yksityisellä lääkärillä ja vaikka eron huomaakin heti, yksityislääkärien hinnat ovat niin korkeat, että mieluummin sitä vain sairastaisi kuin maksaisi niin paljoa. 



Pizzerias y restaurantes. Otra cosa que hace falta en finlandia son buenas pizzerias. Seguramente en restaurantes restaurantes se encuentran pizzas buenisimas, pero la verdad es que el 90% de las pizzerias (por lo menos en pääkaupunkiseuto) son pizza/kebab de mas que dudosa calidad, con el mismo menu y las mismas combinaciones. A veces estan buenas y ptras veces no tanto. Y en cuanto a restaurantes, siempre he dicho que siento que en finlandia hace falta una "clase media" de restaurantes, solo me encuentro o con fast foods y pizza/kebab o restaurantes finos, no hay muchos en termino medio, y si los hay terminan siendo casi igual de caros que restaurantes de mas "categoria".

Pizzeriat ja ravintolat. Toinen asia joka puuttuu Suomesta on hyvät pizzeriat. Varmastikin "ravintola ravintoloista" löytyy todella hyviä pizzoja, mutta oikeasti 90% pizzerioista (ainakin pääkaupunkiseudulla) on epämääräisiä pizza-kebabeja, joissa on samat menut ja samat yhdistelmät. Joskus ne ovat hyviä ja joskus ei niinkään. Ja mitä tulee ravintoloihin, olen aina sanonut että tuntuu kuin Suomesta puuttuisi "ravintoloiden keskiluokka", sillä löydän vain pikaruokaloita ja pizza-kebabeja tai fiinejä ravintoloita, mutta keskitasoa ei oikein ole, tai jos on, niin ne ovat lähes yhtä kalliita kuin paremman tason ravintolat.



Otros: salmiakki, las 300 clases de pan negro, la burocracia finlandesa, las poca habilidades para socializar de muchos finlandeses, los altos impuestos, vomitos en la calles, oscuridad de invierno, el no saber quienes son tus vecinos ni sociabilizar con ellos, etc...

Muita: salmiakki, kaikki ne 300 erityyppistä tummaa leipää, suomalainen byrokratia, suomalaisten vähät sosialisointitaidot, korkea veroprosentti, oksennukset kaduilla, talven pimeys, se, ettet tiedä ketä naapurisi ovat ja ettei heidän kanssaan jutskailla, jne... 

"Terdellä"

Tervehdys täältä aurinkoiselta parvekkeelta. Minun tämänpäiväinen saavutukseni on ollut yksi koneellinen pestyjä pikkuihmisen vaatteita. Kävimme eilen siskollani, jonka varaston uumenista löytyi järkyttävä määrä vauva-kamaa, jota raahasimme säkkikaupalla kotiin. Nyt siis viimeinkin oli aika aloittaa tuo hölmöltä tuntuva homma: pese ja silitä kaikki uudet/puhtaan vauvanvaatteet.

Minun oli pakko ottaa päikkärit jo ensimmäisen koneen lastaamisen ja starttinappulan painamisen välissä. En meinaan löytänyt mistään pesukoneen käyttöopasta (jotta olisin voinut pestä nuo nukenvaatteet jollain muulla kuin perusohjelmalla) ja hengästyin sen etsimisestä niin paljon, että oli pakko lösähtää sohvalle torkkumaan. Viime päivät ovat käyneet täyspäiväisestä urheilusta, mitä nyt hapenottoon tulee. Tuo vauvapötkylä kun edelleen jököttää sen verran ylhäällä, että omille keuhkoille ei tahdo jäädä tilaa ollenkaan...

Mutta mitäs pienistä, meneehän se näinkin, kun päikkärimahdollisuudet on olemassa. Harvemmin sitä on maanantai-iltapäivänä mahdollisuus ottaa päikkäreitä ja mutustaa pullaa, vetää jääteetä ja bloggailla kotona tällaisissa 30 asteen huijarilämpötiloissa ;).

Nyt yritän keskittyä siihen yhteen Carlokselle esitettyyn kysymykseen, johon herra tosiaan vastasi jo monta päivää sitten, mutta espanjaksi... ja minähän olen tietenkin ollut niin laiska, etten ole jaksanut tuota lähteä suomentamaan, tyyppi kun ei oikein ole mitään yhdeen lauseen miehiä... Sen omat blogipostauksetkin tahtoivat venyä ja paukkua niin pitkiksi, että sillä meni viikko yhtä tekstiä kirjoittaessa, kunnes se sitten lopetti koko hyvin alkaneen homman, harmi vaan. Espanjaa taitavat voivat siis lukea C:n aikaisempia Suomi-aiheisia sepustuksia täältä.

L niin kuin Large

"Mitä jos musta tulee raskauden aikana sellainen järkyttävän iso tankki?" Kyselin Carlokselta huvittuneena raskauden alkuvaiheessa. Jotenkin pystyin niin hyvin kuvittelemaan itseni normaalia löllyvämmässä kunnossa, tajuttoman ison mahan ja takamuksen omaavana _R_askaana naisena.

Nyt kun tätä mahaa on kasvateltu jo 35 ja puoli viikkoa, alkaa olo todellakin olla kuin sumopainijalla. Siitäkin huolimatta, että saan lähinnä kuulla mahani näyttävän pieneltä raskausviikkoihin verrattuna. No, normaalikokoinen se kuitenkin on, ja kaikki on muutenkin mennyt ihan normaalisti. Aluksi kiloja ei silti tahtonut tulla ihan sillä mitalla kuin olisi suotavaa, mutta nyt niitä on taas kertynyt sellaisella vauhdilla että vähemmänkin riittäisi (neuvolatädin mukaan). Yhteensä kroppani on kerännyt noin 15 kilon lisän, joka on jaottunut koko kroppaan sen verran tasaisesti, että enpä minä nyt miltään tankilta taida näyttää. 

Lähinnä tuo kilomäärä näkyy (vatsan lisäksi) pullistuneena naamana ja tuntuu siinä vaiheessa kun yrittää kiskoa housuja jalkaan. Joka ikiset housut (sekä alushousut), myöskin ne mahavaralla varustetut mammahousut, ovat alkaneet puristaa. Eipä siinä siis muu auttanut, kuin suunnata kauppaan ja hommata L-kokoista puettavaa. Näin loppumetreillä ei kuitenkaan hirveästi huvittaisi varsinaisia raskausvaatteita enää ostella, joten suuntasin Tarjoustaloon ja kiskoin mukaani kasan isoja alkkareita ja yhdet lökäpöksyt. 

Lökärit ovat osoittautuneet loistaviksi ja ne ovat niin minun tapaani muutenkin, että mitä sitä nyt tässä enää fiinistelemään kun ei tarvitse töissäkään käydä ja kun muutenkin suurin osa ajasta kuluu kotona, lähinnä kokonaan ilman housuja. Kaikista paras vaihtoehto olisi varmasti tässä vaiheessa kevättä joku äitiysmekko, mutta sellaisen kun päälleen pukee, ei ainakaan voi välttyä siltä "järkyttävän iso tankki"-tunteelta. 

Sen lisäksi, että vaatteet ovat jääneet pieneksi, on olo muutenkin aika raskas. Jalkapohjat ovat hajalla joka ilta jos on tullut vähänkään enemmän käveltyä ja muutenkin eteneminen on sellaista puuskuttamista että ei voi muuta kuin nauraa. Tänäänkin jouduin ottamaan tauon matkalla bussipysäkiltä kotiin, koska välissä on kunnon ylämäki. Lössähdin polvilleni metsän reunaan sillä verukkeella, että keräsin kotiin kimpun valkovuokkoja. Ylös noustessa totesin että eipä tainnut olla kovin hyvä idea kuitenkaan - mitäs jos olisinkin kellahtanut kumoon siihen ryteikön reunaan? :D 

Voitte varmaankin siis arvata, kuinka kova hinku olisi lähteä kunnon juoksulenkille ja karistaa itsestään tätä ällä-oloa pois. Kokemuksena tämä on kuitenkin niin mahtavaa, että enköhän minä pärjää vielä sen aikaa kun tätä on jäljellä! Voin niin kuvitella että tuota muljahtelevaa pallukkamahaa tulee jopa ikävä!

Ps. Sain tänään läppärini huollosta! Jeeeeee! :)

Vielä muutama vastaus

Nyt vielä viimeiset vastaukset kehiin, sitä Carlokselle esitettyä kysymystä lukuunottamatta (pyyntö toimitettu perille, katsotaan milloin saan vastauksen!)

Miten teidän arjessa (esim. tavoissa ja ruoissa yms.) näkyy suomalaisuus tai dommarilaisuus? 

Hmm... Nopeasti kun ajattelee niin ei oikein osaa vastata yhtään mitään. Sitä on kai niin uppoutunut omaan arkeensa ettei tajua ajatella sitä ulkopuolisen näkökulmasta. 

Dommarilaisuus taitaa tulla esiin esimerkiksi siinä seikassa, että emme mielellämme suunnittele kaikkia asioita niin tarkasti ja lopullisesti kuin suomalaisilla useimmiten on tapana. Esimerkiksi kavereita olisi kivempi nähdä spontaanisti, eikä juuri tietyllä kellonlyömällä. Jos taas jotain juttua suunnitellaan, niin ei se välttämättä tarkoita että se oikeasti toteutuukin. Suomalaisen näkökulmasta tämä on tietenkin erittäin ärsyttävää. Muistan kyllä itsekin kun joskus aikoinaan Dommarissa puhuttiin esimerkiksi että mennään sunnuntaina rannalle, mutta sunnuntaina ei sitten tapahtunutkaan yhtään mitään. Nyt olen jotenkin itsekin jäänyt jumiin tähän ehkä-ehkä ei-meininkiin. Toki on poikkeuksia, eihän tämä nyt kaikkien tapaamisten ja tapahtumien suhteen toimi, mutta noin yleisesti ottaen arki tuntuu kivemmalta jos suunnitelmat eivät ole niin tarkkaan kalenteriin lyötyjä. 

Ruoan suhteen dommarilaisuus toki näkyy. Syömme kyllä paljon suomalaista ruokaa, mutta ehkä paremminkin dommarilaisella aikataululla. Lounas puoli yhdeltätoista ja dinner viideltä kuulostaa ainakin Carloksesta ihan älyttömältä (no eihän nyt kaikki suomalaisetkaan ihan noin aikaisin lounasta vetele). Lounasta syödään 1 ja 3 välissä, illallista 8 ja 10 välillä. Meillä saattaa mennä monesti yli kymmeneen illalla ennen kuin istumme pöytään lämpimän aterian ääreen. Minä kylläkin poikkean tästä, sillä tarvitsen ruokaa myös siinä viiden kuuden aikaan, jolloin C taas pärjää yhdellä hedelmällä...

Onko jotain dommaritapoja, joita ootte tuoneet Suomeen mukananne?

Poskipusut ja halailut lattarikavereiden kanssa (no, kyllä suomalaistenkin kavereiden kanssa voi halailla), puhelimessa lörpöttämisen (koskee lähinnä Carlosta), suihkussa täytyy käydä joka päivä vähintään kerran (koskee ainakin minua) ja tuon useampaan otteeseen jo esiin tulleen mañana-mentaliteetin. Ehkä jotain muutakin, mutta eipä tule mieleen vaikka yritinkin asiaa pohdiskella!

Mikä on ollut teille molemmille vaikeinta Suomeen sopeutumisessa?

Aiemmassa postauksessa tämä taisi jo tulla vähän eri muodossa esille, mutta kyllä se taitaa olla se sosiaalisen elämän erilaisuus ja toisinaan ihmisten negatiivinen tai muuten vaan yrmeä asenne. Molemmat varmasti kaipaamme sitä että kenelle tahansa esimerkiksi kaupungilla kulkiessa voi puhua tuntematta itseään hulluksi. Se, että ihmiset ottaisivat toisensa enemmän huomioon eivätkä kulkisi silmälaput naamallaan ja että palvelu olisi ystävällisempää. Minä kaipaan suunnattomasti aurinkoa ja olen nyt jo vähän surkeana siitä että kesä on niin lyhyt, vaikkei se ole vielä edes alkanut! 

Miten hyvin suomen kieli on tarttunut Carlokseen?

Ihan hyvin ottaen huomioon kielen vaikeuden ja sen, että me puhumme keskenämme espanjaa. Eikä C ole muutenkaan mikään kieli-intoilija, mutta kyllähän tuo pärjää suomella, ainakin jos minä en ole lähettyvillä. Toki on henkilöitä joiden puheesta C ei saa mitään selvää, enkä kyllä yhtään ihmettelekään :D. Välillä minua tosin ottaa päähän ettei jotkut asiat vaan mene jakeluun, kuten se milloin pitää sanoa "minä tulen" eikä "minä menen". Oh lord.. :D. Kursseilla olisi kyllä hyvä käydä edelleenkin ja yhdelle tuo jo ilmoittautuikin huhti-toukokuun ajaksi, mutta tietenkin se sitten peruttiin ja siihen taas jäi... Toki meillä keskustellaan esimerkiksi ruokapöydässä jostain niinkin mielenkiintoisista asioista kuin milloin voi käyttää sanoja jollekulle, jotenkuten, mikä tahansa. Eikä muuten ole mitään ihan helppoa yrittää opettaa suomea kun ei itsekään muista kielioppisäännöistä lähes mitään. 

Olen muuten huomannut että puheliaille lattareille suomen oppiminen on selkeästi helpompaa, kun taas näille ujommille ja hiljaisemmille yksilöille se tuottaa tietenkin paljon enemmän vaikeuksia, mutta toisaalta paljon vähemmän vaikeuksia suomalaisten kanssa :D!

Miten molempien perheet/ystävät suhtautuivat teihin suhteen alussa?

No, Carloksen perhe tietenkin aluksi asenteella "apua!", koska asuin tuolloin Carloksen kotona... oma perheeni muistutteli että "älä ota liian vakavasti" ja sitten kun oli minun aikani lähteä takaisin Suomeen, oli meidän juttu jo niin hyvä juttu kaikkien mielestä, että Carloksen setä lupasi omasta ehdotuksestaan maksaa (ja maksoikin!) Carlokselle lentolipun Suomeen jottei tulevaisuus olisi niin epätoivoinen... Oma perheeni vastaanotti Carloksen avoimin mielin ja kun oli taas jäähyväisten aika, itseni lisäksi itki myös äitini. Carloksen ystävät olivat innoissaan, minun pari ystävääni seurasivat tilannetta mielenkiinnolla ja yksi heistä liimasi Carloksen kuvan pöytäalustaansa (haha). Kukaan ei ole muistaakseni kuitenkaan suhtautunut negatiivisesti niin että olisin siitä harmistunut tai mitään. Tosin enpä usko että olisin moisia puheita pahemmin kuunnellutkaan. 


Siinäpä ne! Yhteen kysymykseen en vielä vastannut, mutta se olikin lähinnä idea ihan omalle postaukselle. Minun täytyy vielä miettiä miten siihen vastaisin, joten kiitos siitäkin, se on palauttanut minut memory lanelle, selailin jo läpi vanhaa päiväkirjaani joskos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista tuota aihetta varten... 

Kiitos siis Laura, "M.Metrossa", Inka, Viivi, Krista, Satu, Tiia, Anna, Annika, Riia ja Anonyymit! Loistavia kysymyksiä! :) Loppuun vielä osa kuvista, joita Carlos keräsi syksyllä 2009 jollekin Työväenopiston kurssille aiheenaan "Elämä Suomessa". 

Ps. Hauskaa vappua! Me päätimme tänä vuonna kiertää kaukaa Helsingin vappuhälinät, mutta simaa on silti juotu, munkkia syöty ja jopa tippaleipää maisteltu :). Ihanaa tajuta että nyt on oikeasti jo vappupäivä ja toukokuu on alkanut!!!