Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tähtihetkiä

Sain Archie Gone Lebanonin Inkalta haasteen listailla 12 elämäni tähtihetkeä. Niitä hetkiä, jolloin on eniten tuntenut ilon ja jännityksen perhosia vatsanpohjassa.

Jotenkin ajattelin että tämähän on helppo juttu, mutta kun aloitin listailemaan, tuntui etten oikein osannut ajatella asiaa koko elämän skaalalta. Ne eniten sydäntä lähellä olevat tähtihetket kun tuntuisi kaikki liittyvän omaan parisuhteeseen... No mutta, tällaisen listan sain aikaan:


1. Hääpäivä. Kuulostaisi se kliseiseltä tai ei, aina kun ajattelen tuota viime elokuista päivää, katson kuvia tai vaikka tätä videopätkää, tuntuu päivä taas ihanalta. Näistä muistoista riittää varmaan onnea koko elämälle.


Eveliina + Carlos // Meri, taivas ja sinä from CROSSFILM Studio on Vimeo.

2. Se hetki kun pussailtiin C:n kanssa ensimmäistä kertaa :D (ja tämä kuva onkin sitten jo pussailuhetkeltä hääpäivän aamuna).







3. Ja se hetki kun C saapui ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaalle! Oih sitä jälleennäkemisen riemua (ja tämä kuva onkin sitten jo joltain yhteiseltä matkalta)!



4. Ensimmäinen ultraääni ja se hetki, kun meille kerrottiin että kaikki on niin kuin kuuluukin.



5. Tietyt hetket rantatalolla Dommarissa, auringonnousu autiolla rannalla, rantahiekalla nukkuminen...



6. Tesiksen palauttaminen ympärivuorokautisen uurastuksen jälkeen ja se tunne, että nyt saisi nukkua vaikka kuukauden putkeen muttei kuitenkaan malta koska olo on niin helpottunut ja ihana. Sekä tietysti valmistuminen.



7. Se hetki kun näin Karibian rannikon ensimmäistä kertaa lentokoneen ikkunasta.



8. Yleisesti ottaen koko vaihto-oppilasvuosi, koska kaikki oli niin erilaista ja uutta ja mikä tahansa oli kivaa, kun oli niin ihastunut ja rakastunut :D

9. Muutto ensimmäiseen yhteiseen asuntoon kahden vuoden kaukosuhteilun jälkeen.



10. Matka Barcelonaan ja Pariisiin kesällä 2006.



11. Ensimmäinen kerta motskarin kyydissä moottoritiellä.

12. Kaikki ne onnistumisen hetket niin opinnoissa, työelämässä kuin lapsena juoksu- ja pujottelukilpailuissakin.

Koska sain myös Sugarilta tunnustuksen (kiitos siitä!), laitankin tämän tähtihetkitehtävän eteenpäin hänelle. Tuohon Sugarilta saamaani tunnustukseen olenkin jo aiemmin vastaillut, joten ajattelin nyt yhdistää tämän siihen, jottei jäisi täysin huomiotta. Siispä haastan myöskin seuraavat bloggaajat kertomaan huippuhetkistään:

My post-University Lifen Lauran

Deep Red Bluesin Kean

Britannikan Annikan


SHARE:

20 kommenttia

  1. Tän lukemisestä tuli niin hyvälle mielelle! Ihania tähtihetkiä! Ja kiitos haasteesta, tämä on superkiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa :) :)!
      Jään odottelemaan sun vastauksia ;)

      Poista
  2. Kiva haaste ja ihania tähtihetkiä. Ja tuo häävideo on aika mainio itkuvideo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne - ja kyllä, kunnon lässyvideo :D!

      Poista
  3. Oi, mun sydän pakahtuu näistä kuvista ja jutuista :)

    VastaaPoista
  4. Ihania!

    Ja tein jo... :)

    http://deepredblues.blogspot.fi/2013/04/elaman-tahtihetkia.html

    VastaaPoista
  5. Ihana! Minä, joka en edes teitä tunne, pillitin ihan täysillä tuota videota katsoessani!

    VastaaPoista
  6. Aikun ihania. Hyvä muistaa, että näitäkin on ollut ja tulee olemaan, ettei aina vain murjota tyhmää arkea.

    VastaaPoista
  7. Olette niii-iin ihania! Kiitoksia haasteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei me nyt niiii-iin ihania olla. Ehkä vaan astetta lässympiä välillä :D
      Ja eipä kestä, jään odottelemaan sun hetkiä :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Eipä kestä! Toivottavasti uskaltaudut vastailemaan :)

      Poista
  9. Tuo teidän häävideo on kyllä ihana. Tippa tuli linssiin viimeistään sun valan aikana :')

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig