Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ihania matkabloggaajia livenä!

Ennen kuin jatkan kysymyksiin vastaamista (joka ei tapahtunutkaan ihan huomenna niin kuin lupailin), käytän hyväkseni tämän ainutlaatuisen hetken kun sain muistikortin kiinni toimiston koneeseen (oman koneen ollessa edelleen koomassa sallittakoon nyt tämä hurja työajalla bloggailu tämän kerran :P) ja heitän ilmoille muutamat kuvat huipuista tyypeistä, joita minulla oli ilo ja kunnia nähdä eilen illalla.

Kyseessä oli pienimuotoiset matkabloggaajatreffit, joille minut, epätoivoisena haavematkailijana, myös kutsuttiin. Olin hyvin otettu, koska tämä oli minulle ensimmäinen laatuaan (mainittakoon poikkeuksena Nella, johon tutustuin vuosi sitten) ja olin myös hieman yllättynyt, sillä saapuessani paikalle tuntui kuin olisin tullut vanhoja kavereita moikkaamaan. Olin tyylikkäästi myöhässä miitiltä, mutta porukka otti minut vastaan ihanan iloisesti ja juttua riitti niin paljon, että kotimatkalla vähän harmittelin etten ehtinyt kaikkia kunnolla tenttaamaan, livenä kun tietenkin voi udella kaikkia sellaisia juttuja, jotka ei blogissa tule esille ;).

Mutta, toivotaan että tämä tulee toistumaan, viehän tällaiset miitit koko bloggauksen ihan uudelle tasolle. En tiedä miltä itse vaikutin toisten bloggaajien silmissä, mutta eipä se oma mielikuva näistä tietokoneen ruudulta tutuista tyypeistä paljonkaan muuttunut, oli pelkästään mukavaa todeta ne pienet erilaiset vivahteet livenä, jotka ei tekstin ja kuvien kautta ehkä välity. Kiitos vielä Inka, Milla, Panu, Ulla, Kea ja Nella!







SHARE:

9 kommenttia

  1. Kiitos Eveliina, ja kaikki muutkin - oli tosiaan niin paljon puhuttavaa, ettei muutama tunti tuntunut riittävän mihinkään! Pakko siis ottaa uusiksi. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eve, parasta nähdä taas pitkään aikaan! Ja nyt kun ollaan melkein naapureita, niin mennään vaikka kahville/tehdään jotain joku päivä. :) Ja nähdään porukallakin taas mahdollisimman pian! :)

    Katotaan, joko sulla on ens kerralla jo baby mukana (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Sopii! Meikää saa mielellään aktivoida, etten jumitu yksinäni tänne sisälle! Nähdään siis piakkoin! :)

      Poista
  3. Jes, eilinen oli kyllä ihan huippu. Ja oon niin samaa mieltä, tuntui kuin oltais tunnettu vuosikaudet. :)

    Näitä lissää, ehottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! No, toivottavasti ehit pian taas käymään täällä! <3

      Poista
  4. Täällä kans fiilistelty vielä tänäänkin hauskaa iltaa seurassanne. Kaikki oli vähintäänkin niin upeita kuin vain ruudun takaa osannut kuvitellakin ja kuten sanoit vie tämä livetapaaminen koko bloggaamisen ihan uudelle tasolle :) Toivottavasti pian nähdään uudestaan! -Milla

    VastaaPoista
  5. Eiiii, miten ihana juttu tuo blogitapaaminen!

    VastaaPoista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig