Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Raskaudesta kertominen

Tästä aiheesta kirjoittaminen on pyörinyt päässäni jo moneen otteeseen, mutten kuitenkaan ole saanut itseäni sopivalle vaihteelle, sillä en vieläkään tarkkaan tiedä, mitä oikeastaan ajattelen asiasta...

Joku voisi ihmetellä, että mitä siitä nyt sitten täytyy niin erityisesti ajatella, mutta minun tapauksessani tästä aiheesta muodostui epätavallisen suuri asia. Se ei todellakaan mennyt ihan niin yksinkertaisesti, että sen olisi vain pamauttanut ilmoille. 

Jos Carlos olisi saanut päättää, olisi raskaudesta tietänyt kaikki jo siinä vaiheessa, kun mitään näkyvää epäilystä ei edes ollut. Hän kuitenkin ymmärsi, että minä halusin odottaa siihen asti, että se riskialttein ensimmäinen kolmekuukautinen olisi ohi. Kun sitten raskausviikolla 12 tehdyssä ultraäänessä todettiin, että kaikki oli oikein hyvin, aloin tuntea pientä painostusta tämän iloisen uutisen ilmoittamisesta. 

Kaikesta lapsen tuomasta ihanuudesta huolimatta, minulta meni aika pitkä aika totutella ajatukseen äitiydestä ja sen tuottamasta elämänmuutoksesta. Olin erityisen ahdistunut siitä, miten ilmoittaisin asian yrityskumppaneilleni, jotka elivät siinä uskossa, että perheen perustaminen ei juuri nyt ollut kovin korkealla prioriteettilistallani. Päivät kuluivat ja viikot kuluivat ja minä en vain löytänyt sopivaa hetkeä tuoda asiaa julki. 

Tämän seurauksena myös oma perheeni sai tietää asiasta suhteellisen myöhään, eli kun raskautta oli takana jo neljä kuukautta. Tuntien Carloksen ja tämän suvun tavan tehdä häistä ja raskauksista ja ties mistä kissanristiäisistä mahdollisimman iso numero, olisi hän halunnut, että mekin olisimme ilmoittaneet asiasta mahdollisimman juhlallisesti, mutta minä kun taas kammoksun kaikkea itseeni kohdistuvaa haloota, ilmoitin asiasta normaalin ruokapöytäkeskustelun yhteydessä vieraillessamme vanhempieni luona. Ihan vaan matter of factly

Samana iltana skypettelimme sitten Santo Domingoon, jossa olikin puoli sukua koolla viettämässä itämaan tietäjien päivää (reyes magos), eli täkäläisittäin loppiaista. Reyes magos-päivä tarkoittaa siellä tietenkin lahjojen jakelua lapsille, joten saipahan Carloskin jakaa onneaan edes vähän juhlallisemmin ja lahjoittaa perheelleen tämän ilouutisen. Ajattelin, että tuo yleinen ilmoitus lähimmälle suvulle olisi riittänyt, mutta ei siinä ihan niin sitten käynytkään... Siitäkään huolimatta, että olin muistuttanut Carlosta sanomaan, että asiaa ei sitten tarvitse hehkuttaa esimerkiksi Facebookissa. 

Carlos toki mainitsi asiasta, muttei kuitenkaan painottanut sitä siinä määrin, että se olisi mennyt jakeluun, sillä hän ei olisi tietenkään halunnut mitenkään viedä ainakaan äidiltään pois sitä onnea, jonka tämä ilmoitus uudesta elämänalusta tälle toi. Sikäläisittäin kun tällaiset asiat ovat yleensäkin kaikkien tiedossa heti, tulevaa nimeä myöten. Niinpä minäkin sain lukea Facebookista pitkän statuksen niin Carloksen kuin minun nimilläni tagattuna ja kaikilla mahdollisilla kansainvälisillä vauvaa tarkoittavilla termeillä höystettynä. 

Siinä vaiheessa minä en kuitenkaan ollut ehtinyt informoimaan asiasta edes omia siskojani enkä myöskään kaikkia lähimpiä ystäviäni. Tässä vuosien varrella sosiaalinen ympyrämme on kuitenkin yhdistynyt sen verran, että kaikki he ovat myös Carloksen perheen Facebook-kavereita. Niinpä tietenkin osa täkäläisistä lähimmistäni sai kuulla asiasta Facebookista, tai viimeistään nopeasti lähettämästäni tekstiviestistä, jossa edes yritin kertoa asiasta itse, etteivät he ihmettelisi tuota kesken työpäivän löytämäänsä julkista vauvauutista. 

Näin jälkikäteen ajateltuna tapaus oli oikeastaan huvittava, mutta sillä hetkellä siitä oli huvittavuus kaukana. Raskaushormonien jyllätessä sain aikaiseksi kunnon porun ja harvinaisen tilanteen, jossa minä ja Carlos emme vain päässeet kunnolliseen yhteisymmärrykseen. Molemmat halusivat ymmärtää toisen kantaa, muttei kuitenkaan ihan ymmärtänyt. Oli erikoista huomata, että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin löytyy vielä asioita, joissa näkemyksemme ovat erilaiset kulttuurillisista taustoistamme johtuen. 

Kun kommentoin tapahtunutta suomalaisille ystävilleni, heistä joka ikinen ymmärsi minun kantaani siitä, että vaikka olenkin kovin onnellinen asiasta, en halunnut tuoda sitä julki Facebookissa ja muutenkin olisin mieluiten kertonut asiasta jokaiselle läheiselleni henkilökohtaisesti. Varsinkin ottaen huomioon sen lähtökohdan, että raskaaksi tuleminen ei ole asia, jota kukaan heistä olisi minulta välttämättä juuri nyt tai ehkä koskaan edes odottanut. 

Carlos taas oli kovin hämmästynyt siitä, että vaikka aluksi olin venyttänyt asiasta kertomista ikuisuuksiin, miten syvästi minä loukkaannuin siitä, että minulta itseltäni ikäänkuin vietiin pois vauvauutisesta kertomisen onni sen vuoksi, että hän ei halunnut viedä uutisen tuomaa onnea pois kolmansilta osapuolilta. Hän jotenkin ajatteli, että koska en halunnut asiaa sen kummemmin yleisesti juhlistaa, en olisi niin välittänyt miten ja missä järjestyksessä kukin asiasta saisi tietää. 

Yritin saada hänet ymmärtämään omaa taipumustani ajattelutapaan "Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Olisin niin mieluusti tehnyt raskaudestani jonkin asteisen numeron, mutta niin yksityisesti kuin mahdollista ja juuri sillä hetkellä, kun se minusta itsestäni sopisi kontekstiin. Samalla toki yritin itsekin muistaa, että lapsi on yhtä paljon Carloksen kuin minun, enkä voi olettaa, että asiat tehdään juuri niin kuin minä haluan, vaan myös Carloksen onni ja hänen tapansa sitä ilmaista on yhtä tärkeää. 

Lopputuloksena oli se, että kummatkin oppivat taas toisistaan jotain, eikä asia näin jälkikäteen kummankaan mieltä paina, vaikka Carlos olikin hyvin pahoillaan tapahtuneesta ja minä esitin loukattua osapuolta, mutta vieläkin molemmat ehkä miettivät näitä erilaisia suhtautumisia ja niiden yhdistämistä. Ei siis ole mitenkään taattua, etteikö vastaavanlaisia ristiriitoja olisi edessä monia monia muita, joita emme ole osanneet edes olettaa, vanhemmuudesta kun omakohtaiset kokemuksemme ovat pyöreät nolla. Monista sen tuomista asioista on toki keskustelu, nyt sekä ihan teoriassa vuosien varrella, mutta käytäntöhän sen vasta oikeasti näyttää miten asioihin suhtautuu. Enhän minä ikinä osannut edes ajatella että sellainen asia kun raskaudesta kertominen voisi aiheuttaa minkäännäköistä haloota. 

 

SHARE:

12 kommenttia

  1. Ou boy.. kuulostaa niin tutulta! Täällä käyty vastaavia keskusteluja, vaikkei raskaudesta ole vielä ollut kysekään :) osaanpa valmistautua tulevaan, sitten joskus.
    Tuo suomalainen sanonta kuvaa niin hyvin meitä suomalaisia ja tuossa asiassa ollaan kyllä niin kaukana lattareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, C ei voi oikein ymmärtää tuota sanontaa.. edelleenkään :D. Sen suomalaistaminen vaatii vielä näköjään monien vuosien työtä :P
      Mutta joo, se on kyllä helpottavaa kuulla kuinka muut suomalais-lattari-parit painiskelee samojen asioiden kanssa ;)

      Poista
    2. Katoppas mikä osui just silmään. Päätin tulla jakamaan. :)
      http://yle.fi/uutiset/intercultural_relationships_demand_constant_negotiation/5470332

      Poista
    3. Näinhän se menee.. No, onneksi meidän tapauksessa molemmat ovat suhteellisen hyviä keskustelemaan asioista ja varmastikin on tullut vähän enemmän pohdittua tiettyjä asioita kuin jos olisi suhteessa samassa kulttuurissa kasvaneen kanssa. Se taas on mun mielestä vaan hyvä asia, sillä se on ainakin opettanut olemaan paljon avarakatseisempi muidenkin asioiden suhteen. Onneksi myös itsellä on espanja niin vahva, ettei tunnu että olisin jotenkin alakynnessä keskusteluissa, niinku silloin joskus alkutaipaleella...

      Poista
  2. Jaan kanssasi ihan saman mentaliteetin sen suhteen, että oli uutinen kuinka iloinen vain, ei siitä halua kertoa kuin niille kaikkein tärkeimmille ja senkin haluaa tehdä itse, henkilökohtaisesti. Kulttuurillisia eroavaisuuksia varmaan huomaakin erityisesti näissä suurissa elämäntapahtumissa, kun niihin ei ehkä osaa valmistautua niin hyvin ja on myös oppinut "oman kulttuurinsa" tavan suhtautua asioihin. Suomalaiset kun tykkäävät, että kaikki on pienimuotoista ja vain lähipiirin keskuudessa. Ihana teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juuri näin! Luin C:lle tämän kommentin ja se vain myhäili ja mietti varmaan hiljaa päässä että mikä näitä suomalaisia oikeen vaivaa :P

      Poista
  3. Olen hiljattain loytanyt blogiisi, olipas mielenkiintoinen aihe. Ymmarran sua oikein hyvin, mulle raskaudesta kertominen oli jotenkin vaikeaa ja todellakin tarvitsin siihen sellaisen asteittaisen hiljalleen etenemisen. Hienoa, etta voitte kuitenkin olla asiasta hyvilla mielin jalkikateen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tällaiset jutut on onneksi pieniä asioita, kun miettii mitä kaikkea on yhdessä nähty ja koettu ja käyty läpi :)
      Kiva kun kommentoit, täytyypi käydä lueskelemassa sinun blogia! ;)

      Poista
  4. Kokemuksen syvalla rinta-aanella, enka halua suinkaan olla pahanilman lintu: varaudu yllatyksiin lapsen syntymiseen parisuhteessa. Oli puoliso kotoisin mista tahansa, koskaan ei voi tietaa toisen suhtautumista asioihin, joista ei ole viela kokemusta. Sita ei voi tietaa edes omalta kohdaltaan, vaikka niin kuinka vannoisi. Lapsen syntyma tuo esiin aivan uusia tunteita, joissa joutuu puntaroimaan seka omia etta toisen tapoja ajatella, suhtautua ja kokea. Ohi on aika, jossa olitte vain te kaksi.
    Mutta tilanne on ihana, raskaskin ja aivan uusi maailma. Ala anna koskaan periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmasti on :).. mutta innolla mennään tätä muutosta kohti. Vaikka se aluksi kovin pelottikin, nyt alan olla itsekin jo täysin valmis tähän tulikokeeseen.. Saa nähdä mitä tuleman pitää! :)

      Poista
  5. Heippa Eveliina! Ollaan pykäämässä pystyyn reissubloggaajamiittä Helsingissä 24.huhtikuuta. Laita mulle mailia (archiegonelebanon(a)gmail.com), jos oot messissä niin paljastan lisää! :) (En löytäny sulle mitään mailia tästä blogista, nyyh!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Luulin että profiilissani se näkyisi, mutta eipä taidakaan olla. Täytyypi lisätä tuo ja laitan mailia heti! :)

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig