Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Häämatkana road trip halki Euroopan?

Koska viimeksi muuton lomassa teimme hääsuunnitelmia pahvilaatikoiden keskellä, on perinteistä pidetty kiinni ja tällä kertaa suunnitelmissa on ollut häämatka. Muuttolaatikot ovat saaneet vähän odotella sillä välin kun minä olen ottanut rennosti ja sohvasurffaillut Euroopan kartalla.

Koska jo itse häät olivat kuukauden kestänyt matka, ei varsinaisesta häämatkasta ollut sen jälkeen toivoakaan. Olen kuitenkin kaavaillut, että tuolla nimikkeellä ja verukkeella vielä teemme jonkun ikimuistoisen reissun. Nyt, kun suunnitelmat ovat vähän muuttuneet lähitulevaisuuden suhteen ja matkustelu on jäänyt prioriteettilistalla lastenvaunujen ja lapsivakuutusten alle, ajankohta kyseiselle matkalle on tietenkin auki.

Alunperin haaveissani oli häämatka Malediiveille, mutta nyt kun olen hieman sivistyneempi kyseisen valtion epäsivistyneisyydestä ihmisoikeuksien suhteen, matkustusintoni koki yhtäkkisen romahduksen. En väitä että miettisin aina kohdemaiden lakeja ja ihmisoikeuskysymyksiä (matkustanhan Dominikaaniseenkin vaikka vihaan maan epäoikeudenmukaista täyskorruptoitunutta poliittista tilannetta ja Kaliforniaan vaikka vastustan kuolemantuomiota), mutta silti tällä kertaa tuo kivitys-asia sai vereni kuohumaan siinä määrin, että oma bungalow veden päällä ei enää houkutellutkaan niin paljoa.

Koska jonkinnäköinen suunnitelma matkasta on kuitenkin oltava vireillä, sain päähäni että sen voisikin toteuttaa hieman lähempänä, omalla autolla reissaillen. Täytyy tosin edelleenkin ottaa huomioon, että pienen lapsen kanssa matkustamisesta minulla ei ole mitään kokemusta ja se taitaakin olla aika yksilöllistä, mutta toki ennen pitkäaikaisen road tripin suorittamista tulisi tietää minkä verran 1-2 vuotias pikkuihminen kestää turvaistuimessa hengailua. No, nyt kuitenkin saan suunnitella, kun todellista aikataulua tai budjettia ei ole olemassa.

Kyseinen reissu tulisi siis olemaan kaikkea muuta kuin rantahiekalla loikoilua, sillä haaveenani olisi halkoa Eurooppaa, päämääränä Côte d'Azur. Tosin Ranskan Rivieralta matka jatkuisi vielä Kataloniaan, tutuksi käyneille Barcelonan seuduille ystävien luo. Kokonaisuudessaan reitti olisi kutakuinkin tällainen: 


Suunnitelmissamme on ennenkin ollut laivamatka Helsingistä Rostockiin, joten tämä reissu alkaisikin hieman rennommin, eli päivän mittaisella laivakyydillä sinne varsinaiselle Euroopan mantereelle (C:tä aina huvittaa kun me pohjoismaalaiset "mennään Eurooppaan"). Rostockia olisi mukava hieman nähdä, ennen kuin matka jatkuisi tuntemattomalla aikataululla Saksan halki Tsekkeihin. Saksassa minulla ei ole Berliinin lisäksi mitään välttämättömiä kohteita ja kieltämättä Praha kiinnostaakin eniten näistä alkumatkan pysäkeistä. 


Tietenkin alkusuunnitelmissa kohteita voi olla mahdollisimman paljon, joten Prahasta matka jatkuisi takaisin Saksaan, sieltä esimerkiksi Itävallan Innsbruckiin ja Lichtensteinin kautta Sveitsiin. Sveitsistä matka jatkuisi taas mahdollisimman hidasta vauhtia alas Italian rannikolle Genovaan. Tuolla välillä yksi suosikkikohteistani on Como-järvi, jonka maisemissa olisi myöskin ollut tarkoitus jo käydä, mutta kolmen päivän etapin Milanossa muututtua yhteen sai myös Como-retki jäädä hamaan tulevaisuuteen...


Genovasta nokka kääntyisikin sitten kohti länttä ja varsinaista Riviera-osuutta. Tälle osuudelle varaisin mahdollisimman paljon aikaa, sillä tunnetuimpien Sanremon ja Ranskan puolella Nizzan ja Cannesin lisäksi haluaisin pysähtyä mahdollisimman monessa pikku paikassa. Kaikki tietenkin riippuisi siitä miten moneen yöpymiseen olisi varaa, koska mikään extreme-reissailu autoyöpymisineen ei tosiaan olisi kyseessä. Kuitenkin tämän seudun oltua haaveissani niin pitkään, ei mikään nopea läpikatsaus riittäisi. 

http://www.immobilborsa.it/wp-content/uploads/2012/06/BOCCADASSE.jpg
http://www.fantom-xp.com/wallpapers/63/Nice_France.jpg

http://www.dieselstation.com/wallpapers/albums/Skoda/Rally-San-Remo-2011/Skoda-Rally-San-Remo-2011-widescreen-03.jpg

Ennen päätepysäkkiä Barcelonassa tai Sabadellissa viimeisenä kohteena olisi varmaankin Perpignan. Jos kyseessä olisi vuokra-auto, mielelläni jättäisin autoilun tähän ja lentäisin takaisin kotiin, mutta kuvitellaan nyt ainakin, että aikaa olisi normaalin neljän viikon kesäloman sijaan vaikka kaksi kuukautta, niin eiköhän siinä jaksaisi kotiin astikin ajella. Kotimatka taittuisikin sitten mahdollisimman ripeään halki Ranskan, pysähtyen tietenkin tarpeen tullen, mutta ainakin Carcassonnessa, Toulousessa, Limogessa, Orléansissa ja Pariisissa. 


Ja koska meistä kummallakaan ei ole lentokenttiä lähempää kokemusta Belgiasta, Hollannista eikä myöskään Tanskasta, olisi mukava yöpyä myöskin Brysselissä tai Bruggessa, nähdä edes vähän Antwerpeniä, Rotterdamia, Den Haagia ja tietenkin mahdollisimman paljon Amsterdamia. Loppumatka voisikin sitten kulkea mistä vaan, kunhan pääsisimme Kööpenhaminan kautta Ruotsiin. Ruotsissa ajelusta onkin jo sen verran kokemusta, että siinä vaiheessa matka jatkuisikin varmasti vain jonkun tylsän Scandic-hotellin kautta laivaan ja kotiin. 



SHARE:

21 kommenttia

  1. Oih, kuulostaa ihan täydelliseltä reissulta, just kunnon seikkailumeininkiä kun ite ajeleskelee rajojen yli! :) Ja ei kai siitä haittaakaan voi lapsoselle olla, jos jo vauvana pääsee reissaamisen makuun.. :P

    Tajusin muuten just että en oo ehkä vastannu siihen sun mailiin (tai sitten oon ja en vaan muista), koitan korjata asian asap!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivottavasti reissu toteutuu ainakin osittain! Ja pitää tosiaan sitten harjoitella beibin kanssa vähän lyhyemmillä retkillä eka :)
      Ja juu, et vastannut mutta ei kai siinä mitään akuuttia vastausta kaipaavaa ollutkaan! :D Ilmoittele kun jotain uutta ilmenee asian suhteen!

      Poista
  2. kuulostaapa hienolta! suurin osa kohteistakin ihan kun omista unelmista suoraan, valitsisin ehdottomasti monia samoja paikkoja jos lähtisin vastaavalle reissulle :)

    VastaaPoista
  3. Osan tuosta suunnitelmasta olen tehnyt road trippinä eksän kanssa.Ajoimme Hollannin Rotterdamista Saksan kautta Ruotsiin,sieltä ihan Lapin kohdalla Suomeen ja sitten Rovanimeltä Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin kuulostaa niin kivalta! Jos me päädytäänkin lentämään sinne Rivieralle ja vuokrasmaan sitten siellä auto, niin tuota teidän reittiä voisi miettiä sitten myöhemmälle reissulle!

      Poista
  4. Vois kuvitella, että vauvan kanssa olis helppo matkustaa, kun laittaa vaan turvaistuimeen nukkumaan, eikä tarttis paljon ruokajuttujakaan huolehtia, jos on vielä imetysiässä :)
    Olin 2008 kesällä Genovassa ja istuin tuossa ensimmäisen kuvan rantakivikossa. Kaupunki teki mahtavan vaikutuksen (toisin kuin Milano), joten sinne olisi kyllä päästävä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tänä kesänä en vielä uskaltais lähteä reissuun, eli ens vuoden kesällä olis vasta mahdollisuus toteuttaa jotain tällästä, eli siinä vaiheessa ei enää imetys riitä, mutta toivotasn että muuten on sellanen zen-vauva joka nukahtaa heti kun pääsee turvaistuimeen... hahah.
      Ja kiva tietää että Genova on kiva paikka, Milano oli kylöä kieltämättä vähän ankee enkä sinne uudestaan kaipaakaan....

      Poista
  5. IHANA SUUNNITELMA! :) Toivottavasti toteutuu!

    VastaaPoista
  6. Voi, kuulostaa ihanalta! Komppaan Annikaa.. Genova on niin ihana, ja muutenkin Italian riviera! Mutta yhtä juttua jäin miettimään - miksi pysähdys Limogeseen? :) Onko siihen siis jokin tietty syy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, tuo Limoges vaan näytti okevan siinä sopivasti välissä, ei siis mitään syytä.... :P

      Poista
  7. Kuulostaa mukavalta häämatkasuunnitelmalta. Jos teillä mitenkään mahdollista saada lainaksi/vuokrata/ostaa matkailuauto tai -vaunu, niin suosittelen sillä reissun tekemistä. Lapsen kanssa todella helppo. Voi pysähtyä minne vaan syömään, lepäämään, vaippaa vaihtamaan, mitä nyt ikinä tarve. Mukaan saa otettua tarpeeksi kaikkea mitä nyt kuvittelee reissussa lapsen kanssa tarvitsevansa. Kivoja leirintäalueita riittää Euroopassa ja tarvittaessa voi yöpyä myös esim rekkaparkeilla. Kannattaa ainakin harkita tätäkin vaihtoehtoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuokin oli mielessä... Jos sellaisen saisi lainaan niin siinä tapauksessa ainakin ehdottomasti! Ostamaan en lähtisi,enkä välttämättä vuokraamaankaan, kun mieluummin haluaisi ottaa kaiken irti tuosta isosta autosta joka ostettiin...:)vaikjei siinä nytmatkailuauton mukavuuksia olekaan...

      Poista
  8. Haa, iloitsen tuosta pallukasta Nîmesin kohdalla!!! Tulettehan sitten meille?!? Meijän prinsessa saisi tavata prinssinsä ;) ja myö saatais vihdoin tavata ihan livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo!! Varmasti tullaan!! :)Olitkin mielessä kun tätä kirjottelin ;) Mahtavaa... toivottavasti suunnitelma toteutuu!

      Poista
  9. Tajusin just, että toi sun ensimmäinen kuva (ei-karttakuva) on varmaan samasta paikkaa mistä mun kuva, joka mul on mun blogissa (banneri). Haha. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, katos vaan!! No, ilmeisesti on suosittu paikka :P.

      Poista
  10. Me ajettiin viime kesänä espoosta valenciaan 6kk vauvan kanssa, tosin melkein nopeinta reittiä. Matka meni vähän niin ja näin, piti pysähtyä aina kahden tunnin välein ja välillä piti imettää vauvaa turvaistuimessa kun oltiin jossain motarilla eikä se huutaminen muuten lakannu. Näin jälkikäteen voi jo muistella matkaa ihan hyvin mielin mut silloin kyllä huudettiin paljon autossa ja hiuksia revittiin päästä. Nyt kun tyttö on päälle vuoden en missään nimessä tekis samaa uudestaan, ei suostu nukkumaan enään niin paljon eikä sitä millään viihdytä siellä takapenkillä. Eli suosittelen et lähtisitte matkalle silloin kuin vauva on mahd pieni vielä, tai sitten kun on jo niin vanha et dvdt sun muut pelit kiinnostaa. Niin ja mekin pysähdyttiin tuolla Limgoesissa, on reitti melkein mikä vaan niin se vaan sattuu siihen sopivasta matkan varrelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiih, kuulostaa kyllä niin perusmeiningiltä :D. No, katsotaan miten vilkas/rauhallinen yksilö tästä tulee ja harjoitellaan eka kotimaanmatkailulla ja katsotaan sitten miltä näyttää. Tulispa isäänsä, joka on niin viilipytty että huh huh. Tosin eipä tuokaan tainnut vauvana mikään helppo olla, sai kuulema raivokohtauksia ja hakkas päätään lattiaan :D. Semmosen kanssa läpi Euroopan ei kyllä houkuttele, haha.

      Poista
    2. joo ei, kuvittele sen räyhäävän vauvan lisäks vielä ratin taakse mies joka kiroaa ja huutaa muille kuljettajille ja toisinaan myös itkevälle vauvalle - siitä oli meidän loma tehty :)

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig