Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Virta loppu


Elän tällä hetkellä sitä hehkeän ihanan reipasta ja pirteää keskiraskauden aikaa. Ainakin teoriassa. En tiedä kuinka suuri prosentti raskauden kokeneista naisista on todellakin kokenut tämän pirteän ja reippaan aikakauden, kun siitä ihan neuvolasta saaduissa (tosin muutoinkin hieman kyseenalaisissa) vihkosissa hehkutetaan! Käytännössä minulle tämä jakso on ainakin tähän asti ollut ihan yhtä rankkaa kuin ne ensimmäiset kolme kuukauttakin, vaikka toisella tapaa... enkä mitenkään oleta että tämä olotila tästä mihinkään suurempiin reippauslukemiin olisi kohoamassa. 


Ennen oli ongelma se kun väsytti niin hitosti ja piti nukkua ainakin 12 tuntia päivässä, nyt on ongelma se kun väsyttää koska ei oikein voi nukkua. Sinne hiiskutin vessaan pitää hiipiä läpi yön, kyljellään nukkuminen puuduttaa jalat ja lisäksi ne kick boxing-bileet ovat mahassa aktiivisimmillaan juuri silloin kun itse on vaakatasossa (tosin mielelläni mä niitä bileitä seurailen!). Koomailun ja muistihäiriöiden seuraksi on nyt myös kohonnut käsittämätön keskittymiskyvyn puute! Mieleni harhailee siellä ja täällä ja joudun käymään itseni kanssa valtavaa kamppailua jotta saisin hommat tehtyä. Vaikka eihän siinä työtuolissa edes pysty istumaan pitkiä aikoja putkeen. Ennen riitti kun kiemurteli ties missä asennossa, nyt se on joko istuttava suorana tai noustava ylös. 


Puhumattakaan nyt siitä että vielä jaksaisi perusduunin lisäksi verstaallakin jotain vääntää! On kyllä virrat sen verran vähissä, että kohta taitaa olla edessä stoppi puuhommiin minun osaltani. Verstasta tulee varmasti ikävä, mutta kieltämättä odotan viimeisten keskeneräisten duunien valmistumista kuin kuuta taivaalta! Johan ne verstaskamutkin alkaa huomaamaan ettei tästä minun väserryksestä tahdo tulla enää mitään. Tänäänkin yksi totesi että "Eikös tuo kannattais tehdä lattialla?" ja vastasi sitten itse kysymykseensä että "Niin, tosiaan ethän sä taida oikeen sinne lattialle asti taipua". 


En olisi ikinä uskonut jonain päivänä odottavani näin kiivaasti sellaista asiaa kuin äitiysloma! Tässä kohtaa huokaisen helpotuksesta siitä että asun Suomessa. 




Ps. Sain sentään hieman lisäaikaa päivääni kun verstaskamu yllätti ja tuli pakulla hakemaan minut hommiin. Ehdin sen seurauksena ajatella jopa kameran mukaan ottamista ja sain siten vähän random-kuvitusta tähän löpinään. 

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig