Etanalenkkejä ja Ikea-kamaa

Olen ollut suunnattoman tylsä viime aikoina, tehnyt vain äärettömän tylsiä juttuja ja ottanut niin tylsiä kuvia, ettei ihme jos blogikin on hieman tylsä...
Viime päivien auringonpaiste on sentään saanut meidän kaltaisetkin liikuntakyvyttömät pökkelöt liikkeelle. Carlos epämääräisine nivelvaivoineen kävelee kuin kahdeksankymppinen papparainen ja minä, joka yleensä hiihdän sadan kilsan tuntivauhdilla eteenpäin, olen joutunut hiljentämään vauhtiani etanan tasolle, koska muuten kärsin epämääräisestä epämielllyttävästä tunteesta alavatsassa, jonka kaveri sanoi olevan supistuksia (kas kun neuvolassakin kysyi että olenko niitä tuntenut, mutta minä tietämättönä vastasin että en, kun eipä tullut mieleen että tuo pieni outo olo olisi sitä itseään).

Sunnuntaina kävimme papparaislenkillämme Tarvaspäässä ja fiilistelimme Gallen-Kallelan museon kahvilassa. Ulkoilun jälkeen suuntasimme vielä Ikeaan katsomaan mitä kaikkea sillä ainoalla osastolla, johon emme ikinä olleet pahemmin kiinnittäneet huomiota, oli tarjolla. Nimittäin lastenosastolla. No, vauvakaman sijaan ainoa asia mitä käteeni jäi tuolta reissulta oli kuitenkin puinen viiniteline. Hyvä minä, raskaana oleva puuseppä. Hyvin tarpeellinen ostos. No, mutta juuri sillä periaatteella se lähtikin mukaan, että helppo toteuttaa itse, mutta aivan turhaa, koska halvemmalla saa yhtä hyvän ikealaisen. Huonekaluista en taas voinut olla samaa mieltä. Joka ikinen pinnasänky ja hoitopöytä hytisi ja  vapisi kuin risukasa. Hinnat olivat kyllä niin masentavan huokeita verrattuna siihen mitä sellaisesta pitäisi omalla pikku verstaalla tehtynä pyytää, että ymmärrän kyllä miksi nuo risukasat vetävät puoleensa... Huoh..