Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

torstai 28. helmikuuta 2013

Autoileva espoolaisrouva?

Helmikuu alkaa olla finaalissa, joka tarkoittaa meidän tapauksessa sitä, että päätös asumisjärjestelyiden suhteen on tehtävä. Teoriassahan minä olen sen jo ajat sitten päättänyt, että nykyisestä murjusta on lähdettävä, mutta käytännössä kaikki on vielä kesken. Allekirjoittamatta ovat niin nykyisen vuokrasopimuksen irtisanominen kuin uuden asunnon vuokrasopimuskin. Kaikki näyttäisi kuitenkin menevän siihen suuntaan, että minusta on tulossa taas kerran espoolainen, sekä sen lisäksi kotona lasta hoitava rouvasihminen. Espoolainen kotirouvako siis?

Eikös tuohon käsitteeseen pitäisi liittää myöskin iso tukku rahaa, jolla pitää yllä statustaan? No joo, sitä ei tästä taloudesta löydy, eikä muutenkaan innostusta vastaanottamaan kotirouvan titteliä, vaikka mielelläni siellä kotona seuraavan vuoden vietänkin. Toki voisin olla pitempäänkin, tai vaikka ikuisesti, mutta käytännössä se ei taida olla mahdollista. Varsinkaan jos siellä kivassa espoolaisessa asunnossa haluaa elellä.

Espoolaisuuden suhteen minulla ei sen sijaan ole mitään ongelmia. Helsinki ei ole minulle mikään must-juttu, vaan edellinenkin muutto tänne oli lähinnä kulkuyhteyksien vuoksi. Nyt, kun olemme muutenkin siirtyneet pahoille teille, eli yksityisautoilijoiksi, samapa se onko se asunto Espoon pöheikössä, jos tuon maagisen pääkaupungin rajan ylittämisellä voi saada satavuotiaan putkivaivaisen ja vaihtolämpöisen luukun sijaan ihka uuden, saunallisen ja parvekkeellisen asunnon.

Autoilu sen sijaan ottaa hieman omatunnon päälle. Olen ollut turhaa yksityisautoilua vastaan siitä asti kun vuonna 2008 lueskelin YK:n ympäristöraportteja ja päätin yrittää pysytellä pyöräilyssä ja julkisessa liikenteessä niin paljon kuin mahdollista. Kuitenkin ajatus kauppakasseista, lastenvaunuista, miljoonasta vaatekerrasta ja huutavasta lapsesta bussissa saivat minut luopumaan periaatteistani ja suuntaamaan autokaupoille.

Kaikki tämä nopeatempoinen elämänmuutos tuo mukanaan väistämättömän siirtymisen niille alueille, joita olen aina vieroksunut. Tavallinen arki lapsien, kissojen, koirien ja lainanmaksujen kanssa suburbeilla alkavat olla tosielämää. Silti se tuntuu kaikista vähiten ahdistavalta vaihtoehdolta.



SHARE:

4 kommenttia

  1. Tervetuloa takaisin Espooseen! :) T. espoolainen kotirouva, tosin ilman autoa/ajokorttia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos Sugar! Katotaan joskos nää espoolaisrouvat vielä törmäävät päivärundillaan (autotta, koska ei mullakaan vielä oo ajokorttia, eli päivisin joudun kyllä tyytymään bussikyytiin)...

      Poista
  2. Yksityisautoilu hyväksytään nyt tämän kerran ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos! Mä lupaan käyttää edelleen julkisiakin.. mut sinne Prismaan en kyllä bussilla lähde :P

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig