Siitä kuinka poistuin mukavuusalueeltani ja päätin herättää nukkuvan supersankarini. Blogi haaveiden toteuttamisesta, tavoitteiden asettamisesta, itseen uskomisesta, urheilusta, hyvinvoinnista ja kaikesta mitä rakastan.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kun muistamattomalta menee muisti

Terve!
Mulla oli varmaankin jotain hyvin tähdellistä kerrottavaa, kun päätin tätä varten ottaa työnteosta paussin, siirtyä työkoneen äärestä omalle, hakea keittiöstä vähän evästä mukaan ja asettautua mukavampaan asentoon sohvalle kirjoittelemaan... mutta mitä ehtikään siinä ajassa tapahtua? No, jotakin hyvin tavanomaista. Ehdin jo täysin unohtaa mitä minun pitikään kertoa!

Tähän ollaan tultu. Normaaliolosuhteissakin hyvin hajamielisen ihmisen raskausaikaan kuuluu näköjään myös asioiden jatkuva unohtelu. Sen tarkempaa tieteellistä informaatiota minulla ei ole antaa, lieneekö syynä veden puute, hormoonit, stressi, muuten vaan se aivosolujen kutistuminen tai ihan vaan luulosairaus, en tiedä, mutta faktaa on, että tällä haavaa minä en muista mitään. Esimerkiksi tänään aamupalalla havahduin vitamiinipurkki kädessäni ja vettä suussani siihen, etten muistanut otinko jo sen vitamiinin vai en! Eikä ollut ensimmäinen kerta...
Eilen illalla sain puhelimeeni viestin luultavasti jo hieman turhautuneelta verstaskaverilta: "Voisitko please huomenna muistaa tuoda sen kameran?" Jaa-a. Nähtäväksi jää. Olen unohtanut sen jo kolme kertaa.

Kameran nököttäminen kotona on näkynyt myös täällä blogin puolella. Heti kun on muistikortilla edes muutama uusi kuva, on helpompi kirjoitella vähän turhanpäiväisempiäkin juttuja. Homma on kuitenkin niin, että tällä haavaa (myöskin siitä r-kirjaimella alkavasta syystä) olen yrittänyt liikkua mahdollisimman vähäisin kantamuksin, sillä pienikin lisäpaino olalla saa kävellessä aikaan epämääräisen kivun jossain siellä takamuksen tienoilla. Ainoat viikon sisään nappaamani kuvat ovat tässä:


Työkaveri kyseli kerran että miten kestän näitä etätyöpäiviä, että enkö tule hulluksi kun ei voi puhua kenellekään? Tänään käydessäni keskustelua Mr. Monon kanssa tuli työkaveri mieleen, joten lähetin hänelle todisteen siitä että kyllä täällä keskustelua käydään... (tosin nykyään se läpinä kohdistuu eräälle toisellekin pehmoapinan kokoiselle...). Eli sinäänsä hän oli oikeassa, tuppisuuna päiväkaudet nököttäessä tulisin kyllä vähitellen hulluksi.

Viikonloppuna yritin kovasti saada onnistuneita otoksia puhelimella, huonolla tuloksella. Olimme ensimmäistä kertaa brunssilla lounasaikaan paikassa nimeltään Pacifico. Pacifico oli minulle ennestään tuttu yömyöhäiseltä vuosien takaa, mutta en ollut kuullutkaan että sieltä saisi myös ruokaa päiväsaikaan! Tuo viikonloppubrunssi näytti olevan erittäin suosittu juttu, sillä paikka kuhisi elämää, vaikka mekin tosiaan saavuimme vasta yhden aikaan.

PhotoGrid_1359550840654

Monet pöydät näyttivät olevan etukäteen varattuja (kuten myös meidän, koska vietimme kaverin synttäreitä), joten kaipa se ruoka siellä sitten on ihan hyvää. Brunssi maksoi 13 euroa ja sisälsi kyllä monenmoista, mutta koska ihmisiä oli tungokseen asti, ruoka tahtoi päästä loppumaan astioista, eikä sellainen pöydän antimien kärkkyminen oikein tunnu kivalta. Mieluummin ehkä valitsen tuolla summalla listalta jotain ja istun rauhassa syömään. Tunnelmaa toki paikasta löytyi, ei siinä mitään.

SHARE:

4 kommenttia

  1. Kuulostaa kyllä tutulta tuo!! Monesti on ollut joku TOSI hyvä ajatus tai juttu joka on pitänyt tulla kertomaan, mutta sitten se on vain yhtäkkiä kadonnut. Tai sitten se ei vaan ole enää kuulostanut yhtään järkevältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo.. mä oon joskus ollut jopa niin innokas että kirjoittelin ylös kaikkia bloggausaiheita, mutta enää en oo muka ees ehtinyt ottaa kynää käteen :D

      Poista
  2. Mukava kuulla, etta on muitakin unohtelijoita. Tanaan olen kotona kysynyt jo kolmesti, etta mita syodaan illalliseksi, vaikka olen itse sopinut syovani kavereiden kanssa ravintolassa. Toivottavasti muistan menna paikalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha.. voi ei! Toivottavasti muistit! Kiva tosiaan tietää että on muitakin, joskus kun tuntuu niin kurjalta kun muut vaan pyörittelevät päätään kun itsellä ei asiat pysy päässä eikä kulje mukana...

      Poista

© Supersankarigeeni

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig